Tas joulun aikaan syttyy tulipaloja kun ihmiset ovat juovuksissa ja huolimattomia. En tiedä kuinka on nykyään, mutta joka tapauksessa vakuutusyhtiöiden pitäisi kieltäytyä maksamasta korvauksia kun tulipalo syttyy kynttilästä tai tupakasta. Tämän voisi rinnastaa siihen, että on itseaiheutettu tuhopoltto.
Oppisivat seuraavana jouluna olemaan huolellisempia!
Oppisivat seuraavana jouluna olemaan huolellisempia!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hah.
Tiedä paljonko tupakoidaan tai kynttilällä aiheutetaan tulipaloja. Mun mielestä suurin syy joulunseudun tulipaloihin in, ihmiset alkavat kokemattomuuttaa lämmittää mökin kylmää uunia tai saunaa ja sitten sattuukin se tulipalo. Ihan sama juhannuksena. Meitsi kaks kertaa "ihanstellut" palavaa saunaa, komeahan se näky. Mutta alkoholilla ollut mitään tekemistä palojen kanssa, tumpelot lämmittäjät net oli kokemattomuuttaa aiheuttaneet.
Ite asiassa olisin joulun seuduilla ,aattona lähinnä, huolissani kännisistä joulupukeista. Pukeilla kun on keikkataksa, ja sen verran pieni, että ei välttämättä varaa kuskiinkaan. Aina kun joku juottaa poron, sehän ikäänkuin ylimääräinen ja veroton palkanlisä. Ja joka jouluhan näkyy ilmoituksia, missä raitis joulupukki kaupittelee palveluitaan. Aika hauskis juttu, yleensä työmaajuopottelu muutenkin kiellettyä, miks joulupukkien pitää erityisesti markkinoida sitä erityispiirrettään asiakkaille?
=DW=
Raitis joulupukki on haluttu ;) voisivathan muutkin mainostaa: vain meillä raittiita kassahenkilöitä,,,raitis kirurgi suorittaa leikkauksen..;)
Jepjep.
Raitis taksiautoilija, tai raitis lentäjä myös haluttuja työntekijöitä. Tietenkin asiaa voi laajentaa paljonkin, raitis politiikko olisi kiintoisa, tai raitis taiteilija.
Tässä menee jotenkin arvomaailmat, tai ainakin moraalit sekaisin. Mun mielestä duuneja pitää kaikkinensa tehdä ilman kemikaalien väärinkäyttöä. Raits joulupukki kyllä poikkeus noin ammatillisina pätevyysvyys vaatimuksina. Ikinä en ole nähnyt työpaikka ilmoa, missä vaaditaan hakijalta mielialalääkeiden käyttämättömyyttä, tahi sam särkylääkkeiden jne osaltakin.
Melko paljon enenpi asioita tehdään kuitenkin lääkkeillä huumattuna, kuin alkoholin vaikutuksen alaisena. Liekö se oikein hyvä asia sekään. Jos joku katellut töllöstä "House". sarjaa ehkä hajulla siitä, millaista asiaa siinä esitetään telkkarisarjan ja jonkinlaisen huumorin keinoin. Lääkkeet ylivoimaisesti maapallon pahin huume.
=DW=
Itse asiassa liesi on se suurin tulipalovaara. Ette kuitenkaan availe linkkejä täällä, joten ote Tukes:in sivuilta:
"Liesi on yleisin sähköpalon aiheuttava laite Suomessa. Vuonna 2013 liedeltä alkoi lähes tuhat tulipaloa, joissa menehtyi seitsemän ihmistä. Liesipalo saa alkunsa, kun levy jää päälle, ja valvomatta jäänyt ruoka tai lieden läheisyyteen jäänyt palava materiaali syttyy tuleen. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) tietojen mukaan yksikään viime vuoden liesipaloista ei johtunut laitteen viasta, vaan syy oli käyttäjän toiminnassa. Yksi riskiryhmistä ovat ikäihmiset, joiden liedenkäytön turvallisuuteen kannattaa kiinnittää huomiota."
Ja jos nyt joku haluaa lukea koko jutun niin
http://www.tukes.fi/fi/Ajankohtaista/Tiedotteet/Sahko-ja-hissit/Jaiko-levy-paalle-Tulipalo-alkaa-usein-liedelta/
Joop, liesi suuri vaara, se arjessa mukana aina. Sauna ja kynttilä, muu avotuli erikoisempia tulipalon syitä nykyaikana.
Usein lukee jostain, että hoku kuollut liedestä lähteneeseen tulipaloon. Vahinkoja sattuu, osassa vahingoista varmasti on alkoholilla osuutta. Itsellä yks kaveri oli kuolla just siihen, tuli kännissä pakkasella paarista, laittoi lieden päälle, tarkoitus paistaa makkaraa. Heräsi sairaalasta, elossa, mutta asunnottomana, koska talo paloi makkaraa lämmitellessä.
Tässä aina unohdetaan vakuutusyhtiöt. Kyllä vakuutusyhtiöt tutkii tulipalot täikamman kanssa Kalliita juttuja. Jos todistettavasti palossa on ollut tekemistä päijhteiden kanssa, se vaikuttaa korvauksiin. Yleens ihmiset valehtelevät olleensa täysin selviä palon alkaessa, jos joutuu lekurille, promilletkin tulevat mitatuksi. Ja tämä on kohta ja asia, mitä aloittaja ei tajua. Se vaan syyttää kaikkia maailman tulipaloja alkoholin vaikutuksen alaisena puolitahallaa ja huolimattomuuttaan sytytetyiksi.
Kyllä joulunajan ylimääräiset tulipalot on takasta, uunista, puusaunan läämmityksessä oasaamattomien ihmisten aikaan saannosta. Osansa tietenkin silläkin, että niitä kinkkuja nyt paistetaan enemmä juoluna, kuin muulloin. Kun käyttäaste lisääntyy, vahingotkin lisääntyvät. Nyt on tulipaloille otollinen vuodenaika, niitä sattuu. Mutta kännistä tai tupakoinnista määrän lisääntyminen ei johdu, pelkästään yleisestä käytön lisääntymisestä.
Mulla muuten hyvä kinkunpaisto resepti. Tarvitaan yksi suolattu joukinkku ja kolmen vartin pullo konjakkia. Ei tarvita paistomittareita tai kelloja. Kun paistokonjakki on juotu, on kinkkukin kypsä :DDD Ikinä ei ole ollut tulipalon vaaraakaan, joskus tosin tullut ylikypsiä kinkkuja. Mutta kunkun kypsyys, sehän on makuasia. Kinkulle ei niin väliä, paistokonjakkina olen suosinut Hennesseyn V.S.O.P.tä.
=DW=
Hehhe, aika kallis paistimittari sulla ;) Pullon koko kinkun kilomäärän mukaan? 1 snapsi 100 g lihaa kohden..
Mulla on automaattinen paistovahti. Kun kinkku menee uuniin, se ottaa paikkansa hellan edessä. Vaikka vähän on rikki, se ei ilmoita kun kinkku on kypsä, sen puolesta se on raakanakin syöntikunnossa. Tosin se varmasti huolestuisi jos kinkku häviäisi korpuksi... Tuossa on kuva siitä, mun nikkikuvani.