Hei, olen 16-vuotias tyttö ja olen kohdannut hämmentävän ja ahdistavan ongelman.
Kesästä asti seksuaalisuuteni (kiihottuminen, halu yms) on tuntunut kadonneen lähes täysin. Loogista selitystä en ole asialle keksinyt, mutta olen kuullut tämän voivan olla kehitysvaihe myöhäispuberteetissa (kehityin keskimääräistä aiemmin, joten lopussa päin). Jos tämä on vaihe, onko kukaam muu kokenut sitä? Kauanko se kesti? Millaisena seksuaalisuus palautui?
Lisäinfoa, mikäli joku kokee tarpeelliseksi: Olen lesbo ja tyttöystäväni tukee minua.En ole löytänyt infoa haluttomuudesta nuoren kehitysvaiheena mistään ja kaipaan vertaistukea. Ei trolleja tai muuta vastaavaa, asia on minulle arka.
Haluttomuus kehitysvaiheena?
1
260
Vastaukset 1
- kilppari ei halua
Itse olen kyllä jo 18 vuotias, mutta mullakin ollut ihan samaa nyt vuoden pari - vaikea sanoa tarkkaa aikaa.
Kummiskin nuoret ovat yksilöitä ja kehityksessä voi tulla yksilöllisiä vaiheita.
Lisäksi seksuaaliset halut voi vaihdella elämän aikana ihan muutenkin laidasta laitaan.
Huonossa tapauksessa kyse voi olla myös jostain sairaudesta - kuten itselläni epäillään kilpirauhasen-vajaatoimintaa, jossa usein esiintyy haluttomuutta. (Älä nyt säikähdä tästä. Jos et muuten oireile niin olet aika varmasti terve. Mutta jos jotain muutakin on ilmennyt kannattaa keskustella terveydenhoitajan kanssa.)
Tietysti stressi voi vähentää haluja. Tai jokin ikävä tapahtunut on voinut jäädä vaivaamaan sinua.
Mietiskele on haluttomuuteen mitään syytä. Jos ei, niin anna ajan kulua ja katso miten asiat lähtevät kehittymään. Se voi ihan itsestään mennä ohi.
Ja hienoa, että tyttöystäväsi tukee sinua, koska tässä iässä partneri haluttomuus voi tuntua toisestakin pahalta. Muistathan kertoa hänellä, kuinka arvostat hänen tukeaan.
Jaksamisia teille molemmille! Ja muista, että suhteessa on paljon muutakin kuin haluja ja himoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on161275Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran1041060Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?1701042- 65775
Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.51751Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y27719Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.51716Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47714- 51659
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30617Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee532612Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32602- 81565
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20563- 31551
- 6526
- 43523
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14515- 44501
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81499