Onko totta, että hyvän (no okei, edes kohtuullisen) juttuseuran löytäminen on NÄIN vaikeaa. Itse viihdyn selaamassa palstoja ja yritän vastailla aina, kun on vain jotakin sanottavaa, mutta siihen se sitten jääkin. Miksi en saa kunnon keskustelua aikaiseksi? Olenko liian vaativa vai olenko liian vaatimaton?
Esimerkiksi, jos joku on tehnyt mielenkiintoisen avauksen ja innolla kirjoitan hänelle vastineen aiheesta, niin kappas vaan, avauksen tekijä ei vastaakaan minulle ja keskustelu tyrehtyy 'sen saman tien'.
Ei, en minä yritä vihjailla mitään. Ajattelin vain huomauttaa tässä sen verran, että kun nämähän ovat näitä keskustelu-palstoja, niin miksei näissä sitten keskustella. *hymy*
Ja, jos joku sattuisi aamupäivän aikana edes säälistä minulle tähän vastaamaan, pahoittelen etukäteen, etten ole koneen ääressä, koska menen muutamaksi tunniksi töihin. Mutta luonnollisesti säntään katsomaan heti sen jälkeen, olisiko kukaan kommentoinut.
Esimerkiksi, jos joku on tehnyt mielenkiintoisen avauksen ja innolla kirjoitan hänelle vastineen aiheesta, niin kappas vaan, avauksen tekijä ei vastaakaan minulle ja keskustelu tyrehtyy 'sen saman tien'.
Ei, en minä yritä vihjailla mitään. Ajattelin vain huomauttaa tässä sen verran, että kun nämähän ovat näitä keskustelu-palstoja, niin miksei näissä sitten keskustella. *hymy*
Ja, jos joku sattuisi aamupäivän aikana edes säälistä minulle tähän vastaamaan, pahoittelen etukäteen, etten ole koneen ääressä, koska menen muutamaksi tunniksi töihin. Mutta luonnollisesti säntään katsomaan heti sen jälkeen, olisiko kukaan kommentoinut.
Vastaukset 118
Vanhimmat
Olen perin harvoin täällä käyvä mutta ne kerrat kun olen käynyt olen ollut todella pettynyt
50 .Odotan että tämä ikäryhmä jo keskustelee asiallisesti.Tämä yhteiskunta on muutenkin niin hajallaan että olemmeko mekin mennyt tähän mukaan?Olen huomannut kun joku "yrittää" asiallista keskustelua niin se mollataan heti.
Eikö uskalleta olla omaa mieltä vaan mennään hömppään mukaanRohkeutta Sinulle ja uskallusta kyllä täällä on väkeä joka kaipaa rohkeaa keskustelua.
Nyt minäkin painon tätä vastaa kohtaa. Harvoin tänne kirjoittelen ja olen huomannut sen, kun kirjoitan se yleensä on tuollaista positiiviseen sävyyn olevaa, ei porukkaa kiinnosta. Tai sitten tulee joku letkaus, mutta ei jatkoa. En niin hyvin osaa kirjoitella, paremmin keskustelu sujuu nenätysten. Olen tuolla muualla vastaillut ja yrittänyt auttaa esim. nuoria ja niiden pulmia ratkoa. Paljon tuntuu heillä olevan ahdistusta jota ei kotona voi purkaa. Olen ajatellut, että jos hiukan olen voinut auttaa niin hyvä ja saan siitä itselleni hyvää mieltä. Suosittelen teille muillekkin.
Nyt nautin talvisesta maisemasta, vaikka eipä tuota lunta vielä paljoa ole.
Toivottavasti aloittaja saa juttuseuraa kun palaa hommista.
Pitäkää huolta nuoristanne, vanhuksistanne ja itsestänne. ;)
Nyt minä menen nauttimaan kupillisesta kahvia ja katselemaan pikkulintuja.
käynti on hyvä vinkki, olen käynyt itsekin siellä
aina välillä ja kiitollisena ottavat neuvoja vastaan.
Olen muutenkin aina pitänyt nuorista ja viihtynyt heidän seurassaan.
Kaipaan niitä aikoja kun lapset olivat vielä kotona ja heidän kavereitaan kävi meillä.
On ollut tilanteita jolloin omat lapseni eivät ole olleet kotona lainkaan ja kaverit ovat siitä huolimatta ovat tulleet sisälle rupattelemaan ja syömään itseleipomiani pullia - ne olivat suosittuja. Tytär saattoi jättää minut tuntitolkuksi poikakaverinsa kanssa kahvia ryystämään kun itse lähti shoppailemaan.
Jatketaan samaan tyyliin.
Käyn myös terveys palstalla ja siellä nuoret kyselevät heille tulleista pulmista.
Aamulla jäi hyvä mieli kun poika lähti viikonloppureissulle halasi minua lähtiessään ja kiitti antamistani neuvoista.
Kiva kun löytyy muitakin joilla on hyvät välit lapsiinsa.
Joo, jatketaan samaan tahtiin vaan.
Kyllä minulta rohkeutta löytyy ja varmasti en jää sanattomaksi juuri missään tilanteessa. Tai, eihän sitä koskaan tiedä, jos joku onnistuisikin minut yllättämään täysin. Aika epävarmalta ajatukselta se tuntuisi *vihjailee*=)
Vain tulla haastamaan riitaa ja sitten lähtevät itkien pois, kun saavatkin nenilleen
Tässä iässä yleensä keskustellaan jo myös pikku sairauksista. Miehillä on ongelmia kun suihku on heikko. Naisilla taas tulee jo liiankin löysästi.
sitten on vielä tota unettomuutta ja muutakin
pikkuvaivaa.
kun ihmiset alkais kertoa naistä asioista, niin
kyllä olis asiaa..
keskustellakin aika pitkällä kaikenlaisista ongelmista. Rohkeasti vaan kehiin.
Sairauksista löytyy aina juteltavaa, vaivoja kun on vaikka minkälaisia. Nekin keskustelut kyllä saattavat mennä jossain vaiheessa pelleilyksi, vaikka avaaja haluaisi oikeasti niistä asioista keskustella.
saman että ei aina oikein ota tulta kun kirjoittelee. Täytyy olla määrätyt puheenaiheet.
Seksi näämmä puhuttaa eniten mutta kyllä siihenkin aiheeseen kyllästyy jos jatkuvasti vatvotaan kun sitä tulee tuutin täydeltä joka puolelta muutenkin.
Alan aina riimittelemään silloin kun huomaan että on innotonta porukkaa. Se on vähän kuin puhelisi itsekseen, ei välttämättä aina odotakaan vastausta.
Liian aikaiset joulunavaukset ärsyttävät, menee koko joulutunnelma pilalle, kun kuukausitolkulla kuulee jä näkee "joulukrääsää".
Teen melkein aina itse joulukortit ja olen askarrellut niitten parissa nyt parina iltana. Se on mukavaa puuhaa ja olisi kiva jos ei tarvitsisi tehdä noita muita arkisia askareita ollenkaan.
Kyllä seksiasiat kiinnostaa. tunnen yhden kaverin
jolla on sellainen mela etten oo muilla nähnyt.
sillä on ihan kauhee kysyntä naisten kesken. kun
naiset lähtee kaljoita, ne soittaa sille ja sanoo
ihan suoraan tu paneen mua, ja pian. Olen
vähän kateelinen kaverille...
vaikkapa Alaskaan kanoottiretkelle.
on kuule oikein sellainen taikakaulin jäädytettynä pakasteessa tällaisia tilanteita varten. Oikein "tupperVaari" mallia jonka saa täyttää vedellä, johan pysyy melamiehet poissa.
Minä kerroin vain kaveristani en itsestäni. Itse
olen tällainen hiljainen hissukka.Mua varten ei kaulinta tarvita, odottelen vain jos joskus tapahtuisi ihme ja löytäisin taas jonkun.
ketään jos kertoilet noita melajuttujasi, naiset vaan ärsyyntyy kuten minä nyt.
En pidä rääväsuisista miehistä. "Mies" on sellainen joka ei naiselle vastaile rivoilla jutuilla vaan pitää ne miesporukoissa.
Arvostan hienotunteisia miehiä, se on sitten eri asia mitä kammarissa tapahtuu, se on kahden juttu ja kolmannen korvapuusti.
Useat rekisteröityneet palstalaiset ovat antaneet myös yhteystietonsa profiilisivullaan. Oma kokemukseni on, että hyvää keskustelua voin käydä meilaten myös täällä keskustelevien kanssa.
Hyvä keskustelu siirtyy usein pois varsinaiselta keskustelupalstalta.
Itse tein tämän jo aivan alkuaikoina kun täällä tuntuu olevan useita sellaisia, joiden tarkoituksena on vain häiritä ja "sabotoida" hyviä keskusteluja - valitettavasti !
Minullakin ne on esillä vaikka välillä otin ne sitten pois, koska aloin saamaan viestejä, joiden lähettäjä olikin joku hyvin epämääräinen ja tarkoitusperä jäi aika epäselväksi.
Laskeskelin tuossa äsken, että keskimäärin 3 neljästän kommentoimastani keskustelusta on loppunut niin, että kommenttini on jäänyt viimeiseksi. Miksi niin käy, sitä en tiedä.
Yksi syy voi olla esim. se, että olen tälläinen hitaanpuoleinen tuumailija, ja käynnissä olevat keskustelut täällä jatkuvat harvoin vuorokautta -kahta pitempään. Joskus toivoisi, että olisi toisin. -Että ihmiset jaksaisivat keskittyä johonkin teemaan pitempään.
Miksiköhän täälläkin on tämä, hektinen kiireen ja uuden ja uuden ja uuden ...innoituksenaiheen metsästyksen tuntu?
saman ilmiön.
Onko se sitä kilpailuviettiä, pitää aina voittaa?
..jos keskustelu ja erilaisten näkökulmien esiintuonti koetaan kilpailuksi. Yleensähän nämä teemat ovat kuitenkin arvokeskusteluja, eikä ole edes olemassa oikeaa tai väärää vastausta tai mielipidettä.
-vaikka raadollisiahan me kaikki olemme;) ja kieltämättä itse kustakin (ainakin minusta) on välillä mukavaa kuvitella, että olen sen perimmäisen totuuden löytänyt. Yritän silti muistaa katsoa peiliin, ja muistaa, että kyse silloin on vain minun totuudestani ja maailmassa on totuuksia tasan yhtä monta ...kuin on ihmistäkin.
..ja niin mielelläni kuulisin asioista kaikkien muidenkin totuuksia. Sitä minkä varaan kukin elämäänsä rakentaa.
Ps. kristillisestä traditiosta lainatulla ilmaisulla, en viittaa kristinuskon perimmäisiin totuuksiin.
Joillekin on tärkeää kilpailla suosiosta tai vastauksesta. Minä en sellaiseen ryhdy. Haluan pärjätä ihan omana itsenäni ja jos se ei kelpaa, niin minä en sille voi mitään. Joillakin palstoilla kyllä todellakin huomaa näitä tapauksia, että yritetään pistää toista paremmaksi vastauksissa. Mielestäni me kaikki olemme kuitenkin ihan samalla lähtöviivalla iästä, koosta, sukupuolesta, siviilisäädystä, rodusta ja muista seikoista piittaamatta.
olen ammentanut paljon eri näkemyksiä täältä palstalta lyhyen ajan sisällä. Aina tulee uusia
näkökantoja hyvinkin arkisiin asioihin.
Koen pelkästään myönteisenä roikkua täällä.
mutta keskustelussa on hyväksi valita joku näkökulma ja jättää siten vastaajallekin tilaa. Jos pyrkii kaikenkattaviin päätelmiin, ne helposti jäävät viimeisiksi.
että pohdit asian puhki niin monelta kantilta ettei vastaajalle enää jää tilaa. Yhteen repliikkiin kannattaa ottaa mukaan vain yksi näkökulma ja antaa toisten vastata väliin ennen kuin jatkaa.
*pohdit asian puhki niin monelta kantilta ettei vastaajalle enää jää tilaa. Yhteen repliikkiin kannattaa ottaa mukaan vain yksi näkökulma ja antaa toisten vastata väliin ennen kuin jatkaa.*
Kaipaan keskustelussa nimenomaan uusia näkökulmia, en vain pitkiä ketjuja.
Ajattelen niin, että jos lähtisin sille linjalle, että sanomalla vain asian kerrallaan, johdattelisin keskustelun kulkua, olisin aikamoinen manipuloija ja sen tyyppinen keskustelu saisi helposti ns. opettavan sävyn.
Vaikka, ei ehkä kirjoitetussa ketjussa, niin minun mielessäni ainakin.
Ja mitä minä silloin siitä keskustelusta itse saisin tai oppisin? -ehkä sen, että saman asian voi ilmaista monella eri tavalla.
Tämä keskustelusta keskustelu on ollut virkistävä poikkeus. Ehkäpä täällä jatkossakin törmää samankaltaisiin, pitempään eläviin, jutusteluihin.
- joten ainakaan toistaiseksi, en enää valita;))
Mä vastaan nyt tähän mikä on kai ketjun viimenenviesti. Lueskelin tota ketjua ja tosi kivalle tuntui keskustelu.
En malttanut lukea kaikkia puheenvuoroja mutta jonkunsorttisen yleiskuvan sain, miellyttävän semmosen. Olen käynyt semmosissakin missä on ihan toisenlainen meno.
Ja kaikki jutut tahtoo mennä hervottomasti seksin puolelle. Kai niissä on mukana keskenkasvusta porukkaa. Jos keskustelu aina on semmosta että kilpaillaan siitä kuka törkeemmin osaa jotain sanoa niin eihän se ole edes keskustelua vaan ihan jotain muuta. Mua semmonen etoo.
Voihan eri mieltä olla muutenkin kun törkyilemällä. Eihän näillä palstoilla jutustelua nyt tietty hurrjan vakavasti kantsi ottaa mutta kuiteski....Tää keskustelu vaikutti suorastaan mageelta. Jatkuis vaan vielä....
Sinä puhut asiaa, mutta kannattaisikohan sinun vähän enemmän kiinnittää huomiota tuohon kielioppiin.
Minusta Elenan teksti oli selkää ja helppolukuista puhekieltä.
Pilkuilla on harvemmin kuolemanvakavaa merkitystä.
...hmm. toki sellaisiakin tilanteita on.
Armoa, ei Siperiaan.
Armoa ei, Siperiaan.
Kiva kun kesk-ustelu jatkuu.
Ja ihan uusi aihekin tuli aiheeksi.
Mie oon silleen aika huono kieliopissa. Varsinkin puhekielessä. Mut oiskohan semmonen mitään että joskos mä vaan ihan silleen kuunnellen olenkin mukana. Sitte jos mä tarpeeksi kauan mietin niin saattaisi olla enempi oikeakielistä kun toi mun eka viesti oli. Kirjoitan vasta kun olen kovasti, siis erittäin paljon, miettinyt oikeakielisyyttä(kielioppia?). Mä en ole varma että onnistuuko multa miettiminen. Jos ei onnistu niin tota sitten mä en kirjoita, ei kai se nyt niin sitte haittaa vaikka en kirjotakkaa?
Se saattaa kestää seuraavaan päivään asti mutta ei kai sennytniinväliä ole?
menee sadas rikki, joten käytetään minunkin nikki.
Ei tällä kieliopilla ole mitään merkitystä kunhan
jokainen antaa ajatustensä selkeästi lentää.
Monet kuvittelee että täällä on vain kirjailijoille ja runoilijoille sijaa, mutta
ei sen niin ole.
Luultavasti monilla täällä olisi tuo suullinen
ulosanti loistava jos sellainen olisi mahdollista.
Väärinkirjoitus on murre, tehokeino, taitamattomuus...mitä vain, mutta kertoo kirjoittajasta ekstraa tekstiasian lisäksi: sen että hän on rehellinen ja aito, rohkea ilmaisemaan asiansa, jopa luova.
Pääasiahan on saada sanottavansa ilmaistua vaikka minkälaisilla kirjoitusmerkeillä, se on rikkautta.
Älkäämme kapulakieliöitsikö täällä!
sanoi, että on ällöä tehdä kielioppivirheitä.
Sen jälkeen en ole kirjoittanut, vaikka olisi ollut monta kertaa kiva sanoa jotain.
on ällöä huomauttaa jollekin kielioppivirheistä.
Kielikokeet ovat erikseen, tämä on keskustelupalsta, että rohkeasti vaan mukaan.
Minä en ainakaan arvostele, tsemppiä!
Ei sinun kielessäsi mitään vikaa ole, anna palaa vaan!
Kohtuullisen oikea kielenkäyttö tuo asian paremmin esiin. Virheet ja omavaltaisuudet hämärtävät sisältöä ja aiheuttavat väärinkäsityksiä.
Lukekaapa malliksi Angiinan täsmällistä kieltä: hän sanoo sen mitä tarkoittaa. (Veikkaanpa, että nikin takana lymyää jonkin verran suomen kieltä opiskellut persoona.)
...tärkeintä.
Mielestäni se on rikkaus kun jokainen sopertaa sillä omalla tyylillään ja murteellaan. Pilkut ja kappalejako helpottavat lukemista, mutta ei ole kuolemanvakavaa, jos ne puuttuvat.
Karsisi paljon kirjoittajia pois palstoilta, jos aletaan toivoa oikeakielisyyttä ja pilkunpaikkojen tuntemista. Jos niistä huomautellaan, tällä tavoin ikään kuin korostetaan omaa osaamista ja erinomaisuutta. Joka ei säännöllisesti kirjoittele tai kirjoittaa vain kerran vuodessa joulukortit, ei voi muistaa kaikenmaailman sääntöjä.
Ihminen tulee muuten ymmärretyksi harvinaisen huonollakin ilmaisutaidolla. Tämä voi olla jo loppuunkäytetty juttu, mutta laitanpa sen kuitenkin tähän:
Cmabrigden yilopitson tuktimusken muakan, ei ole väilä msisä jäjretsyksessä sanan kijraimet ovat, ainoa täkreä aisa on, että esnimmäinen ja viimienen kijrain ovat oikelila piakiolla. Loput voviat olla missä jäjretsyskessä tahasna ja imhinen voi sitli lukea tesktin ongemlitta, koksa aiovt eiävt lue jokaitsa kijraitna eriskeen, vain
sanan kokoniasuuetna. Ällitsyttävää!
Albertin suomenkieli on vielä parempaa kuin Angiinan.
Vaikka Angiinan viesteissä onkin enemmän sanomaa.
Tarkoitan aivan selvää viestiä, mikä ei jätä arvailuille varaa.
Sinulla asiat näyttävät olevan hallussa, osaat säännöt, osaat ilmaista asian suoraan, kiertelemättä ja oikeinkirjoittaen.
Oikeinkirjoittaminen ei ole täällä ollut järin suuri ongelma koskaan, harvoin siihen on puututtu, enemmän rassaa se ettei onttojen ja oikeinkirjoitettujen sanojen takana ole ollut mitään tarvetta ilmaista mitään.
Kirjoittaminen ja muut taiteet ovat nautittavimmillaan juuri silloin kun tulee aistimus ihmisen palavasta halusta KERTOA jotain - joku kosketus niillä täytyy olla vastaanottajaan.
Ihan asiaa muuten, mutta joku kosketus pitäisi olla lähettäjäänkin. Aistimus palavasta halustasi on altasata.
Mun mielestä on hurjan kiva että voin osallistua tai ainakin seurata täällä keskustelua semmosten ihmisten kuten esim. Albert ja Angiina ja muut täällä keskustelevat. Enhan mä livenä semmosia tapaa. Joskus voin jotain juttuja jostain lukea tai töllöstä seurata jotain keskusteluja. Mutta ei semmoseen voi osallistua, seurata vaan mitä ne keskustelee.
Enkä ihan oikeesti pahastunut siitä että joku ei tykännyt mun juttutyylistä.Eikös se just ole keskustelun juju että on monenlaisia ihmisiä?
Mä pärjään kyllä omieni joukossa enkä säiky täälläkään vaikka joku/jotkut tykkäis että mun pitäis mennä pois. Eihän tänne ole pääsykokeita. Jos käyttäytyy loukkaavasti niin ihan hyvä syy sanoo että menisit nyt jo ettei tartte heittää ulos? Noh tää taitaa olla vähän asian vierestä...
En väheksyisi Albertinkaan viestien sisältöä, en ollenkaan.
Tarkoitukseni ei ollut esittää mitään kielivaatimuksia, vaan korostaa kielen ja sisällön yhteyttä. Jokainen kirjoittakoon niin kuin tahtoo, mutta kun nyt puheeksi tuli.
Huonolla kielellä tarkoitan tekstiä, jonka sisältö ei ole sitä, mitä kirjoittaja on tarkoittanut, vaan esim. tahattoman koomista.
Murrekin voi olla hyvää tai huonoa kieltä. Varsinkin pohjalainen murre tuntuu sopivan kijoitettuun kieleen hyvin, ja joillakin palstoilla näkyy vierailevan tosi hyviä tämän murteen käyttäjiä.
Tämänikäiset sentään osaavat kirjoittaa kohtuullisen hyvin, ainakin verrattuna nykynuoriin. Pii matki vuosia sitten peruskoululaisen rakkauskirjettä jotenkin seuraavaan tapaan:
- Raxtaksä muo, mä ainaski raxtan suo. Jos sä raxtat muo, nin rasti ruttuun.
voi toinen keksiä sen näkökulman mitä itse ei ole tullut ajatelleeksi. Kovin pitkät puheenvuorot sulkevat toisten suut.
on sisältö. Pääasia että sanoo asian niin selkeästi kuin haluaa sen ymmärrettävän.
Huomenta, Vanha parta. Minusta on surullista, jos joku ei kirjoita palstalle siksi, että pelkää tekevänsä, joko kirjoitus-, kielioppi- tai sisältövirheitä. Minäkin teen niitä kaikkia. Virheitten pelkääminen kaventaa ihmisen elintilaa. Sitäpaitsi minua ei kannata asettaa mittatikuksi, sillä joudun koko ajan harjoittamaan kirjallista ilmaisuani. Olisin varsinainen ääliö, ellen jo olisi jotain oppinut. En myöskään ole erikseen opiskellut suomen kieltä. Ainoastaan sen verran, mitä hieman pidemmällä kaavalla läpiviedystä koulusivistyksestä on nuttuun tarttunut. Toki olen lukenut aina paljon. Mutta sitä ovat selvästi tehneet monet palstalaiset. Minä ainakin tarvitsen teitä kaikkia!
Keskustelemisesta keskusteleminen on vaikeaa, kun kommentit helposti ymmärretään normittamiseksi.
Olen tarkoittanut vain, että
kieli = sisältö,
eikä niitä voida erottaa toisistaan. Ne eivät ole saman asian kaksi puolta, vaan ne ovat sama asia. Osasinkohan ilmaista asian ymmärrettävästi?
En puuttunut keskusteluun osaamistani korostaakseni enkä muita neuvoakseni. Ajattelin vain tuoda yhden uuden näkökulman kielikeskusteluun.
"Mutta joku sanoi, että on ällöä tehdä kielioppivirheitä."
Onhan se. En minäkään niitä tahallani tee. Välillä jää vain tarkastamatta teksti ja välillä en yksinkertaisesti tiedä mikä on oikein.
Mutta jos virheitä tekee hälläväliäasenteella, se se on varsinaisällöä.
Siltikin, vaikka olisi varsinaisällökin kirjoittaja, aina kun tuntuu että nyt olisi kiva kommentoida tai alustaa uusi keskustelu, se on paras tehdä. Ihmisiltä on hyvä saada vastakaikua vaikka nyt sitten edes viallisesta kirjoituksesta. Onhan se helpompikin kestää täällä anonyyminä kuin kasvokkain huomautus: Sinä puhuit väärin.
Väärinkirjoittelija,
Albert
Joskus nämä viestit ovat kehiä; kirjoittaja vastaa itse omiin väittämiinsä, eli keskustelee itsensä kanssa, aloitus on samalla lopetus ja päin vastoin. Jos karsisimme viesteistä tällaisia laimentavia ilmaisuja kuin
-tavallaan
-mutta taas toisaalta
-onhan se niinkin
-ehkei kuitenkaan
-ehkäpä
-melkein
-
-
jne...
voisimme saada sanomaamme terää ja ymmärrettävyyttä.
käydä välillä vähän erityylisillä palstoilla vierailemassa. Riippuen omasta tunnetilasta.
Kiva heittää välillä vähän kevyempää juttua väliin. Ja saa samalla uusia keskustelukavereita. Näillä ikäpalstoilla näkyy kuukaudesta kuukauteen olevan samat nikit keskenään juttelemassa. Olisko 50v. hyvä käydä välillä katselemassa uusiakin tuulia, ettei ihan jäis tähän paikalleen polkeen?
Vaihtelu virkistää. Suosittelen. :=)
aika ajoin.
Siellä on laaja skaala mistä valita.
Selailen välillä aika paljonkin erityyppisiä palstoja, silti nämä ikäpalstat vetoavat eniten, en osaa sanoa syytä, miksi näin on. Itse en ole tuota 50 v täyttämässä vielä vuosikymmeniin, *köh*.
olen törmännyt.
Itse yritän aktiivisesti olla mukana jutuissa ja huomaan joskus aina olevani se heikoin lenkki siellä lopussa tai niihin vastataan rivouksilla.
Myös tässä ketjussa.
Eikö pienet rivoukset vain piristä tunnelmaa.
Usein kirjoittelu muista asioista vilkastuu, kun
joku laittaa pikkurivouden väliin. Se halutaan selvästi peittää kirjoittamalla paljon muusta.
Minua ei ainakaan pikkurivoudet kiinnosta, olen kyllästynyt niihin kun niitä viljellään joka paikassa. Huumoria ja hassutusta voi harrastaa se piristää.
mutta ei kovin asiattomat jotka poikkeavat aivan totaalisesti aiheesta.
Tarkoitan jos joku esittää ihan asiallisen kysymyksen ja toivoo saavansa siihen asiallisen vastauksen, ei silloin rivoudet ole paikallaan.
Pidän itsekin välillä huuhaan jutustelusta mutta niilläkin on aikansa ja paikkansa.
Asiasta toiseen eikö tuolla olekin ihan oma palsta huuhaalle, tämä oli asiallinen kysymys?
Olen ehdottomasti samaa mieltä. Sitäpaitsi ei ole kovin vaikea olla hauska viljelemällä alapäähuumoria tai olemalla muuten ilkeä. Tilannekomiikka ilman edellä mainittuja elementtejä vasta kysyy todellisia verbaaliakrobaatin kykyjä.
Yritän aktiivisesti osallistua juttuihin. Yleensä omalla nikilläni, joskus en jaksa kirjautua ja vastaan silloin millä nikillä sattuu.
Kyllähän nuo pikku rivoudet piristävät välillä, liika on tietysti välillä liikaa. Mutta jos haluaa sellaisista jutella, niin sen voisi tehdä vaikka jossain muussa ketjussa, ettei avaaja pahoita mieltään, ainakin näin luulisin. En varsinaisesti tarkoita tällä itseäni. Mutta jotkut eivät välttämättä halua tuoda mitään seksijuttuja esille.
Verbaaliakrobatiasta tuli mieleeni, että olen joskus ihmetellyt, miksi naisissa on miehiä vähemmän esimerkiksi erilaisissa illanistujaisissa muun porukan naurattajia? Varsinkin, kun me naiset olemme muuten usein varsin sanavalmiita. Todennäköisesti toisten naurattamista ei pidetä ikään kuin kovin naisellisena piirteenä, sillä puhutaanhan miehistä naistennaurattajina, mutta ei päinvastoin.
Taustastani johtuen olen asunut lapsena aina jonkun kansakoulun siipirakennuksessa ja muistan jo alakoululaisena välituntisin nauratelleeni (silloisia) kansalaiskoulun isoja tyttöjä ja poikia. Tahti jatkui läpi nuoruusvuosien ja varhaisen aikuisuuden. Joskus vielä opiskeluaikoina kurssikaverit saattoivat pyytää, että kerro Angiina jotain hauskaa. Pitäisiköhän villiintyä uudelleen?
Jos minä jotain vihaan, niin omia kirjoitusvirheitäni: Villit vuodet, perhana.
olenkin ollut aina sanavalmis, isoon seurueseeni joutuessani olen hyvin "ujo tyttö". Pelkään että möläytän aivan jotain sopimatonta sillä minun huumoriani eivät kaikki aina ymmärrä.
Yhdessä työpaikassani meitä sattui semmoinen kolmen kopla jotka harrastettiin vähän "mustaa huumoria" ja loput ihmisistä katsoivat että nuo kolme ei oikein ole tältä planeetalta.
Meillä oli tosi hauskaa aina kun menimme yhdessä ulos.
Mentiin taas kerran oikein pyntättynä jatkoille paikalliseen, firman pikkujoulusta ja yksi "äijä" tokaisi meille baaritiskillä, "onko tytöt v-läisiä
huoria kun ollaan noin meikeissä". Ystäväni tokaisi, "ollaan, 5-kymppiä pilua". Mies lähti alta aikayksikön.
Viereinen mies tokaisi minulle että "tiedätkö kuinka suuri johtaja oikein olen"? vastasin "ei uskoisi".
ainaskin silloin, kun toisen mail-box on aivan full!
En tiedä, kenen maililootaa tarkoitat, itselläni se on kuitenkin tyhjillään, eikä ole koskaan ollut yksikään loota täynnä.
Mutta on ihan kiva vastata sulle. Minulta menee paljon mielenkiintoisia juttuketjuja ohitse, kun täällä kotona on minulla oma yli 40 v tuntemani juttukaveri ja palstoilla tulee aika harvoin pistäydyttyä. Enemmän haen netistä tietoa erilaisiin asioihin, mutta kieltämättä pikkujutustelu niitä näitä on ihan piristävää
Pitkiä vuodatuksia en jaksa lukea. Mutta kuten huomaat sinun viestisi on saanut aika mota kommenttia. Mukavaa päivänjatkoa sinulle!
Itsekään en jaksa mitään älyttömän pitkiä vuodatuksia lukea (tarkoitan nimenomaan avausta), mutta jos teksti on kohtuullisen mittainen ja asia on kiinnostava, niin kyllä siihen heti tarttuu ja tekee mieli kommentoida.
Päivänjatkoja myös sinulle.
"Itse viihdyn selaamassa palstoja ja yritän vastailla aina, kun on vain jotakin sanottavaa, mutta siihen se sitten jääkin. Miksi en saa kunnon keskustelua aikaiseksi?"
Tarkoitatko että haluaisit vastauksen jokaiseen repliikkiisi. Ehkä on hyvä ettei kaikkiin vastatakaan - on aika hälmön oloista lukea vastausta jossa ei ole mitään lisäarvoa, karrikoiden vain tuumattu "joo". Kuka sellaisia ketjuja viitsii lukea.
Kahden kesken jutellessa asia onkin sitten jo toisin.
Eli maassa maan tavalla.
Albert
En tarkoittanut sitä, että haluan vastauksen joka ikiseen repliikkiini. Jos toisen mielestä taas toisen vastauksessa ei ole mitään mielenkiintoista, sillon ymmärrän sen, että siihen ei kannata eikä huvita vastata. Eipä se kahdenkesken jutellessakaan oikein sytytä, jos toinen vain myötäilee tai jää sanattomaksi.
Määrittele keskustelun lisäarvo.=)
"Määrittele keskustelun lisäarvo.=)"
Minä pidän hienona lisäarvona uutta näkökulmaa tai oppimista - olen varpaitani myöten utelias. Enkä voi sille mitään.
Varmasti koen jotain muutakin lisäarvona, kuten nyt välillä innostun paasaamaan - siis opettamaan, minussa asuva pieni opettaja saa silloin osansa:). Lisäarvoa sekin.
Täällä koetaan liian usein lisäarvoksi tiplut, hyökkäys tai puolustus. Eikö ihmiselle riitä oivaltaminen?
Raikkaista tuulista ja uusista ajatuksen virroista nauttiva,
Albert
"Minä pidän hienona lisäarvona uutta näkökulmaa tai oppimista - olen varpaitani myöten utelias. Enkä voi sille mitään."
Toki se onkin mukavaa, jos tekee avauksen ja joku tuo siihen uuden näkökulman ja oman mielipiteensä. Yleensä kyllä sellaiset avaukset tyrehtyvät myös aika nopeasti, missä kaikki nyökyttelee samaan tahtiin samaa virttä. Parhaat keskustelut syntyvät juuri niistä pienistä erimielisyyksistä ja väittelyistä. Mikäs sen piristävämpää, kun väitellä hyväntahtoisesti (pahantahtoinen väittely menee jo ilkeilyksi, sellaisesta en pidä).
"Varmasti koen jotain muutakin lisäarvona, kuten nyt välillä innostun paasaamaan - siis opettamaan, minussa asuva pieni opettaja saa silloin osansa:). Lisäarvoa sekin."
Mun tehtäväkseni jää varmaan pohtia nyt sitä, oletko opettanut minulle mitään tässä keskustelun tuoksinnassa.=)
Hyökkäys ja puolustus tuntuvat erittäin tutuilta sanoilta, mutta tuo tiplu on jo aika vieras?
"Mikäs sen piristävämpää, kun väitellä hyväntahtoisesti (pahantahtoinen väittely menee jo ilkeilyksi, sellaisesta en pidä)."
Minusta tuo "väittely" omaa sanana jo liian negatiivisen latauksen. Sehän pyrkii vänkäämään omalle kannalleen tai ainakin esittämään omaa kantaa oikeammaksi.
"Mun tehtäväkseni jää varmaan pohtia nyt sitä, oletko opettanut minulle mitään tässä keskustelun tuoksinnassa.=)"
Toivottavasti en. Ainakaan perinteisellä kansakoulutyylillä. Mutta jos olet saanut jonkin häivähdyksen sellaisesta mitä et ole aikaisemmin tullut huomanneeksi, olen hyvin tyytyväinen.
"Hyökkäys ja puolustus tuntuvat erittäin tutuilta sanoilta, mutta tuo tiplu on jo aika vieras?"
"Tiplu" oli minullekin hieman vieras kun tulin tänne. Joku/jotku sitä on käyttäneet ja hämärästi muistelen sen joskus lapsena kuulleeni .. olisiko ollut jossain korttipelissä. Epäilen sitä täällä käytetyn jonkinlaisen pisteen synonyymina (kuka saa eniten vastauksia) tai sitten kutsuttavan tuota aktiivisten keskusteunavausten luettelon vasemmalle puolelle ilmestyvää symbolia tipluksi.
Albert
Minäkin vierastan sanaa väittely. Monesti väitellen keskusteltaessa, katoaa keskustelusta se lisäarvo joka syntyy silloin, jos ilmiötä tai tapaa tuntea ja kokea tarkastellaan yhdessä.
Mielestäni keskustelun rikkaus syntyy nimenomaan siitä, siis jakamisesta.
Jakaakseen ei tarvitse olla asioista samaa mieltä, eikä eri mieltäkään. Siihen riittää vain se, että etsitään ja toisinaan jopa löydetään keinot, käsitteet ja kieli oman ajattelun ilmaisemiseen ja toisen ajattelun ymmärtämiseen.
... hetkiin jolloin kokee tulleensa kuulluksi ja kuulleensa liittyy huikeita onnistumisen elämyksiä;))))!!!!! Ja jokaisesta sellaisesta kokemuksesta opimme uutta, sekä itsestämme, että toisista.
"Minusta tuo "väittely" omaa sanana jo liian negatiivisen latauksen. Sehän pyrkii vänkäämään omalle kannalleen tai ainakin esittämään omaa kantaa oikeammaksi."
Okei, jos se tuo sinulle liian negatiivisen latauksen, voin tietysti käyttää jotakin toista sanamuotoa ja keksinkin sille vaikkapa sellaisen, kuin "mielipiteiden vaihtaminen = oman näkökulman ilmaiseminen toisen näkökulman tueksi tai selkeyttämiseksi".
"Toivottavasti en. Ainakaan perinteisellä kansakoulutyylillä. Mutta jos olet saanut jonkin häivähdyksen sellaisesta mitä et ole aikaisemmin tullut huomanneeksi, olen hyvin tyytyväinen."
Voi ei, minulla ei ole kokemusta kansakoulusta, ei sitten niin tippaakaan, koska olen vielä niin mahdottoman nuori *hyväntahtoinen hymy*. Mutta toki minun on pakko tunnustaa, että kyllähän sinä olet saanut minussa aikaan häivähdyksen, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.
Tiplusta vielä; koetko tämän nyt jollain tavalla kilpailutilanteeksi, jos sattumalta juuri minun avaukseni, jossa voivottelin keskustelijoiden puutetta, saa nyt paljon keskustelua?
Huomenta, Albert. Minä puolestani en vierasta sanaa väittely, väitteleminen. Se taas johtuu siitä, että lähestyn sanaa hieman eri näkökulmasta. Väittäminen eli jonkun väittämän esittäminen on minulle sitä, että argumentoidaan eli esitetään perustelut sille, mitä on sanottu tai kirjoitettu. Minusta keskustelu oikeastaan on väittelyä eli perusteltujen väittämien esittämistä. Pelkkien mielipiteitten esiin tuominen ei ole varsinaista keskustelua, koska mielipiteistä ei voi keskustella. Niitä voi vain vaihtaa. Aito keskustelu vaatii sen, että keskustellaan niistä perusteluista, joita joku sanomistensa (esim. mielipiteensä) tueksi esittää. Näin nähtynä ei myöskään tarvitse mennä henkilökohtaisuuksiin, koska keskustellaan siitä, onko joku perustelu järkeenkäypä vai ei. Eikä siis siitä, onko joku mielipide oikea vai ei.
"Tiplusta vielä; koetko tämän nyt jollain tavalla kilpailutilanteeksi, jos sattumalta juuri minun avaukseni, jossa voivottelin keskustelijoiden puutetta, saa nyt paljon keskustelua?"
Alunperin käytin tuota sanaa silloin kun voivottelin keskustelijoiden arvostavan liikaa mm tipluja. Minusta laatu ennen määrää.
Minusta kilpailu on motiivina nykyään muutenkin aivan liian monesti mukana. Länsimainen yhteiskunta pyörittää koneitaan pitkälti sen varassa ja ihmisiin se on uponnut niin syvään ettei ole juuri harrastusta johon ei kilpailua ole saatu liitettyä. Ja taitavat synnytyssairaaloissakin kilpailla jo sekä henkilökunta, äidit kuin vastasyntyneetkin.
Huonosti kilpailuintoinen,
Albert
PS. Olen minä silti kilpaillut elämässäni. Palkintoja olen saanut mm. mäkihypystä, hiihdosta, juoksusta ja karaokesta. Häpen niitä kaikkia syvästi.
Minä voitin aikoinaan yläasteella konekirjoituksessa nopeustestin, eli mahdollisimman nopeasti piti kirjoittaa, sekä virheitä mahdollisimman vähän. Olen siitä erittäin ylpeä.=)
Olen Angiina kanssasi samaa mieltä, mutta en ehdoitta.
Jos premissiksi asetetaan akateemisesti sivistynyt seura, saa väittely tuon sinun kuvaamasi merkityksen. Kansanomainen väittely on enemmän kiroilemista, haistattelua ja lautasten heittelyä:)) (liioittelenko muka)
"Pelkkien mielipiteitten esiin tuominen ei ole varsinaista keskustelua, koska mielipiteistä ei voi keskustella. Niitä voi vain vaihtaa."
Mielipiteet ovat harvoin pelkkiä mielipiteitä. Niihin sisältyy usein mutupuolen lisäksi ainakin rivien välistä luettavia perusteluja. Siksi niistäkin voi helposti väitellä kummallakin tavalla:))
Albert
kun pohdit asian puhki niin monelta kantilta ettei vastaajalle enää jää tilaa. Yhteen repliikkiin kannattaa ottaa mukaan vain yksi näkökulma ja antaa toisten vastata väliin ennen kuin jatkaa. Väittely ei ole huono asia.
On aina vielä jotain lisättävää ja toisia näkökulmia. Väittely voi olla hyvä sinulle, minä en siitä erityisemmin perusta.
Meitä on niin moneksi. Aina on nokka tai pyrstö tervassa. Aika avarakatseisiakin olen täältä bongannu, he jaksavat olla pikku niuhottamisen yläpuolella. Yleiset keskusteltavat teemat on varmaan pengottu ja tongittu moneen kertaan varsinkin naisenergialla. On paljon mielenkiintoisia asioita ja sattumuksia mutta ne ehkä menevät niin paljon privaatin puolelle, ettei niitä tule retosteltua julkisesti.
Sitten on vielä monenlaisia fiiliksiä monelle päivälle. Joskus tulee tunne ampua alas keskustelun aloittajan näkemykset, joskus taas tulee säestettyä niitä. Elä siinä sitten kaikkien kanssa sovussa. Top - rankkaukset täällä kirjoittaville antavat niistä sitten oivallisen palautteen.
Samat aiheet pyörii, sanoja vaan vähän muutellaan eri järjestykseen ja käsitellään uudestaan. Niinhän se vähän tahtoo mennä. Mutta eihän sitäkään voi olettaa, että pitäisi ensin selata tekstejä taaksepäin etsien, ettei vain just sitä ja sitä olla käsitelty.
minun mielestä jos keskustellaan,on aika ikävää kiinniittää huomiota oliko pilkku siellä vai täällä-avointa ja vapaata-huumoriakin sais olla!
Tuo oli lyhyesti kommentoitu, mutta siinähän se olikin asian ydin. Ei pidä puuttua kirjoitusvirheisiin tai tyyliin ja huumoria on oltava. Itselleni on tosin vähän pakkomielle kirjoittaa mahdollisimman 'selkeästi', mutta muilta en sitä tietenkään vaadi, koska sehän olisi teeskentelyä.
"Ei pidä puuttua kirjoitusvirheisiin tai tyyliin ja huumoria on oltava. Itselleni on tosin vähän pakkomielle kirjoittaa mahdollisimman 'selkeästi', mutta muilta en sitä tietenkään vaadi, koska sehän olisi teeskentelyä."
Jos ei nyt vaadita, mutta kuten muitakin hyviä tapoja on eettisistä syistä noudatettava, niin miksi ihmeessä kirjoitusvirheet tai tyyli jätettäisiin ulkopuolelle.
Pilkuttomasti, ilman isoja kirjaimia, ilman jakoa lauseisiin, virkkeisiin ja kappaleisiin ja asiakin silpottuna tilkkutäkiksi, kertoo vain kirjoittajan piittaamattomuudesta lukijoita kohtaan.
Mutta rajansa kaikella. Ei kirjoitusten tarvitse olla pedanttisen viimmeisen päälle. Kunhan se on helposti luettavissa.
Mitä ihmettä tarkoitit "teeskentelyllä"?
Albert
"Mitä ihmettä tarkoitit "teeskentelyllä"?"
Mikäli viitannet tuolla sanalla edelliseen viestiini, niin tarkoitin sillä sitä, että jos jonkun tyyli on kirjoittaa vapaamuotoisemmin, eikä minun tai sinun tapaan mahdollisimman selkeään muotoon kirjoitettua tekstiä, niin miksi hänen pitäisi väkisin kirjoittaa "täydellisesti", jos se ei häneltä luonnostaan synny.
Eräs tuttavani on todella hyvä kirjoittaja siinä mielessä, että hänellä riittää juttua vaikka kuinka paljon, ainoa poikkeus hänessä oli se, että hän kirjoitti sekavan tyylisesti. Siitä hänelle huomautettiinkin ja kun hän kirjoitti myöhemmin selkeästi, kirjoitukset jäivät lyhyiksi, ja niistä oli kadonnut se jutun juoni. Syyksi hän selitti sen, että ei hän kykene kirjoittamaan selkeästi samaan tahtiin, kuin ajatus lentää. Sanoin hänelle, että kokeilee ensin kirjoittaa kaikki valmiiksi, sen jälkeen lukee juttunsa ja tekee niitä korjauksia.
Minusta nyt kuitenkin olisi älytöntä vaatia kaikkia kirjoittajia lukemaan juttunsa ja tekemään kaikki korjaukset ennen lähettämistä. Siinähän katoaisi persoonallisuuskin, kun kaikki olisivat samasta muotista tehtyjä.
"Syyksi hän selitti sen, että ei hän kykene kirjoittamaan selkeästi samaan tahtiin, kuin ajatus lentää."
Huono syy. Kyllä ihmisen ajatus lentää hyvin nopeasti verrattuna meidän kommunikointinopeuteemme (milla lailla vain). Ei kait täällä ole tarkoituskaan aivoriihtä pitää (antaa tajunnanvirran tulla tekstiksi).
Ja hieman korostettuna: En minä halua varsinaisesti vaatia keneltäkään mitään erityistä tyyliä. Sopiihan tänne kaikki tyylit. Minä en vain viitsi lukea jos teksti ei ole lukukelpoista.
"Siinähän katoaisi persoonallisuuskin, kun kaikki olisivat samasta muotista tehtyjä."
Taidat karrikoida:))
"Taidat karrikoida:))"
Taidat näsäviisastella.=)
Taas kerran painottaa jokainen erilaisia puolia tuossa sanassa, eikä kaikille ole tulleet sen eri puolet edes mieleen.
Taivannrannanmaalari kirjoitti: "Monesti väitellen keskusteltaessa, katoaa keskustelusta se lisäarvo joka syntyy silloin, jos ilmiötä tai tapaa tuntea ja kokea tarkastellaan yhdessä.
Mielestäni keskustelun rikkaus syntyy nimenomaan siitä, siis jakamisesta.
Jakaakseen ei tarvitse olla asioista samaa mieltä, eikä eri mieltäkään. Siihen riittää vain se, että etsitään ja toisinaan jopa löydetään keinot, käsitteet ja kieli oman ajattelun ilmaisemiseen ja toisen ajattelun ymmärtämiseen."
Angiina kirjoitti: "Väittäminen eli jonkun väittämän esittäminen on minulle sitä, että argumentoidaan eli esitetään perustelut sille, mitä on sanottu tai kirjoitettu. Minusta keskustelu oikeastaan on väittelyä eli perusteltujen väittämien esittämistä. Pelkkien mielipiteitten esiin tuominen ei ole varsinaista keskustelua, koska mielipiteistä ei voi keskustella. Niitä voi vain vaihtaa."
Hienoja näkemyksiä. Onko muita näkökulmia:))
Albert
Juutalaisen tradition mukaan asioita voi tarkastella vähintään seitsemästä eri näkökulmasta ...joten meiltä on hukassa vielä 5?
;))
"Juutalaisen tradition mukaan asioita voi tarkastella vähintään seitsemästä eri näkökulmasta ...joten meiltä on hukassa vielä 5?"
Ainakin 5.
Vaikka ei minulla ole juuri mitään tietämystä juutalaisesta traditiosta.
Albert
Pääasia että pallo ei ole hukassa. Eipä tarvitse kopitella päillä, eikä heittää hiekkaa toisten silmiin.
- virkistävä aamupäivä
toistaa aina muitten sanomisia, eikö se ole tautologiaa?
arkikeskustelu voi olla mielipiteiden vaihtoa tai jutustelua muuten vaan kaikenlaisista asioista maan ja taivaan väliltä. Keskustelua, johon kukin osallistuu tavallaan, kokemuksensa, aistitietonsa, ymmärryksensä, järkensä, huumorinsa ja mielialansa mukaan, miten milloinkin. Silleen, että toiset kinaa, toiset väittelee, toiset iloitsee, toiset kertoo, toiset luulee, jotkut höpisee muuten vaan, miten milloinkin, silleen inhimillisesti.
Ps. Jostain olen kyllä lukenut, että tieto ja kieli ovat erottamattomat. Meillä kun saattaa olla aivan oikea käsitys asioista, mutta vasta kun sen osaa pukea kielelliseen asuun oikein, meillä on tieto, josta voi väitellä kirjakielellä, silleen akateemisesti. :)
Tämän tyyppisellä foorumilla on hyvän tavan mukaista viitata siihen keskustelun osaan mitä kommentoi. Ainakin jos kommentoitava teksti ei ole aivan lyhyt.
Tautologiaa on toistaa itseään.
Unohdit sen Albertin tosta viestisi lopusta.=)
Mikä saa ihmisen tarttumaan jokaikiseen sanaan ja kääntämään ja vääntämään siitä mahdollisimman pahaksi, jotta voi yrittää olla toista parempi ja ovelampi. Antaako se jotenkin tyydytystä mollaajalle? Sanoilla on monta merkitystä ja lukija voi ihan tietoisesti haluta ymmärtää sen väärin, ehkä se on sitten sitä oman egon pönkittämistä, mitä täälläkin näyttää olevan havaittavissa.=)
"Mikä saa ihmisen tarttumaan jokaikiseen sanaan ja kääntämään ja vääntämään siitä mahdollisimman pahaksi, jotta voi yrittää olla toista parempi ja ovelampi. Antaako se jotenkin tyydytystä mollaajalle? Sanoilla on monta merkitystä ja lukija voi ihan tietoisesti haluta ymmärtää sen väärin, ehkä se on sitten sitä oman egon pönkittämistä, mitä täälläkin näyttää olevan havaittavissa.=)"
Minusta nuo sanojen merkitykset ja mahdollisuutemme tarkastella asioita eri valojen lisäksi eri kulmista tekee keskustelusta muhkean ja makoisan. Tai voi tehdä. Voi siinä käydä päinvastoinkin. Eihän kaikki ole kiinni kirjoittajasta, lukijakin on osallisena prosessissa.
Minä en sanoisi käänteleväni enkä väänteleväni saatikka mollaavani. Parempi olen hyvinkin montaa ja saatan heittäytyä ovelaksikin, mutta tarvitsinko oman egon pönkitystä .. hmmm.
Mutta olen kuin nuuskuttava ajokoira kiemurtelemassa jälkien perässä, kieli roikkuen maata viistäen ja jättäen sylkitippojen vanan. Intoa hohkavana ja odottaen taas löytävänsä jotain sävähdyttävää:))
Yllätit muuten minut nyt täysin tuolla mielipiteelläsi. Vai oliko se väite .. hmmm.
Albert
"Yllätit muuten minut nyt täysin tuolla mielipiteelläsi. Vai oliko se väite .. hmmm."
Ei, se oli vain tokaisu sinun ylimielisestä asenteestasi muita kirjoittajia kohtaan.
"Ei, se oli vain tokaisu sinun ylimielisestä asenteestasi muita kirjoittajia kohtaan."
Ohh .. näkyykö kirjoituksissani todella ylimielinen asenne. Jos se näkyy kirjoituksessa, niin sitä on myös oltava, eikä se ole silloin mitään pintakiiltoa vaan hyvinkin syvällä. Jos minussa sellaista on en voi sitä hyväksyä.
Miten se ilmenee tai näkyy?
Pelästyneenä,
Albert
Esimerkiksi se ilmenee siinä, että teit koosteen kahdesta viestistä, etkä antanut minkäänlaista arvoa kenellekään muulle tässä keskustelussa. Se oli mielestäni ylimielistä. Eli ohitit minun kommenttini täysin. En toki tarkoita sitä, että olisin siitä pahoillani (tai no olen, mutten tunnusta). Varmaan selität sen niin, että kyse oli vain siitä yhdestä asiasta, mistä kaksi antoivat asiaan oman näkemyksen, enkä ollut itse siihen kohtaan antanut omaa vastinettani.
"Ohh .. näkyykö kirjoituksissani todella ylimielinen asenne."
Kyllä.
jaa jaa, kyllä se ylimielisyys sulla näkyy, on vaan vaikea osoittaa mitään tiettyä lausetta:))
Tuolla pääset nyt mälläämään taas. Nytkin yrität pistää uuden kirjoittajan järjestykseen, siltä vähän näyttäis tältä puolen ruutua. :D
"Tuolla pääset nyt mälläämään taas. Nytkin yrität pistää uuden kirjoittajan järjestykseen, siltä vähän näyttäis tältä puolen ruutua."
Olenko minä pistänyt täällä ketään järjestykseen?
Ei kuulosta ollenkaan minulta.
Albert
"Esimerkiksi se ilmenee siinä, että teit koosteen kahdesta viestistä, etkä antanut minkäänlaista arvoa kenellekään muulle tässä keskustelussa."
Minä olen lukenut kaikki tämänpäiväiset kommentit ja pitänyt niitä hyvinä.
"Varmaan selität sen niin, että kyse oli vain siitä yhdestä asiasta, mistä kaksi antoivat asiaan oman näkemyksen, enkä ollut itse siihen kohtaan antanut omaa vastinettani."
Niin, valitsemissani lainauksissa oli ytimekkäästi otettu kantaa juuri kysymykseen "mitä keskustelu on". Nuo kaksi minut sai juuri tuota ajattelemaankin. Toisaalta lainaamani osat oli näinkin melkoisen pitkät - joku jo siitä tuiskahtikin .. pahus tautologiaksi väitti.
Pahoitellen,
Albert
ei tainnut vaan ihan onnistua :)) Kyllä se sinulta kuulostaa, usko pois.
Ja aloithan tuon mälläämisen, kuinkas muuten. Ai jai :D:D:D
Minä en kokenut tuossa keskustelussa olevan minkäänlaista mälläämistä tai nokittelua, suuntaan enkä toiseen.
Luulin, että keskusteluissa on oleellisempaa asia josta keskustellaan, kuin muotoseikat, tai yksilöt.
Hyvässä keskustelussa asia vie, ja kaikki kokevat osansa prosessissa arvokkaaksi.
Kuka toimii katalysaattorina, kuka suunnanvaihtajana jne. -on sinällään merkityksetöntä, koska ilmain jokaisen panosta,ei olisi keskusteluakaan.
Olen täällä itsekin uusi. Eikä minun merkitykseni ole siinä mitä olen ...vaan siinä mitä kirjoitan.
näkökulmia näkökulmien joukossa
-itse kullakin
mutta avaaja koki, ja mulle tuli vähän sama tunne. Kuka kokee mitenkin, ikävä jos uudesta tuntuu että rutataan heti kättelyssä. :((
"Mielipaha
Albert51 21.11.2004 klo 15.13
"Esimerkiksi se ilmenee siinä, että teit koosteen kahdesta viestistä, etkä antanut minkäänlaista arvoa kenellekään muulle tässä keskustelussa."
Minä olen lukenut kaikki tämänpäiväiset kommentit ja pitänyt niitä hyvinä.
"Varmaan selität sen niin, että kyse oli vain siitä yhdestä asiasta, mistä kaksi antoivat asiaan oman näkemyksen, enkä ollut itse siihen kohtaan antanut omaa vastinettani."
Niin, valitsemissani lainauksissa oli ytimekkäästi otettu kantaa juuri kysymykseen "mitä keskustelu on". Nuo kaksi minut sai juuri tuota ajattelemaankin. Toisaalta lainaamani osat oli näinkin melkoisen pitkät - joku jo siitä tuiskahtikin .. pahus tautologiaksi väitti.
Pahoitellen,
Albert"
Olet sen sortin ihminen, että haluat selkeästi sanoa sen viimeisen sanan, ole hyvä. Minulla ei ole haluja jankata samaa teemaa, jos se ei etene millään tavoin, toisin taitaa olla sinulla? =)
Tässä ikäryhmässä on joukko herkkähipiäisiä omaa erinomaisuuttaan kehrääviä naisia, jotka tätä palstaa hallitsevat. He eivät vastaväitteitä suvaitse.
Kaikki ovat kekenään samaa mieltä ja hymistelevät kuorossa, kuinka hyviä ystäviä tässä porukalla ollaan. Eikä asiallista keskustelua tietenkään voi syntyä tässä sievistelyn ilmapiirissä. Siksipä en tällä palstalla viihdy.
En minä kyllä huomannut sinun teksteissäsi mitään ylimielistä, vaikka ne kaikki asiasta alkaen luin.
Virheesi oli ilmeisesti se, että - tosin hyvin varovaisesti - ilmaisit olevasi eri mieltä. Sinut tässä pantiin järjestykseen.
"Tässä ikäryhmässä on joukko herkkähipiäisiä omaa erinomaisuuttaan kehrääviä naisia, jotka tätä palstaa hallitsevat. He eivät vastaväitteitä suvaitse."
Älähän nosta niitä naisia jalustalle, koska tuskin tekevät sitä itsekään, vaan pidä samanarvoisina keskustelijoina kuin itsekin.=)
Älähän nyt poistu, kun kerran palasit ilmaisemaan mielipiteesi tänne palstalle, josta jo kertaalleen poistuit. Pysy täällä, ettei naisten tarvi keskenään nahistella ja hymistellä, kävis meinaan aika yksitoikkoiseksi.
Olen aina ollut sitä mieltä, että hymistely ei johda mihinkään, vaan keskustelu syntyy juuri niistä pienistä erimielisyyksistä.
Mielestäni ketään ei ole pantu mihinkään järjestykseen...vielä.=)
Koskas minusta on mies tullut??? Tässä sinulle kysymysmerkkejä ja huutomerkkejä, jos se naiseus niitä vaatii!!!!
Käyn minä aina joskun tänne kurkistamassa, ja tietysti nyt käyn vilkaisemassa, saiko provoni mitään vipinää aikaan. Saatan vastatakin, jos vähänkin asiallisempia kommentteja saan.
Missäs kohtaa olen maininnut, että olisit mies??? Koska eihän sitä lukenut käsittääkseni edes omassa aikaisemmassa viestissäsi. *miettii*
Naiseus ei mielestäni vaadi huuto- eikä kysymysmerkkejä sen kummemmin kuin miehisyyskään.=)
"Pysy täällä, ettei naisten tarvi keskenään nahistella ja hymistellä - -"
Eo. lauseesta arvelin sinun pitävän minua miehenä. Mistähän tänne se miesnäkökulma saataisiin? Luulen, että tämä mainitsemani naiskuoro ikävystyttää miehet hiljaisiksi!!!!
Tarkistahan toveri ensi kerralla omat rivien välisi:
"Tässä ikäryhmässä on joukko herkkähipiäisiä omaa erinomaisuuttaan kehrääviä naisia, jotka tätä palstaa hallitsevat. He eivät vastaväitteitä suvaitse.
Kaikki ovat kekenään samaa mieltä ja hymistelevät kuorossa, kuinka hyviä ystäviä tässä porukalla ollaan. Eikä asiallista keskustelua tietenkään voi syntyä tässä sievistelyn ilmapiirissä. Siksipä en tällä palstalla viihdy."
Kun en katso kuuluvani tuohon naisryhmään - niin kuin en kuulukaan - voin kirjoittaa juuri niin kuin kirjoitin. Vain se lukee rivieni välissä. En ole mies, vaikka en näihin sievistelijöihin kuulu.
Tämä on epäoleellinen kysymys, mutta sinänsä tyypillinen nimenomaan tälle palstalle. Kun asioista ei haluta keskustella, puhutaan henkilöistä.
mielenkiintoa herättävällä tavallahan keskustelu tuntuukin etenevän.
Avaaja sanoi : "onko totta, että hyvän juttuseuran löytyminen on NÄIN vaikeaa."
Myöhemmin sitten:"Olenko liian vaativa, vai olenko liian vaativainen?"
Kysymyksessä taitaa kyllä olla tavallinen juttu/keskusteluseuraa kaipaava henkilö, joka ei tahtoisi viedä keskustelua niin "viisaaksi", että se luiskahtaakin jo hölmöilyn puolelle.
Jos nk. keskustelussa tahdotaan osoittaa ylivertaista fiksuutta ja opettaa muita, niin tälläiselle filosofille on suotava viimeinen sana, sillä hän tarvitsee sitä enemmän kuin muut.
Minäkään en katsonut kuuluvani tähän mainitsemaasi naisryhmään. Kirjoitan myös itse juuri niin kuin haluan ja sillä hyvä.
Mainitsit tuossa jossain kohtaa, että käyt täällä provoilemassa, onko ne provoilut mielestäsi onnistuneet hyvin, vai oletko lopulta joutunutkin itse provottavaksi?=)
Taidat saada viimeisen sanan.
viimeistä sanaa näyttää eniten tarvitsevan?
olen sen todennut.Onhan puheesi vähän keskittymistä vaativaa,mutta kukkii sinulla huumorikin,se on plussaa.
Joten älä välitä,tämä taisi olla mielipide.;))D
Heippa!! En vastaa säälistä vaan mielenkiinnosta mitä vastaat minulle. Mielestäni näin tuntemattomalle on helppokin kirjoittaa kun kumpikaan ei tiedä toisistaan mitään. mietin tässä että mitenkä illan viettäisin. olen tanssi-ihmisiä joten yritän katsoa netistä minne voisin suunnistaa. mitä itse harrastat ja kuinka iltasi vietät??? Jään odottamaan kuinka suhtaudut vastaukseeni.