Eli jos ollaan vaikka käyty koiran kanssa 2 kertaa päivässä lenkillä, toisella lenkillä saattaa olla ihan normaalit kakat mutta sitten myöhemmin kun mennään uudestaan tekeekin löysät kakat? Ja seuraavana aamuna taas normaalit.
Tai joskus kakkaa samalla lenkillä 2 kertaa ja toiset kakat niistä löysät.
Ja rotu on chihuahua.
Tai joskus kakkaa samalla lenkillä 2 kertaa ja toiset kakat niistä löysät.
Ja rotu on chihuahua.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ei mitään ongelmaa ellei aivan vesivelliä ole. Jos on, niin sitten ellille.
Annatko jollakin aterialla säännöllisesti jotain öljyä tai rasvaisempaa ruokaa?
En anna. Aika lailla samalla ruualla mennään.
Koita antaa isommalla välillä ruoka? Meneekö ruoka liian nopsaan läpi, jos annat liian tiheään tai liikaa? Sulaisiko joku toinen ruoka kuitenkin paremmin? Kyllähän koiran kaikki kakat pitäisi olla samanlaisia ja kiinteitä. Onko eroa oletko lomalla tai töissä? Stressaako koira yksin oloa?
Täytyy kokeilla. Saa normaalisti 2 kertaa päivässä ruuan mutta välillä myös saanut 3 kertaa pienempiä annoksia.
Ei mielestäni väliä olenko lomalla vai töissä, saattaa tehdä samalla lenkillä joskus useammatkin kakat joista viimesimmät yleensä löysiä.
Yksinoloa saattaa jonkin verran stressata, muttei paljoa joudu yksin olemaankaan.
koirallesi annat tai saako sellaista missä vehnää joukossa. Itse jo kauan sitten siirryin vehnättömään ja hyvin on vatsa toiminut. Kakka kiinteää, mutta toki eri tilanteetkin voivat vaikuttaa. Esimerkiksi hätäkakka on usein löysää. Koira pelkää tai säikähtää jotain. Meillä toinen koira kakkaa useamman kerran päivässä ja onpa joskus myös ne jälkimmäiset löysempiä. Jos pysyn tiukasti vaan nappulassa, niin hyvin menee, mutta silloin ei mitään muuta. Se ei kumminkaan haittaa mitenkään, sillä koira ei ole kipeä. Natural Menuta voi myös antaa ihan ravintona, sillä ei se noin pienelle kalliiksi tule. Jos sitä syöttää, niin vatsa pysyy kiinteänä ja hyvänä. Kokeile ihmeessä ainakin sitä vehnätöntä, jollei jo saa.
Varmaan tosi hienoo kaapia sitä kuravelliä pussiin, hah.
Minä jätän ripulit keräämättä
Kuka tässä nyt on mistään kuravellistä puhunut? Ripuli ja löysä kakka on ihan eri asioita.
Koita antaa pari-kolme kertaa peräkkäin jotain todella hyvin sulavaa ruokaa, eli tyyliin seitä, kanaa, riisiä, piimää, ja katso tuleeko peräkkäiset kakat sitten hyvinä pihalle. Aivan kuin se ruoka ei aina kerkeisi sulamaan kunnolla ennen kuin se pihalle tulee, mutta välillä kerkeää? Uskoisin että joku toinen ruoka saattaisi aina sulaa kunnolla jos sopii vieläkin paremmin koiralle
Jokavuotinen kakkaongelma teiden varsilla jatkuu vaikka järjestyssäännöissä vaaditaan kikkareiden keräämistä pussiin. Jäljistä päätellen koiranomistajat kuvittelevat keräämisen kuuluvan koirille.
Potkisivat edes lunta päälle niin ei haittaisi ketään. Mutta edes sen vertaa ei ole häveliäisyyttä.
Ap,mulla on ihan sama juttu, kun käyn lenkillä!
Voi johtua stressistä, jännityksestä jne.En olis huolissaan, jos ei laihdu jne.
Ilmiö on ihan normaali. Kaikesta sitä ongelmaa tehdäänkin! Koira merkkaa ulosteillaan ja saman lenkin aikana ulostetaan useamman kerran. Tietysti se viimeinen lasti, joka tulee syvemmältä suolesta on löysempää.
Niin ja liikuntahan pehmittää kakkaa.
itsellänikin on kakka löysempää jos olen käynyt pitkällä juoksulenkillä.
Joillakin maha reagoi herkemmin kuin toisella.
Meidän toinen koira kakkii pitkillä lenkeillä pari kolme kertaa mutta suht samanlaisia.
Toinen koiramme kakkaa yleensä vain kerran mutta juoksulenkkien lopulla vääntää löysähköt kakat!
AIVAN NORMAALIA!