Olen etsinyt Rethymnonin rannoista tietoa netistä. Asiasta ei löydy tietoa. Itse sana tarkoittaa vanhalla kielellä sataa virtaa. Paikalliset ihmiset ei puhu turistien hukkumisista. Mutta paikanpäällä ollessani ilta-aallokot 8. Jälkeen vaativat nuoria uimataitoisia kuolonuhreja useampana iltana, eikä rantavartiat ehdi pelastamaan kun iltavartiointia ei ole, mutta sadoittain uimareita kylläkin. Myös päiväsaikaan merivirrat voi viedä hyvänkin uimarin. Virtaus on niin voimakas, että jo polvisyvyydessä voi virta napata jalat ja hiekan alta. Tuntuu käsittämättömältä ettei tästä löydy tietoa enempää.
Olkaa varovaisia meren kanssa. Itse hyvänä uimarina sain kyllä semmoisen oppitunnin meren vaarallisuudesta Rethymnonissa, että aallokoisessa rannassa teen rannalla vain hiekkalinnoja. Jälkeenpäin miettiessä, on vain sattumaa, ettei itse ollut uimassa meressä. Kiitos hyvän hotellin uima-altaan.
Myöskin pelastamisyritykset rannalta käsin ovat mahdottomia pelkän uimarenkaan avulla. Toivottomuus vain päällimmäisenä. 5-10 minuuttia, jonka jälkeen tilanne on jo ohi, meren viedessä ruumiit kymmenien kilometrien päähän.
Rethymnon - Vaaralliset rannat
Maue
0
74
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62473- 1161648
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361386Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1601223- 1411193
- 521125
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1061081- 571071
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.116966Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46949