Juttu on tämä: Opiskelen ja rahat ei riitä elämiseen. En pysty opintotuella maksamaan ruokaa, vaatteita, hygienia- tai terveystuotteita, harrastuksia, en mitään. En käytä päihteitä ollenkaan. Rahaa minulla ei mene mihinkään, joudun kerjäämään päivittäiset ruokani kavereilta ja sukulaisilta. :/ Minulla on ankea ja tylsä elämä, en voi harrastaa mitään mikä maksaa, en voi lähteä kavereiden kanssa leffaan tai tehdä mitään mikä vaatisikin vain muutaman euron rahaa.
En halua ottaa opintolainaa, koska takuuta työllistymisestä tulevaisuudessa ei ole. Toinen ratkaisu voisi olla työt koulun ohella. En halua tehdä töitä ja opiskella samaanaikaan. :/ Se on liian rankkaa minulle ja ilman ruokaa hädintuskin jaksan edes käydä koulussa.
Tämä ei ole ihmisen elämää. Pitäisikö minun alkaa nyt sitten vapaaehtoisesti työttömäksi? Saisin tuplasti enemmän rahaa, tekemättä mitään. Kuulostaa hyvältä. Uskoisin nauttivani paljon enemmän elämästäni niin.
Kun tajusin, että tekemättä mitään työttömänä saisin enemmän rahaa kuin opiskelijana, viimeisetkin motivaation ja inspiraation rippeeni kuolivat opiskelun suhteen. Miksi turhaan kärsiä?
Olen opiskelija. Rahat ei riitä. Kannattaako alkaa työttömäksi?
330
16667
Vastaukset
- 7+11=?
Suurin osa suomalaisista opiskelijoista pärjää opintotuella, joten suurin kysymys taitaakin olla mikset sinäkin sillä pärjäisi? Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot. Opiskelijan elämä on huomattavasti työttömän elämää edullisempaa. Julkinen liikenne halvempaa, jos sitä edes tarvii kun voi asua koulun lähellä edullisessa opiskelija-asunnossa jossa vuokraan sisältyy niin sähkö, vesi kuin nettikin. Koululla voi syödä edullisesti ja yhtä köyhien opiskelijakavereiden kanssa voi viettää aikaa kun kaikilla on suunnilleen sama budjetti käytössään niin se yhteinen tekeminenkin on sitten suunniteltu aina sen mukaan että jokaisella on varaa. Koulun sali maksaa jotain 70-90e/1v jne. Leffoja voi katsoa kavereiden kanssa jonkin kotonakin jne. Kyllä siitä opiskelijaelämästä hengissä selviää ja sinä aikana sosiaalinen elämäkin kuuluu olla erilaista kuin muissa elämänvaiheissa. Ja mitä tulee siihen opintolainaan, niin moni sitä uskaltaa ottaa, niin mikset sinäkin? Ja jos et saa töitä valmistumisen jälkeen, niin eihän sitä lainaa silloin pois tarvitse alkaa maksella vaan vasta sitten kun töihin pääset.
Ja jos se opintolaina nyt niin kauhea mörkö tuntuu olevan, niin pääset siitä kyllä eroon ihan sillä että otat nyt nopeasti 1000e kulutusluoton pankista ja ilmoitat sitten sinne ettet sitä voi/halua maksaa takaisin ja että laittavat sen ulosottoon, niin pääset muutamaksi vuodeksi eroon luottotiedoistasi ja sitten et ole enää oikeutettu opintolainan nostamiseen. Sen jälkeen saat elämiseen puuttuvat rahat (sama summa kuin työtönkin saa) sossusta, ja voit elää tuota opiskelijaelämää työttömän tulotasolla, mikä on huomattavasti suurempi kuin muiden opiskelijoiden tulotaso.
Jos jätät opinnot nyt rahan takia kesken, niin joudut kärvistelemään sillä 480e/kk (vuokran, sähkön ja lääkkeiden maksun jälkeen käteen jäävän rahan) elämisen tasolla loppuelämäsi aina siihen saakka kunnes pääset työkyvyttömyyseläkkeelle tai vanhuuseläkkeelle. Että mietippä vähän sitäkin mikä tässä on kaikkein järkevintä.- regaerger
En halua yllyttää ketään rikokseen sillä se olisi väärin, mutta totuus on kuitenkin se, että jos teet Suomessa jonkin rikoksen, pääset linnaan.
Saat parempaa ruokaa kuin koulussa.
Voit harrastaa kaikenlaista.
Sinun ei tarvitse huolehtia itse mistään (esim. laskuista).
Lääkärin ja hammaslääkärin palvelut ovat sinulle ilmaisia.
Tapaat uusia ihmisiä ja saat ehkä ystäviä. - maaameli
kyllähän opiskelijat tulevat toimeen, jos vaan on saanut kesätyötä ja tienannu sen 1700-2000e 3 kuukaudessa. mutta useimmat opiskelijat saavat töitä kesäksi kuukaudeksi tai pariksi. Jotkut eivät edes pääse töihin. ja riippuu missä asuu Jossakin paikoissa 20m2 kokoisen yksiön vuokra on 400e joissakin paikoissa 550e kyllähän se on aika hankalaa joillekkin kun tuet on samat, mutta menot eivät.
- niin mutta...
maaameli kirjoitti:
kyllähän opiskelijat tulevat toimeen, jos vaan on saanut kesätyötä ja tienannu sen 1700-2000e 3 kuukaudessa. mutta useimmat opiskelijat saavat töitä kesäksi kuukaudeksi tai pariksi. Jotkut eivät edes pääse töihin. ja riippuu missä asuu Jossakin paikoissa 20m2 kokoisen yksiön vuokra on 400e joissakin paikoissa 550e kyllähän se on aika hankalaa joillekkin kun tuet on samat, mutta menot eivät.
Kuka pakottaa asumaan noin kalliissa asunnoissa? Opiskelija voi halutessaan muuttaa opiskelijasoluun jonka vuokra on kaikkine kuluineen 170-350e/kk riippuen kaupungista.
- Opiek
Kyllä se on kuule aika harva opiskelija, joka pärjää pelkällä opintotuella. Yleisin on että sitten käydään töissä. Ja se on taas ihmeellistä mielestäni, että työttömät saavat rahaa tekemättä mitään kun taas opiskelijan pitää käydä töissä opiskelun ohella. Opiskelijan pitäisi saada keskittyä siihen opiskeluun, koska kunnolla suoritettu opiskelu on vähintään yhtä raskasta ja aikaa vievää kuin työssäkäynti.
Opiskelijoista myös todennäköisemmin tulee työssäkäyviä kansalaisia ja veronmaksajia ja siinäkin mielessä on ihmeellistä, että opiskelua ei kovin hyvin tueta mutta kotona makailua kyllä.
Toinen ihmeellinen asia on opintotukien epätasa-arvo. Korkeakoulu opiskelija saa enemmän kuin ammattikoululainen. Mutta miksi? Saako ammattikoululainen jotenkin halvemmat ruuat ja vuokrat? Tai, että vuokralla asuva saa enemmän tukea, kuin omistuasunnossa asuva joka maksaa asunnosta lainaa ja asumiskulut aivan samat.
Ehkä myös huonot tuet johtavat siihen, mikä on aika yleistä korkeakouluissa, että opiskelut venyy ja venyy. Käydään enemmän töissä ja harvemmin koulussa. Samalla nostetaan tietysti tukea kun opiskelut venyvät yli viiteen vuoteen ja se on taas pois muiden opiskelijoiden tuista. - akateeminen kääkkä
maaameli kirjoitti:
kyllähän opiskelijat tulevat toimeen, jos vaan on saanut kesätyötä ja tienannu sen 1700-2000e 3 kuukaudessa. mutta useimmat opiskelijat saavat töitä kesäksi kuukaudeksi tai pariksi. Jotkut eivät edes pääse töihin. ja riippuu missä asuu Jossakin paikoissa 20m2 kokoisen yksiön vuokra on 400e joissakin paikoissa 550e kyllähän se on aika hankalaa joillekkin kun tuet on samat, mutta menot eivät.
No, meitä asui aikoinaan kolme siinä yksiössä)) suu säkkiä myöten hyvät opikelijat niin koko ajan petraantuu!
- akateeminen kääkkä
Opiek kirjoitti:
Kyllä se on kuule aika harva opiskelija, joka pärjää pelkällä opintotuella. Yleisin on että sitten käydään töissä. Ja se on taas ihmeellistä mielestäni, että työttömät saavat rahaa tekemättä mitään kun taas opiskelijan pitää käydä töissä opiskelun ohella. Opiskelijan pitäisi saada keskittyä siihen opiskeluun, koska kunnolla suoritettu opiskelu on vähintään yhtä raskasta ja aikaa vievää kuin työssäkäynti.
Opiskelijoista myös todennäköisemmin tulee työssäkäyviä kansalaisia ja veronmaksajia ja siinäkin mielessä on ihmeellistä, että opiskelua ei kovin hyvin tueta mutta kotona makailua kyllä.
Toinen ihmeellinen asia on opintotukien epätasa-arvo. Korkeakoulu opiskelija saa enemmän kuin ammattikoululainen. Mutta miksi? Saako ammattikoululainen jotenkin halvemmat ruuat ja vuokrat? Tai, että vuokralla asuva saa enemmän tukea, kuin omistuasunnossa asuva joka maksaa asunnosta lainaa ja asumiskulut aivan samat.
Ehkä myös huonot tuet johtavat siihen, mikä on aika yleistä korkeakouluissa, että opiskelut venyy ja venyy. Käydään enemmän töissä ja harvemmin koulussa. Samalla nostetaan tietysti tukea kun opiskelut venyvät yli viiteen vuoteen ja se on taas pois muiden opiskelijoiden tuista.Ammattikoululainen tosiaan saa ilmaisen ruuan koulussa, mitä korkeakouluopiskelija ei saa. Ei siis mitään epätasa-arvoa ole tässä. Minun ehdotukseni on, yhteiskunnan rahojen säästämiseksi, että laitetaan opiskelu taas pelkillä opintolainoilla kustannettavaksi (silloin opiskelisivat vain ne, joilla siihen on edellytyksiä sisun puolesta eikä tulisi pitkään elätettyjä akateemisia työttömiä) ja työmarkkinarahat ynnä muut sossun tuet vastikkeellisiksi työkykyisille. Käykööt vaikka pudottelemassa lumia linjoilta ennen kuin ne katkeavat tai ulkoiluttakoot mummoja tai lakaiskoot lumia vanhusten ovien edestä. Ei maailma ole kellekään työkykyiselle elatusta velkaa.
- Asiat vielä hyvin
Opiek kirjoitti:
Kyllä se on kuule aika harva opiskelija, joka pärjää pelkällä opintotuella. Yleisin on että sitten käydään töissä. Ja se on taas ihmeellistä mielestäni, että työttömät saavat rahaa tekemättä mitään kun taas opiskelijan pitää käydä töissä opiskelun ohella. Opiskelijan pitäisi saada keskittyä siihen opiskeluun, koska kunnolla suoritettu opiskelu on vähintään yhtä raskasta ja aikaa vievää kuin työssäkäynti.
Opiskelijoista myös todennäköisemmin tulee työssäkäyviä kansalaisia ja veronmaksajia ja siinäkin mielessä on ihmeellistä, että opiskelua ei kovin hyvin tueta mutta kotona makailua kyllä.
Toinen ihmeellinen asia on opintotukien epätasa-arvo. Korkeakoulu opiskelija saa enemmän kuin ammattikoululainen. Mutta miksi? Saako ammattikoululainen jotenkin halvemmat ruuat ja vuokrat? Tai, että vuokralla asuva saa enemmän tukea, kuin omistuasunnossa asuva joka maksaa asunnosta lainaa ja asumiskulut aivan samat.
Ehkä myös huonot tuet johtavat siihen, mikä on aika yleistä korkeakouluissa, että opiskelut venyy ja venyy. Käydään enemmän töissä ja harvemmin koulussa. Samalla nostetaan tietysti tukea kun opiskelut venyvät yli viiteen vuoteen ja se on taas pois muiden opiskelijoiden tuista.Unohtui sellainen asia, että veronmaksajat maksavat jo sen koulutuksen ja tietysti myös ne tuet, halvemman julkisten kulkuneuvojen käytön, opintolainan korkoja, jne. Se työtön on muuten myös veronmaksaja ja saattanut maksaa vaikka veroja 40 vuotta ennen työttömyyttään että saat käydä ilmaista koulua, erikseen on nämä tapatyöttömät ja rikolliset. Sitten on vähän kyseenalaista jos valtio alkaisi maksamaan toisten asuntolainoja ymmärrät varmasti mitä tarkoitan. Olen myös itse joskus opiskellut eikä ole vielä tullut mieleen valittaa muiden maksamasta koulutuksesta. Totta toki on se ettei opiskelu yleensä ole mitään ruusuilla tanssimista.
- Nälkämaa
niin mutta... kirjoitti:
Kuka pakottaa asumaan noin kalliissa asunnoissa? Opiskelija voi halutessaan muuttaa opiskelijasoluun jonka vuokra on kaikkine kuluineen 170-350e/kk riippuen kaupungista.
Mitä ihmettä On kyllä pakko asua jossakin ja jos tiedät todellakin ton hintaisia asuntoja, niin jaa tietosi
Mun tytär raatoi töissä opintojen ohella. Ja laihtui 5 kk:ssa 43 kiloiseksi. Maksoi opintolainansa
ja söi pelkkää kaurapuuroa. Itse aikoinani valehtelin kaupassa, että kissa haluaisi makkarankantapaloja. Ja perunan kuoria söin. - voi h.......
akateeminen kääkkä kirjoitti:
Ammattikoululainen tosiaan saa ilmaisen ruuan koulussa, mitä korkeakouluopiskelija ei saa. Ei siis mitään epätasa-arvoa ole tässä. Minun ehdotukseni on, yhteiskunnan rahojen säästämiseksi, että laitetaan opiskelu taas pelkillä opintolainoilla kustannettavaksi (silloin opiskelisivat vain ne, joilla siihen on edellytyksiä sisun puolesta eikä tulisi pitkään elätettyjä akateemisia työttömiä) ja työmarkkinarahat ynnä muut sossun tuet vastikkeellisiksi työkykyisille. Käykööt vaikka pudottelemassa lumia linjoilta ennen kuin ne katkeavat tai ulkoiluttakoot mummoja tai lakaiskoot lumia vanhusten ovien edestä. Ei maailma ole kellekään työkykyiselle elatusta velkaa.
Haista p.... kokoomuslainen
- jep jep
akateeminen kääkkä kirjoitti:
No, meitä asui aikoinaan kolme siinä yksiössä)) suu säkkiä myöten hyvät opikelijat niin koko ajan petraantuu!
Itse asuin kavereiden nurkissa, useimmat antovaat ruokaakin. Ainoa miinuspuoli oli, että piti vaihtaa asumispaikka noin viikon välein, sillä pidempään ei kehtanut kavereiden nurkissa pyöriä kerralaan.
- jep jpe
akateeminen kääkkä kirjoitti:
Ammattikoululainen tosiaan saa ilmaisen ruuan koulussa, mitä korkeakouluopiskelija ei saa. Ei siis mitään epätasa-arvoa ole tässä. Minun ehdotukseni on, yhteiskunnan rahojen säästämiseksi, että laitetaan opiskelu taas pelkillä opintolainoilla kustannettavaksi (silloin opiskelisivat vain ne, joilla siihen on edellytyksiä sisun puolesta eikä tulisi pitkään elätettyjä akateemisia työttömiä) ja työmarkkinarahat ynnä muut sossun tuet vastikkeellisiksi työkykyisille. Käykööt vaikka pudottelemassa lumia linjoilta ennen kuin ne katkeavat tai ulkoiluttakoot mummoja tai lakaiskoot lumia vanhusten ovien edestä. Ei maailma ole kellekään työkykyiselle elatusta velkaa.
Kannatan! Mutta ei mitään opintolainoja, joiden takaajana on valtio, vaan ihan perinteinen laina, jonka takaajana ovat vanhemmat. Jos haluat opiskella, niin esim vanhempien talo tai asunto on laitettava pantiksi laina vastaan.
Sillä onhan näitä nähty, jotka opiskelevat 6 vuotta humanistiksi lainarahoilla ja sitten koulupenkiltä päätyvät työttömien kortistoon ja valtio joutuu maksamaan lainan takaisin.
Samoin opinnot voisivat olla maksuullisia, esim 10 000-20 000€ lukuvuosi. Niin olisi parempi motivaatio opiskella. Eikä olisi tarveta mille pääsykokeille, jokainen joka on valmis maksamaan pääsisi opiskelemaan lääkäriksi tai asianajaajaksi. - Opiskelija,työtön
Pakko kumota väitteesi.
Saan tukija 430e/kk vuokra ja seutulippu, jolla pääsen kouluun ovat 328e/kk eli käteen jää 102e/kk. Kaikkia koulukirjoja ei ole kirjastossa, joten on ollut kuukausia kun olen joutunut ostamaan käytettyjä kirjoja jopa 60 eurolla. 40e pitäisi riittää ruokaan, hygienia tarvikkeisiin, hammaslääkäriin ynm. Turha toivoa ostavansa takkia tai kenkiä muualta kuin kirpputorilta. Töihin meno taas saattaa monille olla opiskelujen ohella mahdotonta ellei halua laskea kouluarvosanoja. Ja kokemuksella sanon että kannattaa pitää lujasti kiinni niistä hyvistä arvosanoista, tiettyjen opiskelupaikkojen saanti on armotonta.
Ennen opiskelujani olin työtön, jolloin sain tukija 640e/kk ja vuokra oli jopa 430e/kk, joten käteen jäi perustarpeisiin 210e/kk. Koulukirjojakaan ei tarvinnut ostaa joten elin aika herroiksi työttömänä.
Että pointti oli että työttömänä pärjää hyvin, kävin jopa lomamatkalla kun sai rahaa säästöönkin. - mikä nälkä?
Nälkämaa kirjoitti:
Mitä ihmettä On kyllä pakko asua jossakin ja jos tiedät todellakin ton hintaisia asuntoja, niin jaa tietosi
Mun tytär raatoi töissä opintojen ohella. Ja laihtui 5 kk:ssa 43 kiloiseksi. Maksoi opintolainansa
ja söi pelkkää kaurapuuroa. Itse aikoinani valehtelin kaupassa, että kissa haluaisi makkarankantapaloja. Ja perunan kuoria söin.Tiesitkö, että toiset joutuvat maksamaan tuhansia euroka, jotta saisivat painon pudotettua? Tyttärisi säästi ison pennin, joten olisit kiitollinen!
Ja jos on nätti ja hoikka, niin ei edes tarvitse rahoja. Itse en ota edes lompakkoa mukaan, kun menen baariin, sillä on miehiä jonoksi asti tarjoamassa juomia.
Ja kun opiskelin, niin kävin treffeillä 3-5 kertaa viikossa, niin sain ilmaiset ateriat kaupungin parhaissa ravintoloissa. Saa käyttä aivoja, ei tarvitse olla niin tyhmä! - valopää
mikä nälkä? kirjoitti:
Tiesitkö, että toiset joutuvat maksamaan tuhansia euroka, jotta saisivat painon pudotettua? Tyttärisi säästi ison pennin, joten olisit kiitollinen!
Ja jos on nätti ja hoikka, niin ei edes tarvitse rahoja. Itse en ota edes lompakkoa mukaan, kun menen baariin, sillä on miehiä jonoksi asti tarjoamassa juomia.
Ja kun opiskelin, niin kävin treffeillä 3-5 kertaa viikossa, niin sain ilmaiset ateriat kaupungin parhaissa ravintoloissa. Saa käyttä aivoja, ei tarvitse olla niin tyhmä!Taidatkin olla niitä viron blondiineja.
- piilomanipulointia
valopää kirjoitti:
Taidatkin olla niitä viron blondiineja.
Kyllä tuo enemmän niiltä miehiltä kuulostaa, jotka täällä kaipaa opsikelijoista prostituutteja. Lue vaika sinkkupalstaa, ymmärrät paremmin.
- palturia puhut
akateeminen kääkkä kirjoitti:
Ammattikoululainen tosiaan saa ilmaisen ruuan koulussa, mitä korkeakouluopiskelija ei saa. Ei siis mitään epätasa-arvoa ole tässä. Minun ehdotukseni on, yhteiskunnan rahojen säästämiseksi, että laitetaan opiskelu taas pelkillä opintolainoilla kustannettavaksi (silloin opiskelisivat vain ne, joilla siihen on edellytyksiä sisun puolesta eikä tulisi pitkään elätettyjä akateemisia työttömiä) ja työmarkkinarahat ynnä muut sossun tuet vastikkeellisiksi työkykyisille. Käykööt vaikka pudottelemassa lumia linjoilta ennen kuin ne katkeavat tai ulkoiluttakoot mummoja tai lakaiskoot lumia vanhusten ovien edestä. Ei maailma ole kellekään työkykyiselle elatusta velkaa.
Ei tuolla sun ehdotuksella mitään yhteiskunna rahoja säästetä. Sun kaltaistes taskuihin ne kuitenkin uppoaa.
- älä tuu valehtelemaan
Opiskelija,työtön kirjoitti:
Pakko kumota väitteesi.
Saan tukija 430e/kk vuokra ja seutulippu, jolla pääsen kouluun ovat 328e/kk eli käteen jää 102e/kk. Kaikkia koulukirjoja ei ole kirjastossa, joten on ollut kuukausia kun olen joutunut ostamaan käytettyjä kirjoja jopa 60 eurolla. 40e pitäisi riittää ruokaan, hygienia tarvikkeisiin, hammaslääkäriin ynm. Turha toivoa ostavansa takkia tai kenkiä muualta kuin kirpputorilta. Töihin meno taas saattaa monille olla opiskelujen ohella mahdotonta ellei halua laskea kouluarvosanoja. Ja kokemuksella sanon että kannattaa pitää lujasti kiinni niistä hyvistä arvosanoista, tiettyjen opiskelupaikkojen saanti on armotonta.
Ennen opiskelujani olin työtön, jolloin sain tukija 640e/kk ja vuokra oli jopa 430e/kk, joten käteen jäi perustarpeisiin 210e/kk. Koulukirjojakaan ei tarvinnut ostaa joten elin aika herroiksi työttömänä.
Että pointti oli että työttömänä pärjää hyvin, kävin jopa lomamatkalla kun sai rahaa säästöönkin.Mitä säkin yrität täällä väittää. Ei pk-seudulla saa kukaan aikuinen itselleen noin halpaa vuokrakämppää. Kukaan ei työttömälle edes vuokraa asuntoa, joten samassa kämpässäs joudutaan olemaan, missä töissäkin käydessä, oli kulut mitä tahansa.
- ppppp2
niin tulot noin 420e kuukaudessa ja yksiön vuokra oli 450e kuukaudessa kun aloin opiskelemaan, niin millähän matikalla siittä jää yhtään mitään? minulla on 10.00 opintovelkaa jota en koskaan pysty maksamaan takaisin valtiolle koska kävin vahingossa alan joka ei työllistä. mutat virheistä oppii , eli kannattaa valita ala joka varmana työllistää, mutat ei hätää 2v ei tarvi lainaa alkaa maksamaan, 2v jälkeen viet kelalle opintovelan korko maksun jonka kela maksaa. ja lainaa voi siirtää aian vuodellla jos on edelleen työtön niinkuin minäkin. kohta 30v ja edelleen työtön kun kävin väärän ammatin jonka piti tulevaisuudessa tyällistää. nyt on velkaa jota en koskaan maksa =)
Opiek kirjoitti:
Kyllä se on kuule aika harva opiskelija, joka pärjää pelkällä opintotuella. Yleisin on että sitten käydään töissä. Ja se on taas ihmeellistä mielestäni, että työttömät saavat rahaa tekemättä mitään kun taas opiskelijan pitää käydä töissä opiskelun ohella. Opiskelijan pitäisi saada keskittyä siihen opiskeluun, koska kunnolla suoritettu opiskelu on vähintään yhtä raskasta ja aikaa vievää kuin työssäkäynti.
Opiskelijoista myös todennäköisemmin tulee työssäkäyviä kansalaisia ja veronmaksajia ja siinäkin mielessä on ihmeellistä, että opiskelua ei kovin hyvin tueta mutta kotona makailua kyllä.
Toinen ihmeellinen asia on opintotukien epätasa-arvo. Korkeakoulu opiskelija saa enemmän kuin ammattikoululainen. Mutta miksi? Saako ammattikoululainen jotenkin halvemmat ruuat ja vuokrat? Tai, että vuokralla asuva saa enemmän tukea, kuin omistuasunnossa asuva joka maksaa asunnosta lainaa ja asumiskulut aivan samat.
Ehkä myös huonot tuet johtavat siihen, mikä on aika yleistä korkeakouluissa, että opiskelut venyy ja venyy. Käydään enemmän töissä ja harvemmin koulussa. Samalla nostetaan tietysti tukea kun opiskelut venyvät yli viiteen vuoteen ja se on taas pois muiden opiskelijoiden tuista.Olen itse opiskellut kaksi (2) yliopistotutkintoa.
Opintotuella, opintolainalla ja tehden töitä. Kahdessa paikassa.
Miksi et halua opintolainaa?- Silkkihansikkain älä
Toivotko todella pahaa avuntarpeessa olevalle? Onko keinottelu elämäntapasi? Onko tuttu myös seuraava ketju, Isä hankkii yh-äidille huostaanoton , sijaishuolto sijoittaa isälle lapset, niitä pitää kuin rakkeja metsässä, niitä ei koskaan isältä saa, koska sijoitettuja lapsia ei voi huostaanottaa???Sitten se likainen käärme hankkii vielä äidiltä elatustukea ja tekee asunnottomaksi ja äiti päättää päivänsä kun ei kestä lastensa spurguksi tulemista. 100 vuoden kokemuksella.Mikäköhän on kaikkein järkevin? Päättää päivänsä ja yhtyä Viimeiseen ratkaisuun". On sen pakko olla juutalainen jos se Suomessakin haluaa opiskella, joku pönttökö?
- Läspa
regaerger kirjoitti:
En halua yllyttää ketään rikokseen sillä se olisi väärin, mutta totuus on kuitenkin se, että jos teet Suomessa jonkin rikoksen, pääset linnaan.
Saat parempaa ruokaa kuin koulussa.
Voit harrastaa kaikenlaista.
Sinun ei tarvitse huolehtia itse mistään (esim. laskuista).
Lääkärin ja hammaslääkärin palvelut ovat sinulle ilmaisia.
Tapaat uusia ihmisiä ja saat ehkä ystäviä."regaergerille"
Jos aloittaja rahattomuudesta uupuu niin voi hän Aina mennä sellaiseen sairaalaan jossa saapi levätä. sossu maksaa. menee sinne rahattomana ja saa sen jälkeen kuntoutustukea joka on hitusen opintotukea suurempi, asumistuki ainakin.
Rikokseen yllyttäminen on rikos.Mutta sinulla taitaa olla siitä kokemustakin. n est- ce pas? - opiskelija11
jep jpe kirjoitti:
Kannatan! Mutta ei mitään opintolainoja, joiden takaajana on valtio, vaan ihan perinteinen laina, jonka takaajana ovat vanhemmat. Jos haluat opiskella, niin esim vanhempien talo tai asunto on laitettava pantiksi laina vastaan.
Sillä onhan näitä nähty, jotka opiskelevat 6 vuotta humanistiksi lainarahoilla ja sitten koulupenkiltä päätyvät työttömien kortistoon ja valtio joutuu maksamaan lainan takaisin.
Samoin opinnot voisivat olla maksuullisia, esim 10 000-20 000€ lukuvuosi. Niin olisi parempi motivaatio opiskella. Eikä olisi tarveta mille pääsykokeille, jokainen joka on valmis maksamaan pääsisi opiskelemaan lääkäriksi tai asianajaajaksi.Eipä ne vanhemmatkaan ole täysi-ikäisien ihmisten elatusvelvollisia.Ei muuta kun töihin nii ei tarvii ruikuttaa.Mut onhan se tietyst hirveetä jos nuori ihminen joutuu elätttää ittesä.
- hohhoijaaaa3452
opiskelija11 kirjoitti:
Eipä ne vanhemmatkaan ole täysi-ikäisien ihmisten elatusvelvollisia.Ei muuta kun töihin nii ei tarvii ruikuttaa.Mut onhan se tietyst hirveetä jos nuori ihminen joutuu elätttää ittesä.
Kyllä vanhempien tulot vaikuttavat täysikäisenkin opintotukeen. Joten jos saa vähemmän opintotukea, koska vanhemmat tienaavat paljon, niin toki he ovat silloin elätysvelvollisia, vaikka olisit täysikäinen.
- TUKI ON VAAN TUKI
MITEN KUKAAN EI OSAA LUKEA OIKEIN .TUKI MITÄ SE MIELESTÄSI TARKOITTAA???? TUKI ON TUKI EI MUUTA , EI OLE MIKÄÄN YLLÄPITO!!!!!!!
TUKI TUKEE JA HANKI LOPUT ITSE ELÄKÄ ODOTA LISÄÄ TUKEA!!!!!!!!!!
NYKY IHMISILLE PITÄISI KAIKKI OLLA ILMAISTA .MENKÄÄ TÖIHIN ENSIN JA HANKKIKAA RAHAT OPISKELUU ELKÄÄKÄ RUIKUTTAKO. - älä valehtele
"Suurin osa suomalaisista opiskelijoista pärjää opintotuella, joten suurin kysymys taitaakin olla mikset sinäkin sillä pärjäisi?"
Naurettava valhe. Opintotuen ja asusmilisän yhteenlaskettu määrä on n. 430€/kk, sillä ei maksa parin sisällä enää edes pienen yksikön vuokraa TURUSSA JA TAMPEREELLA! Helsingissä maksetaan opiskelijasäätiön soluasunnoista jo nyt samaa luokkaa. Pelkällä opintotuen asumislisällä (200€/kk) ei maksa minkäänlaisen asunnon vuokraa enää millään opiskelupaikkakunnalla.
Suomen suurissa opiskelijakaupungeissa ei asu ainuttakaan korkeakouluopiskelijaa joka pärjäisi pelkällä opintotuella asumislisineen saamatta oheen muita tuloja. - mielensä pahoittaja
akateeminen kääkkä kirjoitti:
No, meitä asui aikoinaan kolme siinä yksiössä)) suu säkkiä myöten hyvät opikelijat niin koko ajan petraantuu!
Juupa juu. Ennen tehtiin töitä, jotta voitiin opiskella. Nykyruikutuksella tehdään näitä tuilla eläviä, työtä välttäviä sosiaalipummeja, joita itsekin hyvin tunnen. Sosiaalitoimistolla maksatetaan pesukoneet, harrastukset, talon sähkö-ja putkityöt lämminvesivaraajia myöten. Sitten tehdään salabisnestä esim.koirilla. Ruikutus on ainaista "kun ei ole rahaa edes ruokaan-laulua". Aina ollaan pyytämässä rahaa lainaksi ja jos erehdyt odottamaan takaisin maksua, saat odottaa hamaan tulevaisuuteen. Lapsetkin ovat oppineet, että mitään tekemättä sosiaalitoimisto auttaa. Hieno malli tulevaisuutta ajatellen.
- dflbmdfklfmblöm
älä valehtele kirjoitti:
"Suurin osa suomalaisista opiskelijoista pärjää opintotuella, joten suurin kysymys taitaakin olla mikset sinäkin sillä pärjäisi?"
Naurettava valhe. Opintotuen ja asusmilisän yhteenlaskettu määrä on n. 430€/kk, sillä ei maksa parin sisällä enää edes pienen yksikön vuokraa TURUSSA JA TAMPEREELLA! Helsingissä maksetaan opiskelijasäätiön soluasunnoista jo nyt samaa luokkaa. Pelkällä opintotuen asumislisällä (200€/kk) ei maksa minkäänlaisen asunnon vuokraa enää millään opiskelupaikkakunnalla.
Suomen suurissa opiskelijakaupungeissa ei asu ainuttakaan korkeakouluopiskelijaa joka pärjäisi pelkällä opintotuella asumislisineen saamatta oheen muita tuloja.Opintotuki sisältää myös opintolainaa 400e/kk
Opiskelijasolu irtoaa esim. oulusta yhä nykyäänkin 170e/kk mutta toki tässä on aina kohde- ja paikkakuntakohtaisia eroja.
Toki varmasti suurin osa opiskelijoista saa tuon opintotuen lisäksi tuloja myös vanhemmiltaan tai muilta sukulaisilta tai käy töissä tai käyttää omia säästöjään opintojensa rahoittamiseen. Ne joilla ei mitään ole, nostavat sitten tuon opintolainan ja menevät hakemaan sossusta loput niin että käteen jää se 480e/kk - hohhoijaa433
mielensä pahoittaja kirjoitti:
Juupa juu. Ennen tehtiin töitä, jotta voitiin opiskella. Nykyruikutuksella tehdään näitä tuilla eläviä, työtä välttäviä sosiaalipummeja, joita itsekin hyvin tunnen. Sosiaalitoimistolla maksatetaan pesukoneet, harrastukset, talon sähkö-ja putkityöt lämminvesivaraajia myöten. Sitten tehdään salabisnestä esim.koirilla. Ruikutus on ainaista "kun ei ole rahaa edes ruokaan-laulua". Aina ollaan pyytämässä rahaa lainaksi ja jos erehdyt odottamaan takaisin maksua, saat odottaa hamaan tulevaisuuteen. Lapsetkin ovat oppineet, että mitään tekemättä sosiaalitoimisto auttaa. Hieno malli tulevaisuutta ajatellen.
Ennen oli töitä, nykyään on 400 hakijaa yhdelle paikalle
- v mlk,mb
Suuri osa opiskelijoista voi todella huonosti, kitkuttelee jotenkuten läpi opiskelun enkä välttämättä sanoisi sitä pärjäämiseksi. Myös todella monet keskeyttävät opintonsa. Sitten ihmetellään miksi Suomen nuoriso voi niin huonosti ja on mielenterveysongelmia?
Edullisiin opiskelija-asuntoihin on monesti todella pitkät jonot, vielä pidemmät kuin tavallisiin vuokra-asuntoihin. Miksiköhän?
Monet ovat ratkaisseet ongelman jääden työttömiksi ja jos ei ammattia vielä ole niin työttömyystuella pääsee opiskelemaan, jos on ollut töissä niin saa ansiosidonnaista ja vaikka ei olisikaan niin työmarkkinatukea verotonta kulukorvausta. Mahtava systeemi!
Lainan oton mörkönä ymmärrän, koska varmuuksia työn saamisesta ei nykyään ole. Mutta jos vertaat sihen että otat esim. 5000e opintolainaa pärjätäksesi vähän paremmin ja saat itsellesi ammatin, jossain vaiheessa jos ostat oman asunnon niin joudut ottamaan lainaa yli 100 000e niin muutama tonni siihen verrattuna on melkoisen pientä.
Osa-aikatyö koulun lisäksi on myös vaihtoehto, itse poltin itseni loppuun opiskeluaikana käyden koulussa ja töissä vähintään 20h/vko. Kärsin siitä vielä n. 10vuoden jälkeenkin. Mutta esim. loma-ajat, maks. 10h/vko tai satunnainen työ ei ole pahitteeksi ja auttaa myös jaksamisen suhteen kun rahat eivät aina ole loppu. - töttöröö
Asiat vielä hyvin kirjoitti:
Unohtui sellainen asia, että veronmaksajat maksavat jo sen koulutuksen ja tietysti myös ne tuet, halvemman julkisten kulkuneuvojen käytön, opintolainan korkoja, jne. Se työtön on muuten myös veronmaksaja ja saattanut maksaa vaikka veroja 40 vuotta ennen työttömyyttään että saat käydä ilmaista koulua, erikseen on nämä tapatyöttömät ja rikolliset. Sitten on vähän kyseenalaista jos valtio alkaisi maksamaan toisten asuntolainoja ymmärrät varmasti mitä tarkoitan. Olen myös itse joskus opiskellut eikä ole vielä tullut mieleen valittaa muiden maksamasta koulutuksesta. Totta toki on se ettei opiskelu yleensä ole mitään ruusuilla tanssimista.
sinulta unohtui, että kaikki opiskelijat ovat myös veronmaksajia. Jokainen joka ostaa tavaraa tai ruokaa kaupasta maksaa arlisisäveroa, joka on saman suuruinen kaikille. Myös ne pikkulapset, jotka ostavat karkkia kioskilta ovat veronmaksajia. Monet opiskelijat käyvät töissä ja he maksavat palkastaa veroa ja muita maksuja. He tekevät usein sellaista työtä, johon on vaikea saada muuta työvoimaa, mutta on tarpeellista ja arvokasta. Myös opintotuesta maksetaan veroa 10%. Kun opiskelijat valmistuvat ja toivon mukaan työllistyvät parempi palkkaiseen ammattiin, he maksavat taas veroa. Valtio saa kyllä omansa takaisin!
- työtön mies.
Lopetin itse opiskelun koska ei todellakaan jäänyt rahaa edes ruokaan. Opiskelu ei tosiaan kannata. Olen sitten tekemättä mitään kosk siten voi edes elää jotenkuten ja saa ainakin ruokaa pöytään. Minulla on jo kksi ammattia joten en tarvii kolmatta mutta ajttelin että olis hyvä tehdä jotain muuta kuin olla kotona. No ei se opiskelu kannattanut koska ei siten ollut rahaa tehdä mitään.
- kkkkk6
Nälkämaa kirjoitti:
Mitä ihmettä On kyllä pakko asua jossakin ja jos tiedät todellakin ton hintaisia asuntoja, niin jaa tietosi
Mun tytär raatoi töissä opintojen ohella. Ja laihtui 5 kk:ssa 43 kiloiseksi. Maksoi opintolainansa
ja söi pelkkää kaurapuuroa. Itse aikoinani valehtelin kaupassa, että kissa haluaisi makkarankantapaloja. Ja perunan kuoria söin.Olihan sun aikanas kaupoissa "roiskeita 1mk/kg",makkaroiden päitä,nakin paloja ym.Ei tarvinnut valehdella että kissalle(?mieluummin koiralle..) kun normiäijät osti niitä munakkaisiin.Ja opiskelija voi ottaa yht.kirkon diakoniin..hakea kaikki mahdolliset tuet...jakaa vaikka mainoksia...kerätä pulloja..iltaisin lapsenvahtina..vanhuksen kauppakulina..kiireisten duunareiden koirien kusettajana jne... puuroa,keittoja syö,leipää ja ruokaa jakelupisteistä,Rälläkkään aika...kyllä jos on nälkä niin kaikkea keksii.
- nääsh
älä tuu valehtelemaan kirjoitti:
Mitä säkin yrität täällä väittää. Ei pk-seudulla saa kukaan aikuinen itselleen noin halpaa vuokrakämppää. Kukaan ei työttömälle edes vuokraa asuntoa, joten samassa kämpässäs joudutaan olemaan, missä töissäkin käydessä, oli kulut mitä tahansa.
Sinulle tietämättömälle. Asun avopuolison kanssa Hoas-opiskelija kämpässä, Vuokra yhteensä 560e/kk 64m2. Kelpaa.
Ja kyllä, olihan mulla työsopimus kun olin työttömänä, mutta koskaan ei tarjottu töitä. - 18+8
regaerger kirjoitti:
En halua yllyttää ketään rikokseen sillä se olisi väärin, mutta totuus on kuitenkin se, että jos teet Suomessa jonkin rikoksen, pääset linnaan.
Saat parempaa ruokaa kuin koulussa.
Voit harrastaa kaikenlaista.
Sinun ei tarvitse huolehtia itse mistään (esim. laskuista).
Lääkärin ja hammaslääkärin palvelut ovat sinulle ilmaisia.
Tapaat uusia ihmisiä ja saat ehkä ystäviä.saat ehkä tehdä töitä, mikä koko palkka säästyy kun saat ilmaisen ruoan ja kämpän veronmaksajien piikkiin.
Tuo viimeinen kohtasi tarkoittaa sitten että isolla osalla on melko matala ÄO, erinäisiä persoonallisuus- ja mielenterveyshäiriöitä, huumeongelmia ja myös niillä älykkäämmilläkin rikollisilla on erittäin kova "apinapolitikointi". - nöfnöfnöf
töttöröö kirjoitti:
sinulta unohtui, että kaikki opiskelijat ovat myös veronmaksajia. Jokainen joka ostaa tavaraa tai ruokaa kaupasta maksaa arlisisäveroa, joka on saman suuruinen kaikille. Myös ne pikkulapset, jotka ostavat karkkia kioskilta ovat veronmaksajia. Monet opiskelijat käyvät töissä ja he maksavat palkastaa veroa ja muita maksuja. He tekevät usein sellaista työtä, johon on vaikea saada muuta työvoimaa, mutta on tarpeellista ja arvokasta. Myös opintotuesta maksetaan veroa 10%. Kun opiskelijat valmistuvat ja toivon mukaan työllistyvät parempi palkkaiseen ammattiin, he maksavat taas veroa. Valtio saa kyllä omansa takaisin!
Vain yksityisellä puolella palkkatyössä olevat ovat veronmaksajia.
Verovaroista maksetuista tuista maksettu vero ei ole veronmaksua, vaan vähä-älyisten sumuttamista ja turhaa varojen ees taas siirtelyä. On tyhmyyttä väittää muuta, vaikka se kuinka ottaisi luonnon päälle.
Jos olet tuilla, niin et ole veronmaksaja. Jos olet valtion tai kunnan palkkalistoilla, niin et ole veronmaksaja.
Toinen asia on sitten; onko veronmaksaja nettoveronmaksaja, vaiko saamapuolella. - ernst kalevi
mikä nälkä? kirjoitti:
Tiesitkö, että toiset joutuvat maksamaan tuhansia euroka, jotta saisivat painon pudotettua? Tyttärisi säästi ison pennin, joten olisit kiitollinen!
Ja jos on nätti ja hoikka, niin ei edes tarvitse rahoja. Itse en ota edes lompakkoa mukaan, kun menen baariin, sillä on miehiä jonoksi asti tarjoamassa juomia.
Ja kun opiskelin, niin kävin treffeillä 3-5 kertaa viikossa, niin sain ilmaiset ateriat kaupungin parhaissa ravintoloissa. Saa käyttä aivoja, ei tarvitse olla niin tyhmä!Viron opiskelijahuora tais päätyy juoppojen patjaksi
- kiitos SDP:lle
Aloittaja on vaan saamaton ja laiska: "En halua ottaa opintolainaa, koska takuuta työllistymisestä tulevaisuudessa ei ole. Toinen ratkaisu voisi olla työt koulun ohella. En halua tehdä töitä ja opiskella samaanaikaan. :/ Se on liian rankkaa minulle ja ilman ruokaa hädintuskin jaksan edes käydä koulussa." Siinähän ne syyt tulikin. Voi voi. Jää työttömäksi, koska asenteesta näkee ettei mikään ole hyvin. Tässä kiteytyy saamattoman yhteiskunnan hedelmä.
Itse opiskelin kaksi korkeakoulututkintoa, otin lainat, kävin päivät töissä ja illat dokasin ja pokasin mimmejä. Hauskaa oli. Kaikki opintotuet jouduin maksamaan takaisin ja opintolainat maksoin loppuun vasta n. viisi vuotta sitten. Mitä väliä, koska päivääkään en vaihtaisi.
Kaikkea voi tehdä, kun ottaa niskasta kiinni ja antaa palaa - vaihtoehtoja on
regaerger kirjoitti:
En halua yllyttää ketään rikokseen sillä se olisi väärin, mutta totuus on kuitenkin se, että jos teet Suomessa jonkin rikoksen, pääset linnaan.
Saat parempaa ruokaa kuin koulussa.
Voit harrastaa kaikenlaista.
Sinun ei tarvitse huolehtia itse mistään (esim. laskuista).
Lääkärin ja hammaslääkärin palvelut ovat sinulle ilmaisia.
Tapaat uusia ihmisiä ja saat ehkä ystäviä.Lisäbonuksia edelliseen regaergerin kommenttiin:
# Valtion täysihoitolassa voi erilaisten harrastusten lisäksi myös opiskella (ilmaiseksi) ja tutustua ihmisiin, joista sinulla tulee olemaan hyötyä urasi varrella
# Mikäli tarvitset erikoissairaanhoitoa/ erityistä lääkitystä/ terapiaa ongelmiisi, sekin järjestyy nopeasti ja helposti
#Kollegoihin verkostoitumisen jälkeen sinun ei todellakaan tarvitse huolehtia enää mistään
# Mikäli palvelu ei pelaa, voit aina tehdä valituksen julkisille tahoille
(tai hätätilanteessa pyytää osaston vaihtoa) - köyhäköyhempiköyhin
Ovatko nykyajan opiskelijat todella näin onnettomia/ uusavuttomia?
Itse opiskelin joskus viime vuosituhannella, asuin soluasunnossa, otin opintolainaa, lisäksi tein iltaisin ja loma-aikoina TÖITÄ, mm.puhelinmyyjänä, kaupassa, vartijana, siivoojana. Ihan hyvin pysyin hengissä, valmistuinkin aikataulun mukaisesti.
Valitettavasti maailma muuttui, omalla alallani ei löytynytkään enää töitä, mutta onneksi olen aika joustava ja osaan monenlaisia hommia. Työttömänä ei ole tarvinnut olla, tosin erittäin pienipalkkaisissa töissä.
Nyt omat lapseni opiskelevat myöskin opintolainan turvin ja tekevät lisäksi töitä.
Taloudellisesti en pysty heitä auttamaan. Joululahjaksi annoin molemmille vähän rahaa ja tarjosin ruokaa. - Ei suomalaista , ei
mikä nälkä? kirjoitti:
Tiesitkö, että toiset joutuvat maksamaan tuhansia euroka, jotta saisivat painon pudotettua? Tyttärisi säästi ison pennin, joten olisit kiitollinen!
Ja jos on nätti ja hoikka, niin ei edes tarvitse rahoja. Itse en ota edes lompakkoa mukaan, kun menen baariin, sillä on miehiä jonoksi asti tarjoamassa juomia.
Ja kun opiskelin, niin kävin treffeillä 3-5 kertaa viikossa, niin sain ilmaiset ateriat kaupungin parhaissa ravintoloissa. Saa käyttä aivoja, ei tarvitse olla niin tyhmä!Saako ihan kohteliaasti kysyä mihin valmistuit? Ja mitä vastapalveluksia miehet sinulta sai? Tämä ällöttävä viestiketju tarjoaa 60-lukulaisten itsekeskeisiä ratkaisuja joita voi vain hävetä. Näkee tästä miten Suomesta on tekemällä tehty Euroopan korruptonein, sairas mini-venäjä,. Sikoilevat vanhemmat syöksevät lapsensa katuojaan niin on keski-ikäisenä nyt paremmin aikaa toiselle nuoruudelleen. Ei haikailla venäläisiä turisteja - täällä on opportunist-ihmisiä kuluttamassa varamme huippuvauhtia, vähä-aivoinen kun niitä yllellisyyksiä kaipaa. VARKAAT!
- Asiat vielä hyvin
töttöröö kirjoitti:
sinulta unohtui, että kaikki opiskelijat ovat myös veronmaksajia. Jokainen joka ostaa tavaraa tai ruokaa kaupasta maksaa arlisisäveroa, joka on saman suuruinen kaikille. Myös ne pikkulapset, jotka ostavat karkkia kioskilta ovat veronmaksajia. Monet opiskelijat käyvät töissä ja he maksavat palkastaa veroa ja muita maksuja. He tekevät usein sellaista työtä, johon on vaikea saada muuta työvoimaa, mutta on tarpeellista ja arvokasta. Myös opintotuesta maksetaan veroa 10%. Kun opiskelijat valmistuvat ja toivon mukaan työllistyvät parempi palkkaiseen ammattiin, he maksavat taas veroa. Valtio saa kyllä omansa takaisin!
Ei unohtunut, mutta ne verot on maksettu muiden maksamista veroista tässä tapauksessa, jos ne liittyvät tukiin.
- juuh elikkäs
niin mutta... kirjoitti:
Kuka pakottaa asumaan noin kalliissa asunnoissa? Opiskelija voi halutessaan muuttaa opiskelijasoluun jonka vuokra on kaikkine kuluineen 170-350e/kk riippuen kaupungista.
Ei todellakaan ole kaikille mitään halpoja soluasuntoja saatavilla, menevät yleensä ulkopaikkakuntalaisille. Niiden ulkopuolelle jäävät joutuvat asumaan ihan asuntomarkkinoiden mukaisen hintaisissa asunnoissa.
- lukioopiskelija
hohhoijaaaa3452 kirjoitti:
Kyllä vanhempien tulot vaikuttavat täysikäisenkin opintotukeen. Joten jos saa vähemmän opintotukea, koska vanhemmat tienaavat paljon, niin toki he ovat silloin elätysvelvollisia, vaikka olisit täysikäinen.
Mutta sitten kun esim minun vanhemmilla ei ole mitään asuntoja, taloja, metsää tai ylipäätää mitään millä taata laina opiskelua varten niin silloinko minun ei olisi oikeutta opiskella? Vai pitäisikö minun olla töissä ensin 10 vuotta ja kerätä opiskelurahaa ja sitten 30v. opiskella ammatti ja valmistua 40v ja olla kunnon töissä 20v? En ymmärrä logiikkanne, se kasvattaisi luokkaeroja jo entisestään
- amislainentyössäkäyvä
jep jpe kirjoitti:
Kannatan! Mutta ei mitään opintolainoja, joiden takaajana on valtio, vaan ihan perinteinen laina, jonka takaajana ovat vanhemmat. Jos haluat opiskella, niin esim vanhempien talo tai asunto on laitettava pantiksi laina vastaan.
Sillä onhan näitä nähty, jotka opiskelevat 6 vuotta humanistiksi lainarahoilla ja sitten koulupenkiltä päätyvät työttömien kortistoon ja valtio joutuu maksamaan lainan takaisin.
Samoin opinnot voisivat olla maksuullisia, esim 10 000-20 000€ lukuvuosi. Niin olisi parempi motivaatio opiskella. Eikä olisi tarveta mille pääsykokeille, jokainen joka on valmis maksamaan pääsisi opiskelemaan lääkäriksi tai asianajaajaksi.----> Työttömyys lisääntyy kun ihmisillä ei ole varaa opiskella. Mieti järjellä äläkä p...reiällä
- Anonyymi
mikä nälkä? kirjoitti:
Tiesitkö, että toiset joutuvat maksamaan tuhansia euroka, jotta saisivat painon pudotettua? Tyttärisi säästi ison pennin, joten olisit kiitollinen!
Ja jos on nätti ja hoikka, niin ei edes tarvitse rahoja. Itse en ota edes lompakkoa mukaan, kun menen baariin, sillä on miehiä jonoksi asti tarjoamassa juomia.
Ja kun opiskelin, niin kävin treffeillä 3-5 kertaa viikossa, niin sain ilmaiset ateriat kaupungin parhaissa ravintoloissa. Saa käyttä aivoja, ei tarvitse olla niin tyhmä!Paljonko maksaa huorulilla yö?
- 20+3
Kylläpä on ihme ruikuttamista taas. Perusteet opintolainan ottamatta jättämiselle (takuuta työnsaannista) ovat hölmöjä. Ensinnäkni ei niitä takuita työstä ole kenellekään muullekaan annettu ja toisekseen opintolaina on valtion takaamaa ja jos et niitä töitä sitten saa niin ei sitä lainaakaan tarvitse takaisin maksaa. En nyt osaa muuta neuvoa kun että ota itseä niskasta kiinni ja ota elämästäsi vastuuta.
Tuollaisten tukiriippuvaisten pummien ruikuttaminen ärsyttää. Pitäisikö minun maksaa sinun elämäsi kun sinua ei huvita opiskella tai tehdä töitä? Miksi ihmeessä? Minun puolesta saat mennä metsään asumaan ja syömään marjoja. Ei kiinnosta.- 8+13
Sinähän se varmaan yksin makseletkin kaikki mahdolliset verorahat. Otetaan nyt sitten samantien pois kokonaan kaikki valtion palvelut ja samantien koko verotus, mitä sillä valtiolla tekee. Hyvinhän varmasti pärjäisit yksinkin töitä tekemällä ilman mitään palveluita tai veroja.
- pekez
Hahaha... juu valtio takaa lainan -- pankille, minkä jälkeen Kela perii sen opiskelijalta muistaakseni 7 prosentin korolla. Kyllä laina on pakko maksaa takaisin.
Nyky-Suomi alkaa olla mahdottomassa umpisolmussa kun matalapalkkatöitä ei enää tahdo olla, ja oikeita töitä taasen ei saa ilman koulutusta, jos sittenkään. Milläs sitten maksat opintosi, pyörit vain noidankehässä. Ei koulutusta, ei työtä, ei työtä, ei koulutusta. - zekep
pekez kirjoitti:
Hahaha... juu valtio takaa lainan -- pankille, minkä jälkeen Kela perii sen opiskelijalta muistaakseni 7 prosentin korolla. Kyllä laina on pakko maksaa takaisin.
Nyky-Suomi alkaa olla mahdottomassa umpisolmussa kun matalapalkkatöitä ei enää tahdo olla, ja oikeita töitä taasen ei saa ilman koulutusta, jos sittenkään. Milläs sitten maksat opintosi, pyörit vain noidankehässä. Ei koulutusta, ei työtä, ei työtä, ei koulutusta.No höpöti höpöti. Lainasta maksetaan sitä korkoa, minkä opiskelija pankin kanssa sopii. Viime vuonna uusien opintolainojen keskikorko oli alkuvuodesta 1,27 % eli ennätysalhaalla.
Sitten on tullut näitä hienouksia, että jos opiskelun jälkeen on pienituloloinen, Kela voi maksaa opintolainan korot korkoavustuksena.
En halua tehdä töitä opintojen aikana? No kukapa haluaisi, jos saisi rahaa taivaasta, mutta ei itsellä ainakaan mitään muuta mahdollisuutta ollut. Paskatyötä ei ollut vielä keksittykään, kaikki kelpasi.
- voivoivoi
Jos rahaa ei mene mihinkään, niin luulisi niiden riittävän. Samassa tilanteessa ovat monet muutkin opiskelijat. Jos rahat eivät riitä, eivätkä esim. vanhempasi pysty sinua tukemaan, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin mennä töihin opiskelujen ohessa. Työttömäksi ei kannata ruveta, korvauksilla ei juhlita ja sinulta edellytetään hakeutumista koulutukseen.
- pärjäävä opiskelija
Tuota tuota... Olen opiskelija, saan täyden opintotuen opintolainoineen. Maksan vuokraa kaikkiaan 545€/kk, vuokraa maksan asumistuella reilu 300€/kk ja loput minulle käteen jäävästä tuesta. Kaikkiaan tuet on n. 900€/kk. Maksan oman elämiseni lisäksi kouluun kulkemisen, kahden koiran ja muutaman kanin elämisen, ja silti pärjään. En siis väitä, että elämäni on ruusuista ja rahaa riittää, vaan joudun katsomaan ja laskemaan, että ne rahat riittää eli pärjään kyllä näillä tuilla. Minun on vain nipistettävä juu menoissa, mutta esim. syön kotona vain aamupalan, välipalan ja iltapalan, koulussa syön ruuan. Toki eriasia viikonloppuisin ja lomilla, silloin teen kyllä syömistä, mutta esim. hernekeittot, makaroonilaatikot yms. ei nyt loppupeleissä kovin kallista syötävää ole ja makaroonilaatikkoa syö useamman päivän. Se opiskelu vie sen muutaman vuoden ja jos sen vertaa ei ole valmis elämästänsä nipistään niukoilla elämiseen saadakseen ammatin ja paremman mahdollisuuden saada töitä niin enpä keksi muuta sanottavaa, kuin mitä ihmettä sää täällä vielä sitten teet?
- Ryyppään poltan,elän
Kaikki opiskelijat ovatkin ruikkukukkoja ja suomen sairan kansanosa ja rasittavat terveydenhuoltoa ja valtion menoja, koska syövät sairaan epäterveesti. Sitten ihmettelevät nuorella iällä puhkeavia syöpiä (30 - 50 vuotiaina) vaikka ovat kuntoilleet itsensä piippuun.
- 2+16=18
Kauanko olet opiskellut? Jos olet juuri aloittanut niin tunne voi olla juuri tuo. Itsellänikin oli. Työt koulun ohessa useimmilla pidentää opiskeluja, ja muutenkin saat muistaakseni tienata enintään 300€(?) kuukaudessa tukien ohelle, ettet menetä tukia.
Näin äkkiseltään suosittelen katsomaan verkkopankista kaikki opintojenaikaiset kulut ja yrittämään muistella mitä mikäkin ostos on sisältänyt. En siis tarkoita esim. ruokaostoksia, mutta muita ostoksia. Vaatteita, alkoholia, tupakkaa, herkut yms. "turhakkeet" ja miettiä oletko niitä oikeasti tarvinnut. Tietenkin herkutellakkin pitää välillä, opiskelijankin. Ilman hetkellisiä nautintoja on myös opiskelu vaikeampaa.
Pidä päiväkirjaa tuloista ja menoista, esimerkiksi Excelillä on todella helppo tehdä ja siinä aikakin kuluu mukavasti. Sinne alat kirjaamaan kaikki menot ja tulot ja tiedot mihin rahat ovat menneet ja mistä rahat ovat tulleet. Tästä sitten kun luet aina kuun päätteeksi saat nopeasti selville mihin rahat menevät joka taas auttaa kertomaan missä osa-alueilla on petrattavaa rahankäytön kanssa. Itse teen myös tätä ja sitä on mukava seurata miten on parantanut rahankäyttöä viime kuukausista. Parhaimpina kuukaisina opiskelujen alussa paransin yli 100€ edellisestä, kuitenkaan mistään välttämättömyyksistä tinkimättä.
Seuraavaksi neuvoisin tekemään oman reseptikirjan, tämäkin itseltä löytyy. Koululla saat ihan ilmaiseksi tulostettua sen. Laita tähän kirjaseen kaikki lempiruokiesi reseptit ja ainesten yhteishinnat ja annoshinnat (kokonaishinta / annosten määrällä). Yritä saada ainakin 20 erilaista pääruokaa tähän kirjaan laitettua, jotta ei tule tylsyyttä ainaisesta samasta ruoasta. Jaottele reseptit eri osa-alueisiin kun niitä alkaa kertymään paljon jolloin löydät aina helposti haluamasi. Kala, kana, liha, keitöt yms. Loppuosaan liitä myös jälkiruoka reseptejä, leivonnaisia yms. jos kuulut tähän ihmisryhmään joka viihtyy keittiössä.
Seuraavaksi laadi jokaiselle viikolle budjetti ja mihin rahat menevät. Itsellä viikon ruokabudjetti on 35€ josta 5€ herkkuihin, loput pelkkään ruokaan. Kerran kuussa pidän ns. roskapäivän jolloin voin käydä esim. pizzalla tai miten haluaakin käyttää, pakko ei tietenkään ole jos ei tee mieli. Tässäkin juuri tuo reseptikirja auttaa, kun näet suoraan eri tuotteiden hinnat.
Seuraavaksi mieti hygieniatuotteiden tarve ja hintoja. Jos olet nainen (miksei mieskin), mieti tarvitsetko oikeasti niitä kaikki ripsivärejä, puutereita yms. Ja jos tarvitsetkin niin käytä aina tuotteet loppuun ennen kuin ostat uusia. Hygienia ja terveystuotteet tietenkin osta tarvittaessa, mutta siinäkin käyttäen järkeä. Vessapaperissa voi säästää jo monta euroa kun ostat kerralla ison paketin, samoin talouspaperissa. Dödöäkään ei tarvitse ruiskia niin, että jo 100m päässä haistaa tulosi.
Kerroit, että et halua ottaa opintolainaa, koska työllistyminen ei ole mitenkään varmaa. Tällä hetkellä millään alalla työllistyminen ei ole varmaa, hoitoalalla helpompaa muttei sielläkään enää varmaa. Oletko ajatellut, että miksi ylipäätään edes opiskelet ollenkaan jos työllistyminen ei ole varmaa. Olisiko vastaus kuitenkin siinä, että opiskelet tulevaisuuttasi varten. Vaikka nyt näyttääkin huonolta alallasi niin tulevaisuudessa voi olla toisin ja Suomi ei ole maailman ainoa paikka jossa voit olla töissä, maailma on avoin, älä unohda sitäkään. En tiedä miten pankit yleensä toimivat lainojen kanssa, mutta opintolainan takaisinmaksu on erittäin joustavaa. Ensinnäkin heti opintojen jälkeen ei tarvitse alkaa maksamaan, muistaakseni noin 1,5v valmistumisen jälkeen alkaa vasta takaisinmaksu, ja silloinkin erittäin joustavasti. Jos pääset töihin voit maksaa isompia eriä takaisin, ja jos/kun jäät työttömäksi jäät niin voit pienentää maksueriä itsellesi sopiviksi. Muistat vaan aina tästä pankille ilmoittaa, kyllä he ymmärtävät. https://www.op.fi/op/henkiloasiakkaat/lainat/opintolainalaskuri?id=20951&srcpl=8 tuolla voit hieman testailla eri korkoja ja takaisinmaksuerien määriä. Muista ettei nuo takaisin maksuerät ole mitenkään varmoja vaan sovit ne sitten pankin kanssa opintojen jälkeen.
