Mistä löytyy propakantoja?

Kaikenlaistaskeidaa

STTltä ja YLEn uutisoinnilta niitä tulee jatkuvalla syötöllä.
Nyky Suomen politikon puhhui siihenmalliin skeidaa, että hämmästelen kovasti ettei pukamat jo kasva turpiensa ympärillä.

Suomessa ellää alle 10,000e vuosituloilla tiettävästi lähes miljoona taloutta, mutta työttömyys on alle 10 prosenttia. -Miten tuo on mahdollista?
-Mikäli työskentelet verohallinnolla ja osaat tutustua touhon totuuteen vastaa factalla, muussatapauksessa pidä vaan mölyt mahassasi, kiitos.

Mitkä Itä-Euroopanmaat saivat itsenäisyyden Venäjästä, milloin ja miksi ja milloin liittyivat NATOon? -Milloin alkoi Ukrainan sota?
Mikäli tämän tiedät niin ymmärrät, että EU on se taho joka on syypää riidan haastamiseen Venäjän kanssa eikä päinvastoin. Myös typerät pakotteen ovat EUn aloittamat.
Kirjoitin jo George juniori Bushin hyökättyä Irakinn eduskuntaan muutamalle politikolle, YLElle ja Helsinginsanomille, että ryöstöretkellä oleva USA tulee pyrkimään SOTASIEMENEN kylvyä keskuuteemme. -Arabit ei sitä tule sallimaan he ovat liijan viisaita eli jalat maassa olevia ihmisiä. Eurooppalaiset taas saattavat olla typerämpiä ja ryhtyvät kinastelemaan naapureitensa kanssa.
Kinasteleeko USA naapurustossaan?
-Miksi ei

1

172

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • otemporaomore

      22.3.2015 16:57

      Kyllä pistää VIHAKSI tuo viranomaisten SAAMATTOMUUS ja LÄSSYTYS kun lukee RIKOS-UUTISIA raiskauksista ,väkivalta tapauksista,taskuvarkauksista ,mummojen-ja vaarien ryöstelyistä ja asuntomurroista joita täällä tehtaillaan ,varsinkin kun tekijöillä on ETNISTÄ TAUSTAA niin meidän viranomaistet HALVAANTUU täysin alkaa hyssyttely ja vähättely kuten tuo PASILAN HAKKAUS tapaus ,pääsivät vapaaksi samantien taisi olla kiire PERJANTAI-RUKOUKSIIN ?? Ja entäs ESPOON ISIS -tapaus ?? Olisi mukva tietää kuinkahan monta ASUNTO-MURTO ja TASKUVARASJENGIÄ tääläkin hetkellä kiertelee maassamme pahanteossa ,POLIISIEN samaan aikaan pyöritellessä sormiaan ja hokien että EI MEILLÄ EI MEILLÄ .Ainoa mihin niillä tuntuu aika ja resurssit riittävät on ettei SOME-saiteilla vaan kirjoiteta MUSLIMEISTA rumia ja KIIHOTUTA KANSANRYHMISTÄ(somalit) EI MUUTA KIITOS!!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      811
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      726
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe