kotinumero -liittymä

Tiedän että kotinumeroon saa muutettua nykyisen lankanumeron, mutta Sonera sulki lankaliitymäni jokin vuosi sitten, joten olisiko mahdollista ottaa käyttöön jo suljettu numero esim. (015) 473 ××× ? Edes lisämaksusta vai onko numero arpakoneen valitsema?

Voiko liittymällä soittaa muihin 015 alueen numeroihin lyhytvalintana vaikka 199 111? Onko itse "numero" 6 numeroa pitkä niinkuin lankanumerossa yleensä on.


sonerapartio nyt apuun!
2257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Asiakaspalvelu on todella hidasta, kallista ja joskus töykeää. Joten saako tänne vaikka Sonerapartio vastauksen edes viikon sisällä?

Äänestä

Paikallispuhelut voi soittaa (samalla suuntanumeroalueella) ilman suuntanumeroa.

Noihin muihin kysymyksiin en sitten osaakaan vastata.

Uutta kuusinumeroista lankapuhelinnumeroa voi olla vaikea saada, uudet ovat tod. näk. seitsemän tai kahdeksannumeroisia. Vanhan numeron käyttöönotto saattaa onnistuakin.

Itsellä on kaksi kiinteää lankapuhelinliittymää, toisessa yli 50 vuotta vanha puhelinnumero, nykyään 7-numeroinen kun numeroita on tullut eteen lisää. Toinen pari vuotta vanha, jossa on 8-numeroinen puhelinnumero.

Vanhan numeron saatavuutta kannattaisi kyllä kysyä asiakaspalvelusta. Soneran asiakaspalvelu 0200 17000 palvelee kotipuhelin- ja kotinumeroasioissa ma-pe kello 8-16 (robottivaihteen voit ohittaa painamalla 1 ja sitten lankapuhelinasiat, paina 3).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


paljon kysymyksiä. kirjoitti:

Tiedän että kotinumeroon saa muutettua nykyisen lankanumeron, mutta Sonera sulki lankaliitymäni jokin vuosi sitten, joten olisiko mahdollista ottaa käyttöön jo suljettu numero esim. (015) 473 ××× ? Edes lisämaksusta vai onko numero arpakoneen valitsema?

Voiko liittymällä soittaa muihin 015 alueen numeroihin lyhytvalintana vaikka 199 111? Onko itse "numero" 6 numeroa pitkä niinkuin lankanumerossa yleensä on.


sonerapartio nyt apuun!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu