Hartolan bulla

Se on sitten vuonna 1398 kun jo oltiin lipeksitty paavia ja palkkioksi tuli paavin pullaa.

Siinä samalla taidettiin määritellä, että Hämeen länsireunan (Pertunmaa lienee silloin vielä ollut osa Hartolaa) takaa alkaa alue, johon myös idän kirkoilla oli kiinnostusta.

Politiikka näkyy onnistuneen, sillä nythän tiedetään että idenpänä olleet savolaiset ja melko suuri osa karjalaisistakin tuli sitten läntisen kirkon helmaan.
0125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Pullapersukit kirjoitti:

Se on sitten vuonna 1398 kun jo oltiin lipeksitty paavia ja palkkioksi tuli paavin pullaa.

Siinä samalla taidettiin määritellä, että Hämeen länsireunan (Pertunmaa lienee silloin vielä ollut osa Hartolaa) takaa alkaa alue, johon myös idän kirkoilla oli kiinnostusta.

Politiikka näkyy onnistuneen, sillä nythän tiedetään että idenpänä olleet savolaiset ja melko suuri osa karjalaisistakin tuli sitten läntisen kirkon helmaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu