Tossa aiemmin joku kirjoitteli, että Sanna Sillanpää on vapaa ja naureskelin partaani että joku kusettaa. Tosin kuset oli tulla itelläni eilen housuun kun kävin Kuopiolaisessa valokuvausliikkeessä. Siinä edessäni seisoi hyväperseinen nainen ja tietty peppua tuli siinä salaa katottua. Myyjä sitten kysy, että millä nimellä filmit pistetään kehitykseen, niin sieltä kuului sanat Sillanpää Sanna. Meinaan erektio häipy saman tien ja olin tiputtaa kameran kädestäni lattialle. Kun hän sitten kääntyi ja lähti, niin voin todella sanoa, että hän oli sama Sillanpää joka ampui ne kaverit siellä Helsingissä. Tietysti henkilö muuttuu hieman ulkonäölliseti vajaassa kymmenessä vuodessa, mutta kyllä Sannan kasvot ikuistettiin sen verran hyvin suomalaisessa mediassa, että niistä ei voinut erehtyä. Nyt herääkin kysymys, miksi Sanna oli valokuvausliikkeessä ja vieläpä Kuopiossa. En nähnyt Sannan seurassa ketään, eli ilmeisest hän oli yksin!!!! Alibissa oli muutama vuosi sitten juttu, että Sanna olisi edelleen sekopää, mutta voisiko hän nyt olla jo terve ja vapaalla? Ja miksi hän oli Kuopiossa, muuttiko hän Kuopioon omasta tahdosta ja mikä on motiivi?? Mutta toisaalta, jos Sanna on vapaa, niin hänellä on oikeus elää normaalia elämää ilman että häntä kytätään, eli siinä mielessä väliäkö koko aiheella. Ja niille pölkkypäille, jotka nyt otti herneet nenuun virkkeestä Sanna on vapaa ja hänellä on oikeus elää elämäänsä ilman kyttäilyä, niin älkää vaivautuko vastailemaan tyyliin et Sanna tappo ne miehetä ja nyt sen muka pitäs antaa elää rauhassa...juu, uskotaan että olette kovia tyyppejä!
Teke
Ei saakeli, Sillanpää on si...
1313
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
että niuvan asukit ulkoilee kaupungilla.Kaveria oli tullu vastaan se vuoden -98 Leppävirran psykopaatti naisentappaja.Vähän oli ollu silmät sameena.Hyvä vaan kun pysyy Kuopiossa sekä itselleen että muille.Asuin teon aikaan sen kaverin alakerrassa.