kun lapsi sanoo tai osoittaa rakastavansa vain ja ainoastaan omia biovanhempiaan vaikka he ovat tehneet hänelle kaikenlaista väärää ja pahaa ja vaikka sinä olet tehnyt kaiken mahdollisen hyvä lapsen eteen niin mille se sinusta tuntuu?? tämä ei tarkoita taas sitä että täytyy alkaa hokemaan sitä iänikuista samaa lapsen lojaalisuudesta tms. vaan ihan omia tuntemuksia reilusti esiin.
rehellisesti
lainamami
291840
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Sano itse sitten suoraan, millaisen vastauksen haluat tai millaiset vastaukset kelpaavat.
Lisäksi uskon lapsen täysin kykenevän rakastavan useampaakin aikuista jos hänelle annetaan siihen mahdollisuus.
Ihan noin mustavalkoista tapausta tuskin on edes olemassa.
Sitäpaitsi mistäs kukaan tietää, onko lapsen tunteet sitä "rakastamista" vaiko sitä "lojaalisuutta"(kirjoitan uhastakin sanan lojaali tähän ;))vanhempaa kohtaan? Ei meistä kukaan.
Ja jos biovanhemmat ovat olleet tosi rankkoja, niin eiköhän se lapsenkin rakkaus ja ala lopahtaa. Ei lapsikaan pohjattomasti jaksa rakastaa eikä olla edes LOJAALI =) vanhemmilleen.
pitääkö aina olla olemassa joku ÄÄLIÖ joka ei osaa ajatella asiaa asiallisesti vaan pitää heti alkaa kääntämään asiaa päin peetä, jos et ymmärtänyt mitä oikeesti tarkoitin niin se on vaan:voi voi.
Minulle kelpaa vastaus kun vastaus mut kuten otseke sanoo rehellisesti tunteita syviä tutkien ei järkeistäen...ei aina jaksa järkeistää mitä jos miettis välillä ihan vain tunne pohjalta...osaatko??
Useimmilla lapsilla on myös mukavia muistoja kotonaoloajastaan. Aivan pienet lapset ovat oma lukunsa. Harvojen vanhemmat ovat jatkuvasti päissään ja lähipiiristä löytyy monenlaisia ihmisiä. Hoitajista ei koskaan tule vanhempia se on syytä muistaa.
lapsille maailma on niin mustavalkoinen että pystyisi rakastamaan vain yhtä ja aina inhoamaan toista. Minun mielestä melkein aina näissä hyvä-paha asetteluissa on kyse aikuisen mustasukkaisuudesta ja/tai omistuksenhalusta. Jo se, että sijaisäiti kertoo lapselle välittävänsä biovanhemmista (vaikka sen yksinkertaisen syyn vuoksi että he ovat saattaneet maailman niin ihanan lapsen) autaa lasta antamaan rakkautta myös sijaisvanhemmille. Ja jos lapsi rakastaa sijaisvanhempaa ei saisi myöskään tarkoittaa sitä että hänen olisi lopetettava biovanhempien rakastaminen. Kyllä meidän on vaan opeteltava hyväksymään nämä tosiasiat, niin sijaisvanhemmat kuin biologisetkin.
asiaa puhut ja olen sen sisäistänyt, ymmärtänyt ja hyväksynyt, silti riitämättömyyden tunne vaivaa mieltäni joskus,minun teot eivät riitä mutta biovanhempien pienetkin teot ovat parempia kuin pussillinen omiani ja vaikka biovanhempien teot olisivat pahojakin ne ovat parempia kuin minun....hei minua ei saa nyt ottaa lapsellisena itsekkäänä ymmärtämättömänä ihmisenä vaan hetkellisesti epätoivoisena riittämättömyyden tunnetta tuntevana äitinä.Eikö kukaan tunne koskaan samoin...olenko ainoa?? Minussa on sit varmaanjotain vikaa=))
meillä on lapsi joka ei rakasta ketään. ei meitä, ei biovanhempiaa, ei bioisovanhempiaan. hänelle kuka tahansa hymyilevä aikuinen ihan yhtä "rakas". kaikki käy kunhan häntä vain kehutaan.
pelottavaa, ärsyttävää ja raivoa herättävää.
saa hän mistä tahansa, keneltä tahansa ,mitä tahansa, se on kaikki yhtä tyhjää. lahjat avataan, katsotaan ja viskataan nurkkaan, karkit ahmitaan ja ollaan kuin ei olisi koskaan mitään saatu. retket ei oo mitään. jos kerrot että ollaan kylpylään menossa niin vastaa, että mummu lupasi joskus viedä. elää kuin ulkoavaruudessa.
kyllä minä tunnen voimattomuutta ja riittämättömyyttä. mutta minulla on tällä hetkellä tukena RAD-diagnoosi, joka kertoo lapsen kärsivän varhaislapsuuden rajuista laiminlyönneistä ja jäsentymättömästä kyvystä kiintyä keneenkää, koska laitosjaksolla oli liian monta ihmistä jatkuvasti vuorotyön puitteissa ympärillä pyörimässä.
eihän se paljoa auta, mutta kun muistaa, että lapsi todella oirehtii vasta kun tuntee turvallisuutta, siis tuntee sinun olevan riittävän rakastava, että uskaltaa uhmata rakkauttasi varmana sen kestävyydestä, niin se tieto antaa voimia jatkaa.
lapsen täytyy ostaa bioäidin rakkaus vakuutteluin, sinun rakkautesi on hänelle itsestään selvää, hän luottaa sinuun ja rakkauteesi.
kiitos, viestisi oli ihana, sain siitä taas ihan uutta ajateltavaa...kittos.
BLAA BLAA BLAA... sanon minä! etkö ymmärrä semmoista pointtia että ehkä sinä et ansaitse kiitosta. lapsi ei selvästikkään ole tyytyväinen luonasi, tunnen monia kymmeniä lapsia jotka toimivat juuri noin. kuinka monessa ammatissa kuulet jatkuvasti kiitosta jokaisesta asiasta?! se on sinun työtäsi pitää huolta lapsesta ja sinä vedät herneet nenään jos lapsi ei osaa kiittää sinulle oikealla tavalla!!! onkohan väärä uravalinta sinulla? ajattele lapsentunteita. JA TAAS tämä yleisin moka, viedään lapsi hoitoon kun ei sano kiitos! siitä se lapsi vielä enemmän loukkaantuu... ÄÄLIÖ!
kiitoksen kipeinähän tätä tehdään. juu.juu!!!
sinä se et itse tiedä mistä kirjoitat. lue kuule yksi kirja, niin saiait huomata, ettei varhaisen vuorovaikutuksen häiriö ole mikään vitsi. kyse on tunne kylmyydestä ja kirjastosta kun kysyt mirjam kallandin kirjoja vuorovaikutus suhteesta, niin voisit asiasta jotain oppia ymmärtämään.
Onko muut huomannu, että tämä sama ääliöiksi sijaisvanhempia haukkuva kirjoittaa aina keskellä yötä ja eri "nimimerkeillä".
Taitaa olla kännissä ja yöllä paarista (tai kaupungin nurkilta) kotiin tullessaan huomaa tulleensa yksinäiseen kotiin, ai niin, pahat sijaisvanhemmat veivät lapsen...
Miksiköhän...
Saman olen huomannut. Ja tyyli on muutenkin aina sama. Aikoinaan saatoin laittaa jotain vastinettakin tuolle tyypille mutta lopetin, kun tajusin, että kyseessä on mielenterveysongelmainen henkilö, joka haluaa tahallisesti ärsyttää ja haastaa riitaa, ja saada sijaisvanhemmatkin möykkäämään samalla tasolla.
Lue sinä Eva Aminoffin kirja "Lapsen parhaaksi" niin tiedät mitä on sijaisvanhemmuus.
omia vanhempiaan. Mutta jos vanhempi, "oma tai laina", rakastaa lasta, niin kyllä jaksaa odottaa, että lapsi jossain vaiheessa huomaa, että häntä on rakastettu. Vaikkapa vasta monen vuoden kuluttua. Koita uskoa, että olet tärkeä lapselle, vaikka hän ei pystykään, tai halua, tai osaa juuri nyt tuoda sitä esiin. Kenelle hän sitapaitsi kapinoisi. Jos hän kapinoi sinulle, olet ehkä niin turvallinen, että se on mahdollista. Pää pystyyn, teet tärkeää työtä.
Meillä on myös lainalapsi, joka ei rakasta ketään.
Kiintymyssuhdehäiriö. Ei ole pystynyt meihinkään kiintymään, kun ei ole varhaislapsuudessa ollut mitään kiintymyssuhteita.
Yksi sijoitetuistamme on sitten kiintynyt äitiinsä ja on myös kiintynyt meihin. Nyt murrosikäisenä varsinkin ihailee äitiään ja hänen tyylilään elää. Ei tarvitse mennä töihin ja silti on varaa matkustella jms. (sossusta rahat)
Tämä poika pystyi kiintymään meihin vasta sen jälkeen, kun äiti hyväksyi huostaanoton, eikä tehnyt meille enään kiusaa.
Jos tunteita ajattelee, niin ihmetyttäähän se, että äiti joka on tehnyt niin paljon pahaa, on silti niin tärkeä.
Olen tehnyt työtä sen eteen että hyväksyn sen ja yritän kannustaa siihen. Se on kuitenkin parempi lapselle, että on tunteita äitiään kohtaan.
Lapsella on kuitenkin paremmat lähtökohdat maailmalle, jos on tunteita bioäitiään kohtaan.
kiitos sullekin...kannustus tuntuu olevan taas paikallaan ja ajatuksien kasaan laitto, kiitos
Kyllä minun oma lapseni sanoo rakastavansa ja osaa sen myös näyttää. Omassa lapsessa on juuri sitä samaa lojaalisuutta kuin mitä sijoitettu lapsi näyttää omille biovanhemmille. Ne verisiteet....
Rehellisesti tunnustan, että tuntui tosi pahalta kun lapsi ensimmäisen kerran sanoi rakastavansa bioäitiä enemmän kuin minua. Miten voi rakastaa enemmän äitiä, jonka kanssa on viettänyt pisimmillään 3 vuorokautta yhdessä? Onneksi aikuinen minussa heräsi ja totesi, että totta kai tuollainen lyhyt "äitiys" on mukavampaa kuin arki äidin kanssa. Lyhyet, yhdessä vietetyt hetket ovat mukavia. Ei niissä keskustella rajoista ja siitä, mitä saa tehdä ja mitä ei. Hetket ovat täynnä hauskuutta, suotakoon se äidille ja lapselle.
Vuosien myötä olen oppinut ymmärtämään bioäitejä, mutta jossain vaiheessa en voinut ymmärtää äitiä, joka lähtee ja jättää vastasyntyneen lapsensa. Lapsen, joka tarvitsee äitiä selviytyäkseen hengissä. En voinut käsittää, että joku muu on tärkeämpää kuin pieni vauva. Ja vielä "mystisempää" oli se, että huostaanoton jälkeen äiti käynnistää vuosia kestävät oikeusprosessit. Miksi ei ajatellut sitä ennen huostaanottoa? Sijaisäitinä tunteet lainehtivat ja välillä tuntuu, että kunpa voisin sanoa äideille "suorat sanat". Heille annettiin mahdollisuus, mutta eivät halunneet sitä käyttää. Tänä iltana on taas esikoisen kanssa käyty läpi hänen meille tuloaan. Onneksi on olemassa valokuvia ja videoita hänen meille tulosta. Joulu painaa päälle ja siitä johtuu nämä muistelmat.
asia on näin...olin ihan unohtanut kaiken surkeuden keskellä mistä todellakin on kysymys. Lapselle äiti ja isä ovat "parempia", mukavampia ja ihanampia jne,,, koska he viettävät heidän kanssaan nykyisin vain muutamia tunteja tai pari päivää.Sen aikaa jaksaa kuka tahaansa huonompikin vanhempi skarpata ja kerätä irtopisteet itselleen, mutta saa lapsen kaipaamaan itseään,koska lapsi luulee että heidän kanssaan olisi aina sellaista, he eivät ymmärrä että kun arki astuisi kuvioihin voisi kaipaus sijaisperhettä kohtaan olla suurikin,eikä elämä olisikaan enää niin kivaa.
Ymmärrän että vaikka vanhemmat ovat kuinka "hankalat" ne ovat hänen ikiomansa ja parempi on se että tunteet ovat rakkausosastosta kun vihaosastosta.jaksaisi vain aina muistaa sen että lapsi ajattelee niin eritavoin asiosta kun me aikuiset...
Kuulut sarjaan, joka paikkaa huonoa itsetuntoaan sijaislasten avulla. Etkö ymmärrä, että lapset rakastavat vanhempiaan siksi, että he ovat lapsen vanhempia. Jokaisessa vanhemmassa on puutteensa, joillakin se on erinomaisen huono itsetunto - niinkuin sinulla - joillakin se on jokin muu. Halpamaista toimintaa sinulta, mutta valitettavsti niin yleistä sijaisvanhempien keskuudessa. Turha vastata, että olen alkoholisoitunut ja katkeroitunut lapsiani laiminlyövä äiti. En ole.
Sinä ja sinun pyhä yksinkertaisuutesi, aina näille palstoille mahtuu sinunlaisiasi öklöjä.
Mutta onneksi on olemassa myös kanssa ihmisiä jotka ymmärtävät mistä on kyse ja sinulle tiedoksi:on olemassa vanhempia jotka eivät ole ihan täydellisiä, en ole sitä itsekään, mutta on olemassa niitäkin jotka eivät edes teidä mitä se voisi olla.Jos vanhempi polttelee lastaan, hakkaa ja pitää komerossa sekä kaiken kukkuraksi käyttää lastaan omiin seksuaalisiin tarpeisiinsa minunmielestäni se ei ole mitenkään vähän epätäydellinen:se siitä sijaisvanhemmuudesta sinulle ääliö.
Turha vastata, että olen alkoholisoitunut ja katkeroitunut lapsiani laiminlyövä äiti. En ole.
No mikäs sä sitten olet? Tiedät niin monesta sijaiskodista niin paljon. Tiedät mikä on hyvää mikä pahaa. Suurin osa sijaiskodeista paskoja. Emme "ansaitse" saada niitä lapsia... Olet mun mielestä joku todella itsekeskeinen, sinisilmäinen henkilö jolla on jostain syystä jumalaton viha sijaiskoteja kohtaan.
Kannattaisiko käydä jossain psykologilla purkamassa turhautuneisuutta. Ja jos et mitenkään liity sijaishuoltohommiin niin mitä sä pyörit näillä sivuilla?
Taidat kuitenkin olla katkeroitunut lapsensa menettänyt äiti. Olen siitä pahoillani, mutta itse olet tilanteeseen ajautunut, ei se munkaan syy ole, mutta silti haukut minua vaikka et minua tunne. "valitettavsti niin yleistä sijaisvanhempien keskuudessa". ???
Erilaista on lapsen maailma ja ajatukset. Meillä lapsi halusi kovasti `kullata` ajatuksiaan siitä mitä tunsi bioäitiä kohtaan. Tavallaan kaikki hyvät tunteet, turvallisuus, luottamus, rakkaus yms. mitä meillä koettiin, siirtyivät bioäitiin ja olivat ikäänkuin bioäidin kanssa koettuja.Lapsen lojaalius bioäitiä kohtaan on todella suuri ja yhtä merkittävä on halu uskoa parempaan.
Kaikki negatiiviset tunteet, viha, luottamuksen puute,pettymykset yms, jotka bioäiti sai aikaan omalla käytöksellään siirtyivät sijaisäitiin. On todella vaikea hyväksyä sitä, että on tavallaan lapselle negatiivisten asioiden purkupaikka ja bioäiti korjaa samaan aikaan koko potin positiivisia tunteita.
Uskon silti, että tämä työ on kaikkinensa arvokasta ja jossain vaiheessa myös meidän lapsemme tulee huomaamaan asioiden oikean laidan.
on jo hiukan monimutkaisempaa kuin olla kriittinen b-vanhempia kohtaan ja lapsen osoittamaa rakkautta heitä kohtaan.
Tunteet jotka lapsi osoittaa "pettymyksenä" sijaisvanhempia kohtaan ei ole samaa pettymystä kuin se minkä lapsi kokee pettyessään biovanhempiinsa.
Tämän pettymyksen sijaisvanhempia kohtaan lapsi usein tuo esiin niin että sen lapsi koekee rakkaudettomana hyväksymisenä olla sijaislapsi jossakin perheessä joka on alunperin täysin vieras ja vielä kun siellä on niin kummallisia sääntöjä ja tapoja. Niitä vastaan on vaan jotenkin käytävä kapinaa.
Puhun lapsista jotka vanhempina huostaanotettu ja sijoitettuja koska tässä vuodet saattavat olla hyvinkin tärkeitä ja se mikä on b-kodin sekä vanhempien elämän ongelma.
Meillä lapsi oli äitinsä luona ja joutui siellä nukkumaan lattialla jonkinlaisten irrallisten sohvatyynyjen päällä. Kuten voi ymmärtää niin eihän nämä tyynyt pysyneet paikoillaan siellä alla vaan luisui sivuun ja nukkui kylmällä lattialla, peittona joku paljas pussilakana. Siitä huolimatta lapsen uni ja nukkuminen oli niin ihanaa että ei hänen sänkynsä meillä sijaiskodissa voinut vetää vertoja. Vaikka hänellä kallis DUX patja sekä 10 cm petauspatja eli todella hyvä vuode nukkua,(sosiaalin maksama.)
Hän meillä ei voinut nukkua koskaan hyvin kun oli niin huono sänky. Todellisen syyn ymmärtäminen on kyky ymmärtää lasta jolla elämä ei ole koskaan ollut tavallista jossa äiti olisi huolehtinut lapsen elämän arjesta.
B-äidin kanssa kävi uimassa eräässä pienessä lammessa ja me olimme käyneet suuressa kylpylässä jossa kaikenlaiset syöksyputket sun muut. No sitä ei edes kertonut kenellekkään B-suvulle eikä äidilleen. Miksi tästä loukkaantua tai tuntea huonommuuta kun tietää miten lapsi yleensä käyttäytyy ja toimii näissä tilanteissa.
Ruoka oli aina äidillä niin hyvää meillä taas syötiin vain pelkkää "paskaa" kuten hän sen usein ilmaisi. Hän oli usein käynyt syömässä kaikissa niissä hienoimmissa ravintoloissa ja tiesi kaikkia hienoja ruoka nimikkeitä. Totuus oli aivan muuta.
Tätä kesti noin kolme vuotta kun sitten rupesi tulemaan esiin totuuksia. Kerrankin vein häntä äidin luo ja matkalla hän rupesi itkemään, kysyin että mikä nyt itkettää. Hän kysyi että kuka ostaa ruokaa silloin kun hän on äidin luona. Sanoin että käykää yhdessä kaupassa ja kait saat valita jotakin mieliruokaa ja valmistatte sen sitten yhdessä äaidin kanssa. Silloin hän murtui täysin ja kertoi totuuksia mitä oli aina ennen peittänyt meiltä kaikilta.
"Rikkinäisen" lapsen kyky tuntea rakkautta.
Hänen äiti oli pilannut rakkauden sanat, tämän lapsi itse sanoi minulle. Myös rakkauden osoitukset arjen huolenpidossa olivat kadoksissa.
Lapsi oli elänyt kuin lukittuna omassa huoneessaan tunteessa että ei osaa mitään ja ei ole minkään arvoinen, ei kavereita jne. Nämä tämä lapsi hiljalleen oli työstänyt meillä ollessaan ja ruvennut ymmärtämään kun oli saanut kokea jotakin muuta kuin mitä luuli ennen olevan oikeaa ja luonnollista.
Uskon siihen vahvaan luottamukseen ja siteeseen joka syntyi meidän ja tämän lapsen välille. Annoimme sen mitä uskoimme lapsen tarvitsevan ja sieltä kummastakin elämästään lapsi valitsee vahvuuksia jaksaa eteenpäin ja löytää oma elämän punainen lanka.
Mikä on rakkautta tällaiselle lapselle joka ei ole sitä saanut siinä määrin kuin lapsella olisi siihen oikeus ja tarve. Usein nämä tunteiden löytämiset vievät aikaa ehkä loppuelämän onneksi sitä ei kukaan tiedä.
Kuinka moni kadulla kävelijä on sinut tunteittensa kanssa, en usko että niitä juuri löytyy vai olenki väärässä.
Me aikuiset sijaisvanhemmat usein mielestämme puhumme rakkaudesta ja emme silti tiedä mikä on rakkautta juuri sille lapselle joka meillä on huostassamma. Eli ymmärtämmys on se joka antaa sulavuutta ja hyväksyntää tilanteissa joita ehkä voisi kokea kipeästi loukkaavana.
Kun me aikuset vanhempana ymmärrämme että rakkaus ja sen osoitus on niin laajakäsitteinen että jopa joenrannalla istuen selätvastakkain aivan hiljaa, sekin on oikein ymmärrettynä syvää rakkautta elämän hiljaisuudessa. Siinä joki virtaa kuin elämä ohitsemme jättäen hyvän olon tunteen. Mutta sitäkään ei moni koe eikä ymmärrä tunteena elämässään rakkaudenosoituksena tai rakkautena.
Minusta meillä sijaisvanhemmilla ja koko sijaisperheellä on vastuu myös antaa sitä aitoa ja ehdotonta välittämistä ja rakkautta sijaislasta kohtaan. Emme saa odota mitään vasta palvelua tai osoituksia lapselta joka on läsnä tässä ja nyt ainutlaatuinen ja arvokas sellaisena kuin hän on.
Mielestäni meille ei kuulu ruveta omimaan ketään lasta ei edes omaa b-lasta vaan se laaja käsitteinen oikeudenmukaisuus, ymmärtäminen ja hyväksyminen on aina kaikissa ihmis suhteissa se tärkein ja arvokkain, samalla myös vaikein.
Teen lapsen eteen hyvää tämänhetkisillä tiedoilla ja taidoilla huomenne ehkä osaan vielä paremmin.
Olen pitkälti samoilla linjoilla.
Jatkaisin ajatusta myös näin.
Voisiko sijaislapsi olla jollain tapaa jopa kateellinen (en keksi parempaa sanaa) niistä oloista mitkä hänellä on siellä sijaiskodissa? Ne olot kun hän niin kovin olisi halunnut olevan siellä omassa biokodissa...huolehtimista, rajoja, turvallisuutta, sääntöjä, oikeus olla lapsi jne...
Loppujen lopuksi sijaislapsella on vain ne tunteensa ja rakkautensa jäljellä. Näillä tunteilla hän voi vielä "käyttää valtaa" omalla tavallaan eli päättää ja sanoa kenelle ne tunteet haluaa antaa. Lapsi on niin fiksu, että kyllä hän ymmärtää, milloin tietyt sanat voivat tuntua toisesta kurjalta. Lapsella on lisäksi täysin oikeudet omiin tunteisiinsa. Emmehän kiitollisuutta ja rakkautta vasten tätä työtä tee?
Meidän sijaisvanhempien pitää vain jaksaa yhä uudestaan ymmärtää lasta ja tukea häntä.
Alunperin täysin vieraat ihmiset ja koti todella vievät aikaa kiintyä. Toiset kiintyvät nopeasti toiset vasta vuosien myötä.
Lisäksi voisi miettiä mitä kullekin sijaislapselle sana "rakkaus" merkitsee?
Meille aikuisille se merkitsee sitä syvää ja pyyteetöntä välittämistä jostakin, jonka eteen on valmis tekemään vaikka millaisia uhrauksia.
Rakkaus sanalla ei ehkä ole ollut sitä merkitystä, mitä me ajattelemme. Sillä on voinut olla ihan toisenlainen merkitys..vääristynyt jne...
olosuhteet vaan tunnelma. Täällä käsitellään lasten omaksi kokemiaan koteja kuin siellä olisi aina kurjaa. Taloudelliset asiat eivät saa olla syy huostaanottoon.
Täällä palstalla näkyy erinomaisesti sijaisten asenne:hieno kylpylä voittaa lammen uimapaikkana ja bonneli voittaa hetekan. Asia ei onneksi ole näin.
Tärkeintä on tunnelma. Onneksi lapsille tulee myös kivoja muistoja omista vanhemmistaan. Biovanhemmat eivät ole aina päissään, joukosta löytyy myös täysin raittiita. Toisaalta jotkut sijaiset kertovat myös tällä palstalla alkoholinkäytöstään. Hehän tosin käyttävät ainetta sivistyneesti kunnes toisin todistetaan.
sun pointtisi oli? Eli, kun minä myönnän isäni olleen alkoholisti ja kerroin nuorena pelänneeni tulevani samanlaiseksi ja isän mallista oppineena en nyt juo kuin saunakaljat, olen sinun mielestä kuitenkin juoppo?!? Hyvä ihminen, ei se tee minusta juoppoa ja huonoa äitiä/sijaisäitiä jos minä otan saunakaljan kerran kuukaudessa. Ai niin ja kaljan avaan, kun lapset menevät nukkumaan klo 20.00. En sitä ennen. (koska haluan nauttia tuon kaljan hiljaisuudessa :o) )
Mutta niinkuin olen asenteekseni näyttänyt niin sulla voi olla mielipiteesi. Ikävä jos olet kokenut väryyttä sijaiskodissasi... minun syyni se ei ole.
että asia ei ole niin yksiselitteinen. Mutta kun ymmäertää niin ei tarvitse siitä loukkaantuakkaan.
Sitä juuri meinasin että lampi uimapaikkana voittaa ja "bonneli" patjana häviää kylmän lattian nukkumapaikkana. Miltä mielestäsi sinusta tuntuu lapsesta jolta oma äiti on myynyt lapsen sängyn saadakseen viinaa. Luuletko että se on mukava muisto ja tunne joka kannustaa lasta elämään.
Meidän sijaisvanhempien on siis ymmärrettävä näitä hyvinkin kieroutuneilta vaikuttavia asioita ja tunne purkauksia mitkä näillä lapsilla hyvin usein voimakkaasti tulevat esiin.
Lapsi esim. hakkaa päätään seinään kuin kivenhakkaaja, lopettaa hengittämisen, uhkaa itsemurhalla jne. Mutta en osaani vaihtaisi kanssasi.
Kuitenkin totuus on silti toista mitä sinä yrität tuoda esiin. Eikä ole mikään asenne vika vaan juuri se ymmärtämys, joka sinulta vielä mielestäni puuttuu. Et ymmärrä lasta joka on joutunut huostaanotettavaksi.
Jos olet itse ollut huostaanotettu niin et ole työstänyt ongelmiasi omasta elämästäsi koska et hyväksy ja anna lupaa omille aidoille tunteillesi. Jos olet sijaisvanhempi niin anna sijaa itsellesi kehittyä.
Tunteet sijaiskodissa jotka voivat olla myös täydellistä tunnelmaa ilman sitä pelkoa joka häiritsee useammiten mukaviakin muistoja biokodista.
Onneksi näin ei ole kaikilla.
Emme ole voineet antaa lapselle heti alkuvaiheessa sitä turvallisuuden ja luottamuksen tunnetta joka antaa hänelle luvan pitää hauskaa aidosti omilla ehdoillaan ilman että tuntee syyllisyyttä bioäitiään kohtaan.
Vaikeasti traumatisoitunut lapsi ei hellitä helposti vaan elää kuin sympioosissa.
"Taloudelliset asiat eivät saa olla syy huostaanottoon". Helpompi sanoa kuin toteuttaa. Onneksi on niitä hyviäkin biovanhempia että ei voi tässäkään yleistää.
Säälittävää on että meille on osunut kaksi lasta joilla äideillä pohjattomat taskut ei rahaa lapsen ruokaan eikä muuhunkaan esim. uimaan menee kuralampeen kun ei ole enään rahaa kaljaostosten jälkeen maksaa maauimalaan sisäänpääsyä.
Rahan kyllä on saaanut ruokaan ja uimalaan menoa varten sosiaalista aamulla ennenkuin lpsi meni hänen luo sitten illalla. Tämä vain yksi monista esimerkeistä.
Tässä kyllä oli kysymys meidän sijaisvanhempien tunteista kuinka tunnemme silloin kun lapsi sanoo sen muun kuten biovanhempien hyvyyden olevan korkeammalla kuin mitä meidän mielestämme "kaikkensa uhraavien" sijaisvanhempien hyvyyden.
Nykyisen sijais lapsemme tunteet hyvyydestä, kiltteydestä ja pahuudesta eivät ole ollenkaan sitä mitä tavallinen 12 vuotias lapsi kokee ja tuntee saavansa kohtaamiltaan ihmisiltä.
Toivoisin sinun käyttävän nimimerkkiä joka sinulla olisi kokoajan sama. Muuten ei edes kiinnosta vastata kun ei tiedä kuka milloinkin on kuka eli nyt olet nimimerkki "ei ole" mikä olet seuraavaksi?
jatkat ajatusta se kait mielestäni onkin tarkoitus että ei yksi ja sama latele aivan kaikkea. Tulee muutenkin yhden ja saman kirjoittamana liian pitkiä nämä minun sepustukset.
Lapsi sai olla meillä lapsi eikä äidistään huolehtiva lapsi.
Todella lapsi tietää mikä toisesta tuntuu kurjalta. Hän oli hyvä koulukiusaajan alku mutta siinäkin nousi seinä pystyyn ja koulussa sekä tässä kotona kyvyt tuotiin esiin myönteisenä ja hyvänä lahjakkuutena olla joukon "johtaja".
Tämä lapsi käytti paljon voimiaan toisen asettamista sinne alimpaan... Olimme myös koko perhe hänen elämänsä pilaajia, kuten hän sen ilmaisi. Mutta se oli voitettavissa ja hitaasti asiat kääntyivät paremmille raiteille.
Nyt on kaikki aivan hyvin ja hän luottaa meihin sekä arvostaa veikeästi meitä sijaisvanhempinaan. Hän sanoi kerran kun keskustelimme ajasta meillä ja tunteista yleensä.
-Te annoitte minulle uuden kielen ja sen myötä alun uuteen elämään.
tuntuu hyvältä lukea tuota sinun kirjoitelmaasi, löytyyhän niitä oikeita ihmisiäkin kun oikein jaksaa etsiä.Ymmärsit asian juuri niin kun se tahdoin sanoa ja mitä tahdoin kuulla:rehellisiä tunteita.
Meissä kaikissa on erilaisia tunteita, mutta joskus sitä vaan pysähtyy miettimään miksi tunnen näin tai näin?? Siksihän elämä onkin niin mielenkiintoista.