Lyhyesti: jatka opiskelemista innolla, panosta koulunkäyntiin, muista rentoutua, tarkkaile menoja ja tuloja. Apua saa kun sitä vain uskaltaa kysyä. Jo se, että kysyit täällä muiden mielipidettä kertoo, että et haluaisi lopettaa koulunkäyntiä, muutenhan jos olisit lopettanut- 1234567890
Opiskelija saa tienata tukikuukauksien mukaan eli se oli mun opiskelu aikoina jos sai tukia 9 kk niin 9800 € / vuosi ja sen 9800 € saa tienata vaikka yhdessä kuukaudessa mutta sen jälkeen ei tietenkään saa tienata enempää tai tuet pitää maksaa takaisin.
Opiskelijana on mahdollista saada toimeentulotukea n. 400 € / kk muiden tukien lisäksi mutta se vaatii sen että ensin ottaa täyden opintolainan ja muuttaa vuokralle pois venhempien omistamasta ilmaisesta asunnosta. - älä valehtele
1234567890 kirjoitti:
Opiskelija saa tienata tukikuukauksien mukaan eli se oli mun opiskelu aikoina jos sai tukia 9 kk niin 9800 € / vuosi ja sen 9800 € saa tienata vaikka yhdessä kuukaudessa mutta sen jälkeen ei tietenkään saa tienata enempää tai tuet pitää maksaa takaisin.
Opiskelijana on mahdollista saada toimeentulotukea n. 400 € / kk muiden tukien lisäksi mutta se vaatii sen että ensin ottaa täyden opintolainan ja muuttaa vuokralle pois venhempien omistamasta ilmaisesta asunnosta."Opiskelijana on mahdollista saada toimeentulotukea n. 400 € / kk muiden tukien lisäksi mutta se vaatii sen että ensin ottaa täyden opintolainan ja muuttaa vuokralle pois venhempien omistamasta ilmaisesta asunnosta."
Ei ole mahdollista saada toimeentulotukea mikäli on oikeutettu opintososiaalisiin etuuksiin eli opintolainaan, opintotukeen ja opintotuen asumislisään. - 1234567890
älä valehtele kirjoitti:
"Opiskelijana on mahdollista saada toimeentulotukea n. 400 € / kk muiden tukien lisäksi mutta se vaatii sen että ensin ottaa täyden opintolainan ja muuttaa vuokralle pois venhempien omistamasta ilmaisesta asunnosta."
Ei ole mahdollista saada toimeentulotukea mikäli on oikeutettu opintososiaalisiin etuuksiin eli opintolainaan, opintotukeen ja opintotuen asumislisään.Älä puhu paskaa. Mä sain yli 300 pv opiskelijana toimeentulotukea ja lapuissa luki, että ensin oli pitänyt nostaa täysi opintolaina ja sen loppumisen jälkeen vasta sai toimeentulotukea.
- 1234567890
1234567890 kirjoitti:
Älä puhu paskaa. Mä sain yli 300 pv opiskelijana toimeentulotukea ja lapuissa luki, että ensin oli pitänyt nostaa täysi opintolaina ja sen loppumisen jälkeen vasta sai toimeentulotukea.
Ja kun opintotuki loppuu niin yksityislääkäriltä saa B-lausunnoilla vaikka 300 pv saikkua jolloin tulot nousee yli 500 € / kk ja saa 250 € / kk asumistuen ja 400 € / kk toimeentulotukea.
- Älä epäröi
Tänne vaan työttömäksi, kyllä motivaatiota riittää. Muutaman sadan peruspäivärahalla pitää monenmoista hauskaa.
- Valmistunut velaton
Itse rahoitin opintoni iltatöillä ja opintolainoilla, opintorahan lisäksi.
Jos ei usko sen vertaa itseensä, ettei uskalla ottaa opintolainaa, on tilanne outo.
Elämänhallinta ja taloudenhallinta on syytä opetella myös. Kummasti pienillä tuloilla pärjää kunhan tekee viisaita valintoja. Ei opiskelulla ole tarkoitus rikastua, vasta valmistumisen jälkeen tahkotaan rahaa, opiskelu on sijoitus joka tuottaa ja on siis järkevää opiskella!- velkaorja
Minä uskoin.
Nyt on sitten kymmeniä tuhansia euroja opinvelkaa joista suuri osa on korkoa koron päälle. Maksan parhaillaan opintolainan pääomaa Kelalle. Opiskeluni jatkuu edelleen, eivätkä opintotukikuukauteni ole käytetyt loppuun. Enkä ole ainoa opiskelija jonka lainanotto - kaltaistesi kusettajien suositusten perusteella - on kääntynyt päälaelleen. Me maksamme nyt opiskelustamme korkojen kera jo opiskelun aikana.
Näin se vain menee nyky-Suomessa köyhän kyykytys. Ainoa mikä pitää läpimädän systeemin pystyssä on massiivinen valtamedian sensuuri jolla estetään kaltaisteni pääsy kertomaan Suomen opiskelupolitiikan todellisuudesta.
No ei muuta kuin sitten alat keksiä mitä tein mielestäsi väärin. Sillä eihän se kaltaisesi systeemipalvelijan Suomi-kuvassa voi olla koskaan mahdollista ettei köyhyyteen syrjäytetty olisi tehnyt mitään tyhmästi, yhtään mitään epärationaalisesti tai moraalittomasti. Että sääntöjä olisi muutettu kesken pelin.
- Huonoa osaamista
Työnteko ei ihan oikeasti kannata ainakaan sellaisella henkilöllä, jolla on pieni palkka; hoitoala, keittiö, kauppa, ravintola, siivous. Näissä työnmäärä on valtava henkilöstöä todella vähän ja alimitoitte-henkilöstö. Palkka usienkin alle minimin ja yrittäjät käyttävät hyväksi työntekijöitään samalla itse saavat erilaisia tukia Kelalta ja Valtiolta.
Tummat, maahanmuuttajat, venäläiset ja virolaiset sekä muun maan kansalaiset tekevät lähe silmaiseksi työt. Ilman koulutusta ja muitakaan etuja. Eivät kuulu liittoihin ja näin ollen liitot eivät valvo. Mutta useinkin jäsenmaksut kelpaavat. Kun joutuu työttömäksi niin Te-keksus laittaa aina karenssin, jotta liittojen rahat säästyy.
Koko järjestelmä ei ole terve, pienet palkat, etuudet tavallisella duunarilla leikattu pois ja herroille ne on siirretty.
Laskentaperiaatteet Kelalla erilaisissa etuuksissa on virheellisiä ja laskentatapa on vääristynyt kuten asumistuki, työmarkkinatuki yms etuudet, jotka lasketaan erilaisin keinotekosiin kaavioin; kuten ennakkoon maksettavat tuet. Kaikki lasketaan vuosituloiksi.
Nythän laitetaan työttömiksi juuri suomaliset ja maahnmuuttajat tekevät muka halvalla, mutta samalla hakevat etuja sosiaalihuollosta, kelasta ja saavat eläketukia kun omassa maassa näitä etuja ei ole.
Jossain on todella pahasti arvioitu asiat väärin ja ei osata hallita koko työttömyysasiaa ja sen työn hallinta on aivan lapsenkengissä ministeri, johto ja Te-toimistojejn osalta.
Te-toimistoissakin tehdään niin paljon turhaa, päällekkäistä työtä ja sieltä tulisi karsia kaikki turha pois ja henkilöstö kortistoon sama koskee Kelaa myös. Aivan liikaa turhia lokeroita ja byrokratiaa. Valituksia tehdään jatkuvasti heidän päätöksistään, kun nen eivät ole oikeudenmukaisia ja tehty byrokratian kanssa kieroutuneiksi. - Itse toki päätät
No tiivistäen nyt aiheeseen: Opiskelijana elämä on hetken ankeaa ja nykyään ei tulevaisuudesta toki oikein koskaan voi tietää, jos nyt ei sitten opiskele esim. lääkäriksi jolloin työt ja hyvä toimeentulo on melkoisen varma. MUTTA jos taas lopettaa opiskelut ilman tutkintoa ja jättää lukion saati peruskoulun varaan ilman, että on nykyään edes yhtä keskiasteenkaan tutkintoa, niin voinee olla aika varma, että koko loppuikä on varsin ankeata kun ei saa minkäänlaista työtä ikinä. Luultavasti sellaisesta työttömyyskorvauksesta et ihan hirveästi tulisi nauttimaan kovin kauaa, mitkä tienestit tulisivat olemaan... väittäisin näin.
- arkkitehdiksikin
Tokihan oppisi saaneena tienaat monikerroin , noinhan se menee opiskelu on ovi hyvään tilipussiin ja ikuiseen suojatyöhön.
- Kyllä.
Suomi on paska maa opiskelijoille. Suurin osa ei koskaan valmistu, koska ei pysy tervejärkisenä aliravittuna ja huonokuntoisena. Paska sanon minä.
- MammonanOrja
Miksi nämä opiskelijat sitten opiskelee?
Siksi, että saisivat rahaa!
Mikä estää opiskelua?
Some, muut turhat virikkeet ja ruuan sekä rahan puute.
Tilanne on Norjaa,Sveitsiä ja muutamaa muuta maata lukuunottamatta vielä huonompi kuin Suomessa.
Miksi?
Siksi, koska rahasysteemimme ei ole tarkoitettu tuottamaan hyvinvointia kaikille, vaan sille rikkaimmalle prosentille.
http://www.talouselama.fi/uutiset/maailman 85 rikkainta ihmista omistaa enemman kuin kolme ja puoli miljardia koyhinta mahtuisi mukavasti kaksikerroksiseen bussiin/a2226912
Miksi siis halajat palvomaan tätä sairasta systeemiä?
Jos joku pörssihuijari saa miljardeja ja huippukirurgi muutaman tuhat dollaria niin eikö hälytyskellot ala soida.
Raha on vain vallan väline. - ..........
väärin. suomi on yksi maailman parhaista maista opiskelijoille ja yksi harvoista maista jossa opiskelu on ilmaista ja siitä vielä maksetaan opiskelijoille pientä korvausta. suuri osa ei valmistu, kun opiskelu on ilmaista eikä siksi opiskeluun löydy samanlaista motivaatiota.
jos minä olisin maksanut kymmeniä tuhansia euroja vuodessa opinnoistani niin kyllä minä olisin ihan eri tavoin suhtautunut opintoihini ja myös harkinnut tarkemmin alaa jolle ryhdyn. itse opiskelin vuoden bisnestä vaikka se ei ollut yhtään minun juttuni. ryhdyin opiskelemaan sitä, kun en oikein tiennyt mitä halusin opiskella ja sinne oli helppo päästä sisään. jälkeenpäin vaihdoin sosiaalialalle ja tältä alalta valmistuin ja työllistyin. ja kyllä se opiskelijaelämä oli rankkaa ja kuluttavaa, kun kävin samalla osa-aikatyössä mutta kyllä siitä selvisi, kun tiesi, että se on hetkellistä. - En opiskelisi prkl
MammonanOrja kirjoitti:
Miksi nämä opiskelijat sitten opiskelee?
Siksi, että saisivat rahaa!
Mikä estää opiskelua?
Some, muut turhat virikkeet ja ruuan sekä rahan puute.
Tilanne on Norjaa,Sveitsiä ja muutamaa muuta maata lukuunottamatta vielä huonompi kuin Suomessa.
Miksi?
Siksi, koska rahasysteemimme ei ole tarkoitettu tuottamaan hyvinvointia kaikille, vaan sille rikkaimmalle prosentille.
http://www.talouselama.fi/uutiset/maailman 85 rikkainta ihmista omistaa enemman kuin kolme ja puoli miljardia koyhinta mahtuisi mukavasti kaksikerroksiseen bussiin/a2226912
Miksi siis halajat palvomaan tätä sairasta systeemiä?
Jos joku pörssihuijari saa miljardeja ja huippukirurgi muutaman tuhat dollaria niin eikö hälytyskellot ala soida.
Raha on vain vallan väline.Kyllä pärjää, mutta pitää tietää mitä tahtoo eikä opiskella mitä sattuu.
Suuret ovat riskit, mutta toimeentulo ja pärjääminen on omasta itsestä kiinni.
Onnea voi vaan toivoa ja koita pitää turvaverkostoa yllä... - Opiskelu kestää
.......... kirjoitti:
väärin. suomi on yksi maailman parhaista maista opiskelijoille ja yksi harvoista maista jossa opiskelu on ilmaista ja siitä vielä maksetaan opiskelijoille pientä korvausta. suuri osa ei valmistu, kun opiskelu on ilmaista eikä siksi opiskeluun löydy samanlaista motivaatiota.
jos minä olisin maksanut kymmeniä tuhansia euroja vuodessa opinnoistani niin kyllä minä olisin ihan eri tavoin suhtautunut opintoihini ja myös harkinnut tarkemmin alaa jolle ryhdyn. itse opiskelin vuoden bisnestä vaikka se ei ollut yhtään minun juttuni. ryhdyin opiskelemaan sitä, kun en oikein tiennyt mitä halusin opiskella ja sinne oli helppo päästä sisään. jälkeenpäin vaihdoin sosiaalialalle ja tältä alalta valmistuin ja työllistyin. ja kyllä se opiskelijaelämä oli rankkaa ja kuluttavaa, kun kävin samalla osa-aikatyössä mutta kyllä siitä selvisi, kun tiesi, että se on hetkellistä.usean vuoden. Kaikilla ei ole rikkaita vanhempia jotka maksavat opinnot ja elämisen. Ei riitä että huonopalkkaisesta työstä saa säästettyä koulumaksut kun sitten pitää elää monta vuotta. Eikä opiskelijana oleminen ja alan vaihtaminen ole kenenkään etu.
- Vapaaeläjä
Motivaatiosi näyttää olevan sen verran heikko, että sinun kannattanee suosiolla lopettaa opiskelusi. Tulee loppupeleissä yhteiskunnalle halvemmaksi maksaa sinulle siitä, ettet tee mitään kuin maksaa siitä, että opiskelet tekemään jotain, jolla et kuitenkaan koskaan kykene elantoasi hankkimaan.
Moralisoijista ei kannata välittää. - LUE TÄMÄ
MIETI, kuinka kallista opiskelu voi olla ulkomailla, esim. Amerikassa. Köyhän amerikkalaisen on vaikea päästä mihinkään opiskelemaan, ja jos pääseekin, joutuu opintokuluista maksamaan pahimmassa tapauksessa vuosikymmeniä opiskelun päätyttyä.
OLET ONNEKAS, älä koskaan unohda sitä. Suurin osa maailman ihmisistä hyppisi onnesta, jos he saisivat vaihtaa paikkaa kanssasi. Täällä Suomessa opiskelusta MAKSETAAN, edes jotakin!
Olen itsekin opiskelija, ja kituutan tällä hetkellä säästämilläni rahoilla. Pian täytyy ottaa opintolainaa tai hankkia osa-aikatöitä, mutta aina kun tekisi mieli valittaa, muistutan itseäni siitä kuinka onnekas olen!!- Kunta Kinte
USA onkin täysin perseestä.
- Vit un venäjä.
Kunta Kinte kirjoitti:
USA onkin täysin perseestä.
Venäjä on runkkareiden maa !
- positivus
Hienoa, että joku muistaa olevansa onnenpekka kun saa opiskella Suomessa. Minä jouduin opiskelemaan kokonaan velaksi kun perhe oli vähävarainen eikä opintotukia ollut, ei edes asumiseen. Mutta suu pantiin säkkiä myöten, töitä tehtiin opintojen ohellakin ja ihan hengissä selvittiin, valmistuttiin ja töihinkin mentiin. Toki paljon tuli tehtyä pätkätöitä vaan 26 työvuoden jälkeen jo pääsi vakituiseen hommaan...))
- fiksu mies
Kunta Kinte kirjoitti:
USA onkin täysin perseestä.
kunta kinte usa on hyvämaa säkö olet joku vitun isis jidahisti saatana isis on ihan paska
- uglug
positivus kirjoitti:
Hienoa, että joku muistaa olevansa onnenpekka kun saa opiskella Suomessa. Minä jouduin opiskelemaan kokonaan velaksi kun perhe oli vähävarainen eikä opintotukia ollut, ei edes asumiseen. Mutta suu pantiin säkkiä myöten, töitä tehtiin opintojen ohellakin ja ihan hengissä selvittiin, valmistuttiin ja töihinkin mentiin. Toki paljon tuli tehtyä pätkätöitä vaan 26 työvuoden jälkeen jo pääsi vakituiseen hommaan...))
Eli sunkin kokemukset on jostain 80-luvulta. Asiat on voinu tässä vähän muuttua...
- maltilla vaan
uglug kirjoitti:
Eli sunkin kokemukset on jostain 80-luvulta. Asiat on voinu tässä vähän muuttua...
Ei ne mihinkään ole muuttuneet. Opiskelijoilla on ihan yhtä vähän rahaa kuin 30-40 vuotta sitten, jos ei ole syntynyt kultalusikka suussa. Jos vähän tuhlasi dragmoja alkusyksystä, niin joulukuussa syötiin pelkkää kaurapuuroa. kaikki joululomat ja kesälomat piti olla töissä viimeiseen mahdolliseen päivään asti, jos meinasi jotenkin pärjätä yli talven opiskellen. Ja jälkeenpäin kiukutti kovasti se opintolainojen takaisinmaksu. Mutta opetti se sellaiseksi "tarkan talouden mieheksi", että ei raha-asioissa ole koko elämän aikana ollut mitään suuria ongelmia. Tosin silloin ei ollut pikavippejäkään, vaan otimme pankista vekselin ja takasimme kavereiden kanssa toisemme ristiin. Vekseli maksettiin helposti pois niillä huikeilla kesätienesteillä, mitä opiskelijapoika sai ( esim 5 mk/tunti)
Mutta täsmällinen ja huolellinen ihminen on ihan tavallisessakin työssä saanut maksettua itselleen toinen toistaan tilavamman asunnon , kohtuu auton ja vapaa-ajan viettämisen välineet. Lomareissujakin on tehty joka vuosi.
Siihen vaan kuluu pitkä aika eli velaton olin 50 v. iässä. Nykyään eletään toisella tavalla eli minä-minä-minä-ihmisten pitää saada heti iso omakotitalo ja siihen pihaan uusi auto, vaikka se samalla merkitsee 300.000 €:n velkoja. - positivus
uglug kirjoitti:
Eli sunkin kokemukset on jostain 80-luvulta. Asiat on voinu tässä vähän muuttua...
Ei kun 80-luvulla pääsin vakitöihin)). Muut kokemukset on sitä aikaisempia.
- opintorahariittää123
Ykkösjuttu ruo'an osalta on välttää eineksiä, ja tehdä itse. Se on huomattavasti halvempaa. Kannattaa myös kinuta vanhemmiltasi, että ostavat sinulle vaikka käytetyn arkkupakastimen.
Yksi aika hyvä kikka ruo'assa säästämiseksi on käyttää ns. "koiranruoka"-altaita tai dyykata roskiksia - osa kauppiaista suhtautuu dyykkaamiseen ihan ok, kunhan kysyy luvan ensin.
Kauppa joutuu heittämään ruokaa pois, koska päiväys on vanhentunut. Ne elintarvikkeet, joissa on "parasta ennen" heitetään pois, mutta ne ovat oikeasti täysin kelvollisia edelleen. Tarkemmin joutuu tarkkailemaan "viimeinen myyntipäivä"-merkintöjä, koska niissä voi olla jo huonompaakin kamaa. Järki päässä, haju ja maku.
Itse 90-luvulla em. kikkailuilla ruokaan kului (kun itse myös kokkasin) noin 100 mk / kk. Mutta se oli jo taidetta se. Vain yksi ruokamyrkytys koko aikana.
Harrastuksia kannattaa katsoa erilaisista kerhoista ja yhdistyksistä. Esimerkiksi Tampereella TAJU-yhdistyksellä saa 50 € / puoli vuotta käydä erilaisissa ryhmäliikunnoissa (Zumbat ja muut) vaikka monta kertaa päivässä yhdellä kertamaksulla. Eivät noista paljoa huutele julkisesti.- Raaka totuus
Suomessa jauhettu kauan että kannattaa kouluttautua.Kannatta JOS KYKYJÄ KOULUTTAUTUA KORKEALLE.JOS EI KYKYJÄ,TYYDY DUUNARIN OSAAN,EI OLE HUONO VALINTA SEN RINNALLA ET VUOSIA ELÄT TIUKILLA SIT JOS SAAT TÖITÄ ELÄMÄ EI MUUTU MIHINKÄÄN.TÖIHIN VAAN.
Tästä tuli mieleen myös pullojen keräys, jota itekkin harrastan. Ite käyn Tyttöjen talolla (asun ite Stadissa) aina ko mahista, eli 3-4 kertaa viikossa. Siellä on ilmaisia ryhmiä (mutta myös maksullisia :/), mutta ikävä kyllä - yli 28-vuotiaat ja urokset eivät ole sinne tervetulleita. Mutta onneksi on muitakin paikkoja :)
Pullojen keräyksestä saa mukavasti fyrkkaa, ite saan siitä kuukaudessa yli 40€ (eli 10 kauppakassillista). Mä tosin ite asun vielä porukoilla, ja uskon, että asun vielä monta vuotta. Välillä niitten kanssa tosin on vaikee tulla toimeen, mutta asiat voisivat olla paljon huonomminkin. Siksi en tuhlaa kaikkea saamaani yläasteaikojeni tapaan vaatteisiin, koska mulla on tätä tavaraa jo tarpeeksi.
- elgjrjä
Kirjoittaja on meinannut tehdä opiskelusta työn näemmä.?
Ja ei kait opiskelemalla voi rikastuakkaan ? - köyhä ja kipeä
Ei se ole kaksista tää työttömänäkään oleminen jos ei opiskelijankaan ,olin työttömänä noin kolme vuotta putkeen ja sit pääsin 6kk työhön ja sit taas työttömänä nyt kohta vuosi taas peruspäivärahalla.Asumiskustannuksiin menee jo yli 650e vaikka nyt as tuki muuttuikin ,ei tarvi olla enää niin kranttua esim.asunnon koosta,mut sitten pitäis autoa pitää ja ostaa ruokaakin ,ei jää millään rahaa kaikkeen ,alkukuu on suht ok ,mut loppukuusta ei oo yhtään rahaa eikä mene tupakkaan tai viinaan yhtään ku oon raitis .Auton hävittämistä ajatellut ,mut työkkärikin meinasi että ei se sitä kannattas hävittää jos sais töitä ja välimatkat pitkiä täällä pohjosessa ,niin ,sepä se ...Kaikki nousee sähköt,vedet,vuokrat ja ruoat ,eikä työttömän rahat juurikaan nouse sitä mukaa ,ei tää ole herkkua ,kyllä pitää aina yrittää pihistää että olisi muut kuin näkkileipää,vettä ja makaroonia ,koska nuo ruoatkaan ei pitemmän päälle ole terveellistä,viikosta toiseen syödä,ihmetyttää myös nämä ruokaavustukset että mihinhän ne menee kun ei taas puoleen vuoteen ole mitään kuulunut ,ja täällähän niissä ei ole kuin näkkileipää,venhäjauhoja ,makaroonia ,maitojauhetta,muualla saa lenkit,maidot,säilykkeet sun muut täällä ei koskaan ole sellasia edes saanut .Työssä kun olin ton vuol vuotta niin siitäkin sain tarpeeksi ,ei sen enempää sillä tienannu ,kulutti vaan enenmmän ruokaa kun aina nälkä.Ei hääviä mitenkään kun ei töitä koko aikaa ,kärsiä saa ,aina köyhä.
- entinen opiskelija
Ota ihmeessä opintolainaa. Elämää se on opiskeluaikakin. Energiaa tarvitaan siihen pääasiaan eli opiskeluun ei toimeentulon miettimiseen. Lainan ottamisella luot pankkisuhteen ja harjoittelet myöhemmässä elämässä isompien lainojen esim. asuntolainan kanssa elämistä. Nyt korot ovat alhaalla ja lainanotto siksikin kannattavaa. Olen aikoinani opiskellut opintolainan turvin ja tulihan se maksettua sitten ajallaan pois. Elämä kantaa, luota siihen.
- Myös opiskellut
Ja taas tämä sama valitus, että opiskelija saa vähemmän kuin työtön. Etkö todella koe saavasi valtiolta mitään rahan lisäksi? Lähde sitten ulkomaille opiskelemaan ja maksamaan sikäläisiä lukukausimaksuja, sikäläisiä asumiskuluja, sikläisiä terveydenhoitomaksuja, niin ehkäpä silmäsi vähän avautuvat.
Joka vuosi tuhannet jäävät ilman opiskelupaikkaa, he olisivat kiitollisia siitä, mitä sinulla on. Heillä on viisautta katsoa tämän päivän tilisaldoa pidemmälle. Aika moni tulee siihen tulokseen, että opintotuen suuruudesta huolimatta opiskelu kannattaa!
Eli pakkaamaa hopi hopi. Tai sitten luovu opiskelupaikasta ja ilmottaudu sinne kortistoon nauttimaan ruhtinaallista työttömyyskorvausta.- Maastamuuttaja
Oot tyypillinen syyllistäjäpelle, jonka ainoa olemassaolon tarkoitus on tukkia arvostelijoiden suut. Ei minuakaan kiinnosta opiskella pakkoruotsia nälissäni ja vielä velaksi. Anteeksi vaan ihan tosi kovasti, kun sanon sen ääneen.
- *yawn*
Ja sen jälkeen nauti sikäläistä palkkaa, missä progressio ei tuhoa tulojasi kuten tässä sosialismin ihmemaassa. Suomi on hyvä maa laiskalle paskalle, jota ei juuri kiinnosta muu kuin perjantaipullo, vähänkin yritteliäälle tai ahkeralle tässä maassa ei ole mitään ihmeellistä.
Siitä olen kyllä samaa mieltä, että opiskelu kannattaa. Kun tämä sosialismin ihmemaa romahtaa (eli kun aivovuoto muuttuu hallitsemattomaksi), minulla on sentään koulutus ja taitoja, joilla on jotain virkaa rajojen ulkopuolellakin. Mutta tuo jeesustelu Suomen ylivertaisuudesta opiskelun ja opiskelijoiden osalta on kyllä tekopyhää paskaa
- Opettele
elämään. Äiti ei tule apuun eikä kaverit. Maailma on epäreilu. Toisille isi maksaa ja toisille ei. Kannatta miettiä miksi opiskelee kyseistä alaa. Onko ala kutsumus? Jos ei niin kannattaa hankkia paremmin työllistävä ammatti. Ei välttämättä pysty harrastamaan kunnon urheilua tai jääkiekkoa tai purjehdusta mutta punttia ja lenkkiä varmaan jokainen pystyy. Itse olen opiskelun ohella käynyt töissä kuten siivoas postinjako mikä vain mistä saa rahaa. Vai onko liian huonoa työtä teidän arvolle. Treenannut olen kokoajan ja viellä valmistunut. Opiskelut vähän venyneet kyllä. Opintotukea maksanut takaisin kyllä, mutta säästöönkin jäänyt ja ei ole velkaa. Se mitä se on vaatinut on ajoittain epämukavuutta sietäminen ja oman erinomaisuuden työntämistä vessasta alas eli hommien pitää kelvata.
- yksi äiti
Kirjoittaja "Opettele" elämään...
Asenteesi opiskeluun ja opintoalan muuttamiseen tarvittaessa ovat todella järkeviä..
Ei kukaan tule rahoittamaan opintoja,jos siihen ei yksinkertaisesti ole kenelläkään
varaa!
Työssäkäynti on välttämätöntä ja tervettäkin,koska opintotuki ei riitä elämiseen.
Siivousala ja postinjako soveltuvat hyvin opiskelijan aikatauluun.
Esim.Itellalta saatu palkka parantaa toimeentuloa huomattavasti jo muutaman
päivän työpanoksella kuukaudessa,eikä opintolainaa tarvitse nostaa.
Kaikki työ on arvokasta,loisiminen ei!
Elämässä on epämukavia asioita,joita on vain pakko oppia sietämään. Niitä riittää hamaan hautaan asti.
- ehkä onnistuu?
Ootko kokeillu leipäjonoa? Riisi, makaroni, puuro ja jotkin tarjouslihat on halpoja.
Älä nyt opiskelua lopeta! Paljonko saat tukia kuukaudessa? Paljonko asumiskulut ovat? Voisitko tehdä vaikka keikkatöitä pari iltaa kuukaudessa? - Työtön porsas
Suosittelen lämpimästi työttömäksi ryhtymistä. Vapaa-aikaa on rajattomasti eikä mitään stressiä ole. Itse saan kuukaudessa vähän yli 1000€ tekemättä yhtään mitään kun kaikki tuet lasketaan yhteen. Tämä on siis summa mikä jää verojen jälkeen käteen. Aamulla laiskasti voi kääntää kylkeä ja herätä sitten puolen päivän aikaan. Juodaan kuppi teetä aamupalan painikkeeksi ja luetaan päivän uutiset. Loppupäivän voikin sitten kuluttaa harrastusten, ystävien tai ylimääräisten päiväunien parissa.
- NeRealiteetit
Juu, saat tuhat euroa, mutta se on yhtä tyhjän kanssa, jos et osaa suhteuttaa sitä menoihin. Paljonko mahtaa jäädä 1000 eurosta käteen, kun olet maksanut vuokran, sähkön, veden, puhelin- ja internetmaksut, ruoan sekä erinnäiset liikenteeseen liittyvät maksut, kuten auton vakuutuksen, bensat tai julkisen liikenteen?
Jääkö edes 50 euroa? Sillä rahallahan sitä sitten käykin tuttavien kanssa viihteellä, ravintoloissa, punttisalilla, harrastaa, ostaa vaatteita tai tekee ylipäätään jotain mielekästä elämällään. Se kyljenkääntely nimittäin tuppaa pienen loman jälkeen käymään varsin ikäväksi. Mikähän mahtaa olla tunnelma vuoden, 5 vuoden tai 10 vuoden jälkeen? Vieläkö käännyttää kylkeä, vaiko alkaako uhkaava mökkihöperyys kenties ahdistamaan ja elämän elämättömyys? - Uusi öljysheikki
NeRealiteetit kirjoitti:
Juu, saat tuhat euroa, mutta se on yhtä tyhjän kanssa, jos et osaa suhteuttaa sitä menoihin. Paljonko mahtaa jäädä 1000 eurosta käteen, kun olet maksanut vuokran, sähkön, veden, puhelin- ja internetmaksut, ruoan sekä erinnäiset liikenteeseen liittyvät maksut, kuten auton vakuutuksen, bensat tai julkisen liikenteen?
Jääkö edes 50 euroa? Sillä rahallahan sitä sitten käykin tuttavien kanssa viihteellä, ravintoloissa, punttisalilla, harrastaa, ostaa vaatteita tai tekee ylipäätään jotain mielekästä elämällään. Se kyljenkääntely nimittäin tuppaa pienen loman jälkeen käymään varsin ikäväksi. Mikähän mahtaa olla tunnelma vuoden, 5 vuoden tai 10 vuoden jälkeen? Vieläkö käännyttää kylkeä, vaiko alkaako uhkaava mökkihöperyys kenties ahdistamaan ja elämän elämättömyys?Hei olen uusi öljysheikki.
Sinä olet vain kateellinen duunaripersu.
Hajoa sinne pakkaseen gjäh gjäh gjäh eixje :o) - 328940u32nk4
NeRealiteetit kirjoitti:
Juu, saat tuhat euroa, mutta se on yhtä tyhjän kanssa, jos et osaa suhteuttaa sitä menoihin. Paljonko mahtaa jäädä 1000 eurosta käteen, kun olet maksanut vuokran, sähkön, veden, puhelin- ja internetmaksut, ruoan sekä erinnäiset liikenteeseen liittyvät maksut, kuten auton vakuutuksen, bensat tai julkisen liikenteen?
Jääkö edes 50 euroa? Sillä rahallahan sitä sitten käykin tuttavien kanssa viihteellä, ravintoloissa, punttisalilla, harrastaa, ostaa vaatteita tai tekee ylipäätään jotain mielekästä elämällään. Se kyljenkääntely nimittäin tuppaa pienen loman jälkeen käymään varsin ikäväksi. Mikähän mahtaa olla tunnelma vuoden, 5 vuoden tai 10 vuoden jälkeen? Vieläkö käännyttää kylkeä, vaiko alkaako uhkaava mökkihöperyys kenties ahdistamaan ja elämän elämättömyys?Jos noiden maksujen jälkeen jää mielestäsi 50€ niin miten opiskelija joka saa kussa 400-500€ maksaisi menonsa? Aika naurettava väittämä
- olet hullu
No, olen vuorotellen töissä ja työttömä työn luonteen takia. Työttömänä steressa välillä niin että menee yöt valvoessa.
- oletko tyhmä?
328940u32nk4 kirjoitti:
Jos noiden maksujen jälkeen jää mielestäsi 50€ niin miten opiskelija joka saa kussa 400-500€ maksaisi menonsa? Aika naurettava väittämä
Työttömät eivät asu opiskelija-asunnoissa 200 euron vuokralla, eivät syö 2 euron hintaisia ruoka-annoksia opiskelijaravintoloissa, eivätkä matkusta 50% alennuksilla. Valtio jakaa käsittämättömiä piilotukia opiskelijoilla, joten tukihan se suusi asioista, joista et näytä tajuavan mitään, jookosta?
- !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
MISSÄ OPISKELETTE? ILMAISETTE ITSEÄNNE TODELLA HUONOSTI. TEKSTINNE ON VAIKEASTI LETTAVISSA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- Kyllä maar
Opinnot eivät monta vuotta ihmiselämässä kestä. Opintotuki- ja -laina ovat sitä varten. Itse opiskelin aikoinaan pelkällä lainarahalla. Opintotukea ei ollut silloin edes olemassa. Puhumattakaan toimeentulo-, asumis,- yms. tuista.
Turhaan sitä syyttä suotta kurjistella ilman syytä. Opintolaina on melkein nollakorkoista ja sitä saa pitkällä maksuajalla.
Turhaan sitä valmistumisen jälkeistä aikaa on jo ennakkoon ruveta synkistelemään. Asioilla on tapana järjestyä. - gaaaaaah
En ole koskaan nauttinut opiskelusta. Ammatin saaminen ei inspiroi, koska työelämä on kauhistus minulle. Voin rehellisesti myöntää vieroksuvani työtä ja nimerkin "Työton porsas" elämäntapa kuulostaa varsin mukavalta vaihtoehdolta.
Opintotuistani minulle jää laskujen ja bussikortin jälkeen pyöreät 0e. Turha on antaa edullisia ruokavinkkjeä, koska ruokabudjetti kuukaudessa on myös se 0e. Kyllä, toki saan ilmaisen lounaan koulussa, mutta on järjetöntä vaatia, että pysyisin hengissä viidellä (5) aterialla viikossa. Entäs lomat sitten? Leipäjonoissa jaettava ruoka ei ole ruokaa ollenkaan ja ihminen kuolee jos syö niitä eineksiä pääasiallisesti.
En suostu edelleenkään pakkovelkaantumaan ja teidän veronmaksajien rahoista se on kuitenkin pois sitten jos en sitä kaikkien suosittelemaa opintolainaa kykene loppupeleissä maksamaan takaisin.
Jos en halua tehdä töitä muutenkaan, niin miksi opiskella sitä ammattia? En tarvitse sitä mihinkään. Ehkä muutaman vuoden päästä voin palata asiaan, mutta en vain näe yhtäkään hyvää syytä enää opiskella jos saan rahaa tekemättä mitään. Syyttäkää järjestelmää joka heittää ilmaiseksi rahaa ihmisille. En minä ole tätä keksinyt.- ------------
suomi ajautuu pikkuhiljaa enemmän amerikan malliin: palveluita ja tukia tullaan kaventamaan huomattavasti ja valtiolla ei tule olemaan varaa elättää loputtomiin siivillä eläjiä, kun nykyisetkin velat pitäisi maksaa pois. pikkuhiljaa yhteiskuntamme tulee muuttumaan joten kannattaa olla joku plan b mitä tekee, kun tuet otetaan pois.
- 14+10
Ihminen kuolee joka tapauksessa söi mitä ruokaa tahansa. Ja joka ei työtä tee sen ei syömänkään pidä. Tuollaiset loiset pitäisi viedä saunan taakse lopetettaviksi...
- uglug
------------ kirjoitti:
suomi ajautuu pikkuhiljaa enemmän amerikan malliin: palveluita ja tukia tullaan kaventamaan huomattavasti ja valtiolla ei tule olemaan varaa elättää loputtomiin siivillä eläjiä, kun nykyisetkin velat pitäisi maksaa pois. pikkuhiljaa yhteiskuntamme tulee muuttumaan joten kannattaa olla joku plan b mitä tekee, kun tuet otetaan pois.
Eihän siinä mitään sen ihmeempää tule tapahtumaan kuin että järjestäytynyt rikollisuus siirtyy valtion ja yritysten hallusta yksityisille yrittäjille siinä vaiheessa.
- MITA TEHDA
------------ kirjoitti:
suomi ajautuu pikkuhiljaa enemmän amerikan malliin: palveluita ja tukia tullaan kaventamaan huomattavasti ja valtiolla ei tule olemaan varaa elättää loputtomiin siivillä eläjiä, kun nykyisetkin velat pitäisi maksaa pois. pikkuhiljaa yhteiskuntamme tulee muuttumaan joten kannattaa olla joku plan b mitä tekee, kun tuet otetaan pois.
IKAVAKYLLA MAAHaNMUUTON KUSTANNUKSET HEIKENTAA VALTION
MAHDOLLISUUKSIA RAHOITTAA VALTION PERUS TOIMINTOJA, MITA TEHDA, - toivontai
MITA TEHDA kirjoitti:
IKAVAKYLLA MAAHaNMUUTON KUSTANNUKSET HEIKENTAA VALTION
MAHDOLLISUUKSIA RAHOITTAA VALTION PERUS TOIMINTOJA, MITA TEHDA,Ikävä kyllä suomalaisten pummien kasvattaminen, kouluttaminen ja elättäminen vie paljon enemmän rahaa kuin maahanmuutto, missä sentään saadaan maahan valmiiksi koulutettua ja nuoruutensa muualla elätettyä väkeä.
- minulla näin
Mulle kävi niin, että menetin luottotietoni juuri ennen kuin aloitin opiskelun. Tästä seurauksena, että opintolainaa ei myönnetä, minkä vuoksi olen oikeutettu toimeentulotukeen. Sosiaalityöntekijä oli kovin ärtynyt siitä, etten nosta opintolainaa, mutta minkäs teet kun on n. 5000 e ulosotossa. Ei ollut virkailijalla muuta mahdollisuutta kun tehdä ne normilaskelmat ja niinpä saan muutaman satasen enemmän kuussa kuin muut pelkällä opintotuella eläjät. Se on kuitenkin jo ihan merkittävä summa kun ei ole muita tuloja ja opintotuki sellaisenaan ei riittäisi elämiseen. Aion jatkaa näin opintojen loppuun asti siitäkin huolimatta, vaikka kauppatieteiden kolmannen vuoden opiskelijana pääsisin jo työelämään ja työkokemus olisi periaatteessa arvokasta. Sitten kun gradu on valmis, niin menen töihin ja maksan ulosottovelkani pois.
Onko tämä oikein, en tiedä, mutta koko opintotukijärjestelmä ja oikeastaan suuri osa koko tukijärjestelmästämme ylipäätänsä on niin epäoikeudenmukainen, että vihaksi pistää.- 2+13
Pitääkin luopua koko tukijärjestelmästä, myös työttömien osalta, kun se kerran on niin epäoikeudenmukainen. Kyllä köyhät ennenkin opiskelivat, haarapussi olalla kerjuulla käyden välillä. Työtä vailla olevat hattu kourassa kerjäsivät talollisilta työtä leipäkyrsää vastaan. Laiskat kuolivat ihan itsestään. Vaivaiset huudettiin ruokolle perheisiin halvimman hinnan mukaan, eipä tarvinnut yksin kotona maata. Poistetaan siis epäoikudenmukainen nykyinen tukimeininki ja palataan vanhaan hyvään aikaan.
- Omnonkmoninoni
2+13 kirjoitti:
Pitääkin luopua koko tukijärjestelmästä, myös työttömien osalta, kun se kerran on niin epäoikeudenmukainen. Kyllä köyhät ennenkin opiskelivat, haarapussi olalla kerjuulla käyden välillä. Työtä vailla olevat hattu kourassa kerjäsivät talollisilta työtä leipäkyrsää vastaan. Laiskat kuolivat ihan itsestään. Vaivaiset huudettiin ruokolle perheisiin halvimman hinnan mukaan, eipä tarvinnut yksin kotona maata. Poistetaan siis epäoikudenmukainen nykyinen tukimeininki ja palataan vanhaan hyvään aikaan.
Kusta kahvissa ja sylkeä keitossa. Pieniä tulipaloja siellä täällä ynnä muuta pientä vahinkoa siellä täällä. Maistuis varmaan sullekin.
- SmatttySmart
Lopeta opiskelu. Maa tarvitsee duunareita.
- hulluus huipussaan
Tässä maassa on liikaa duunareita,mutta liikaa on myös herroja ja varsinkin herroja.
Silti maahan ajetaan lentokone lasteittain ihmisiä toiselta puoleen maailmaa.
Muka paikkaamaan hirvittävää työvoimapulaa.?????????????????
- sanon vaan
Ainoa missä on järkeä on äänestää Perussuomalaisia tulevissa vaaleissa. Silloin voisi tähän hommaan tullakin jotain järkeä!
- perusluterilaisuus
Järkeä? Opiskelu tähtää ammatiin, josta maksetaan palkkaa. Opiskelu ei ole työntekoa. Saamasi tuet eivät ole palkkaa, vaan niitä kutsutaan opintososiaalisiksi tuiksi. Tukien lisäksi opiskelijan on tarkoitus nostaa opintotukea, joka yhdessä edellisten kanssa muodostaa opiskelijan toimeentulon selkärangan. Jos jätät valtion takamaat lainat nostamatta, se on ihan oma onnettomuutesi.
Ota huomioon, että suurimmassa osassa maailmaa et saa mitään opintososiaalisia tukia ja maksat vielä opiskelusta, jota pidetään yleisesti etuoikeutena. Sen sijaan sielläkin työtön saa jonkinlaista sosiaaliturvaa.
Sen lisäksi teet varsin mielenkiintoisella tavalla vastakkainasettelua työttömän ja opiskelijan välillä; etkö voisi valita samantien äitiysrahaa, vanhempainlomaa, sairaseläkettä, työeläkettä tai vaikkapa itsekin nostamiasi lapsilisiä?
Siinä toki ei ole mitään järkeä, että opiskelet ammattiin, josta suurimmalla todennäköisyydellä valmistut työttömäksi ja otat päälle massiiviset lainat. Tästä asiasta Suomen valtio kyllä ansaitsisi moitteet; täällä koulutetaan ihan massiiviset määrät joukkoa suoraan kortistoon, kun halvemmaksi tulisi vain pitää ne kortistossa. Sama kuin pitäisi autoa jatkuvalla tyhjäkäynnillä; minnekään ei mennä ja tulosta ei synny, mutta rahaa kuluu kaksinkertaiset määrät kuin pelkän ylläpidon järjestämisestä.
Ilmeisesti takana on kaksi tekijää; yhteiskuntarauha saattaisi rikkoontua tällaisen joutilaan luokan myötä, joka ei sitoudu samanlaisten elämänarvojen taakse, mihin perusluterilaista suomalaista kaitsetaan kehdosta hautaan. Toisaalta on tämä luterilainen idea, että rahaa ei saa antaa tyhjästä, joten pompotellaan sitten joukkoa paikasta toiseen, kuten työtöntä kortistosta koulutukseen, takaisiin kortistoon, takaisin koulutukseen jne.- perusluterilaisuus
Korjaus: Tukien lisäksi opiskelijan on tarkoitus nostaa OPINTOLAINAA, joka yhdessä edellisten kanssa muodostaa opiskelijan toimeentulon..."
- kiroan politikot -
jotka ovat saattaneet suomen NUORET SUURIIN VAIKEUKSIIN , huomatkaa, nuorissa ON suomen tulevaisuus , miksi vaikeuttaa nuoretn elämää valtavalla köyhyydellä,
ONKO muutamat VANHAT POLITIKOT KATEELLISIA tuleville uusille älykkäämille nuorille mahdollisille politikoille?
MIKSI halutaan teilata NUORTEN ELÄMÄ lyttyyn jo nuorena estämällä opiskelut rahan puutteella ja suurella köyhyydellä !!!???
Opiskelijat ON liian tiukilla, moni ei pysty opiskelemaan ellei omaiset avusta taloudellisesti,
valtiovallalta on TÖRKEÄÄ pistää nuoret liian tiukille,
kaiken HUIPPU ON kun opinnot on loppuun suoritettu niin työpaikasta ei ole tietoakaan,
ehdotanki KOKO suomen kansaa nousemaan parrikaadeille opiskelijoitten puolesta,- uglug
No työpaikoille ei paljoa mahda kun ne automaatio vie. Mutta muuten tilannetta vois toki parantaa.
- siivooja 10,03e
Jossain luki että mamu saa kuukaudessa kaikkia tukia yli 2000e ja opiskelija n500-600e. Hmmm melkoinen epäarvoisuus. No kuitenkin jos olet työtön sinulle pitää jäädä tietty raha elämiseen menojen jälkeen ja se on muistaakseni enemmän kun tuo sinun opintoraha, eli jos haet toimeentulotukea. Jälleen onko suuremmat tulot tekemättä yhtään mitään, ja saat työttömänä kuitenkin tienata hieman ilman että saat sanktioita. MUTTA ihmettelen myös, että jos menisin keskellä viikkoa vaikka baariin, niin kas siellä istuisi iltaa todella suuri joukko opiskelijoita. Joten ehdotan että selvität mitä tukia sinulle oikeasti kuuluu ja nostat ne hyvällä omalla tunnolla, niin tekee moni muukin.
- ne lähteet...
Minä taas luin jostain että siivooja saa tukia 4000e ja mamu vain 300e
- höpö
ne lähteet... kirjoitti:
Minä taas luin jostain että siivooja saa tukia 4000e ja mamu vain 300e
höpö höpö.
- aika hyvin keksit
Vastaus: Jää ihmeessä työttömäksi niin sitten saat enemmän tukia ja huolesi on poissa.
- ftrg
Jos olet alle 25 jätä opiskelu ja vasta tuon iän jälkeen jatkamaan. Yli 25vuotias kun olet sinulla on mahdollisuus hakea työmarkkinatukea opintojen alle, tietty takeita ei ole, että sen saa, mutta aina semmonen sen paremmin saa jolla ei ole mitään tutkintoa. Paljon paremmin elää kun rupusella opintotuella.
- Cheek,flexaan
Opiskelu ja ammatin saanti on ihan laalaasta. Se näyttää että olet kiinnostunut jostain ammatista mutta ei takaa mitään. Se paperi mitä koulusta saa on hyvä sytyke takassa.. Harva työnantaja katselee niitä koulutuksia ellet ole räkänokka työ elämässä.Työkokemus ja arvosanat siitä määrää.
Paskempikin työ voi olla isompi meriitti kuin monen vuoden koulu.
Kuka tahansa voi opiskella, töitä tekevä kertoo että pystyt pyörimään oravanpyörässä.- kiitosnauruista
Nykyisin on aika vähän aloja, jonne ikään kuin tulla tupsahdetaan - yleismies juntusille ei ole kysyntää. Kaiken maailman sertifikaatit, luvat, kirjat ja sun muut viranomaisohjeet kyllä pitävät huolen siitä, että harrastelijahoitsut, pystymetsästä tulleet juristit, panostajat ja sähköasentajat lähtevät vikkelään hommista ennen kuin ehtivät edes sanomaan hep.
IT-, kaupallinen ja media-ala nyt tulevat lähinnä mieleen, jossa vielä jokin "työnsankari" voi rehvastella "tekemisenmeiningillä" eikä osaamisellaan. Aika vähän on tosiaan aloja, joihin voi noin vain kävellä, vaikka on kovan työmiehen maineessa; siivoojan, putkimiehen ja kassan työt eivät kvalifikoi lääkärin hommiin, vaikka kuinka olisi kuinka paiskittu ylitöitä ja väännetty hommia parikin vuosikymmentä.
Nämä ovat niitä menneen ajan haikeita kaikuja; näistä höpöttävät keski-ikäiset, yli viisikymppiset, huonosti kouluttautuneet sukupolvet. Kun ei ole tietoa, mitä siellä koulussa opitaan, eikä ole tietoa, mitä sillä tiedolla tehdään töissä ja eikä ammattien vaatimuksistakaan ole tietoa, eikä tehtäväkuvasta, niin on helppo dissata. Eikös sitä englanniksi sanota, että "ignorance is bliss"?
- jamiroquu
opiskelijana on niukkaa mutta se ei kestä ikuisesti ja johtaa kuitenkin helpommin työelämään kuin pitkäaikaistyöttämyys. ei sitä rahaa kamalasti ole työttömällääkään ja toimeentulotuen hakeminen ei ole kovin helppoa ja hauskaa. tulevaisuuden kannalta opiskelu on silti parempi kuin työttömyys. jos asut opiskelijakämpässä asut edullisesti ja et välttis työttömänä pystyisi edes asumaan siinä enää. jos jätät lukuvuoden kesken et saa työttömyystuke koska siitä rankaistaan.
- juuso.syrjä
Opiskelu kannattaa jos et aio lääkäriksi/asianajaksi tai vastaaviin aloihin.
Lopeta koulu ja mene pesemään mummojen/pappojen pyllyjä. Niitä tarvitaan viellä ennenkuin hoitolaitokset keksii robotin joka tämän tekee. . - naava koso
yritä hakeutua nuppujussin puolisoksi,ne saa toisen puolen työstä ja toisen puolen korvausta, kato niillä on se toinen puoli työttömyysturvaa,vaikka siitä hienompaa nimitystä käytetäänkin,kesä menee viljan myynnistä saadulla rahalla,tuella pärjää talven pirtissä,mitä nyt välillä käy auraushommissa kylillä,tosin siitä ei eläke kerry kun ei verotukseen ilmota,ja monta muuta vastaavaa duunia,näin meillä
- nikaraqua
Kuule itse opiskelijana elin n. 300 eurolla kuukaudessa. n. 200 e jäi opintotuesta ja sain vanhemmiltani n.100 euroa kk. eipä sillä kauheasti juhlittu mut opinnot olivat kuitenkin mukavaa aikaa elämässä muuten ja opinnoista on helpompi siirtyä duuniin kuin työttömyydestä. suosittelen alan vaihtoa jos jo nyt tuntuu että ala mättää ja epäilet sun työllistymistä. nykyään myös jos nostaa lainaa ja valmistuu tavoiteajassa niin kela maksaa osan opintolainasta. sitäkin kannattaa miettiä.
- 7+4
Onnittelen jos olet maksanut asumisesi ja muun elantosi vain 300 kuussa. Vai tarkoitatko että kaikkien menojen jälkeen sinulle jäi tuon verran taskurahaa?
- opiskeluaikana
7+4 kirjoitti:
Onnittelen jos olet maksanut asumisesi ja muun elantosi vain 300 kuussa. Vai tarkoitatko että kaikkien menojen jälkeen sinulle jäi tuon verran taskurahaa?
Minulla sen sijaan 17 vuotiaana opiskellessa jouduin todella kituuttamaan.
Ainoa tulo oli KELA:n asumistuki noin 330 euroa/kk, muita tukia kuten työttömyysetuutta tai toimeentulotukea en saanut koska olin alle 18 vuotias.
Vanhemmilta en saanut rahaa, koska lapsilisää ei maksettu kuulemma enää 17 ikävuoden jälkeen enkä asunut vanhempien luona.
Jaetun usean henkilön opiskelijaasunnon vuokra oli huoneessani 200€/kk (sis. vesi, netti, sähkö). Elämiseen jäi kuukaudeksi vain 100-130€/kk.
Koulu tarjosi yhden lämpimän aterian päivässä. Bussikorttiin koulumatkoja varten kului kuukaudessa tuo 30€. Ei ollut rahaa harrastaa eikä ostaa mitään, jouduin pyytämään vanhemmilta rahaa.
Koulukirjat ostin kaikki käytettyinä, ellei niitä löytynyt lainattavaksi kirjastosta.
Koulukirjoiden hankintaan joka lukion jaksossa (eli yht. 5 kirjojejen hankinta kertaa vuodessa) kului valtavasti rahaa.
Vanhemmat onneksi maksoivat koulukirjoistani suurimman osan,
joskus vaihdeltiin jatkuvasti kirjoja kavereiden kanssa ollessamme eri aikaan kursseilla.
Mutta ''köyhä ei ole se, jolla on vähän, vaan se joka toivoo enemmän'' - opintoaikana
opiskeluaikana kirjoitti:
Minulla sen sijaan 17 vuotiaana opiskellessa jouduin todella kituuttamaan.
Ainoa tulo oli KELA:n asumistuki noin 330 euroa/kk, muita tukia kuten työttömyysetuutta tai toimeentulotukea en saanut koska olin alle 18 vuotias.
Vanhemmilta en saanut rahaa, koska lapsilisää ei maksettu kuulemma enää 17 ikävuoden jälkeen enkä asunut vanhempien luona.
Jaetun usean henkilön opiskelijaasunnon vuokra oli huoneessani 200€/kk (sis. vesi, netti, sähkö). Elämiseen jäi kuukaudeksi vain 100-130€/kk.
Koulu tarjosi yhden lämpimän aterian päivässä. Bussikorttiin koulumatkoja varten kului kuukaudessa tuo 30€. Ei ollut rahaa harrastaa eikä ostaa mitään, jouduin pyytämään vanhemmilta rahaa.
Koulukirjat ostin kaikki käytettyinä, ellei niitä löytynyt lainattavaksi kirjastosta.
Koulukirjoiden hankintaan joka lukion jaksossa (eli yht. 5 kirjojejen hankinta kertaa vuodessa) kului valtavasti rahaa.
Vanhemmat onneksi maksoivat koulukirjoistani suurimman osan,
joskus vaihdeltiin jatkuvasti kirjoja kavereiden kanssa ollessamme eri aikaan kursseilla.
Mutta ''köyhä ei ole se, jolla on vähän, vaan se joka toivoo enemmän''^^korjaus ylläolevaan viestiin:
Ainoa tuki oli siis noin 330e/kuukaudessa.
En muista täysin oliko tuo tuki kelan asumistuki vai opintotuki.
Se voinee olla ollut opintotuki.
Pointti on, että sekä asumistukea ja opintotukea molempia en saanut samaan aikaan elämiseen, koska ikää ei ollut 18v.
Täytettyäni tuon 18 vuotta tuet nousivat niin paljon, että entisen 130e/kk jälkeen käteen jäävä osuus oli 400e/kk, eli lähes nelinkertainen summa! - niiiinpä
opintoaikana kirjoitti:
^^korjaus ylläolevaan viestiin:
Ainoa tuki oli siis noin 330e/kuukaudessa.
En muista täysin oliko tuo tuki kelan asumistuki vai opintotuki.
Se voinee olla ollut opintotuki.
Pointti on, että sekä asumistukea ja opintotukea molempia en saanut samaan aikaan elämiseen, koska ikää ei ollut 18v.
Täytettyäni tuon 18 vuotta tuet nousivat niin paljon, että entisen 130e/kk jälkeen käteen jäävä osuus oli 400e/kk, eli lähes nelinkertainen summa!Kyllä tuossa summassa on muutaki´n kuin asumistukea koska 200 vuokraan ei saa 330 tukea), Alaikäisten, jotka eivät voi asua kotona, asiat ovat usein kurjasti.
- ei ole helppoa,,,
Työtönhän on useinmiten siipensä polttanut jo työelämässä, älä vertaa häneen ainakaan, sullahan on vielä edessä se mikä normaalilla työttömällä on katkolla. Kateus on väärin työtöntä kohtaan, ei hänelläkään mene hyvin. Lapsia kannattaa yehdä sitten joskus ettei tule tosissaan hätä käteen.
Pullamössösukupolven edustajalle, jollainen viestiketjun aloittaja tuntuu olevan, on varmaan mahdoton ajatus, että pitäisi itse osata suunnitella opiskelunsa ja elämänsä. Entäpä , jos tekisit niinkuin minä ja muut 1960-luvun opiskelijat. Ei ollut mitään opintotukijärjestelmää. Krsät painettiin ankarasti töitä ja säästettiin. Naapurin rikas isäntä takasi lainan, jonka turvin opinnot vietiin päätökseen minimiajassa. Otettiin työ kuin työ vastaan, maksettiin velka. Missään vaiheessa ei tullut mieleenkään, että opiskeluaikaan pitäisi sisältyä huvituksia tai harrastuksia.
Tämän päivän opiskelijoilla ne tuntuvat olevan pääasia. Pitää olla kivaa. Elämä ei pääosin ole kivaa. Lähdepä siitä.- ModerniMies
Pettuleipäsukupolven edustajalle:
Se 1960-luku oli ja meni. Nyt on jo 2-vuotiaillakin taskussa älypuhelin, jossa on enemmän tehoa kuin 1960-luvun parhaimmassakaan tietokoneessa.
Lisäksi robotit tekevät teollisuustyöt.
Suurin osa teollisuudesta automatiosidaan.
Ihmisiä ei tarvita enää työntekoon siinä mielessä kuin ennen.
Kansalaispalkka ja aktiviteetit esim.jalkapallokerhon tai muun hyvän harrastuksen muodossa yms.kulttuuri ja koulutus olisi ihmisille terveempää kuin olla siellä "60-luvun tehtaassa", jonka työt suorittaa robotti paljon paremmin kuin yksikään 60-luvun duunari.
Sori vaan, mutta olet jäänyt ajastasi jälkeen.
Työ on riippuvainen siitä onko sille kysyntää.
Jos robotti tekee työt, niin onko silti pakko uskoa Luterilaiseen 60-luvun työmoraaliin ja mennä tehtaaseen hakkaamaan päätä seinään 8 tuntia??
Ei 60-luvun kikat tomi enää 2010-luvulla, vielä vähemmän tulevaisuudessa.
Nyt tarvitaan uutta ajattelua, eikä fakkiutumista 60-luvun kangistuneisiin vajaaälyisiin ajatuksiin. - akateeminen kääkkä
Juuri noin opiskeltiin ennen mutta oli silti kivaa)). Esimerkiksi kun kerran pääsin elokuviin ystävällisen toverin annettua minulle vapaalippunsa. Mutta elämän hauskuushan tuleekin paremmin siitä ettei sitä pidä päämääränä.
- 15+7
ModerniMies kirjoitti:
Pettuleipäsukupolven edustajalle:
Se 1960-luku oli ja meni. Nyt on jo 2-vuotiaillakin taskussa älypuhelin, jossa on enemmän tehoa kuin 1960-luvun parhaimmassakaan tietokoneessa.
Lisäksi robotit tekevät teollisuustyöt.
Suurin osa teollisuudesta automatiosidaan.
Ihmisiä ei tarvita enää työntekoon siinä mielessä kuin ennen.
Kansalaispalkka ja aktiviteetit esim.jalkapallokerhon tai muun hyvän harrastuksen muodossa yms.kulttuuri ja koulutus olisi ihmisille terveempää kuin olla siellä "60-luvun tehtaassa", jonka työt suorittaa robotti paljon paremmin kuin yksikään 60-luvun duunari.
Sori vaan, mutta olet jäänyt ajastasi jälkeen.
Työ on riippuvainen siitä onko sille kysyntää.
Jos robotti tekee työt, niin onko silti pakko uskoa Luterilaiseen 60-luvun työmoraaliin ja mennä tehtaaseen hakkaamaan päätä seinään 8 tuntia??
Ei 60-luvun kikat tomi enää 2010-luvulla, vielä vähemmän tulevaisuudessa.
Nyt tarvitaan uutta ajattelua, eikä fakkiutumista 60-luvun kangistuneisiin vajaaälyisiin ajatuksiin.Robotit korvaavat lähinnä amisammatteja, ei korkeakoulusellaisia. En ole ainakaan vielä nähnyt robotin korvaavan lääkäriä, psykologia tai arkkitehtiä. Niihin tarvitsee edelleen kouluttautua. Ja silloin kun me 60-luvulla kouluttauduimme noihin ammatteihin, roboteilla korvattaviin pääsi ihan ilman koulutustakin. Siis kouluttamattomien homia korvataan, ei korkeasti koulutettujen. Kansalaispalkan saa jokainen kustantaa itselleen. Suun säkkiä myöten paneminen ei ole käynyt vanhanaikaiseksi, mutta varsin pian vanhenee ajatus että työhän kykenevää joutoväkeä pitäisi elättää.
- odöjöjodikj
15+7 kirjoitti:
Robotit korvaavat lähinnä amisammatteja, ei korkeakoulusellaisia. En ole ainakaan vielä nähnyt robotin korvaavan lääkäriä, psykologia tai arkkitehtiä. Niihin tarvitsee edelleen kouluttautua. Ja silloin kun me 60-luvulla kouluttauduimme noihin ammatteihin, roboteilla korvattaviin pääsi ihan ilman koulutustakin. Siis kouluttamattomien homia korvataan, ei korkeasti koulutettujen. Kansalaispalkan saa jokainen kustantaa itselleen. Suun säkkiä myöten paneminen ei ole käynyt vanhanaikaiseksi, mutta varsin pian vanhenee ajatus että työhän kykenevää joutoväkeä pitäisi elättää.
Ei niitä lääkäreitä, psykologeja ja arkkitehtejakaan tarvita kovin montaa tässä maailmassa. Unohdat myös sen, että ihmsiet eivät nykyisin halua maksaa mitään esim. musiikista, uutisista ym. luovuutta vaativasta. Rikkaat varkaat kahmii vain kaiken taskuihinsa ja heittää muut pihalle ymmärtämättä tyhmät edes pelätä seurauksia. Ette te vanhat patut ketään kaada moralisoinnillanne. Nyt on ihan uusi aika ja uudet keinot käytössä.
- uglug
15+7 kirjoitti:
Robotit korvaavat lähinnä amisammatteja, ei korkeakoulusellaisia. En ole ainakaan vielä nähnyt robotin korvaavan lääkäriä, psykologia tai arkkitehtiä. Niihin tarvitsee edelleen kouluttautua. Ja silloin kun me 60-luvulla kouluttauduimme noihin ammatteihin, roboteilla korvattaviin pääsi ihan ilman koulutustakin. Siis kouluttamattomien homia korvataan, ei korkeasti koulutettujen. Kansalaispalkan saa jokainen kustantaa itselleen. Suun säkkiä myöten paneminen ei ole käynyt vanhanaikaiseksi, mutta varsin pian vanhenee ajatus että työhän kykenevää joutoväkeä pitäisi elättää.
"En ole ainakaan vielä nähnyt robotin korvaavan lääkäriä, psykologia tai arkkitehtiä."
Jos oletettaisiin että näkisit tälläisen 5 vuoden päästä niin ketä sinun sanomasi pitäisi lohduttaa? Nykytilanne kato kun ei ole mikään tae tulevaisuudesta. - palepino
ModerniMies kirjoitti:
Pettuleipäsukupolven edustajalle:
Se 1960-luku oli ja meni. Nyt on jo 2-vuotiaillakin taskussa älypuhelin, jossa on enemmän tehoa kuin 1960-luvun parhaimmassakaan tietokoneessa.
Lisäksi robotit tekevät teollisuustyöt.
Suurin osa teollisuudesta automatiosidaan.
Ihmisiä ei tarvita enää työntekoon siinä mielessä kuin ennen.
Kansalaispalkka ja aktiviteetit esim.jalkapallokerhon tai muun hyvän harrastuksen muodossa yms.kulttuuri ja koulutus olisi ihmisille terveempää kuin olla siellä "60-luvun tehtaassa", jonka työt suorittaa robotti paljon paremmin kuin yksikään 60-luvun duunari.
Sori vaan, mutta olet jäänyt ajastasi jälkeen.
Työ on riippuvainen siitä onko sille kysyntää.
Jos robotti tekee työt, niin onko silti pakko uskoa Luterilaiseen 60-luvun työmoraaliin ja mennä tehtaaseen hakkaamaan päätä seinään 8 tuntia??
Ei 60-luvun kikat tomi enää 2010-luvulla, vielä vähemmän tulevaisuudessa.
Nyt tarvitaan uutta ajattelua, eikä fakkiutumista 60-luvun kangistuneisiin vajaaälyisiin ajatuksiin.Ei näytä modernin miehen aatteet vain auttaneen noita opintotuen pienuudesta ruinaajia. Olisko syy nyt kuitenkin siinä ettei ole osattu ottaa oppia niistä moittimistasi 60- luvun ajatuksista ja menetelmistä? Pentujen älypuhelimet eivät näyutä tehneen heitä ainakaan älykkäämmiksi ( äly on kyky ratkoa ongelmia). Tehdastyö on aika pieni sektori nykypäivien työelämässä. Juttusi ovay sitä paitsi aika lailla asian vierestä, hyvää päivää ja kirvesvartta vain kintuillesi!
- 15+7
odöjöjodikj kirjoitti:
Ei niitä lääkäreitä, psykologeja ja arkkitehtejakaan tarvita kovin montaa tässä maailmassa. Unohdat myös sen, että ihmsiet eivät nykyisin halua maksaa mitään esim. musiikista, uutisista ym. luovuutta vaativasta. Rikkaat varkaat kahmii vain kaiken taskuihinsa ja heittää muut pihalle ymmärtämättä tyhmät edes pelätä seurauksia. Ette te vanhat patut ketään kaada moralisoinnillanne. Nyt on ihan uusi aika ja uudet keinot käytössä.
Vai ei tarvita? Kun nuoriso sankoin joukoin kärsii mielenterveyshäiröistä ja eläköityy entistä useammin yhteiskunnan elätiksi työuraa tekemättä? Kyllä minä sanoisin että sekä psykiatriset että psykologin palvelut ovat tarpeellsisa aika suurissa määrin edelleen. Kyllä robotit varmaan pärjäävät paremmin musiikin teossa ja uutisten välityksessä;-DD
- kikkaillen
Ei kannata masentua. Löytyyhän noita keinoja. Itse opiskelen ja saan opinto -sekä asumistukea yht. 440e Lisäksi teen pimeitä töitä, joista saan n 1500e kk joten lähes 2000e kuussa ovat tulot. Opintolainaa en ota. Menoja tietty asuntoon 800e ja opintomaksut 350kk. Vielä kuntosalikortti sekä kesällä pelioikeus golfkentälle ovat menopuolella. En polta enkä käytä alkoholia, joten rahaa jää vielä yli joka kuukausi vaikkapa pariin lomamatkaan vuodessa. Pitää osata olla rohkea ja röyhkeä, koska on syntynyt valkoiseksi.
- Hyeena2
Ryhdy ulkomaalaisopiskelijaksi!!! Et saa opintotukea, mutta toimeentulotukea ja asumistukea, tulos on parempi, kuin opintotuella!!!!!
On merkillistä kusettamista, joiltakin puolueilta, kun ne eivät hyväksy lukukausimaksuja ETA- alueen ulkopuolisille opiskelijoille. Nykyiselläänhän nämä elävät kokonaan yhteiskunnan kustannuksella, mutta tätä ei "tyhmempi" tietenkään heti huomaa. - naisillahelppoakaikk
Jos oot nainen, ei rahantulo ole pieninkään ongelma. Jos oot mies, otan osaa.
- Hanki työtä !!
Näitä trolleja taas. Sinä mikään opiskelija ole! Tai sitten sulla on yleensäkin kevyitä elämänhallintaan liittyviä ongelmia.
- sanoma selvä
Varmaan joku työnantaja aloittanut tämän ketjun. Sanomahan on selvä. Orjatyönantajan mielestä kouluttautuminen hyvään, akateemiseen työhön ei kannata, vaan kannattaa mennä orjatöihin minimipalkalla ja naisten nuoleskelemaan perverssien äijien persiitä. Kannattaa siis olla kouluttamaton orjatyöduunari lopun elämän. Sijoittajat saa voittoja ja esimiehet, joilla bonukset nousee kun tulosta tehdään orjuuttamaalla ja liikevoittoa tekemällä, hyötyvät.
- ki-mi
Niinpä nykyajan vellihousu nuorison kuuluu saada kaikki ilman mitään tekemättä.
Ihan kamalaa opiskella ja tehdä pikkusen töitä vaikka 2-3 iltana viikossa muutama tunti.
Vielä kun veroa ei mene paljon mitään, tuet sun muut säilyy kun ei tienaa liian paljon,
siitä rahaa kuitenkin jää aika paljon käyttöön kaikkien tukien sun muitten lisäksi.. - älä jauha
Mihin rahasi menee ? Neljän lapsen äitinä opiskelin opintotukea sain n. 230 euroa kuussa, rahaa riitti joka päivälle, harrastuksia en tarvinnut, lenkkeily oli silloin niin kuin nytkin ilmaista.
- raaka ranua
Nimim. Moderni mies,on kirjotuksessas jonkin verran pointtia MUTTA näen että oot höpöhöpöjätkä.HÖPÖraakapeliranuaHÖPÖJÄTKÄ.
- Rikas pullonkerääjä
Itse opiskelen, nostan toimeentulotukea ja kerään pulloja. Asun myös mummoltani perimässäni omistusasunnossa, josta maksan 200e kuussa vastiketta. Summa summarum, jään voitolle huonoimmassakin tapauksessa 400e kuussa, yleensä 500-600e. Olen äärimmäisen kitsas ja mitä enemmän minulla on rahaa, sen kitsaammaksi ja ahneemmaksi tulen. Hassua. Olen huomannut ihan kokemuksesta, että rahankäyttö on sitä vaikeampaa, mitä enemmän sitä rahaa on käytettävissä :)
- sutenööri
Kannattaa alkaa huoraamaan.
Pääsee sivutoimenakin kunnon ansioille.- Pullamössösukupolvi
Mene toihin uusavuton, niin kuin muutkin tekee opintojen ohella.
- nykymiehiä...huhhuh...
Modernimies,luuletsä ..tun sössö et talot ja rakennukset nousee robottivo6min ym. lukemattomat ammatit,niitä ei robotit tee! MISSÄ AVARUUSALUKS3SSA SÄ ELÄT,PELLE.!Ku ajatellaan noin naurettavia kertoo se ettet tajuu ..ttuakaan työnteosta,oot joku pelle joka istuu aamusta iltaan iso perse penkissävoimattomat,veltot kätöset näppäimiä näpytellen.PELLE.
- 3+12
Pullamössösukupolvi kirjoitti:
Mene toihin uusavuton, niin kuin muutkin tekee opintojen ohella.
Itseäni huvittaa aina kun meille opiskelijoille sanotaan että menkää töihin. Mihin töihin, jos maassa on jo niin helvetisti työttömiä ja vapaita työpaikkoja on ehkä 10 kaupungissa.
- syökää pazkaa
Selvä. Et siis pysty maksamaan opintotuella mitään. Se on siis 0 €?
- Entinen opiskelija
Mä tein kuljetusalan töitä ja opiskelin siinä sivussa.No päivät veny jonkin verran.Kyllä onnistuu opiskelu työnteko ainut huono puoli että vähän venyy valmistuminen mutta se ei ongelma JOS MOTIVAATIO KOHDALLAAN! Ei varmaan kovin moni viitti sellaseen rumpaan lähtee kun mä
- sen pituinen se
Olen ollut sekä opiskelijana että työttömänä. Opiskelijana tienasin selvästi paremmin.
- Sama täällä
Niin minäkin. Opiskelijana enemmän kuin työttömänä.
- ei kurjuutta
Eläminen on kallista ja opintotuet on aika pieniä suhteutettuna Suomen hintatasoon. Ei täydy mitenkään tuhlailla ja rahat loppuu opiskelijalta silti. Itse olen yliopisto-opiskelija ja rahavaikeuksia kyllä on. Minulla ei esimerkiksi ole varaa asumiseen, vaan joudun elämään vanhempieni luona. Opiskelen PK-seudulla missä opiskelija-asunnon saaminen on hyvin vaikeaa (kun opiskelijoita tulee muualta niin paljon) ja muuten vuokrat ovat pilvissä (yksiöiden hinnat PK-seudulla alkaen 600-700 euroa).
Monet opiskelukaverini ovat myös rahaongelmissa. Eivätkä he mitenkään ryyppää rahojaan tai tuhlaile holtittomasti. Siitä huolimatta joutuvat menemään dyykkaamaan roskiksista ja kaupan ylijäämästä sekä hakemaan ruokaa leipäjonoista.
Voihan sitä mennä duuniin jos sellaista saisi! Mutta kun ajat ovat mitä ovat, niin työtä ei saa vaan pyytämällä sitä. Etenkin jos on opiskelija ei ole mahdollisuutta kokopäivätyöhön. Ilta-, yö- ja viikonloppuvuoroista saa tapella. Ja harvaa työnantajaa innostaa palkata työkokemusta vailla olevaa täysipäiväistä opiskelijaa.
Opiskeluun ei ole kohta enää mitään syytä. Kun työmarkkinat ovat hyvin epävarmat, niin korkeastikin koulutettua saattaa odottaa opintojen päätteeksi työttömyys.
Ja täälläkin ikävän moni vain halveksii ja haukkuu opiskelijoita. Opiskelijat eivät muka osaa muuta kuin ryypätä ja rellestää. Haluaisinkin näiltä ihmisiltä kysyä että mikä on Suomen tulevaisuus jos täällä ei enää ole korkeasti koulutettuja ihmisiä? Kuka silloin hoitaa asiantuntijuutta vaativat tehtävät. Nekö joilla on vain peruskoulu ja amis/lukio takana? Ei lääkäriksi tai tutkijaksi voi ruveta ilman yliopistotason koulutusta. Sen takia opiskelijoiden halveksuminen on haitaksi tulevaisuudelle.
Opiskelijat tarvitsevat enemmän motivointia ja kannusteita. Se ei innosta opiskeluun jos tietää opiskelijaelämän tarkoittavan vain tukirahojen odottelua, roskisten penkomista ja pelkoa asunnottomuudesta.- VALIVALI, AP!
No eihän toi aloittaja edes halua/suostu menemään töihin. Eikä ottamaan opintolainaa, johon on oikeutettu. Kaiken pitäisi tulla ilmaiseksi mitään tekemättä. Se, että Suomessa on korkeatasoinen ja ILMAINEN koulutus on hienoa, mutta aina pitää kaikesta valittaa...
No rupee työttömäks kyllä karu totuus paljastuu itse olen ja ei mullakaan rahaa mihinkään olis pitänyt opiskella nuorena ,ehkä menis paremmin.
- tyhmä työtä tekee
Laina on se mihin kaikki sortuu. Myöhemmin ehkä sitten kun sinulla on hieno koulutus ja työpaikka (tämäkin on iso ehkä) niin maksat palkasta velkoja jotka ovat jo nousseet moninkertaiseksi korkojen takia. Maksat sitä sitten seuraavat 25vuotta Siinä on kuule ihan samanlainen elämä kuin nyt. Ei ole varaa koska pitää velkoja maksaa. Jos jäät suosiolla työttömäksi nytten ja laitat sukanvarteen rahaa niin sinulla on mukava eläkeraha odottamassa siellä 40vuoden päästä ilman veroja ja ilman turhaa työntekoa vink vink..
- ei pärjääkään
Ei pystykkään, mun lapsi joutu lopettaan opiskelun kun ei pystynyt maksamaan vuokraa. Liikaa kun ei saa edes tienata, siitä fangaistaan. Suomessa pitää opiskelijan olla syömättä,.
Nyt lapsi on hanttihommissa, ja saa asumistukea, toimeentulotukea ja pärjää, mutta opiskelijana kerjäsi tutuilta ja kotoona kävi syömässä.
Järkyttävää.- e tt ä NÄIN !
Mä oon kouluttamaton ,varaton kolmen lapsen duunari isä ja onnellinen mies.Olen elänyt ulkomailla länsimaissa enkä ole nähnyt missään parempia elinolos6hteita,täällä on köyhiä,kuten mäkin,mut täällä on sossu,sosiaaliturva,leipäjonot mistä saa ruokaa ilmaiseksi..Täällä ei tarvi myydä itseään että on kämppä ja ruokaa.Ne jotka sitä tekee tekee sitä työtä täällä että saa bilettää...Mä olen onnellin3n mies ja isä kun asun Su7messa.Olen ole patriootti.Olen realisti.
- 15+15
Nin tyhmän lapsen ei tarvitsekaan kuluttaa aikaa ja valtion varoja opiskeluun. Opiskelija saa tienata vuodessa yli kymmenentuhatta euroa rankaisematta ja sen lisäksi voi saada opintoetuuksia lähes viisi tonnia ja ottaa lainaa vielä lisäksi. Tosi tollo saa olla ettei sillä pärjää. Asunnon voi aina jakaa muiden kanssa jos ei itse pysty vuokraa maksamaan. Minäkään en ollut opiskeluaikaan syöämättä vaikka lainbani oli pienempi kuin ilmainen opintoraha nykyisin eikä asumistukia ollut. Vihaksi ihan pitää moiset nössöt.
- TE-toimist = syvältä
TE-toimisto kiusaa työttömiä ja sairaita.
Jos hakee opiskelemaan, eivät myönnä lupaa opiskella työttömyystuella.
Jos on vakavasti sairas ja irtisanoutuu töistä, lykkäävät 3 kuukauden karenssin.
Todennäköisesti, jos lähtee opiskelemaan ja huomaa kesken kaiken ettei rahat riitä opiskeluun ja lopettaa opiskelun, lykkäävät jälleen kolmen 3 kuukauden karenssin, että saa taas kärsiä.
Mielestäni tätä rahoituspolitiikkaa pitäisi muuttaa sen verran, että jokaisella ei sairaalla tulisi olla sama summa tukia elinikänään käytettävänä. Sanotaanko vaikka, että 30 000€. Jokainen saisi itse päättää milloin sen käyttää ja mihin sen käyttää. Loppuisi TE-toimiston tanttojen kiusaaminen ja sukulaisten ja tuttujen suosiminen ja kateuden aiheuttama syrjiminen.
Nykyinen systeemi on todella huono. Kohtelee nimittäin hyvin eriarvoisesti ihmisiä. Monia rangaistaan ahkeruudesta.- yksineläjä
Niin tai ylitöistä/yötyöstä maksat 60% veroja!
- 16+13
yksineläjä kirjoitti:
Niin tai ylitöistä/yötyöstä maksat 60% veroja!
Ai miten niin? Verotus lasketaan vuositulojen mukaan ja ne voi itse laskea ja suunnitella ja pyytää tulojen mukaisen verokirjan. Suomessa saa olla tosi isotuloinen eikä veroja silti mene 60%. Se on vain ennakkoveroprosentti älykääpiöille, jotka eivät osaa hakea oikeaa veroprosenttia ja -kirjaa (minkä voi tehdä netissäkin) Kun näköjään on netti käytössä, voisi sitä kai käyttää hyödyksikin eikä täällä paljastella tyhmyyttään.
- Peronatti
Jos olet vakavasti sairas, sinun ei tarvitse käydä töissä eikä irtisanoutua. Saat sairaslomaa, sitten sairaspäivärahaa eli maksettua aikaa noin vuoden yhteensä ja jos se ei riitä, sairaseläkkeen (jonka voi lopettaa parannuttua). Oma irtisanoutuminen ilman pätevää aihetta on karenssin laillinen aihe. Kiusaa teet lähinnä itse. Tuo 30 000 tukisumma tuli sinullakin täyteen jo ennen peruskoulua, luultavasti.
Et tunnu lainkaan käsittävän tukipolitiikkaa.
- hoikkis
VALINTAKYSYMYKSIÄ
PITÄÄ SYÖDÄ VETTÄ - ainoa keino
Vaalit lähestyy. Ilmoita tyytymättömyytesi nykyisen menoon vaaliuurnalla.
- yksineläjä
Ei kannata! Työttömänä joudut osallistumaan ns "aktivointi suunnitelmaan" ja TYP yms paskaan. Minun mielestäni on epäoikeudenmukaista, että opintolaina katsotaan tulona, mutta ei maksettaessa menona.
En osaa sanoa oletko oikeutettu toimeentulotukeen. Pakkohan niiden on sulle myöntää toimeentulotukea. Muistan kun joillekkin tuputettiin sitä opintolainan nostamista toimeentulotuen sijaan opiskeluaikana. - nuorissa ei tulevais
Tärkeintä on että pakolaisilla ja pummeilla on rahaa. He ovat suomen tulevaisuus.
- kyullävain
soluun sieltä asumaan niin rahat riittää!
- uglug
Soluja ei oo kaikillle. Niiden määrää on rajoitettu ettei vuokria tarvis kilpailuttaa. Näin toimii kaikki Suomessa.
- Tarviiko oottaa valm
uglug kirjoitti:
Soluja ei oo kaikillle. Niiden määrää on rajoitettu ettei vuokria tarvis kilpailuttaa. Näin toimii kaikki Suomessa.
Äkkiäkös sitä solun perustaa itse, vuokralle vain vähän isompi kämppä ja joka huoneeseen pari kaveria.
- jdnkasknj
Minulla on tuoreessa muistissa kun opiskelin ja rahaa ei ollut. Sitä oli niin naurettavan vähän, että olin aikamoinen luuviulu kun ei riittänyt edes ruokaan rahaa, puhumattakaan mistään muusta.. vaikka uusista vaatteista kun vanhat olivat rikkinäisiä ja epäsiistin näköisiä.
Sain onneksi töitä opiskelun aikana, mutta koulun loppua kohti kumpikaan, eikä varsinkaan työ joustanut ollenkaan. En ehtinyt kouluun, enkä välillä edes jaksanut, olin niin uupunut. Opiskelut kärsivät, olisin pystynyt suorittamaan kokeet paremmin vähemmän kovalla tahdilla. En saanut huimaa palkkaa, enkä edes pitänyt työstäni, halusin työkokemusta. Turha lässyttää että nuorena jaksaa mitä vaan, vaikka 12h päiviä ravaten sinne tänne. Mitä jos ei jaksa? Huumeiden avulla ehkä.
Suosittelisin miettimään sitä lainan ottamista, jos et ole vielä ottanut sellaista. Työttömänä saa enemmän rahaa, mutta TE- toimiston uhkauksia ja tempauksia odotellessa on painostavaa elää. Samaan aikaan töitä ei vain ole mitä hakea. Odottelen että joudun kohta orjatöihin. Olisin helpottunut jos minulla olisi opiskelupaikka, saisin enemmän kontakteja sitä kautta. - töissäkäyvänuori
osa-aika työtä? puhelinmyyntiä? Itselläkään ei opintotuki riittänyt vuokran ja muiden menojen jälkeen joten teen TÖITÄ, ja nyt riittää :)
- uglug
Opiskeletko vielä? Opiskellessa olis kato tarkotus opiskella eikä tehdä töitä.
- Akateemikkotar
"En halua tehdä töitä ja opiskella samaanaikaan. :/ Se on liian rankkaa minulle ja ilman ruokaa hädintuskin jaksan edes käydä koulussa."
Niinpä. Ennen muinoin opiskeltiin velaksi ja käytiin opintojen aikana töissä ja jouluna ja kesllä. Nyt ns. opiskelaan päätoimisesti eikä jakseta.
Eiköhän ole parasta lopettaa se opiskelu, koska selvästikään se ei ole lukuihminne, kun ei opiskelu kiinnosta. Et näytä ymmärtävän, että opinnot ovat sitä varten, että sen jälkeen voisi saada töitä ja parempipalkkasia töitä kuin makaamalla kotona peruspäivärahalla. - rankka maailma
No sehän on päivän selvä että opiskelijalla ei ole tuloja. Tai on jos aikuisopiskelee. Ja mikä estää tekemästä opiskelun ohella 4 tuntia vaikka töitä päivässä. Eikös nykyään ole sellaisia töitä mitkä on suunnattu opiskelijan aikatauluun?. Epäilen että se ei vie sinulta energiaa pois ja harrastuksetkaan ei vie niin paljon aikaa päivässä että tuota osa-aikaista työtä ei pystyis opiskelun aikana tehdä! Mitä teillä opiskelijoilla o muutaku aikaa ja energiaa ei kulu penkillä istuessa jne.
- Luukas44
Kyllä se järkevämpää on jos lukio on vain käytynä. Lukio on pop. Sitten ei kannata mennä armeijaan vaan sivariksi niin saa työkokemusta enemmän. On mahiksia päästä töihin. Kohta 40v. ilman työpaikkaa lukio/ammattikorkea linjalta.
- veronmaksumies
Toisten kustannuksella olisikin mukavampi opiskella kuin lainalla.
Varsinkin aikaisempien polvien, jotka joutuivat ottamaan lainaa ! - nazaa
lopeta se harrastaminen noin alkuun ainaki. tai mene työvoima koulutuksiin saat väh sen 180e enemmän kuussa.
- kukkujuttua
Vähän vedät överiksi.
Sain työttömänä 519 €
ja koulussa 1019 €
Mikäänhän ei estä suo menemästä töihin tuossa samalla
kuten normaalit ihmiset tekee. - Meneekö kauan
Milloin kuolet, kun rahat ei riitä elämiseen?
Miksi opiskelet, jos et ole valmis sijoittamaan sitä? Opintorahan voisi mielestäni poistaa, koska se luo väärän asenteen, että valtion tulisi elättää opiskelijat. Tajuatko, että saat jo arvokkaan koulutuksen ilmaiseksi.
- akateeminen kääkkä
Ehkä kannattaisi hypätä vessanpyttyyn ja vetää vessa... Elämä tuntuu tosiaan olevan sinulle liian rankkaa ja päämäärätkin hukassa. Opiskelua ei yleensä aloiteta rahan tienaamiseksi (niinkuin ei muuten työttömäksikään ryhdytä) vaan siinä on päämääränä saada esim. ammatti , jolla elättää itsensä. Elämästä nauttiminen toisten kustannuksella yhteiskuntapummina ei todellakaan ole mikään suurenmoinen päämäärä. Kun saat opintotukena sekä ilmaista opintorahaa että asumistukea, kumma ettet osaa suunnitella menojasi niiden puitteissa. Itse opiskelin Helsingissä yliopistossa ilman kumpaakaan etua, pelkällä pankkilainalla ja asuin jaetussa alivuokralaishuoneessa. Ei silloinkaan ollut takeita myöhemmästä työllistymisestä, oikeastaan päinvastoin kun oli niin monia tulossa yhtaikaa työmarkkinoille. En käynyt leffassa tai juhlimassa opiskeluaikaan mutta tein kyllä ilta- ja viikonlopputöitä. Lainarahaa oli niin vähän ettei se olisi muuten riittänyt, sitä oli paljon vähemmän kuin nykyisin saa ilmaiseksi. Elämä ei koskaan ollut ankeaa ja tylsää!
- elämää nähnyt
Mä oon 45v duunari,raksoilla,missä sattuu olen hankkinu leipäni usein pimeissäkin töissä,kolmen lapsen isänä olen myös ok isä.Olen kouluja käymätön onnellinen mies.Ongelma on nuorempiani katellessa ja kuunnellessa heissä se että he häpeävät tehdä normiduuneja,raksalla,siivoten jne.Miksi hävetä?Monien ongelma on että he haluavat näytellä jotain arvokkaampaa.Miksi?Suomessa vuokralla asuva duunaripariskunta elää lapsineen m6kavaa elämää missä ei nälkää nähdä kun rahankäyttö on järkevää.Suomessa on h5vä elää.Käykää muualla Euroopassa elämässä jos ette usko.
- opiskelija123
Lähes kaikki opiskelijat ovat huomanneet, että pelkällä opintorahalla ja asumislisällä ei pärjää.
Itse saan tukia kuukaudessa yhteensä noin 420e. Yritin pärjätä tällä summalla ensimmäisen opiskeluvuoden.Tästä summasta menee vuokraan 210e (asun solussa kaukana kaikesta), nettiin 10e, puhelimeen noin 15e, bussikortti 65e (opiskelijahinta) ja pakolliset lääkkeet 15e. Ruokaan, vaatteisiin, harrastuksiin ja hygieniatuotteisiin jää rahaa siis noin 100e kuussa. Tämä raha menee pääasiassa ruokaan. Naisena joudun ostaan myös kuukautissuojia joka kuukausi. 25e ruokaan viikossa on aika vähän. Ruokavalioni perustui pääosin perunaan. Seuraavana vuonna huonon perunasadon takia perunan kilohinta nousi 50 sentistä euroon eli 100%. Olin kokenut taloudellisia vaikeuksia aina, kun sampoo, saippua tai hammastahna oli loppunut, mutta nyt kohtasin taloudellisen katastrofin, kun ruokamenot lähes tuplaantuivat.
Ratkaisin asian menemällä töihin. Sain henkilökohtaisen avustajan paikan, jossa työtunteja on kuussa 20 ja palkka noin 10e/h. Nyt tuloni ovat noin 600e kuussa ja tunnen, että minulla on rahaa riittävästi. Pystyn syömään hyvin ja tekemään välillä jotain kivaakin, esim käymään elokuvissa. Haittapuolena on se, että työnteko hidastaa valmistumista.
Tällä palstalla annetaan paljon säästövinkkejä, mutta mistä säästää, jos kaikesta on jo säästetty. Jos ei käytä päihteitä, kosmetiikkaa, ei harrasta, parsii sukat ainakin viisi kertaa, ei osta herkkuja eikä omista pakkastinta, jossa voisi säilöä ruokaa jne. Jos rahat eivät riitä, ei ole aina kysymys siitä, että tuhlaisi tai käyttäisi rahat tyhmästi. Aina ei päde sanonta "ei ne suuret tulot vaan pienet menot". Tämän olen itse kokenut.- 6+4
Minäkin opiskelin naisena paljon pienemmällä rahalla kuin sinä, vieläpä velaksi. Laskin juuri rahanarvonmuuntajalla, että kuukaudessa oli käytettävissä 197 euroa vastaava summa kaikkeen. Ei ollut bussilippua koska kävelin kaikki matkat, ei puhelinta, nettiä ei ollut vielä keksitty. Kuukautissuojat olivat pestäviä rättejä. Huoneeni jaoin siskon kanssa. Töissä kävin myös iltaisin ja viikonloppuisin. Vaatimustaso on ilmeisesti kasvanut nykyisin.
- aivan...
"Lähes kaikki opiskelijat ovat huomanneet, että pelkällä opintorahalla ja asumislisällä ei pärjää."
Tämän takia jotkut opiskelevat eläkeikään saakka. Se kun ei kannata.
- Aloittajalle
^^^^
Samat tahot ovat myös aloituksenkin takana - Ota lainaa pummi!
Sanot että et halua ottaa opintolainaa. Näe sitten nälkää. Pitäisikö opiskelijan jotain sisäfilettä vetää naamariin joka päivä veronmaksajien piikkiin? Ei todellakaan!
- Mä oon hieno ihminen
Ihaninta tietysti olisi, että valtio maksaisi 5 tonnia kuussa opiskelusta. Sitten, kun on valmis, on sitten hyvä valittaa korkeista veroista, kun tienaa 10k kuussa. Seuraavaksi voidaan vaatia valde maksamaan asuminen Kampissa, jotta mahdollisimman veroton 10k:n palkka voisi riittää pakollisiin menoihin, kuten matkailuun, Bemariin, kunnon vaatteisiin ja ravintoloihin.
Valden on myös järkättävä jokaiselle valmistuneelle kiva, vähintään viiden tonnin tutkijan tai maahanmuuttokoordinaattorin työpaikka. Myös aihealua tasa-arvo kaipaa 20 000 akateemista asioiden pyörittäjää, jos halutaan, n. 15k:n kuukausipalkalla ja autoedulla.- blipppppppppp
Olen täysipäiväinen AMK-opiskelija Helsingissä. Tukia saan n. 460€/kk, minkä lisäksi käyn töissä opiskelujen ohella. Työtulot vaihtelevat kuukausittain 400-1000€ välillä. Vuokraa maksan yksiöstä 550€, tähän sisältyy kaikki asumiskulut. Laskuja ei kovin paljoa ole, kännykkälasku reilu kymppi kuussa, bussilipusta parikymppiä, ruokaa saa edullisesti kaupasta. Harrastuksiinkin jää rahaa. Opintolainaa ei ainakaan vielä ole ollut tarvetta nostaa, ja laitan kuukausittain pienen summan säästöön. Kesänkin pärjäilen oikein hyvin kesätyötuloilla, käteen jää n. 1400€/kk opiskelijan palkalla.
Jos seurustelisin, niin jäisi enemmän rahaa säästöön ja menotkin pienenisivät. Olen kuitenkin suhteellisen tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen. On siis täyttä paskaa, ettei opiskelijana rahat riitä. Hae töitä, älä itke. Ota opintolainaa, ei sitä turhaan ole tarjolla. - 20+16
blipppppppppp kirjoitti:
Olen täysipäiväinen AMK-opiskelija Helsingissä. Tukia saan n. 460€/kk, minkä lisäksi käyn töissä opiskelujen ohella. Työtulot vaihtelevat kuukausittain 400-1000€ välillä. Vuokraa maksan yksiöstä 550€, tähän sisältyy kaikki asumiskulut. Laskuja ei kovin paljoa ole, kännykkälasku reilu kymppi kuussa, bussilipusta parikymppiä, ruokaa saa edullisesti kaupasta. Harrastuksiinkin jää rahaa. Opintolainaa ei ainakaan vielä ole ollut tarvetta nostaa, ja laitan kuukausittain pienen summan säästöön. Kesänkin pärjäilen oikein hyvin kesätyötuloilla, käteen jää n. 1400€/kk opiskelijan palkalla.
Jos seurustelisin, niin jäisi enemmän rahaa säästöön ja menotkin pienenisivät. Olen kuitenkin suhteellisen tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen. On siis täyttä paskaa, ettei opiskelijana rahat riitä. Hae töitä, älä itke. Ota opintolainaa, ei sitä turhaan ole tarjolla.Olet ilmeisesti nainen.
- blipppppppp
20+16 kirjoitti:
Olet ilmeisesti nainen.
Olen ihan mies.
- 3+5
blipppppppp kirjoitti:
Olen ihan mies.
Miten vitussa miehellä jää muka parisuhteessa enemmän rahaa säästöön? Oletko ikinä ollut parisuhteessa, kyllä se mies on aina joka siinä jää rahallisesti tappiolle.
- naissäästäjä
3+5 kirjoitti:
Miten vitussa miehellä jää muka parisuhteessa enemmän rahaa säästöön? Oletko ikinä ollut parisuhteessa, kyllä se mies on aina joka siinä jää rahallisesti tappiolle.
Nyt kyllä haksahdit. Kun on katsottu, mitä parisuhteissa puolisoilla on säästössä (esim. eläkesäästöt) niin kyllä ne lähes aina ovat miehillä isommat. Naisten ura kun tahtoo lasten takia pätkittyä, muutetaan useammin miehen työn perässä kuin naiset - joka taas saa alkaa uutta duunia etsimään- ja muutenkin naisten tienestit tahtovat mennä perheen kulutukseen, miesten tuloilla hankitaan esim. auto jolla mies ajaa.
Noin yleisesti ottaen parisuhteessa asuessa voi säästää asumismenoissa, lehtien ja television ostossa ja muissakin jaettavissa menoissa. Saman peiton alla nukkuminen säästää peittomenoissa.
- ELämä on!
Ei minulla kuten monella muullakaan ollut takuita työpaikasta valmistumisen jälkeen. Opintolainaa oli pakko ottaa, koska duunia ei opiskelupaikkakunnalta löytynyt (kaksikielinen paikkakunta, ja mulla hoono toinen kotimainen). Kesätöitä kävin tekemässä 400 km päässä, että sain ruoan pöytään ja laskut maksettua kesän ajalta. Roposia jäi säästöön.
Sanoisin, että kasvata itsellesi selkäranka. Itse en kehtaisi vinkua ruokarahoja perheeltä ja kavereilta, kun itsekin voi tehdä asialle jotain!- että NÄIN!
Pari edellistä kirjotusta antoi uskoa tähän 45v duunariin siinä että kaikki opiskelijat ei suinkaan piipitä vaan ottaa vastuun itestään ja uskoo itseensä.Mitään ei nimittäin sa ilmaiseksi,ei ammattiakaan...
- gaaaaaah
Aloittaja täällä:
Tiedostan kyllä sen, että on "lottovoitto" syntyä Suomeen, koska ilmainen koulutus ja siitä saa vielä vähän rahaakin, mikä ei tosin riitä elämiseen, mutta ei kai se nähtävästi ole siihen tarkoitettu riittämäänkään.
En silti nää opintolainaa vastauksena. Koen tekeväni tulevaisuuden itselleni palveluksen, kun en velkaannu kuten kaikki muut. Minun ei tarvitse hypätä samaan uppoavaan veneeseen, vaikka kaikki muut sitä opintolainaa iloisesti ottavatkin.
Töitä ei myöskään saa niin helposti kuin moni luulee. Varsinkaan opiskelija ilman ammattia ja kun siellä koulussakin pitäisi käydä ja valmistua. Ei sinne töihin noin vaan "mennä". Varsinkin jos on pieneltä paikkakunnalta kotoisin niin työmahdollisuudet sen kuin kutistuvat.
Ehkä olen vähän pullamössö. Ongelma lienee siinä, että koen elämän liian arvokkaaksi käyttämällä sen johonkin paskaan mitä ei halua tehdä.
En halua uskoa sitä, että koko tämän elämän tarkoitus on heittäytyä oravanpyörään ja päästä eläkkeelle 65-vuotiaana. Se kuulostaa niin paskalta elämältä, että mielummin kuolen.- että NÄIN!
Eläm on valintoja.Mä valitsin työnteon,rehellisen ja epärehellisen,ei mitään huumejuttuja eikä varkauksia vaan pimeitä töitä välillä.Enkä valita.Valitsin harkiten polkuni.
- kuolema lohduttaa
Ei nuo vanhat sukupolvet sitä tajua tai mitään muutakaan nykymenosta... Ne on aivopesty tottelemaan käskyä eikä edes ymmärrä omaa, vuosien hyväksikäytöstä kehittynyttä kärsimystään. Kuolema on monille meille nuoremmille ainoa lohtu. Sitä ei vain nuo kultalusikka suussa syntyneet sukupolvet ymmärrä.
- aivan...
"En halua uskoa sitä, että koko tämän elämän tarkoitus on heittäytyä oravanpyörään ja päästä eläkkeelle 65-vuotiaana. Se kuulostaa niin paskalta elämältä, että mielummin kuolen."
Opiskele sitten koko ikäsi. Niinhän moni mukaviisas tekee. Sitten lopuksi pään takia eläkkeelle.
- huono maa opiskella
Opintolaina on opiskelijan esisijainen tulonlähde. Tätä on porvaripolitiikkamme ja suck it up.
- 7+7
Sossupoliitikkojen aikaan opintolaina oli opiskelijan ainoa tulonlähde)) Ja nimenomaan Kataisen hallitus korotti opintotukia.
- itse olet huono
Olisiko parempi, jos koulunkäynti pitäisi maksaa kokonaan itse ja vain rikkailla olisi siihen varaa?
- lainaa vaan
itse olet huono kirjoitti:
Olisiko parempi, jos koulunkäynti pitäisi maksaa kokonaan itse ja vain rikkailla olisi siihen varaa?
Ei itse maksettu koulutus tarkoita että pitäisi olla rikas. Opintolainaa annetaan köyhillekin ja duuniakin voi painaa. Stipendijärjestelmä voisi myös olla hyvä, jolloin kouluttautumiskelpoiset köyhät pärjäävät. En ymmärrä mitä mieltä on valtion varoin kouluttaa toistaitoisia köyhiä vellihousuja, jotka eivät "uskalla" ottaa lainaa tai "halua" tehdä töitä elannokseen!
- fddsffds
Kuules aloittaja, ei sitä opintolainaa tarvitse ottaa hurjia summia mitä ei joskus pystyisi maksamaan takaisin kun töihin pääset. Vai tarvitseeko sun tapauksessa, riippuu koulutuksesta jne? Mä otin koska oli pakko. Muita lainoja mulla ei ole ja tuskin tulee pitkiin aikoihin, olen rauhallisin mielin.
"Ongelma lienee siinä, että koen elämän liian arvokkaaksi käyttämällä sen johonkin paskaan mitä ei halua tehdä. "
Luuletko ettei meillä muilla olisi tälläisiä ajatuksia, vaikka tehdään epämieluisia töitä? Kuinkas nuori olitkaan? Elämä nimittäin ON tällästä ikävää paskaa! Siitä voi tehdä mieluista jos on onnea, tai olet ahkera, karsit vaatimuksiasi ja olet kiitollinen. Mäkin jouduin elämään noin jonkin aikaa, mutta otin sen lainan, että oli siedettävämpää, sekä pidin mielessä mitä mä saan tulevaisuudessa palkaksi ahkeruudella ja ponnisteluillani. - Elsa-Pekka
Itse harrastin tyhjien pullojen ja tölkkien keräämistä opintojen ohessa. Paljon ei yleensä löytynyt, mutta joskus oli onni matkassa. Erityisesti kun on kysymys Oulun kokoisesta kaupungista. Kun vielä naapureilla on tapana pudotella juomatölkkejä parvekkeelta alas pihalle.
Lähdin työelämästä jossa ansaitsin nykyiseen elämään melko hyvin. Työsuhteeni perustui kurssimuotoisiin pätevyyksiin ja kyseessä oli ns. yhdistelmävirka. Työ tarjosi melko monipuolisen palveluammatin. Innostuin jossakin vaiheessa ns. aikuisopiskeluun. Kolmen vuoden jälkeen huomasin että minulla on ammattitodistus. Alkoi työnhaku. Sitä sitten kesti pitkään. Törmäsin byrokratiaan, jota työllistin ja se syötti minulle monia papereita ja päätöksiä. Ammattikelpoisuuteni joutui valmistumiseni aikoihin opetusministeriön muutosten kouriin. Ammattikelpoisuuteni ei taannut minulle enää sitäkään pätevyyttä, johon olin ollut työssäni kelpoinen. Siten valtion syöttämät aikuisopintotuet, opintotuet ja opintoasumistuet haaskautuivat, eikä niille tullut mitään vastetta. Jos olisin keskeyttänyt opiskeluni ja lähtenyt entiseen työhön, olisin vielä voinut sijoittua työelämään takaisin.
Minulla on opetusministerin kirjallinen ilmoitus, jossa hän perustelee sitä, ettei pätevyyttäni alalleni tarvita. Kun po. opiskelija miettii kannattaako opiskelu toimeentulon kannalta, niin hän arvelee että työttömän kohdalla pärjää paremmin. Kuitenkin on hyvä hankkia joku ammattikelpoisuus, jotta työvoimatoimisto voi alkaa mahdollisesti hyppyyttää työnhakijaa omilla resepteillään. Kohdallani aikuisopiskelu vei minulta oikeuden alalleni. Jos ko. opiskelija kokee että kannattaa kokeilla opintojen keskeytystä, niin voin kertoa, että itse keskeytin nuorempana opiskeluja muutaman kerran. Ja sitten kun todella otin vakavasti virkasuhteeni jälkeen opiskelun ja vein menestyksellä koulutuksen läpi, minulta vedettiin matto jalkojen alta. Kun olen monien taistelujen kautta väliinputoaja, suosittelen kuitenkin sinulle nuori opiskelija, että mietit ammattitodistuksen hankkimista kun olet käsittääkseni nuori iältäsi.
Suomi on maa, joka kyllä kouluttaa ja mahdollistaa sen, että koulutus takaa ainakin teoreettisen mahdollisuuden työelämään. Minulle maksetaan siitä, että olen olemassa. Siinäkin on miettimistä.- ............
Töitäkin on monenlaisia. Ite olin aikoinaan opiskelun ohessa töissä huoltoasemalla (tästä on nyt 4 vuotta aikaa eli ei ole mitään muinaishistoriaa) . Työsopimus ei velvottanut mua mihinkään tiettyyn tuntimäärään vaan työnantaja aina soitti ja kysyi, että pääsisinkö tiettyinä päivinä tulemaan. Siinä vaiheessa minä kattoin kalenteria ja vastasin joko juu taikka ei. Mitään työvelvoitetta mulla ei ollut, vaan työt sovitettiin joustavasti mun aikataulujeni mukaan. Itte olin töissä yleensä 1-2 kertaa viikossa. Väillä vähemmän ja välillä enemmänkin, jos joku työkaveri oli kipeenä.
Mikäs sen parempi työpaikka. Joustoa oli molemminpuolin. Yrittäjä sai tarvitsemaansa apua ja opiskelija taskurahaa. Kannattaa vähän kysellä niitä töitä. Ehkä löydät jotain opiskelujen oheen sopivaa. Ei kannata suoraan sanoa, että työnteko ei opiskelun ohessa onnistu. - stsyntstny
?miksi kärvistellä vuosia koulussa kun totuus on että mitään takuuta pysyvästä duunista ei ole ja näyttää siltä ettei tule. nimimerkillä 2 tutkintoa takana. haistakaa paska yhteiskunta.
- sebsbaebat
työmarkkinoiden systemaattinen porukan sysääminen ja jatkuva kilpailutus tekee sen että porukka rupeaa järjestään jo sukupolvesta toiseen vähät veisaamaan mitä sitä töissä duunaa. ja ahneet yrittäjät vinkuu kun ei saa osaavaa, työhön motivoitunutta, mielellään 18 vuotiaana kersan saannutta perheellistä tuhattaituria jonka päivärytmiin kuuluu myös aamulla pomolle kahvin tuonti ja blowjobi. ja pask.at ne nakkaa kuinka koulutettu olet.
- exopiskelija
Totta. Työttömänä saan lähes puolet enemmän rahaa kuin opiskelijana. Opiskeluaikana tuet eivät kattaneet edes vuokraa, elin siis säästöillä jota oli kertynyt työstä ennen opiskelun aloittamista.
- aivan...
Ei ole totta. Moni opiskelija tienaa niin hyvin, että opiskelee mielellään koko ikänsä.
Menisitte töihin, laiskurit.
- talvitakki
Olipa lapsellista ja vanhanaikaista stereotypiaa. Ei osoita suurta järkeä eikä fiksuutta köyhän kadehtia toisia köyhiä.
Tiedoksesi vain, ettei työttömät ole tekemättä mitään. Aina on ainakin tehtävä omat kotiaskareensa, hoidettava perheensä jne.
Te-toimisto edellyttää työllistymissuunnitelmaa ja jatkuvaa työnhakua, työkokeiluja eli ilmaistyötä, ja kas kummaa kouluttautumista, jos sen katsotaan edistävän työhön pääsyä. Kieltäytymisestä seuraa karenssia. Esim. työvoimakoulutukseen osallistumista ei voi enää perua, jos siihen on tullut valituksi, muuten tulee karenssia. Jos haluat opiskella omatoimisesti, siihen on pyydettävä kirjallisesti Te-toimiston lupa, oltava selvitys, edistääkö koulutus työn saantia.
Te-toimisto lähettää työhönosoituksia, joihin on karenssin uhalla vastattava eli otettava yhteyttä työpaikkaan ja tilitettävä TE-toimistolle oletko menetellyt näin, saitko paikkaa vai ei. Te-toimisto pitää jatkuvasti yhteyttä työttömään eli kysyy haetko töitä.
Pitkään työttöminä olleille Te-toimisto järjestää kuntouttavaa työtoimintaa eli palkatonta työtä esim. siivous- tai keittiötyöhön yrityksiin tai julkiselle sektorille, nuorille työpajoihin tms.
Kuntouttava työtoiminta kohtaa kaikkia, jotka ovat olleet tietyn ajan työttömänä oli nuori tai vanha, terve tai sairas. Kieltäytymisestä seuraa karenssia. Tällaisesta toiminnasta ei voi olla poissa, korkeintaan sairauden takia ja siitäkin pitää olla todistus.
Työttömyys nöyryyttää, kuten tällaiset luulot, että työttömyys on jotain kivaa tai huoletonta. Ensinnäkin se on aikuisilla ja perheellisillä ihmisillä jatkuvaa rahahuolta, miten työttömyyskorvauksella tai työmarkkinatuella maksetaan kaikki aikuisen elämisen laskut, jotka koskevat aivan jotain muuta kuin vain harrastuksia tai hygieniatuotteita. Vaatteita ei voi ostaa, hyvä kun raha riittää ruokaan ja tavanomaisiin asumiseen liittyviin laskuihin, asuntolainoihin. Lapsille ei ehkä voi ostaa joululahjoja.
Toiseksi, varttuneet sukupolvet ovat tehneet pitkiä työuria. He ovat käyneet koulutuksia, suorittaneet tutkintoja. Siitä huolimatta juuri heitä pidetään liian vanhoina työelämään, he ovat ensimmäisinä irtisanomislistoilla iän takia. Moni haluaisi tehdä työtä, mutta työtä ei ole kaikille.- 11+14
Näin on ja "kuntoutus" on pelkkää korupuhetta, oikea termi on "riistäminen" ja tämä on työkkärin ylin tavoite. Mikäli oisit halunnut oikeasti "kuntoutua" ja opiskella itsellesi ammatin, niin se evätään työkkäristä tyystin ja sen sijaan sinut lähetetään tekemään jotain turhan päiväistä roskaa ilman palkkaa.
- jaaaaaaaahas
miksi ei riitä? kyllähän valtio maksaa jos ei vanhemmilla rahat riitä,ite olen 6 lapsen perheestä ja ikinä ei rahaa ole ollut mihinkään ylimääräseen ja aina on ollut kaikkea....joten mikä on tarpeeks...nyt 20 vuoden työuran jälkeen netto palkkani on noin 1600 euroa kuukaudessa ,poikani on jo 17 ja tyttäreni kohta 3 ite 40
luojan kiitos puolisoni on olemassa ja töissä! - Työnantaja.
Ei kuulukaan. Opiskelijan tukeen lasketaan mukaan opintolaina. Muutenhan jokainen opiskelisi iän kaiken jotain, millä ei ikinä pääse töihin. Hauska ja rahakas elämä alkaa vasta valmistumisen ja työpaikan jälkeen.
- 115
Älkää ihmiset uskoko kaikkea mitä luette. :D
Aloittaja on ilmiselvästi provo. Ilmaisee asiansa ja asenteensa jatkuvasti juuri sillä tavoin joka herättää yleistä paheksuntaa. - quick fix 4 rates
Pimeä työ on hyvä keino parantaa opintotukea.
Tosiasiahan on, ettei eu sosialisti suomi kannusta mihinkään järkevään.
Onneksi veroja voi aina kiertää :D
Eikä siitä pidä tuntea huonoa omaatuntoa, niinhän suuryrityksetkin tekevät,
Kun kierrät veroja, jää samalla eu eliitti, mulatit ja työttömät ilman tuloja :D - kiitollinen aina
muistakaa toki, että valtio ja veronmaksajat rahoittavat meidän opiskelijoiden opiskelua. meillä suomessa on ilmainen koululaitos ja nyt vasta minä ymmärrän, kuinka onnekas olen kun sain maisterin paperit. ne, jotka ovat vaan olleet työttöminä, ovat vielä samassa asemassa. minulla sentään hyvä koulutus nyt.. kiitos suomi kaikesta! pitää myös muistaa, mitä kaikkea saa... kannattaisi käydä jossaan muualla maailmassa katsomassa, mitä tapahtuu kun en saa mitään...
- 1111111
ruoea työttömäksi
- esko8
Pimeät työt ovat tän taantuman salainen ase. Jotenki tuntuu erittäin typerältä koittaa kerätä veroja ees ku valtionlainaa joutuu kumminkin valtiot käyttämään tän systeemin pyörittämiseen. Hieman toi julkinen puoli vaikee elättää nykyään.
Tollai saa hyvin tukee, jos on työtön ja opiskelee, siis opiskelee ns. työttömyyskorvauksella.
Julkisen puolen sisäsiisteistä paikoista pitäisi karsia ja saada ihmiset innostumaan tehdastyöstä. - Totuus esiin
Aloitus lienee suoraan kokoomuksen puoluetoimiston tuotoksia, kuten useimmat samantyyliset "aloitukset", joilla lietsotaan tavallisten kansalaisten keskuuteen kateutta, kaunaa, ja eripuraa. Se on sitä "hajota ja hallitse"-politiikkaa, joka on ollut vallalla pitemmän aikaa. Samaa propagandaa syytää YLE, IL, IS, HS , jne. Kaikki kokoomuksen taskussa. Usutetaan pienituloiset kadehtimaan toisiaan, ja mielistelemään pomoja..."Työväenpuolue kokoomus" on varmaan jo aika monelle osoittanut oikean karvansa. Suomi vain taitaa olla aikalailla tasarahaa, vain vaille sitä, että em. porukka ajaa maan sotatantereeksi saadakseen "talouskasvua" omille pankkitileilleen, ei valtion kassaan, saati Suomen kansalle. Mielenkiintoinen ja toisaalta Raamatun mukainen tilanne,("sentähden että laittomuus pääsee valtaan kylmenee useimpien rakkaus"), meillä on laittomuudentekijöistä koostuva ns."laillinen esivalta", joka on kulissientakaisilla salaseuravehkeilyillä polkaissut demokratian suohon, ja vaihtanut kansalle suoraan kertomatta, että nyt meillä onkin fasistinen diktatuuri, ja asian oivaltanut kansanosa saa joko tykätä tai olla tykkäämättä vallitsevasta tilanteesta. Tragikoomista, kun toreilla vietetään "kansanvallanpäivää", kun sellaista ei ole. Puhutaan jonkun niinistön mielipiteistä, kuin IL "tutki" ja koko "kansa " on niinistön takana.........Ne on niitä propagandahutkimuksia, joilla ei ole todellisuusarvoa. On yksi vanha sanonta, joka on 100% varma tosi:"Porvari pettää AINA".
- opiskelija itse
Eihän opiskelijan olekaan tarkoitus tienata.. vaan VELKAANTUA loppuelämäkseen.
Jäädä velkaa yhteiskunnalle, joten ei pääse maasta karkuun.- ilmastahupia
opiskelin 10 vuotta enkä oo penniäkää velkaa valtiolle
- Linda Laaksonen
vitun tollo opiskelija itse maasta pääsee karkuun ihan helposti ja alatko sä mulle.
- Linda Laaksonen
ilmastahupia kirjoitti:
opiskelin 10 vuotta enkä oo penniäkää velkaa valtiolle
hei ilmasto hupia haista paska ja pitkä vittu. Vittu kuka nyt suo uskoisi!
Et halua tehdä töitä opiskelun ohella etkä ottaa opintolainaa?
Se on sitten VOI VOI.
Multa ei saa tosta yhtään sympatiaa.- Linda Laaksonen
mitä vittua sä mulle alat vittuilee ? Saatana lopettakaan jo toi negatiivisuus.
- sixten westerberg
Linda Laaksonen kirjoitti:
mitä vittua sä mulle alat vittuilee ? Saatana lopettakaan jo toi negatiivisuus.
mä tapan sut kohta jos et lopeta vitun Linda Laaksonen mä näytän sulle närhen munat ja kuka on pomo tällä palstalla ja kuka paskiainenen .
- aksuli65
http://j.gs/39h5 siinä vataus
- Linda Laaksonen
vitun aksuli65 ja sixten menkää panemaan sänkyyn mä päätän tällä palstalla.
- huh huh.
Linda Laaksonen kirjoitti:
vitun aksuli65 ja sixten menkää panemaan sänkyyn mä päätän tällä palstalla.
olet erittäin tyhmä ihminen ja varmaan juoppo . Ota muista mallia sul on opittavaa
- Sixten westerberg
huh huh. kirjoitti:
olet erittäin tyhmä ihminen ja varmaan juoppo . Ota muista mallia sul on opittavaa
Linda Laaksonen oli mun nainen mut meillä tuli erimielisyyksiä hänen kanssa yhdestä postipaketissa. Ja sitten hän lähti pitkiksi ajoiksi pois kotoonta eli meni juomaan alkoholia.noin kahden aikaan hän tuli kotiin kännissä ja tuli tänne palstalle .mä luulen ettei tää riita lopu vielä.
- Linda Laaksonen
Sixten westerberg kirjoitti:
Linda Laaksonen oli mun nainen mut meillä tuli erimielisyyksiä hänen kanssa yhdestä postipaketissa. Ja sitten hän lähti pitkiksi ajoiksi pois kotoonta eli meni juomaan alkoholia.noin kahden aikaan hän tuli kotiin kännissä ja tuli tänne palstalle .mä luulen ettei tää riita lopu vielä.
mä raiskaan sixtenin sillä on sopivat munat,hah hah sixtenille tänään tulee pillua ja lujaa, hänellä on toivottottasti kondomi ( ;
- sixten westerberg
Linda Laaksonen kirjoitti:
mä raiskaan sixtenin sillä on sopivat munat,hah hah sixtenille tänään tulee pillua ja lujaa, hänellä on toivottottasti kondomi ( ;
tänne tarvii apua oikeesti pääsiskö joku se osottaa mua veitsellä jä mä oon vessassa suojautumassa osoite on loviisa isännän katu 5
- Linda Laaksonen
sixten westerberg kirjoitti:
tänne tarvii apua oikeesti pääsiskö joku se osottaa mua veitsellä jä mä oon vessassa suojautumassa osoite on loviisa isännän katu 5
nonni se on tapettu vessa on paskasuoja ovi vaan rikki ja sitten tappamaan koko ukkeli. Saatana homo jätkä oli
Itse olen opiskellut käyttämällä opintolainaa ja tehneellä työtä.
Miksi et ota opintolainaa?
Tai tee työtä?
Mitä alaa opiskelet?
Anteeksi vaan, multa ei saa sympatiaa lusmuilijalle.- Kaalakulloon77
Hei horoperse. Kaikilla aloilla tai kaupungeissa ei ole töitä tarjolla kuten toisaalla.
Eikä kaikki jaksa opintojen ohella muutenkaan tehdä töitä. Ei ihmiset ole samanlaisia.
Opintolainalla ei maksa edes kuin vuokran muuten nykypäivänä mitä katsoin.
Minulla ei ole sympatiaa kaltaisille rasistisille minäminäminä narstistiääliöille jotka eivät muuta kuin omaa persustaan ajattele.
- Punisher-72
Työttömänä tienaat niin vähän että unohda koko juttu.
Siksi opiskelet että tienaat sitten monta kertaa enemmän kuin työtön parka nyt ja koskaan tulevaisuudessa.
Vaikka opintotuet onkin ihan perseestä niin sekin parmepi kuin työttömänä oleminen.
Työttömällä ei ole edes varaa opiskella kuin ammattikouluissa puliukon tutkintoa vastaavia kursseja. - joojpa
Työtön tienaa paremmin kuin työttömä, tosin opiskelija pääsee pidemmälle opiskeluiden päätyttyä jolloin työttömä jää kakkoseksi ;) nim. " molemmat koettu"
Hei-
Voi voi kun kuulostaa ankealta.
Kamalaa.
Nuorelle aina toivoo hyvää. On hyvä että raitis olet.
Kyllä ihmisen on pakko ajatella että ihmisarvoisen elämän perusta on sellaisella tavalla että on välttämättömään käyttää rahaa.
Minä en tiedä paljonko opintotuki on mutta Sinun ei tarvitse budjetoida kuin 5,-/ kk hygienia ja kodin pakolliset, vaatteisiin kun laittaa 10,-/ kk niin pysyy aina vaatteissa. Sitten katso linkkini;http://jarinhotelli.blogspot.com/2013/02/kevyen-lompakon-reseptipankki.html
Ota tämä vakavasti; että käytät yhden monivitamiinipillerin/ vrk 4,30/ 100 kpl/prk
K-ryhmästä tai vastaava.
Myös tämä vakavasti; Mitä pienempi on käyttöraha sen tärkeämpää on budjetoiminen paperilla. Lompsasta lanttien kaivaminen tekee kuukaudessa paljon.
Älä pidä lompakkoa mukana, osta kaikki harkiten ja paperin budjetin mukaan.
Suunnittele ateriasi 2 - 4 viikon ajalta etukäteen paperilla niin osaat ostaa edullisesti ja viisaasti.
Nälkäisenä ei voi kauppaan mennä heräteostoksille.
Näin saat tiukkana aikana rahat riittämään eli sen opiskelusi ajan.
On totta ettei työllisyys ole itsestään selvä asia- toivottavasti ala on sellainen missä on töitä- oletko oikealla alalla? Ehkä jossakin kotiseudulla olisi joku toinen jossa voi asuakin vanhempien taikka sitten jossakin sukulaisen luona edullisesti, tms.
Olen itse opiskellut yliopistokursseja noin 140 opintopistettä työn ohessa kun menin niin nuorena työelämään. Tein liikaa töitä ja oli hankalia työpaikkoja pari, ja paikkakunnalta muuttoja ja ilman kesälomia. Koko ajan opiskelut päällä. Nuorena jaksoi ja jos oli vahvasti motivoitunut, mutta rajansa kaikella.
Olisi pitänyt yksi päivä levätä viikossa.
Yksi kokonainen lepopäivä /vko olisi syytä pitää. Ihminen ei voi kerätä henkisiä ja fyysisiä taakkoja palautumatta välillä.
Yst.tt. JariLisäys;
Tässä se linkkini uudelleen. Jos ei ole ole http:// välillä välilyöntiä ei linkit aktivoidu ja siksi tässä vielä;
http://jarinhotelli.blogspot.com/2013/02/kevyen-lompakon-reseptipankki.html
yst. t. Jari- NAAMAKIRJAANVAAN
MENKÄÄ NYT IHMEESSÄ KAIKKI TARVITSEVAT TUONNE FACEBOOKIN AVUSTUSRYHMIEN "ASIAKKAIKSI".
SIELLÄ ON PALJON HYVIÄ IHMISIÄ, JOTKA AUTTAVAT AHDINGOSSA OLEVIA IHMISIÄ.
ON LAPSIPERHEELLE TARKOITETTUJA RYHMIÄ JA YKSITTÄISTEN IHMISTEN RYHMIÄ.
SIELTÄ VOISITTE SAADA KAIKENLAISTA APUA AHDINKOONNE !!!!!!
EDELLYTYKSENI TOSI SE, ETTÄ NIELELTTE YLPEYTENNE, OLETTE REHELLISESTI KÖYHIÄ, NIIN VARMASTI SAATTE LEIPÄNNE PÄÄLLE MUUTAKIN KUIN YLÄHUULEN JA ALAHUULEN.
SIELLÄ SAAT KERTOA TARPEISTASI; LEFFALIPUT, KENGÄT, BUSSILIPUN YM.
TÄYTYY VAAN VÄHÄN NÄHDÄ VAIVAA JA OLLA OMA-ALOITTEELLINEN.
MIELESTÄNI ON HYVÄ, ETTÄ KANSALAISET OVAT ALKANEET JAKAA LIIASTAAN PUUTTEEN ALAISILLE, KUN NUO PÄÄTTÄJÄT EI NÄKÖJÄÄN SAA ASIOITA HOIDETTUA NIIN, ETTÄ KAIKKI PÄRJÄISIVÄT.
JA P.S. NUO RYHMÄT OVAT VALTAKUNNALLISIA, ELI MONENLAISTA PYYTÄJÄÄ JA AUTTAJAA SUOMEA RISTIINRASTIIN. OSA HYVÄSYDÄMISISTÄ IHMISISTÄ MYÖS POSTITTAVAT TARVITSEVALLE TAVARAT JA MAKSAVAT POSTIKULUTKIN ITSE.
ETTÄ KYLLÄ SUOMESSA ON PALJON ERILAISISTA ASIOISTA KÄRSIVIÄ IHMISIÄ, EIKÄ KETÄÄN SAA VÄHEKSYÄ SIITÄ, JA ON PALJON IHMISIÄ JOTKA HALUAVAT VILPITTÖMÄSTI AUTTAA - ei herkkua
Oletko kade työttömiä kohtaan? Ryhdy työttömäksi niin näet ja koet mitä herkkua se on.
- Epäoikeudenmukaista
Eikö tuo ole turhaa valittamista? Et jaksa tehdä töitä opintojen ohella, et jaksa opiskella, et saa sitä ja tätä, koska et viitti ylipäätänsä yhtään mitään. Aikaisemmin sun vanhempasi takasivat sulle täyden ylläpidon. He antoivat ehkäpä viikkorahan, kustansivat elämäsi perusasiat ja opiskelun kirjoineen kaikkineen. Nyt joudut itse miettimään miten selviydyt. On se niin hirvittävän väärin, että joutuu ottamaan vastuun elämästään.
Ainoa mistä moitin Suomen valtiota on se, että opiskelijat eivät saa tehdä töitä opintojensa ohella. Monet opiskelijat haluavat säilyttää vaikkapa ennen opintoja saamansa vuokra-asunnon ja eivät halua muuttaa johonkin opiskelijoille tarkoitettuihin soluasuntoihin (ovat yleensä levottomia ja kaikki ei tule toimeen kaikkien kanssa mm. siksi, että kaikkien ei tee mieli ottaa osaa yhteisten tilojen siivoukseen, tai pitää muutenkaan paikkoja puhtaina. Kaikki ei halua biletystä aamuyöntunteihin asti. Kaikki ei halua sitä meteliä yms. yms.) Jos teet Kelan mielestä liikaa töitä, niin siitä rangaistaan. Se on väärin. On oikein, että opintotukia peritään takaisin, jos opinnot viivästyvät töiden takia, mutta on täysin väärin, että opintotukea peritään takaisin silloinkin, kun opiskelija on suorittanut kaikki opintopisteensä aikataulussa ja valmistuu opintosuunnitelman mukaan.
Meillä ei kovin paljon vanhempina rahaa ollut, kun lapsemme opiskeli. Autoimme sen minkä pystyimme. Lapsemme teki töitä opintojen ohella. Se kostautui niin, että valmistujaislahjaksi lapsemme sai Kelan perintäkirjeen. Oli tienannut liikaa ja Kela peri takaisin maksamansa opintotuen asumislisineen kaikkineen monelta kuukaudelta.
Ymmärrän sen, että opiskelijan perustoimeentulo peritään takaisin, jos opiskelut viivästyvät töiden takia, mutta en sitä, että se peritään takaisin, vaikka opinnot etenevät siten, kuin on määrätty.- kyllä saa tienata
Kyllä opiskelijat saavat tehdä töitä opiskeluiden ohessa. Sitä varten on olemassa tulorajat kuinka paljon saa tehdä töitä ennen kuin aletaan vähentämään opintotuesta. Opiskelija voi myös opiskeluiden ohessa tienata niin paljon kuin sielu sietää, eri asia sitten se, että opintotukea ei enää saa jos tienaa niin paljon. On kuitenkin järkevämpää tienata vaikkapa pari tonnia nettona kuin tonni tai 1300 e opintotuen ja palkan kera. Tietysti jos ehtii myös opiskella siinä rinnalla normaalisti.
- Epäoikeudenmukaista
kyllä saa tienata kirjoitti:
Kyllä opiskelijat saavat tehdä töitä opiskeluiden ohessa. Sitä varten on olemassa tulorajat kuinka paljon saa tehdä töitä ennen kuin aletaan vähentämään opintotuesta. Opiskelija voi myös opiskeluiden ohessa tienata niin paljon kuin sielu sietää, eri asia sitten se, että opintotukea ei enää saa jos tienaa niin paljon. On kuitenkin järkevämpää tienata vaikkapa pari tonnia nettona kuin tonni tai 1300 e opintotuen ja palkan kera. Tietysti jos ehtii myös opiskella siinä rinnalla normaalisti.
Ei pidä paikkaansa. Lapsemme haki opiskelemaan yhteishaussa keväällä. Hän oli töissä hakiessaan opiskelupaikkaa. Hän sai tietää tulleensa hyväksytyksi oppilaitokseen kesällä (muistaakseni heinäkuussa). Hän haki opintotukea syksylle. Hänelle se myös myönnettiin. Myöhemmin Kelan selvityksen mukaan hänen sen vuoden tulonsa ylittivät sallitun. Eli hänen tammi-elokuussa tinaamansa palkka lomarahoineen otettiin huomioon takaisinperinnän perusteeksi.
Eli onhan todella hölmöä, että opiskelija, joka ei tiedä alkuvuodesta lähtevänsä opiskelemaan tai tiedä edes hyväksymistään oppilaitokseen on alettava ennakoimaan, että hän tuonna verovuonna saattaa olla opiskelija. On täysin epäoikeudenmukaista, että tammi-elokuu välinen aika lasketaan opiskeluajan tuloksi (vaikkei edes ole siis opiskelija) ja koko syksy, kun opiskelut ovat alkaneet pitää sitten tulla toimeen ilman mitään tukia. Normikuukausituloilla tuo aika tammi-elokuu lomarahoineen tarkoittaa suoraan sitä, että että olet ulkona Kelan opintotuesta koko syyskuun.
Miten opiskelija, joka ei tiedä edes tulevansa opiskelijaksi pitäisi osata varautua tuollaiseen? Ne opiskelijat, jotka lähtevät opiskelemaan tammikuussa saavat opintotukea ja heidän viimeaikaisia tulojaan ei oteta huomioon opintotukea myönnettäessä Eli ainostaan tammikuussa kannattaa töitä tekevän alkaa opiskelemaan. - Epäoikeudenmukaista
Epäoikeudenmukaista kirjoitti:
Ei pidä paikkaansa. Lapsemme haki opiskelemaan yhteishaussa keväällä. Hän oli töissä hakiessaan opiskelupaikkaa. Hän sai tietää tulleensa hyväksytyksi oppilaitokseen kesällä (muistaakseni heinäkuussa). Hän haki opintotukea syksylle. Hänelle se myös myönnettiin. Myöhemmin Kelan selvityksen mukaan hänen sen vuoden tulonsa ylittivät sallitun. Eli hänen tammi-elokuussa tinaamansa palkka lomarahoineen otettiin huomioon takaisinperinnän perusteeksi.
Eli onhan todella hölmöä, että opiskelija, joka ei tiedä alkuvuodesta lähtevänsä opiskelemaan tai tiedä edes hyväksymistään oppilaitokseen on alettava ennakoimaan, että hän tuonna verovuonna saattaa olla opiskelija. On täysin epäoikeudenmukaista, että tammi-elokuu välinen aika lasketaan opiskeluajan tuloksi (vaikkei edes ole siis opiskelija) ja koko syksy, kun opiskelut ovat alkaneet pitää sitten tulla toimeen ilman mitään tukia. Normikuukausituloilla tuo aika tammi-elokuu lomarahoineen tarkoittaa suoraan sitä, että että olet ulkona Kelan opintotuesta koko syyskuun.
Miten opiskelija, joka ei tiedä edes tulevansa opiskelijaksi pitäisi osata varautua tuollaiseen? Ne opiskelijat, jotka lähtevät opiskelemaan tammikuussa saavat opintotukea ja heidän viimeaikaisia tulojaan ei oteta huomioon opintotukea myönnettäessä Eli ainostaan tammikuussa kannattaa töitä tekevän alkaa opiskelemaan....Normikuukausituloilla tuo aika tammi-elokuu lomarahoineen tarkoittaa suoraan sitä, että että olet ulkona Kelan opintotuesta koko syyskuun. ...
Tarkoitin siis syyslukukauden (n. 4 kuukautta), enkä pelkästään syyskuuta. - suunnittelua kehiin
Epäoikeudenmukaista kirjoitti:
...Normikuukausituloilla tuo aika tammi-elokuu lomarahoineen tarkoittaa suoraan sitä, että että olet ulkona Kelan opintotuesta koko syyskuun. ...
Tarkoitin siis syyslukukauden (n. 4 kuukautta), enkä pelkästään syyskuuta.Vaikka ei ehkä työssä ollessa vielä tiedä rupeavansa opiskelijaksi niin opiskelijaksi ruvetessa jo tietää olleensa työssä ja tienanneensa rahaa. Ei ole siis vaikea suunnitella jatkoa. Syksyn voi elää lainalla sitä on saatu ennenkin kun ei vielä ollut näitä hienoja ilmaissysteemejä) ja anoa opintoetuuksia sitten vuoden alussa. Kyllä lapsenne saa tammikuusta lähtien samat etuudet kuin muutkin.
- reijosetä
Epäoikeudenmukaista kirjoitti:
Ei pidä paikkaansa. Lapsemme haki opiskelemaan yhteishaussa keväällä. Hän oli töissä hakiessaan opiskelupaikkaa. Hän sai tietää tulleensa hyväksytyksi oppilaitokseen kesällä (muistaakseni heinäkuussa). Hän haki opintotukea syksylle. Hänelle se myös myönnettiin. Myöhemmin Kelan selvityksen mukaan hänen sen vuoden tulonsa ylittivät sallitun. Eli hänen tammi-elokuussa tinaamansa palkka lomarahoineen otettiin huomioon takaisinperinnän perusteeksi.
Eli onhan todella hölmöä, että opiskelija, joka ei tiedä alkuvuodesta lähtevänsä opiskelemaan tai tiedä edes hyväksymistään oppilaitokseen on alettava ennakoimaan, että hän tuonna verovuonna saattaa olla opiskelija. On täysin epäoikeudenmukaista, että tammi-elokuu välinen aika lasketaan opiskeluajan tuloksi (vaikkei edes ole siis opiskelija) ja koko syksy, kun opiskelut ovat alkaneet pitää sitten tulla toimeen ilman mitään tukia. Normikuukausituloilla tuo aika tammi-elokuu lomarahoineen tarkoittaa suoraan sitä, että että olet ulkona Kelan opintotuesta koko syyskuun.
Miten opiskelija, joka ei tiedä edes tulevansa opiskelijaksi pitäisi osata varautua tuollaiseen? Ne opiskelijat, jotka lähtevät opiskelemaan tammikuussa saavat opintotukea ja heidän viimeaikaisia tulojaan ei oteta huomioon opintotukea myönnettäessä Eli ainostaan tammikuussa kannattaa töitä tekevän alkaa opiskelemaan.Tietääkseni tuon kaltaiseen päätökseen voi hakea oikaisua, eli palkkakuittia vaan kelan suuntaan jolla todistaa että tulot on tulleet ennen opintojen alkua ja näin saa sitten loppuvuodeksi ihan normaalit opintotuet.
- Opetusneuvos
Ainulla on näköjään jo valmiiksi tulevaisuudensuunnitelmia: "rupeanpa työttömäksi " Jos olet jo opiskelija, niin ei sinulla ole mitään mahdollisuutta yht'äkkiä hypätä työttömyyskorvauksille! Opiskelunsa keskeyttänyt on todella heikoilla. Et näköjään luota itseesi paljoakaan ellet uskalla ottaa opintolainaa? Riippuen mitä opiskelet niin saat 400 euroa kuukaudessa opintolainaa mitättömällä korolla ja ei sitä tarvitse heti alkaa takaisin maksamaan, kun on valmistunut. Ja aina voit ottaa jotain viikonlopputyötä, silläkin tienaa. Olemalla vaikkapa kaksi viikonloppua töissä ja opintolaina päälle saisit helposti 800 euroa lisää kuukaudessa rahaa käyttösi opintorahan lisäksi ja se jo riittäisi aika mukavaankin elämään. Ja minä aikoinani olin kesätöissä joka kesä ja tienasin sillä lähes kaikki talven rahat. Kesätöissä sinulla olisi mahdollisuus hankkia parissa kuukaudessa 3000 ... 4000 euroa käteen ja, jos ei noilla rahoilla yhteensä pärjää, niin ihme on !
Miten yleensä kuvittelet tuollaisella asenteella pärjääväsi työelämässä, jos nyt on jo noin vaikeaa, että pitäisi vain pelkillä tuilla pärjätä?
Tuntuu vähän siltä, että olet jotenkin masentunut jostain , kun olet noin flegmaattisen oloinen. Menen nyt ensimmäiseksi vaikka lenkille, vedä itsesi hikeen, sitten suihkuun ja aloita kuntoilu! Se piristää ja fysiikka paranee ja sitä kautta piristyt muutenkin. Valittajia on meillä Suomessa jo ihan tarpeeksi ja jonkun pitää meidän eläkeläisten eläkkeetkin kustantaa! :)
Ei koskaan kannata tyytyä minimitoimeentuloon, vaan vaatia itseltään suorituksia! Minä olen opiskellut yhteensä lähes 15 vuotta samalla käyden kaiket kesät ja muutkin vapaa-aikani töissä. Opintolainaa oli nykyrahassa vain ehkä 1000 euroa, sain aika korkeapalkkaisen viran ja nyt ollut pari vuotta hyvällä eläkkeellä, koska palkkani oli monen mittapuun mukaan aika korkea. Kunto on hyvä, koska nyt on aikaa treenata ja juosta vaikka maratoneja silloin tällöin! Olen ajatellut vielä jatkaa kuntoilemista 30 vuotta tästä eteenpäinkn, kunhan te nuoremmat maksatte eläkkeeni ! :) Itse en ole koskaan valittanut etten pärjää, vaan tehnyt töitä ja se lääke rahtaaomuuten pätee edelleenkin !- juuri näin
Aloittaja vaikuttaa hyvin laiskalta ihmiseltä. Kaikki pitäisi tulla kuin manna taivaasta.
- Mikään ei riitä
Vapaa matkustajat ajavat Suomen alas. Heidän määränsä lisääntyy,
Verot nousevat ja työtä tekevät ja eläkeläiset heidät elättävät. Ja lisää lainaa tehdään, että saadaan pidettyä Kreikkakin pystyssä.
Ja nyt ulkomaaliset, jotka eivät maksa veroja Suomeen tekevät rakennus -ja hanttohommat, joten kouluttamattomille suomalaisille töitä ei ole.
Tässä ei todellakaan ole mitään järkeä.
Opiskelijat kyllä elättäisin, mutta kuinka kauan tämä voi jatkua niin, etteivät politikkomme tee asialle mitään?
Valtio om "Mologin kita", jolle mikään ei ritä, mutta pian rahat loppuvat. - 15+20
Täytyy muistaa, että ansiosidonnaista päivärahaa ei saa loputtomiin. Kun putoaa Kelan rahoille, niin tilanne kääntyy varmasti päinvastoin. Tarkista vaikka tilanne.
Itse 4 tutkintoa omaavana voin sanoa, että opiskelu kannattaa aina varsinkin tällaisena aikana, kun työnantajalla on vara valita se joka opiskellut tai sitten se joka ei ole. - Ruotuun Mars !
Ota huomioon, että työtön on useimmiten maksanut mahdollisesti kymmeniäkin vuosia työssäoloaikanaan työttömyysvakuutusmaksua, jolla katetaan osa työttömyspäivärahasta. Sinä opiskelijana et ole maksanut latin latia tuota lakisääteistä pakollista palkkatulosta menevää maksua. Lusmuile sitten, kun olet ensin tienannut jotakin. Prkle !!
- Entinen opiskelija
Kannattaa mennä töihin opiskelijana. Työttömäksi jäätyäsikin joudut ottamaan vastaan työtä tai menetät etusi. Opiskelijana voit siirtää opintoja eteenpäin, jos työllistyt hyvin ja haluat ansaita enemmän.
Kannattaa myös tottua ankeaan ja tylsään elämään, opiskelujen jälkeen huomaat, että elämä muttuu aina vain kurjemmaksi. Opiskelijan köyhyys on sitä, että yritetään ponnistaa eteenpäin parempaa elämää kohti. Työttömän köyhyys taas on selviytymistaistelua päivä kerrallaan eteenpäin silloin, kun valoisa tulevaisuus ei ole enää kovinkaan realistinen vaihtoehto.
Aikuinen työtön joutuu myös miettimään eläkepäiviä ja sitä, onko työikäisenä ja -kuntoisena työttömänä enää mitään tehtävissä vanhuuden turvaamiseksi.- banaanittomuus
Ei töihin näinä aikoina niin vain mennä.
- johanonmarkkinat
Kannattaa ehkä valita ala, joka ei ehkä ole se ensimmäinen vaihtoehto mutta jolla riittää töitä. Näin tein köyhänä ja jatkuvasti tehnyt keikkatyötä yms. koulun ohella, kaikki loma-ajat, viikonloput ja useasti vielä viikollakin. Asun omassa yksiössä lähellä koulua, en käytä rahaa mihinkään ylimääräiseen, en käy juomassa jne. Jos haluaa opiskella, pitää vähän uhrautua. Turha valittaa, ettei jaksa tehdä töitä. Pakko niitä on tehdä, ellet ole syntynyt kultalusikka suussa tai halua velkaantua.
Ja muuta ainakin soluasuntoon asumaan, jolloin vuokra on huomattavasti halvempaa. Itselläni menee yksiön vuokranmaksuun kaikki tuet, loppu pitää sitten hankkia itse. Itse opiskelen ammattikorkeassa, ja ennen sitä myös keikkaa koulun ohella ja olin jonkin aikaa töissä, ennen kuin lähdin opiskelemaan lisää - näin sain säästöjä opiskeluja varten. Lainaa en ole koskaan nostanut. - foordisti
Sinähän opiskelet itsesi takia jotta tulevaisuutesi olisi ruusuisempi.
Opintolainan ehdot ovat niin hyvät että suosittelen lämpimästi varsinkin jos näet nälkää.
Surkuttelulla asiasi eivät parane. - 1+20
Olet elämäsi käännekohdassa. Nyt joudut miettimään mitä teet loppuelämäsi kanssa.
Joko nyt kärvistelet ja opiskelet ja tulevaisuus on hyvä!
Jää toki kortistoon ja nauti suuresta päivärahasta ja hae loput sossusta - se on vasta elämää.
Mee hakeen sitä opintolainaa ja käy koulus, äläkä haikaile minkään työttömyyskorvauksen perään. Taikka ota itelles iltatyö.- ture is true
Näin vain siinä tapauksessa että tulevat OIKEASTI PAKOLLISET menot ovat ruhtinaalliset. Muussa tapauksessa EI MISSÄÄN NIMESSÄ opiskelemaan ja paskahommiin.
- sssss............
Opintolainan takasinmaksu alkaa noin 2 vuoden päästä valmistumisesta. Voit maksaa vaikka 50 e/kk, lisäksi korko on pieni. Ota lainaa ja älä vinkuu.
- gjlmvc
Suomessa tulee olemaan vuosikymmeniä kestävä kurjuus ja opiskelu ja työ mahdollisuudet ovat todella huonot.
Työ ja opiskelu mahdollisuudet ovat kymenkertaisesti paremmat muualla mailman valtioissa kuin suomessa. - valivali1
Kaikkiin harrastuksiin ei tarvitse rahaa.
Elä varojesi mukaan, älä yli varojen. Syö säästisti, älä gourmee annoksia. - vitun kitinää
Hyvin näkyy opiskelijoilla riittävän rahat tupakkaan ja alkoholiin.
- tule joukkoon
Luuletko, että työttömät eivät joudu tekemään mitään? Taidat olla aika tyhmä?
Työttömillä on työnhakuvelvollisuus omalla työnhakualueella eikä se ole aivan pienikään. Jopa 3 tunnin päivittäiset työmatkat on otettava huomioon jos haluaa välttää KARENSSIN.
Tiedätkö opiskelijana edes mikä on KARENSSI? Jos työtä ei ota vastaan niin sitten työttömyyspäivärahaoikeus evätään eli et saa sitä silt karenssin ajalta.
Taidat olla niitä "tipusia" joilla ei yhtäkkiä olekaan arkipäivän selviytymistaitoja kun kotona vanhemmat ovat tehneet kaiken eli passanneet sinua liikaa. Olisit edes opiskellut tekemään ruokaa, tiskaamaan, pesemään "nyrkki" pyykkiä ilman pesukonetta ja käymään kaupassa edullisten tarjousten perässä.
Näin me pitkäaikaistyöttömät pärjäämme jotka EIVÄT enää saa ansiosidonnaista päivärahaa. Mitä kadehtittavaa tässä on?- poppes
'Tienaa'. Työtön saa ilmaista rahaa mutta ei tienaa mitään. Työssä käyvät tienaavat.
- poppes
Tule joukkoon: mikä sinä olet täällä haukkumaan muita? Itselläsi ei ole edes työpäikkaa! Hommaa työtä,ja tule sitten arvostelemaan muita!
- hanki tiedot
poppes kirjoitti:
'Tienaa'. Työtön saa ilmaista rahaa mutta ei tienaa mitään. Työssä käyvät tienaavat.
Luuletko, että työnhaku on ILMAISTA puuhaa. Kyllä työttömyyspäivärahoista ne työnhaku kulutkin maksetaan.
Luuletko, että me saamme bussiliput ilmaiseksi? Eikä se bensiinikään ole meille ilmaista kyllä se maksaa yhtä paljon kuin työsskävijöilläkin.
Kerropa meille työttömille missä on se ILMAINEN bensiinin tankkausautomaatti?
Me työttömät emme voi vähentää verotuksessa niitä työnhakukuluja. Työssäkävijät saavat sentään vähentää osan työmatkakuluistaan verotuksessa. - kokeile itse
poppes kirjoitti:
'Tienaa'. Työtön saa ilmaista rahaa mutta ei tienaa mitään. Työssä käyvät tienaavat.
Jos kadehdit työttömiä niin hankkiudu itse työttömäksi.
Oleskeluyhteiskunnan aika on ohi. Suomeen on kymmenien vuosien aikana rakennettu erilaisten sosiaalietuuksien tukiviidakko johon meillä ei vaan ole varaa. Valtion kassa on tyhjä. Täällä ruikutetaan tukien vähyyttä. Tuet vaan vähenee ja niin kuuluu tehdäkin.
- Linda Laaksonen
haistakaa pitkä vittu ja paskapuhetta teillä kaikilla vitun vittu
- ain't about money
Itse olen 22-vuotias yliopisto-opiskelija. Vakkari työ löytynyt jo 6 vuoden ajan joten tililläkin hieman yli 2 kymppiä ylimääräistä, ei siinä mikään 500 euron vuokra tunnu missään kun tulot ovat kaksi kertaa suuremmat kuin menot.
Hahaa - näinmäopiskelin
Millainen prinsessa oikein olet, jos raha ei riitä? Mistätahansa opiskelukaupungista saa soluasunnon niin edullisesti, että rahaa jää kyllä ruokaakin, vai onko niin, että sinun pitää saada asua yksityisellä ja paraatipaikalla kaupungin keskustassa?
- åpouytrewd
kyllä sitä vaan jää nuukasti kun elää ja syö naapurissa ja panee vierasta ettei oma akka kulu
eihän meillä olisi mitään jos ei säästettäisi
vai onko aint but money myös ottanut lisätienestiä normaalilla jokaiselle kuuluvalla toiminnalla eli henkilökohtaisella intiimitoiminnalla, nainen on siitä helppo että hän voi päättää antaako ilmaiseksi vai saako siitä myös rahan
mieluummin rahan niin pysy talous tasapainossa - Velkansa maksanut FM
Kun aikoinani opiskelin, kukaan ei saanut opintotukea, opintolainaakin sai vain sukulaisten, ei valtion takaamana. Niin että älä kitise. Voit sentään opiskella minun verorahoillani maksetuilla opintotuilla, riittävät ne sitten sinulle tai eivät, tyhjää parempia ovat kuitenkin. Jos haluat lopettaa opiskelusi ja siirtyä työttömäksi, niin terve menoa vaan - toisten elätti olet ainakin osittain jo nyt.
- varsinainen nero
Eli mielummin haluat kouluttamattomia työttömiä pitämään yllä omia eläkemaksujasi.
- oon vaan utelias ett
varsinainen nero kirjoitti:
Eli mielummin haluat kouluttamattomia työttömiä pitämään yllä omia eläkemaksujasi.
Millähän tavalla kouluttamaton työtön siihen pystyisi?
- Aikoinaan
Ei ollut ei! Sosiaalivirasto maksoi koko elämisen ja huomattavasti runsaskätisemmin, kuin nykyään, joten toi nykyopiskelijoiden haukkuminen on ihan hanurista. Duuniakin oli tarjolla ihan eri malliin.
- öjvvpjpjbpjbpjbpjvj
1917 juutalainen Rothschildin pank kimafia teki Englannin kanssa Balfour Declaration-sopimuksen juutalaisvaltion perustamisesta PALESTIINAAN.
1930 maaliskuu: Englantilaisen Shaw kom mission reportin mukaan juutalaisten massamuutto PALESTIINAAN aiheuttaa maattoman ja tyytymättömän luokan palestiinalaisia.
1931 huhtikuu: Juutalaiset siionistit perustavat sotilaallisen terroristijärjestön IRGUNin valloittamaan maat palestiinalaisilta ja myöskin osia Jordaniasta ja Syriasta.
1937 heinäkuu: Lordi Peel`sin raportti tekee tilanteesta sen johtopäätöksen, ettei yhteistyö arabien ja juutalaisten välillä onnistu Palestiinan valtiossa.
Elokuu: Juutalaiset IRGUN terroristit hyökkäävät arabien linja-autoihin Palestiinassa.
1939 toukokuu: Englannin hallitus julkaisee tiedonannon jonka mukaa Palestiinan jako ei onnistu vaan ehdottaa itsenäisen ja roduttoman Palestiinan valtion perustamista kymmenen vuoden sisällä. Juutalaisten maahanmuuttoa rajoitetaan 75 000 henkeen seuraavan viiden vuoden aikana.
Kesäkuu 29: Palestiinassa juutalaiset IRGUN terroristit iskevät jälleen arabien linja-autoihin tappaen 24 siviiliä.
Marraskuu: Palestiinan tilanteen takia Englannin hallitus perustaa uuden Sir John Woodheadin johtaman komission, joka yrittää saada uudellen läpi Peelen komission ehdotusta, jonka mukaan juutalaisilla olisi 1000 neliökilometrin alue Tel Avivin ympärillä.
1943 lokakuu: Juutalaisten johtaja YITZHAK SHAMIR kirjoittaa artikkelin "Terror" jossa toteaa mm. "Juutalainen moraali ja juutalaiset tavat eivät saa olla esteenä terrorin käytölle osana sodankäyntiä arabeja vastaan"
1946 huhtikuu: Usan presidentin Trumanin painostuksesta Englanti taipuu sallimaan 100 000 juutalaisen pakolaisen siirtämiseksi Euroopasta Palestiinaan.
Lokakuu 1: Siionistinen terroristiorganisaatio IRGUN tekee pommi-iskun Englannin suurlähetystöön Roomaan.
1947 toukokuu 15: YK suosittaa komitean perustamista, komitea suosittaa Palestiinan jakamista.
Kesäkuu: Juutalaiset terroristit lähettävät kirjepommin Englannin kapinettiministeriöön.
Heinäkuu: Juutalainen terroristiorganisaatio IRGUN hirttää kaksi englantilaista kersanttia ja miinoittaa heidän ruumiinsa.
Syyskuu 3: Juutalainen terroristiorganisaatio IRGUN lähettää pommipaketin Englannin sotatoimistoon, pommi räjähtää postin lajittelussa Lontoossa haavoittaen kahta.
Marraskuu 29: Siionistien lobbaamisen tuloksena YK päättää Palestiinan jaosta, yli puolet Palestiinasta muodostaisi tulevan juutalaisvaltion ja Jerusalemista tulisi kansainvälinen kaupunki.
Joulukuu 11: Juutalaisesta kuorma-autosta heitetään pommi arabien linja-autoon, 6 arabia kuolee ja 30 haavoittuu; aseistautuneet juutalaisterroristit murhavat myös 12 arabia rantakylässä lähellä Haifaa.
Joulukuu 13: Juutalaisen terroristiorganisaation IRGUN Zvai Leumi murhaa 18 palestiinalaista ja haavoittaa 60 Jerusalemissa, Jaffassa ja Lyddassa. Jerusalemissa pommit heitettiin torialueelle lähellä Damaskuksen porttia; Jaffassa pommit heitettiin arabialaisten kahvilaan; Lyddassa arabit murhattiin kranaateilla ja automaattiaseilla.
Joulukuu 19: Siionistisen terroristijärjestön Haganah hyökkää arabikylään lähellä Safadaa, räjäyttäen kaksi taloa, raunioista kaivetaan 10 palestiinalaisen ruumiit joista 5 oli lapsia.
Joulukuu 29: Damascus Gate in Jerusalem, juutalaiset IRGUN terroristit heittävät kranaatin taksiin murhaten kaksi englantilaista konstaapelia ja 11 arabia, 32 haavoittuu.
Joulukuu 30: Juutalaiset terroristijärjestöt Palmach ja Carmel Brigade tekevät iskun Balad al Sheikh kylään murhaten yli 60 palestiinalaista.
