Pakkoruotsi?

Ihmiset kertokaa mielipiteenne nyt paljon keskustelua herättävästä pakkoruotsista.
Oma mielipiteeni asiasta lukio-opiskelijana on, että minua ei haittaa opiskella ruotsia, mutta minun ruotsin kielen taitoni on äärimmäisen huono ja voi olla, että joudun uusimaan useamman kurssin. Minun mielestä olisi järkevämpää opiskella esim. Ranskan kieltä, koska Ranska on kuitenkin Euroopassa käytetympi kieli kuin ruotsi.

Nuoret ja jopa useat aikuiset joutuvat uusimaan ruotsin kursseja lukioissa ja kun he opiskelevat virkamies ruotsia monet joutuvat palaamaan lukioon käymään läpi ruotsin perusteita.
Minulla on kaksi kurssia ruotsia vielä suorittamatta ja jos en pääse niitä läpi niin en pääse jatkamaan IB- linjalla eteenpäin...

Joten ihmiset selvyydeksi: kertokaa mielipiteenne pakkoruotsista ja kertokaa mielellänne tarinoita omasta ruotsin opiskelusta :3
1115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Koko pakkoruotsin ongelmahan on juuri se, että se on parempien kielten tiellä. Aniharva koulussa vuosikausia ruotsia lukenut edes oikeasti osaa ruotsia ja ihmekös tuo, kun sillä ei tee mitään eikä sitä voi käyttää missään. Ne ainoat ruotsin osaajat jotka itse tiedän, on niitä jotka on olleet ruotsinkielisessä päiväkodissa/kielikylpyluokalla/ovat suomenruotsalaisia.

Itse olen opiskellut A-ruotsia 8 vuotta, viettänyt suurimman osan elämääni suomenruotsalaisten asuinalueilla ja sukulaisetkin sitä kieltä puhuu. Silti oma osaaminen on surkeaa, enkä ole koskaan tarvinnut ruotsia mihinkään. Arvostan kyllä kielitaitoa, mutta ruotsi on ihan älytön valinta. Sen pitäisi olla vapaaehtoista, niin että toiseksi kieleksi voisi valita myös vaikka tuon ranskan, jota on kumminkin joka puolella. Jos joku yksittäinen työpaikka jää joltain saamatta ruotsin osaamattomuuden takia, niin sillä ei käytännössä ole mitään väliä. Nyt menee järjettömästi yhteiskunnan resursseja siihen, että vuosikausia "opetetaan" ruotsia, jota kukaan ei sitten kumminkaan osaa. Ja miksi tosiaan osaisikaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Gabol1 kirjoitti:

Ihmiset kertokaa mielipiteenne nyt paljon keskustelua herättävästä pakkoruotsista.
Oma mielipiteeni asiasta lukio-opiskelijana on, että minua ei haittaa opiskella ruotsia, mutta minun ruotsin kielen taitoni on äärimmäisen huono ja voi olla, että joudun uusimaan useamman kurssin. Minun mielestä olisi järkevämpää opiskella esim. Ranskan kieltä, koska Ranska on kuitenkin Euroopassa käytetympi kieli kuin ruotsi.

Nuoret ja jopa useat aikuiset joutuvat uusimaan ruotsin kursseja lukioissa ja kun he opiskelevat virkamies ruotsia monet joutuvat palaamaan lukioon käymään läpi ruotsin perusteita.
Minulla on kaksi kurssia ruotsia vielä suorittamatta ja jos en pääse niitä läpi niin en pääse jatkamaan IB- linjalla eteenpäin...

Joten ihmiset selvyydeksi: kertokaa mielipiteenne pakkoruotsista ja kertokaa mielellänne tarinoita omasta ruotsin opiskelusta :3

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu