Maatalousjournalisti

"Talouselämän toimittajan Elina Lappalaisen mukaan toimittajat ovat ulkoistaneet maatalouden ja elintarviketeollisuu-den valvonnan viranomaisille ja aktivisteille.
”Suomalainen maatalousjournalismi on hampaatonta”, hän sanoo.
Hän itse on vieraillut parin viime vuoden aikana lähes 20 maatilalla sekä neljässä teurastamossa ja hautomossa.
Ensin syntyi juttusarja tuotantoeläinten hyvinvoinnista Helsingin Sanomiin, ja lokakuun alussa ilmestyi 350-sivuinen tietokirja Syötäväksi kasvatetut.
Eläinten hyvinvointi ei ole helppo aihe.
Lappalainen kertoo, että monet tilalliset suhtautuivat ennakkoluuloisesti hänen vierailuihinsa.
”Vähintään rivien välistä kysyttiin, että enhän ole mikään aktivisti.”
Luottamuksen rakentaminen helpottui, kun toimittaja kertoi asuneensa 15-vuotiaaksi asti setänsä maitotilan naapurissa Pohjois-Savossa. Lihaakin Lappalainen syö, tosin kirjaprosessin jälkeen aiempaa harvemmin ja valikoivammin.
Silti toimittajaa ei päästetty joka paikkaan, eteenkään kameran kanssa. Esimerkiksi Atria vaati käyttämään broilerin kasvattamossa yhtiön valitsemaa kuvaajaa.
Heppoinen maatalousjournalismi johtuu Lappalaisesta silti ennen kaikkea toimittajista, ei salailevista ruoantuottajista.
”Aina löytyy joku tila, jolle pääsee käymään”, hän muistuttaa.
Lappalainen usuttaa tutkivia journalisteja lähtemään maatilakierrokselle. Hän neuvoo ottamaan tilavierailulle mukaan eläinlääkärin asiantuntija-avuksi.
Koska toimittajat eivät voi työssään liikkua lain harmaalla alueella, media ei välttämättä pysty paljastamaan samanlaisia skandaaleja kuin eläinaktivistit. Silti suomalaisjournalistit voisivat Lappalaisesta petrata paljon ottamalla oppia ulkomaisista kollegoistaan.
”Yle näytti juuri loistavan BBC:n doku­mentin tuotantoeläinten käyttäytymisestä. Miksei Yle itse tee ohjelmia siitä, miten ruoka tuotetaan?”
Tuotantoeläinten olot ovat ajankohtainen aihe, sillä eläinsuojelulain uudistus on alkamassa.
”Toivon, että media innostuu käsittele­mään aihetta monipuolisesti jo senkin
takia, että tarvitsemme lakiuudistuksen pohjaksi laajaa yhteiskunnallista keskustelua.”
Lappalainen itse haluaisi muuttaa eläinsuojelulaissa erityisesti sen lähtökohtaa: sitä, millaisina eläimet nähdään. Nykyisin tuotantoeläimiä pidetään laissa – ja maatalousjournalismissa – lähinnä omaisuutena, kasvottomina pihvikoneina, eikä tuntevina yksilöinä.
”Eläimillä on arvo niiden itsensä vuoksi”, Lappalainen sanoo.

-Journalisti 18/2012

Toinen ajatuksia herttävä lainaus samasta aviisista 4/2012

"Maataloustukia voisi verrata välillä ehdotettuun lehdistön jakelutukeen: siis rahaa isoille tuottajille, jotta liha ja paperin kuljettaminen pysyvät edullisina. Molemmat tuet ovat joidenkin nykyisten työpaikkojen puolesta perusteltuja, mutta tulevaisuus on – halusimme tai emme – kasvissyönnin ja digimedian."
161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jaksokohan/ viitsiköhän kukaan luekea.
Liian pitkä-..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vvbbnn kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu