Voisinko minäkin saada tulkinnan tulevaisuuteeni ja mitä kortit muutakin kertovat.
Olen liitossa, jossa ei ole mitään läheisyyttä. Elämme kuin erakkona, jonka vuoksi muutto on mielessä voidakseni saada virikkeitä enemmän elämääni. Myös ihmissuhteet tuottavat päänvaivaa.
Parempi vuosiko tulossa ehkä
2
150
Vastaukset
Rakkauselämäsi on jotenkin toivoa täynnä, juuri lähteä tästä vanhasta kun jotain uutta on mahdollisesti jo nyt näkyvissä, mutta tästä puuttuu itseluottamusa, et vain rohkene koska et ole avoin näille ajatuksillesi, sinun tulee myös tehdä työ tämän eteen missä et ole vielä ihan valmis; mitä suuntaa kohti haluat mennä ja vapautua. Tämä toisi sinulle henkisen levon ja ymmärryksen, ja juuri keveät askeleet eteenpäin. Tiedät että olet keskellä muutosta, on jätettävä monet ajatukset siihen mitä ei enää tarvi, teidän välille on tullut selvyys missä olette keskenänne että on tehtävä uusi pohja ja mies on todella epätasapainossa nyt kun kaikki tuntuu olevan lopussa. Tämä tilanne jatkuu kun tilanne on lukkiutunut lähikuukausina, ei halua nähdä koko totuutta ja estetään itseä nähdä selkeästi, kaikki valinnat eivät ole täysin kohdallaan. Epäilystä ja kaikki tuntuu vain siltä samalta vanhalta missä tallaa. Kuitenkin saan eteen että etsitään mahdollisuuksia pidemmälle suoda tämä hyvä positiivinen muutos. Tämä lopullinen valintatilanne tulee eteen ja sinä muutat. Pari vuotta niin ihmissuhteesi ovat ihan uudella mallillaan, se johtuu siitä että otat askelia eteenpäin elämässä.
- odotusta
Sydämellinen kiitos sagamar7, ehtiessäsi paneutumaan asioihini. Olet aivan oikeassa. Muutosta mietin mutta uskallusta ei ole ollut riittävästi.
Muutto pois on uskomattoman ihana ajatus, sillä tänne tukehtuisin henkisesti ja pian saattaisin sairastua myös fyysisesti ilman muutosta.
Kiitos! Tästä eteenpäin uskoen parempaan huomiseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai979469Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki754924Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.504619Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j82388Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1031601- 441434
Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota541340Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441286Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.471279Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641262