Pari sanaa Algarvesta

Kaarleppi

Näillä palstoilla kerrotaan aina vain positiiviseksi koettuja asioita eri matkakohteista. Harvoin, jos koskaan näkee kritiikkiä mistään ja se antaa valitettavasti ihmisille usein väärän kuvan kohteesta ja sen seurauksena suuren pettymyksen. Otetaanpa siis toinen näkökanta Algarven alueeseen. Lisää vastaavia varoituksia ajattelin kirjoittaa vielä monista muistakin kohteista.

Portugalin etelärannikko, eli Algarven alue on pahasti ylimainostettu matkakohde. Se on halpaversio mutta käsittämättömällä kielellä varustettu versio Espanjan aurinkorannikosta. Jos et pelaa golfia, käy tekemisen puute jo parissa päivässä sietämättömäksi. Miksi? Alueella ei ole kerrassaan mitään nähtävää tai virikkeellistä tekemistä. Otetaan esimerkki: Taviran kylä. Liikkuvissa muovikopeissaan asuvien hollantilaisturistien suosiman kylän suurin nähtävyys on peiliobservatorio, jossa surkupaisan heikolla tekniikalla näytetään kylän paloasemaa ja kirkkoja omituiseen puolipalloon heijastettuna. 360-asteista teräväpiirtoa kuvaavien kameroiden aikakaudella kyseinen viritys kerää lähinnä myötähäpeää ja moisesta ajanhukasta joutuu vielä maksamaankin. Älkää odottako Tavirasta sen ihmeellisempiä nähtävyyksiä.

Älkää myöskään odottako koko Algarvesta mitään sen ihmeempiä asioita. Alueen kaikki muutkin sekä isot että pienet paikkakunnat ovat toinen toistaan tylsempiä ja monet niistä ovat kaupunkisuunnittelultaan katastrofeja. Uimarannalle pääsy on tehty mahdollisimman vaikeaksi, sillä itse ranta sijaitsee autiolla hiekkasärkällä venematkan päässä. Merenrannoilla olevia ravintoloita on turha etsiä, vaikka kylät ja kaupungit ovat kartan perusteella meren lähellä.

Koko Algarven alueen suosituin "nähtävyys" on Sagresin majakka, jonka historia on yhtä kiinnostava kuin Pieksämäen kaupungintalolla. Korkeita paikkoja on maailma täynnä, mutta Portugalissa ne tuntuvat olevan ihmeen kaltainen asia. Lähtöpaikasta riippuen matkaa majakalle on 100-200 kilometriä ja moottoritien näkymät todella ovat tylsemmät kuin kolmostiellä Suomessa. Kyseistä nähtävyyttä kehuvat ovat todennäköisesti olleet siellä ensimmäisellä ulkomaanmatkallaan, koska maailmaa nähnyt matkaaja kokee takuuvarmasti ankaran pettymyksen. Jopa kaikkien turistirysien äiti, eli Kanarian saaret, tarjoaa enemmän tekemistä matkaajalle kuin pohjattoman ankea Algarve.

25

4093

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tai kuolla tylsyytee

      aina siellä voi juoda aivot sumeaksi, paaaskaa paikallista punikkivinettoa

    • dogs day

      Avaajan itsesurgastisesta vuodatuksesta tulee mieleen vanha sananlasku: kurjalle kaikki päivät ovat kurjia.

      Seuranvalinta. Henkisesti kurjat kannattaa kiertää kaukaa jo oman hyvinvointinsakin vuoksi.

      Koetahan jaksaa itsesi kanssa...helppoa se mitä ilmeisemmin ei voi olla ;-)

    • kanarialle

      Avaaja on oikeassa. Tosiaan jos tykkää tekemisestä ja uusista jutuista valitse Kanariansaaret

    • aslfjhanlskdjxfhaldfj

      Annako se sielä?

    • Käynyt0

      Kieltämättä Algarve ei ole turistirysien osalta mikään käymisen arvoinen kesä-heinäkuussa. Suosittelen toukokuuta ja syyskuuta. Mutta on siellä ehkä sillonkin liikaa brittejä mölisemässä. Tietynlainen ankeuskin joo pitää paikkansa, ihmeellisiä nähtävyyksiä ei koko maassa kauheesti ole verrattuna Espanjaan, mutta siksi kannattaakin suosia luontokohteita... Maaseutua jne,

      Itse olen käynyt Praia da rochassa ja Alvorissa. Alvor on nyt ihan kiva paikka rauhaa ja merta rakastavalle. Rantahan oli aivan vieressä... Atlantin jäätävä vesi tosin ei houkuttele uimaan keskellä kesääkään. Rocha oli ahdas ja meluisa turistirysä, mutta jos meni oikeisiin paikkoihin niin ihan hyviä asioitakin siellä sai kokea: ruokaa, aurinkoa ja HYVÄÄ RANTAA.

      Ikäviä asioita ovat mölisevät juopot turistit, ankeat sisäänheittäjät ravintoloissa, englantia taitamattomat tarjoilijat, tosin vain britit huijasivat; 16e. ravintolalasku saatiin väännettyä 50euroksi. Kuspäitä siis. Portugalilaiset eivät huijanneet koskaan. Kannattaa muistaa että Gali on aika pieni maa ja sikäläiset tulevat kesäloman viettoon itsekin sankoin joukoin Algarveen joka on hyvin pieni alue. Eli rannallekaan meinaa välillä mahtua. Noin yleensä voisi kuitenkin sanoo että Brittien vaikutus ko. alueeseen on liian suuri ja pitävät vielä meteliä kovasti itsestään: Jotain Mick Jaggerin viinitilaa olisi ehdottomasti pitänyt kaikkien lähteä töllistelemään. En vain tiedä miksi.

    • ihanamaa

      Aika erikoinen mielipide. Paljon Espanjassa jo matkanneena suunnistin viime vuonna vaihteeksi Albufeiraan. En ole missään, koskaan, nähnyt niin upeita hiekkarantoja kuin Albufeiran lähistöllä. Itse kaupunkikin on kaunis ja ihmiset - varsinkin espanjalaisiin verrattuna - käsittämättömän ystävällisä. Ruoka oli hyvää ja edullista, kaikkialla oli todella siistiä.. Espanjassa on paljon kohteita, jotka jäävät Albufeiraan verrattuna kirkkaasti kakkoseksi. Vai mitä tekemistä keksit vaikkapa paikoissa kuten Calahonda, Estepona, jne. ? Myös Madeira on vailla vertaansa ja päihittää Kanarian kohteet mennen tullen.

    • tottahaastat

      Aloittaja on oikeassa, Tylsä paikka jopa viikoksi. Jos olet 70-90v ja jaksat litkiä viiniä ja pelata petankia harva se päivä olet oikeassa paikassa. Olen viettänyt useitä vuosia kiertäen Espanjaa ja Portugalia ja etsien viihtyisää paikkaa. Lämmintä on joskus liian tuulista. Ehdottomasti ylimainostettu. Halvan ruoan ja lämmön perään etsiville sopii jos sopii. Valmiit kuppikunnat joka paikassa, Suosittelen saaria. Jos on eri mieltä on kurja paska näitten vakivanhusten mielestä. Onhan ihmisiä joiden mielestä riittää kun joku kävelee kerran päivässä ohi ja tervehtii ja kehuu paikkaa ja säätä. Mutta meitä on moneksi. Espanja on erittäinen likainen maa ja ihmiset hymyilevät rahasta.

    • OnksPakko

      Kotiläksyt tekemättä? Kannattaa mennä sinne mistä löytää itseä kiinnostavia asioita.

      • ojoju

        Siis mitä. Sinne ollaan menossakin. Mutta köyhää on tuo sinunkin ulkosantisi. Jos joku löytää sun eedenistäsi moitetta olet heti kimpussa. Se on sulle oikea paikka uskon niin. Miten ihminen voi sulkea silmänsä kaikelta . Olet toki ajanut satojen kilometrien matkan kasvihuonekylien varrella ja huomannut myös ne myrkkytynnyrit ja jatkuvasti savuavat viinipuutarhat.
        . Ole nyt rehellinen edes itsellesi .


      • PlanFirst

        En ole käynyt Algarvessa, kotiläksyt tehty ja ei ole toistaiseksi kiinnostanut.
        Eli en harrasta sokkomatkailua tai kun halvalla saisi lennon...


    • Primavera30

      Asuin aikoinani Algarvessa puoltoista vuotta. Kesä ja alkusyksy Rochalla oli tosiaan pelkkää brittien biletystä ja elokuussa portugalilainen lomalainen änki rannalla samalle pyyhkeelle. Kun kävelee Alvoriin päin, niin löytää ihania pieniä rantoja, jotka vain paikallinen väestö tietää. Portimaon keskustaan ei ainakaan silloin britit eksyneet.

      Tekemistä ja nähtävää myös Algarvessa on paljon. Ainakin minulle parikymppiselle oli :) Auton vuokraus on edullista ja ajaminen helppoa. Algarven itäosa on kaunista seutua. Portimaon kaupunki on todella viihtyisä kapeine kujineen, joenvartineen ja pienine kahviloineen.

      Jos Algarve alkaa kyllästyttää, niin aina pääsee Lissaboniin bussilla ja junalla, jossa tekemistä riittää viikoiksi :)

      Kova kaipuu on takaisin. Minä menetin sydämeni Algarvelle ja koko Portugalille :)

      • Fuengirola

        Oltiin viime viikolla ensimmäisen kerran Portugalissa, Albufeirassa. Sää todella suosi reissuamme, aurinko paistoi koko viikon ja lämpöä riitti. Hotelli oli Ouran rannan kupeessa. Onneksi oli allasalue hotellilla niin ei tarvinnut joka päivä kivuta niitä pitkiä portaita ylös alas rannalle. Olen samaa mieltä aloittajan kanssa, että seutu on matkailullisesti tylsä. Ei käytännölliseti katsoen mitään mielenkiintoista nähtävää. Vanhan kaupungin ja sataman seudun kiertäminen jalan vei tasan yhden päivän. Iltasella brittien täyttämä vanha kaupunki oli täynnä mölyä ja jalkapalloa. Hintataso yllätti, ainoastaan olut ja taksilla ajelu olivat kohtuu hintaista ruokailu erittäin kallista. Muuten hinnat olivat Suomen tasoa jollei vielä korkeampi. Tuosta turistien ryöstö menttaliteetista teimme päätöksen, että emme vieraile enään toistamiseen tuossa paikassa.


    • portugalonparas

      Hyvä! Tämä oli kerrassaan loistava kirjoitus. En minäkään Algarvessa asuva halua että tähän paratiisiin muuttaisi enempää Suomalaisia ettei tästä tulisi uusi Fuengirola. Eli vaan lisää tällaisia negatiivisia juttuja Algarvesta että saan viettää eläkepäiväni täällä rauhassa iloisten ja positiivisten paikallisten kanssa. niin ja raittiiden!!

    • LoveItÅ

      Algarve on kieltämättä karu ja vähän hiljanen paikka, etenkin turistiajan ulkopuolella mutta sellainen pysähtyneisyys olisi enemmän mieleeni. VAlitettavasti olen vähän skeptinen Algarven tulevaisuuden suhteen ja taidan suunnata eläkepäivikseni Alentejoon jossa tapahtuu vielä vähemmän. Algarve on vähän sellainen Brittien Fuengirola nykyään.

    • korkkitam

      Lisboan alue on parempi tai myös Porto.

      • AiemminTietämätön

        Siellä nauretaan algarvelaisille. He ovat aivan barbaareja muun maan mielestä. Joku meikäläinen landepaukkuvitsi on kuin kunniafanfaari siihen verrattuna, mitä siellä algarvelaisista puhutaan. Sikäläisillä on todella värikkäitä ilmauksia heille.


    • tyytyväinen2014

      Olin viime syksynä ensimmäisen kerran Portugalissa Rochalla. Säät eivät suosineet, mutta olut,viini ja ruoka olivat edullista. Yöelämässä ainoa negatiivinen asia oli britit, jotka riehuvat ja mölyävät. Lisää vaan suomalaisia, niin jäävät hekin omaan arvoonsa. :)

    • Mie33

      Portugali on puhdas ja siisti ja rauhallinen (ainakin turistisesongin ulkopuolella!). Hinnat kohtuulliset, ihmiset mukavia.
      Kuka käskee mennä asumaan Praia da Rochalle?! Kaamea paikka. Hometaloja ja kiljuvia turisteja ja juoppoja. On paljon mukavampiakin alueita.
      Mutta suomalaiset: Pysykää Suomessa tai Espanjassa tai missä viihdyttekin! Ei tänne teitä kaivata.

    • Raitis1

      Mie33:lle! Olen ihan samaa mieltä! Suomalaiset: Tervemenoa jonnekin muualle! Ne harvat känniläiset, joita näkee, ovat useimmiten suomi- tai brittituristeja. Vaatetuskin on molemmilla lajeilla samaa maata. Kulahtanut teepaita ja ikivanhat sortsit ja sukat sandaaleissa ja se ikuinen lippis etenkin suomiukoilla!
      Algarveen ei kaivata lisää suomalaisia. Menkää vaikka Kanarialle.

    • JotainNähnyt

      Jaahas. No, nähtävyyksien takia ei sinne kannata mennä. Eihän siellä ole edes kirjastolaitosta. Ihmiset eivät osaa välttämättä edes lukea, ja koulutustaso on mitätön.

      Turisteja rahastetaan, ja todellisuus on se. Vaikka kaikki vaikuttaa kauhean sydämelliseltä ja voi miten niillä on hyvät käytöstavat, totuus on se, että turistit ketuttavat, koska heillä on rahaa tulla sinne. Salazarin aikana eläneenä tällä kansalla on pokerinaama ja viattoman näytteleminen erittäin hyvin hallussa.

      Viime vuosien katastrofaalinen taloussuuntaus on tuonut rikollisuutta ja rumuutta. Jotkut myyvät näköjään rahasta jopa äitinsäkin. Katsoin, että onpa erikoisen näköinen mummokerjäläinen pyörätuolissa ja epätavallisessa paikassa. No, sehän oli sama poika, joka oli aiemmin päivällä työntänyt niin kilttinä jälkeläisenä sairasta äitiään siinä samassa pyörätuolissa pitkin mukulakivikatuja. Nyt hänellä oli joku tekokipsi jalassa ja peittävä huivi. Surkein valeasu, mitä olen koskaan nähnyt.

      Paikallisten käytös on muuttunut. Turisteille ei välttämättä enää edes välitetä hymyillä. Mieleltään myrkyttyneitä on yhä enemmän, ja työnsä menettäneitä. Tyhjiä liikehuoneistoja oli kolmen vuoden aikana ilmestynyt kuin aavekaupunkiin. Kalastajalla on viinapullo ongen juurella, paikallisia näkee alkoholisoituneena kahvilabaarin ulkopaikalla puhumassa jälkikasvunsa kanssa prostituutiosta, rikollisuudesta. Yöllä kuuluu mellakointia tai yksittäisen hullun huutoa. Kerjäläisiä on ammattilaispuolelta paljon. Kaikki valehtelevat kirkkain silmin niin että kolina vaan kuuluu.

      Jotkut ovat tavallisia ja onnellisia. Ne, jotka tekevät töitä. Voi myös nähdä sitä Algarvea, jota toivoo näkevänsä. Ongelmana on, että välissä näkee sitä muuta.

      Olen miettinyt, että jos turistit niin kovasti haittaavat, pitäisikö sitten tehdä massaprotesti ja jättää menemättä sinne. Muuttuisiko asenne? Portugalin valtti on ollut juuri se, että siellä on mukava tunnelma eikä ole niin tympiintynyttä ja turmeltunutta kuin Espanjassa.

      Pohjoinen ja etelä ovat kaksi eri asiaa. Niiden kansat myös vihaavat toisiaan. Tätäkään ei moni tiedä. Mutta etsikää joku hiukkasen koulutettu, se on siellä sama kuin huippukoulutettu, ja ystävystykää. Saatte kuulla upeaa tarinankerrontaa vuosituhansien saatossa kehittyneen keskustelukulttuurin maustein, ja ehkä vähän salaisuuksia siitä, miten asiat oikeasti ovat.

      • lukijaihminen

        Portugalissa kylläkin on toimiva kirjastoverkosto...terv tyytyväinen käyttäjä.


    • Anonyymi

      Voi kauhea..oikeastiko te luulette että on vain joku hirveä Albufeira ja vielä hirveämpi Praia da Rocha siinä kaikista hirveimmän Portimaon kupeessa? Auto alle ja katsomaan kauemmas Algarven piilossa olevia salaisuuksia eli rantoja joita ei tule heti vastaan jossain muualla. Sata kilsaa lentokentältä Atlannin rannikolle. Paikkaan mitä eivät turistit ole vieläkään pilanneet sattuneesta syystä. Alueelle jota Portugalin hallitus suojelee mustasukkaisesti ja siksi se on säilynyt alkuperäisenä ja villinä. Jotkut sinne löytäneet palaavat aina uudestaan ja jotkut ovat saaneet jäädä asumaan jos onni käy. Siinäpä miettimistä.

    • Anonyymi

      Asuttu täällä 7v ja hyvin on päivät menny.Eräs henkilö suomi kahvilassa näki asian juuri noin ,täällä ei ollu yhtään mitään, ei kerrassa mitään.!!
      Sillon on viisainta olla siellä kotona, jossa on kaikki ok.

    • Anonyymi

      Voi ihana paratiisi maanpäällä, ohjukset eivät yllä tuonne!🌅

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3790
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      78
      1997
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      543
      1610
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      83
      1267
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1077
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1018
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      873
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      798
    Aihe