1948 tammikuu 1: Juutalainen terroristiorganisaatio Haganah tekee isku kylään Mount Carmelin lähellä murhaten 17 ja haavoittaen 33 palestiinalaista.
Vapaaehtoisia muista arabimaista alkaa saapua puolustamaan palestiinalaisia ja arabikyliä, mutta joutuvat alakynteen, koska siionistit ovat paremmin aseistautuneita ja järjestäytyneitä.
Tammikuu 4: Englannin armeijan uniformuun pukeutunut Haganah juutalaisterroristi Jaffan keskustaan ja räjäyttää Serain, arabien kansalliskomitean käyttämän entisen Turkin hal lituksen talon, murhaten 40 ja haavoittaen 98.
Tammikuu 5: Haganah juutalaister roristit räjäyttävät pommin arabien omistamassa Semiramis hotellissa, murhaten 20 mm. Espanjan konsulin Viscount De Tapianin.
Tammikuu 7: Jaffa Gate in Jerusalem 17 Palestiinan arabia kuolee pom miräjähdyksessähttp://keskustelu.suomi24.fi/node/13168701 - turhien joukko
"Työttömänä saisi enemmän tukia eikä tarvitsisi tehdä mitään."
Taas tätä kokoomuslaista propagandaa. Kyllä työttämätkin tekee paljon, ne pitävät kotinsa kunnossa (kotityöt) ja etsivät työtä. Ei tämäkään ole työttömille ILMAISTA puuhaa vaikka kokoomuslaiset uskovat niin.
Miksi kokoomus ei huolehdi työllisyydestä? Jos työllisyydestä pidettäisiin huolta niin meitä työttömiä EI OLISI näin paljon !!! Kokoomuksen politiikot lakeijoineen osaavat huolehtia siitä, että on riittävästi työttömiä jotka "EIVÄT TEE MITÄÄN".
Eihän meitä työttömiä olisikaan, mutta kun tässä Suomen maassa on pakko harjoittaa tätä kokoomuslaista kasvu-ura ideologiaa runsaine irtisanomisineen tuotannollis-taloudellisin syin.
Ennen sanottiin kokomuuksen ideologian olevan "koti-uskonto-isänmaa" mutta nyt tähän listaan pitäisi lisätä "työttömyys" eli nyt se mantra kuuluu:
koti-uskonto-isänmaa-työttömyys kasvuun.
Kiittäkää kokoomusta joka huolehtii siitä, että maassamme on iso liuta ihmisiä työttöminä jotka "EIVÄT TEE MITÄÄN".
Miksi opiskelijat eivät opi ymmärtämään tätä kokoomuslaista kasvu-ura ideologiaa? Eihän teidänkään kohta tarvi opiskella yhtään MITÄÄN.- ruuneperki
Miksi juuri kokoomuksen pitäisi huolehtia työllisyydestä? Hallituksessa on runsaasti muitakin puolueita ja eduskunnassa velä enemmän. Lisäksi suurin osa kansasta ei kuulu mihinkään puolueeseen. Jotenkin kuitenkin uskon porvarillisten voimien olevan yhteiskunnan kehittämisen kannalta parempia kuin sosialististen. Sen näkee niistä valtioita, joiden järjestelmät ovat jompaa kumpaa. Meillä työttömienkin asema on parempi kuin sossumaiden työllisten. Kakut pitää ensin leipoa ennenkuin niitä voidaan jakaa. Siksi ensisijainen keino on elvytys, ei vaivaishoito. Jos työn tekeminen muualla tulee edullisemmaksi kuin Suomessa teettäminen, se johtunee ammattiyhdistysten kankeista ja joustamattomista poliittisista näkemyksistä.
- JK-JK-JK
Aloittaja on täysin hakoteillä! Kela antaa ilmasta rahaa vuokraan yli 200€/kk ja elämiseen yli 300€/kk, eikä tartte takaisin maksaa.
Hirveitä summia !!!
Minä kävin amiskan 2v 1977-79. Koulu maksoi 8 neliön alivuokrahuoneen ja ilmaisen aterian sain koulusta. Pullakahvin ostin iltapäivällä 2 €:lla. En tupakoinut. Opintolainaa otin 1500mk opintovuodessa (syksy-kevät yhteensä). Omia säästöjä meni syksy kevätkaudella noin 800mk. Menin töihin 16 vuotiaana ja säästin 2 vuotta. Amiska alkoi 18 vuotiaana. Olin amiskakesän töissä ja säästin. Kaksi-kolme kertaa kuukaudessa kävin discossa ja join siellä max 2 olutta. Kävelin kouluun aamuin illoin 4.0 km aamuin illoin, kun en raskinut laittaa bussilippuun 2 markkaa. Säästin. Ei ollut telvisiota, sanomalehtee, nettiä eikä puhelinta.
Tuttavani valittaa, ettei saa yliopisto/ammattikorkeakoulukaupungista Porista vuokrattua 8 km päästä keskustasta isoa (yli 30 m2) täysin remontoitua kivitalo yksiötä 240€:lla. Opiskeliat ottaa mielummin keskustasta 18 m2 yksiön 400- 500 €:lla. On etsinyt vuosia turhaan asukasta. Kaikki valittaa, että liian kaukana.
Kyllä on jotakin todella pahasti pielessä. Vuokratuki pitäisi laskee max.100 € :n. Kelan korkea vuokratuki nostaa vain vuokria ja rahat menee asuntosijoittajien taskuun!!! Alivuokra-asuntoja pitäisi suosia enemmän. Moni eläkeläinen asuu isossa kolmiossa/neliössä yksin/kaksin ja mielellään vuokraisi yhden huoneen opiskelijalle. Alivuokralaishuoneen vuokratulo pitäisi olla verotonta tuloa, jos itse asuu samassa asunnossa!!! Pitäisi tehdä lakimuutos!!! Säästyisi miljoonia verovaroja!!! Kela maksaa vuodessa miljardeja pelkkää vuokratukee opiskelijoille verovaroista. Ei ihme, että valtio köyhtyy ja elää velaksi koko ajan.
Pienituloiset eläkeläiset muuttakaa Poriin! Siellä on varmaan suomen halvimmat vuokrat ja asuntoja on runsaasti tarjolla. Vajaa kuukausi sitten asukkaiden onnellisuusvertailussa Pori taisi olla ykkössijalla, kun siellä rahaa jää myös elämisen nautintoihin.- 7+12
100€ vuokratuki, voi jeesus nyt sentään. Tuleppa tänne Turkuun missä pieni alle 20m2 asuntokin on yli 400€/kk vuokra, siihen vielä vedet ja sähköt. TYS:siltäkään ei saa edes soluasuntoa tuolla hinnalla
- Tumput suorana
Seurasin Kurun metsäoppilaitoksen menoa. Amica ravintoat hoitaa opiskelijoiden ruuat. Kasvuissä oleville pojille syötettiin jotain pinaattikeittoa rankkojen metsätöiden jälkeen. Eihän sellisesta nälkä lähde. Ei mitään. Pojat eivät jääneet neuvottomiksi. Porukalla mentiin paikallisen Sivan roskapöntölle. Lastattiin kottikärryt täyteen juustoa, kinkkua, eineksiä, leipää, vehnästä ym.
Yhtään ei kukaan valittanut huonoa kohtelua ja pieniä opintotukia.
Kohta oli poikien jääkaappi täynnä ja ulkona lumihangessa vielä jemma odottamassa.
Nyt nämä samaiset nuoret miehet elättävät vientiteollisuuden palveluksessa kaikki yliopisto-opiskelijat ym. joilla on viimeisen päälle hienot opiskelutilat ja ruokalat.
Onko piskelussa mitään järkeä jos se ei oikeasti elätä vaan on pelkkää naamioitus kerjäämistä kaikenlisten sipendin ja avustusten muodossa. - köyhäPentti
Kuulehan 7 12. Eikös JK juuri sanonut selvästi, että kelan korkea yli 200€ vuokratuki/kk, juuri nostaa koko ajan vuokria koko maassa.
Jatkuvasti joku kansanedustaja on toitottamassa, että opiskelijat on ahtaalla ja kelan yli 200e :n vuokratukea pitäisi nostaa. Ehkä ehdottaja kansanedustaja on vuokra-asuntosijoittaja itse? Vuokrasijoittajat myös nykii koko ajan kansanedustajia hihasta, että nostakaahan niitä opiskelijan vuokratukia, että saisin paremman vuokratuoton.
Jos korotus tulee, se nostaa heti vuokria saman verran koko maassa. Opiskelija itse ei hyödy siitä mitään, vaikka niin kuvittelee.
Häviäjiä on ME veronmaksajat, lapsiperheet, yksinhuoltajat, sairaat vanhukset, vuodepotilaat vanhainkodeissa. Heidän hyvinvointiin ei riitä rahaa, kun kelan kassa on tyhjä ja opiskelijan pitää pystyä asumaan kaupungin keskustassa, että joka ilta pääsee jalkaisin baariin juomaan cafelattea ja sidukkaa ja jalkaisin takaisin kalliiseen 18 neliön keskustayksiöön!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! - niin se vaan menee
Ruotsissa opintotuki on euroissa n. 800 ja Norjassa yli tonnin. Et silleen.
- Näin on
Tanskassa työtön saa noin 80% palkastaan kun joutuu työttömäksi. Suomi vaan on vanhanaikainen muumilaakso missä ei haluta kehittyä vaan halutaan nuorista ja köyhistä orjia. Eli haluamme regressoitua nähtävästi kuramaaksi.
- lärde
Näin on kirjoitti:
Tanskassa työtön saa noin 80% palkastaan kun joutuu työttömäksi. Suomi vaan on vanhanaikainen muumilaakso missä ei haluta kehittyä vaan halutaan nuorista ja köyhistä orjia. Eli haluamme regressoitua nähtävästi kuramaaksi.
Suomessa voi ketkuilla työttömänä lopun ikäänsä, kun yleisesti EU-maissa korvausta saa 6 kuukautta ja sitten tultava omillaan toimeen.
- Kirjamummo
Miksi verrataan aina ruotsiin tai norjaan? Miksi ei verrata johonkin toiseen eu-maahan, kuten viroon, latviaan tai liettuaan?
Ruotsi on porskutellut ilman sotia viimeiset 200 vuotta ja me suomalaiset vierastyöläiset olemme ne rikastuttaneet 60-2000 luvuilla. Kyllä ruotsikin alkaa olla kohta vaikeuksissa kun talous taantuu. Suuryritykset vie pääkonttorit matalaveromaihin ja verotulot pienenee. Luulenpa, että ruotsalaiset ja norjalaiset ei ole yhtä innokkaita opiskelemaan, kuin suomalaiset?
Samoin norja ei ole tarvinnut sotia aikoihin ja he löysivät öljyä ja ovat siksi ökyrikkaita.
Jos ruotsissa on noin hyvät ilmaiset opintorahat, niin miksi suomalaiset opiskelijat ei mene kirjoille ruotsiin ja nauttimaan muhkeista opintorahoista?
Siinä samalla oppisi pakkoruotsinkin ihan käytännössä!- nännynännyn
Samasta syystä emme mene ruotsiin opiskelemaan kun sinä et mene norjaan töihin vaikka palkkasi olisi siellä paljon muhkeampi.
- väsynytopiskelija
Itse olen tehnyt töitä opiskelun ohella, talous oli tiukalla silloinkin vaikka en mihinkään ylimääräiseen rahaa tuhlannut. Oli pakko muuttaa omilleen, koska koulumatka oli niin pitkä. Ruoka on todella kallista eikä ilman voi olla. Jouduin lopettamaan työt uupumuksen vuoksi; vapaa-aikaa ei ollut, jouduin tekemään kotityöt/-läksyt myöhään illalla ja karsimaan yöunista. Olin henkisesti ja fyysisesti tosi väsynyt.
Opintolainaa en vielä tässä vaiheessa ottaa. Palkoista sain säästyä sen verran, että ehkä pärjään vielä muutaman kuukauden - Maskulimauno
Ei pidä verrata suomea ruotsiin tai norjaan. Meidän kulttuurit on aivan erilaiset muutenkin. Vertaus pitää aina tehdä itään, tai baltiaan!
Ruotsalaisilla ja norjalaisilla opiskelijoilla on vielä se etu, että niiden kulttuureissa, ei kuunnella masentavien nais-tähtiartistien masentavia vollotuksia kurjuudesta, sormien katkomisista ja kuoleman juhlavieraista jne... Eikä korkealta pillittävien nuorten mieslaulajien säälittäviä listaykösvingutuksia. Siellä kuunnellaan iloista hurrisvengiä, Abbaa tai Garola Hegvistiä :) Naapurimaissa opiskelijat pääsee nopeammin päämääräänsä, kun ne ei ole niin masentuneita, kuten suomen opiskelijat.
Miksi te suomen naiset opiskelette vaikeita asioita, vaikka pää ei kestä. Moni opiskelijanainen valittaa, että on liian raskasta opiskelu ja pitää välillä mennä töihin, tai pitää väliovuosi.
Mikä suomen naisia vaivaa. Haluaako ne, että mies on joku korkealta pihisevä uikuttava pilli-nukke. Maskuliininen miespoppi, tekno tai räppi on kuin myrkkyä.
Nuorisomusa radioiden maalaistyttö-juontajat soittavat juuri näitä em. biisejä montakertaa päivässä ylistäen niitä. Kikattavat ihan tyhmille asioille päivät pitkät. Ei ihme, että heidän äiditkin huomauttavat jo asiasta :( Eikö juontajiksi saisi mistää asiallisia kaupunkilaistyttöjä? - maksansunopiskelut!
ei oo järkeä, töihin vaan!
- tuleva yh-äippä
Jaoin opiskeluaikana keski-ikäisille miehille pesää 4krt/viikko,
rahat riittivät loisteliaasti asumiseen,opiskeluun ja matkusteluun.
Perheellisenä en enää viittsi niitä hommia tehdä, ehkä eron
jälkeen voisin, saisi lasten elintason turvattua. - Köyhöopiskelija
Minun muutamalla opiskelijakaverilla niiden rikkaat vanhemmat on ostanut säästöillään, tai metsää myymällä yksiön Hesan Kalliosta noin 140.000€ :lla.
Sen he ovat sitten vuokranneet opiskelevalle lapselleen 600 €.lla. Kela maksaa opiskelijalle 201 € vuokratukee ja loput 399 € hän maksaa itse vanhemmilleen. Opiskelija siis maksaa omille vanhemmilleen 600€ pankin kautta. Maksun jälkeen vanhemmat palauttaa tuon 399€, josta miinustavat yhtiövastikkeen noin 100€, jonka lapsi maksaa vanhemmilleen.
Eikö tämä ole keinottelua ja lähiomaisen suosimista yhteisillä verovaroilla?????
Työelämässähän lähiomaisen suosimisesta on saanut päälliköt potkujakin.
Mielestäni tälläinen pitäisi kieltää lailla! ! ! Herätkää vasemmisto ja lopettakaa tälläinen yhteisten verorahojen riisto. Luulisi niillä olevan parempaakin käyttöä kuin porvarien taskut. Vanhukset makaa laitoksissa likasissa vaipoissaan päiväkaudet, kun ei ole varaa palkata hoitoapulaisia.- asefasef
Kela ei myönnä vanhempien omistamaan asuntoon asumistukea.
- Rikkailla on katsos
monilla se asenne, että kyllä HEILLEKIN KUULUU jotain maksaa mm. sosiaalitukien muodossa, kun "ne muutkin" niitä saavat. He eivät vain tajua sitä VI*UN tosiasiaa, että "ne muut" eli köyhät ELÄVÄT sillä rahalla, eli eivät saa muualta rahaa. Siinä on mielestäni aika iso ero.
Jos ei ihmisen oikeustaju tätä käsitä niin sitten on varmasti aika moni muukin asia elämässä pielessä. Ottaa päähän tämä ainainen oikeistolainen valitus siitä, kuinka kivaa suomessa on olla köyhä!
Kyllä varmasti köyhät vaihtaisi ihan mielellään osia näiden ahdistavien poroporvareiden kanssa! Ja se mikä on kumma: Yleensä muissa maissa, ihan Euroopassakin yritetään POISTAA köyhyyttä ja tehdä köyhien olot PAREMMIKSI. Mutta mitä täällä tekee sekoomus jne?
Ei mitään muuta kun punoo juonia köyhiä vastaan! Täällä tehdään toisin sanoen kaikki voitava, että köyhyys ei ainakaan poistu. Rikkailtahan ei saa leikata, se on PALJON kivempi viedä ne köyhät VIT*N siemen perunatkin kaapista! Mutta se on kiva kun ne oikeistolaiset "arvot" ovat niin humaaneja ja oikeudenmukaisia. Ja vastakkain asettelukin on ohi. Teot ovat vain jotain AIVAN muuta!
Niin ja itseasiasta vielä sen verran, että on AIVAN eriasia elää pienillä tuloilla väliaikaisesti, kuten opiskelijat tekevät kuin olla OIKEASTI köyhä mahdollisesti aina tai vuosia taikka vuosikymmeniä. Aivan kaksi eriasiaa. Jokainen sinnittelee muutaman vuoden jos tietää, ettei se kestä enempää. Asia on harvinaisen oikeudenmukainen. Piste.- monenlaista köyhyytt
Ei Suomessa mitään köyhiä ole noin maailmanlaajuisesti ajatellen. Meikäläinen köyhyys on vain kateutta parempiosaisia kohtaan, ei oikeata hätää.
Jos minä annan tänään vitosen Punaiselle Ristille ja ensi viikolla vain euron, olenko minä ottanut heiltä 4 euroa? Vai olenko antanut yhteensä 6 euroa. Kerjäläisillä tahtoo vain laskuoppikin olla erilainen kuin muilla.
- Tähän on tultu
Itsekin olen väsynyt opiskelija ja opintolainaa on pakko ottaa ja töissä on tullut oltua lomilla, minkä olen jo huomannut haitanneen opiskelua. Keskiarvoni koitan pitää keskimääräistä parempana, sen mukaan mitä jaksan nähdä vaivaa. Enimmäkseen pelailen konsolipelejä ja kuntoilen. Aloittajan mainitsemia takuita ei oman järkeni mukaan ole elämässä koskaan mistään... Itselläni on aikaisempaa koulutusta ja työhistoriaa, joten saan sitä kautta lisämahdollisuuksia työllistymiseen, mutta monesti minusta tuntuu, etten edes välitä siitä tulenko koskaan saamaan töitä, koska haluaisin kokeilla elää metsä-munkkinakin ennen vääjäämätöntä.
- riqu2
Juuri opintotuen pienuuden takia en mielelläni lähde opiskelemaan vaan elelen minimipalkalla (1500 € / kk) Jos joutuisin työttömäksi, ei silloinkaan opiskelu tuntuisi varteenotettavalta vaihtoehdolta koska opiskelija tienaa vähemmän kuin työtyön.
- kjk6
Täällä ihmiset eivät oikein tajua yhtä asiaa opiskelusta.
jos lähtisin töistäni opiskelemaan nyt, saisin kelan mukaan ainoastaan 280€/kk
koska opiskelu katsotaan oma aloitteiseksi.
Mutta jos menen opiskelemaan te-keskuksen lähettämänä niin liitto maksaa koulutus ajalta, tavallisen liiton korvauksen.
että täällä ihmiset mitkä herjaavat että "ei ne isot tulot, vaan pienet menot" niin saa kyllä haistaa pitkän p.....!
itselläni on elätettäviä yht:7 kpl. Asunto on kyllä jo maksettu aikapäiviä sitten mutta, sanokaapa viisaammat kuinka sillä sitten pitäisi elää???, jos saa 280€/kk. - jjkjkjkljkljkl
Olen ollut opiskelija, työtön ja työssäkäyvä. Suoraan sanottuna v**uttaa tämä ainainen "alanpa työttömäksi" lässytys. Fakta on se, että työttömänä olet aina persaukinen. Et saa opiskelija-asuntoa saati alennuksia, halpaa kouluruokaa, et mitään. Kukaan ei myönnä sinulle lainaa eikä vuokraa asuntoa. Joudut maksamaan saman verran kuin normaalit työssäkäyvät, mutta siitä kitkuisesta työttömyystuestasi. Opiskelijana sinulle tarjotaan mahdollisuus halpaan lainaan, voit käydä töissä siinä samalla ja paljon erinäisiä alennuksia, sekä tietenkin mahdollisuus halpaan asumiseen. Opiskelu on lisäksi vaan tilapäinen ajanjakso.
En millään ymmärrä miten kukaan valitsisi mielummin työttömyyden. Työmarkkinatuesta maksetaan 20% veroja, eli saat käteen n. 500€ 230€ asumistukea = 730€. Elelläänkö sillä herroiksi?
Aloittaja, nosta sitä lainaa tai mene töihin.
T. Entinen työtön, nykyinen työssäkäyvä opiskelija, tulot 1100€/kk - Lääh lääh
Jos olet nainen, ehkä voisit tehdä töitä viihdelinjalla. Siinä on vapaat työajat, eli et joudu tekemään töitä enempää kuin jaksat ja ehdit. Tai jos olet mies, niin on niitä gay-linjojakin.
- Ikiduunari
Tuttu juttu omilta opiskeluajoiltani jo reilu 10v takaa.
Mulle jäi silloisesta opintotuesta käteen 192€/kk, asuminen tosin oli ilmaista asuntolassa. AMK:n oppilaana olisin tosin joutunut maksamaan siitä(kin) jotain.
2v sitä helvettiä kestin ja ihan sisullani ilman opintolainaa, mutta kovaa aikaa oli.
Tuona aikana mulla ei ollut käytännöllisesti katsoen mitään elämää, koska eihän tuollaisesta rahasta maksa edes kelvollista peruselämistä, saati harrastuksia ym mitään, mikä vähänkään maksaa jotain.
Tuossahan on vielä ikävää se, että opiskelija ei (ainakan tuohon aikaan) kuulu sosiaalituen piiriin, joten jos sairastui niin kusessa oli siinä sitten.
Ja sossuhan muuten lomakuukausina ainakin laski vielä toimeentulohakemukseen opintolainankin mukaan ja tuki oli sen mukainen sitten. Eli valtio koitti ainakin vielä saada opiskelijan sitten väkisin velkaantumaan.
Mulla oli vielä sellainen kiva juttu, että mä en ole sukuni kanssa oikein läheisiä ja porukoideni kanssa en tule juttuun oikeastaan yhtään, joten heiltäkään oli ihan turha odottaa apuja edes hätätilanteessa. Joskus sain porukoilta 20-30€ lainaksi ihan helvetinmoisen vittuilun kera tyyliin että "Johan muut maksaa tuollaisista tuloista jo asuntolainojakin!". Joskus tuli kyllä vitonen kirjekuoressa lahjaksi, taas puolestaan "Älä tuhlaa kaikkea kerralla, on iso raha"-kommenttien kera.
Koulun jälkeen kyllä sanoivat, et oisit nyt sanonut tuloistasi, niin oltaisihan me autettu. Että silleen. Enkä mä nyt kauheita edes pyytänyt, mut olishan se tosiaan ollut ihan kiva joskus saada joku kymppi ihan muuten vain heidän taholta.
Työt taas oli joko täyspäiväisiä, eli olisin joutunut lopettamaan koulun sen vuoksi, tai no, se ainakin olisi venynyt työn takia ihan kohtuuttomasti, tai sitten ne olivat sen verran syrjäisellä seudulla, että mulla ei olisi ollut mitään mahiksia kulkea töissä koulun jälkeen/vkl.
Et ainoat lisätienestit mulla olikin se vähä, mitä lomilla minimipalkalla tehdystä työstä sai sit raavittua säästöön.
Ilkeintä tuossa olikin juuri ihmisten asennevammaisuudet, jonakin koulukuukautena kun ei opintotukea tullutkaan, niin koulun henkilökunnastakin moni sanoi kaikille samassa tilanteessa olleille vaan et olisit säästänyt ja muutenkin ylipäätään, eihän opiskelijalle mikään mitään maksa, niin rahaa pitäisi senkin vuoksi olla paljon. Tai sit just, että vanhemmathan ne maksaa kaiken.
Et onhan tuossa opiskelijan elämässä talouden puolesta asiat ainakin niin paljon perseestä.
Valmistuin kyllä ja liki ajallani vielä, mutta kyllä opinnot sai jäädä multa tähän viimeisimpään kouluun.
Kyllä mullekin ehdotettiin vielä AMK:ta parinkin opettajan taholta, mutta ajattelin et paskat mä enää 3,5 vuotta tätä samaa persaukisen paskaa tän 2v lisäks ala lusimaan.
Oppisopimus nyt ehkä vois olla vaihtoehto, jos nyt joskus tulee tilanne, että on pakko palata opiskelemaan, muttei muuten.
No, onneks nykyään on vakipaikka omalta alalta vakaassa firmassa, niin ei nyt kai ole ihan heti edessä.
Niin juu, olihan tuo työttömyysraha muut edut, joilla elin muutaman kuukauden valmistumisen jälkeen, ihan luksusta tuon parin vuoden kärvistelyn jälkeen. - Kyllä töitä on
Menkää laiskat vihreät vasemmistolaiset töihin. Opiskella voi siinä samalla. Ameriikan malli tulee pikkuhiljaa kommarisuomeenkin. Väkiste.
Te laiskat nimittäin mokasitte näiden maahan tuotujen elättien ja euvostoliiton järjettymyyden kanssa.
Kiittäkää lipposta ja haloskaa. - opiskelija11
Olen itse AMK-opiskelija, opintotuki ei todellakaan riitä elämiseen, mutta olen keksinyt keinoja tehdä lisätienestiä, tässä yksi suosittelemani:
https://yougov.fi/refer/_NvC4WDTixSdn0qjEkac-w/ - pientä lisää
kokeile tätä http://adf.ly/wAIrC
- innokasblokaaja
sori mainostus mut must do it http://heelsandus.blogspot.fi/
- HYVÄ ELÄMÄ !!!
Totta helvetissä alat työttömäksi. Työttömien todellinen oikea elämänlaatu on kaikkein korkein.
Opiskelu kannattaa vasta sitten kun Suomeen tulee perustulo. Vain tyhmä tomppeli opiskelee ja hankkii valtiolle korvamerkittyä omaisuutta jonka joutuu kuitenkin jossain vaiheessa myymään ennen kuin saa peruspäivärahaa. On JÄRJETÖNTÄ opiskella ja hannkia omaisuutta. Valtio työntää myöhemmin opiskelut ja omaisuuden opiskelijan perseeseen.
Elkää tyhmät Suomalaiset opiskelko nykysysteemissä. Teitä kusestetaan raskaasti. Antakaa moraalittoman rosvovaltion kustantaa kaikki. - Nuartyämiäs
Yksi sana,Oppisopimus! Kuka hölmö haluaa ensin istua kolme vuotta lukiossa ja sen jälkeen hankkia ammattikoulutuksen tai. Vastaavan ? Itse olen oppisopimuksessa rakennusalalla urakkapalkalla,joo ja ei ole isin firma..Ihan omasta ahkeruuden todistamisesta saatu paikka.Jos olet ahakera tekemään töitä ja osoitat lojaaliutta työntantajaa kohtaan,On hyvät mahdollisuudet menestyä työelämässä.
- Koulutettu
Onneksi vielä on ihmisiä keillä on tavoitteet hieman korkeamalla.
- Taksuuu
Työnteko on kyllä ihan mahdollista opisntojen ohella. Jos et saa ns. "normaalia" työpaikkaa, voit kokeilla netissä työskentelyä. Esimerkiksi erilaisilla maksetuilla kyselyillä voi tienata muutaman kympin-satasen ylimääräistä vuodessa. Lisäksi tää linkkiohjelma on ihan hyvä jos haluut vähän ekstratienestejä: https://www.linkbucks.com/referral/871139
- EnNytIhanTohtoriOle
Mikään ei näköjään riitä enää. Olkaa onnellisia SAATTE tukia. Suomi, Norja, Svenska, ainoot maat josta tukia edes saa. Kyllähän siellä Saksassakin käydään töissä ja Yliopistossa samaan aikaan. Ottakaa nyt se kultalusikka sieltä perseestä.
- Ratkasija
Nosta se opintolaina niin sinulla on sen päälle oikeus saada kunnalta toimeentulotukea. Miksi tehdä asiasta vaikeampaa? Selvää on että lainalla elämiseen pakottaminen on opiskelijoita kohtaan syrjivää, ovat sentään tulevaisuuden veronmaksajia toisin kuin pitkäaikaistyöttömät. Mutta mitä sitten?
- mitäsruikutatte
Grahn-Laasonen selvityttää opintotuen. Tavoitteena on kuitenkin nostaa opintorahan, asumistuen ja opintolainan yhteenlaskettu taso vähintään 1 100 euroon kuukaudessa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015100920494525_uu.shtml
Opintotuki = opintoraha asumistuki opintolaina = 1100 euroa. Kyllä sillä pitäisi pärjätä. Jos ei uskalla satsata tulevaisuuteensa niin ei kai siinä sitten auta ku jäädä työttömäksi. Huomautetaan tässä kuitenkin pari seikkaa
a) Jos valmistuu tai vaikka ei valmistukaan mutta pääsee töihin, niin muutaman kymmenen tuhannen laina on nopeasti maksettu. Ei ole takeita siitä että työllistyy, mutta se on kummallinen peruste (lisää kohdassa b)). Ei myöskään ole takeita että auto kestää ja toimii, mutta siitä huolimatta ihmiset ottavat autolainan. Ei ole takeita että avioliitto kestää mutta siitä huolimatta otetaan asuntolainoja. Nämä lainat ovat vieläpä kertaluokkaa isompia kuin opintolaina. Kannattaisi joskus uskaltaa elämässään tehdä jotakin. Jos ei yhtään ole riskinottokykyä niin ei tämä elämä silloin mitään myöskään anna. Minä maksoin opintolainani alle vuodessa pois työelämään päästyäni.
b) Opintolaina on kaiken lisäksi vieläpä valtion takaamaa. Sen uskaltaa ottaa VAIKKA varmaa tietoa työllistymisestä ei ole. Opintolainan takaisinmaksu aloitetaan työelämään pääsyn jälkeen. Jos ihminen ei työllisty koulutuksesta huolimatta niin riski realisoituu VALTIOLLE. Opintolainaa ei tarvitse maksaa takaisin jos ei työllisty. - elämälöytyylohjalta
Itse kävin amk-tutkinnon ja huomasin kelpaavani ainoastaan puhelinmyyntiin. Keksin että tätä on parempi tehdä osa-aikaisena ja lähdin yliopistoon toiselle alalle. Kohta kuusi vuotta paskaduuneja ja keskivertoa huomattavasti korkeammin koulutettu. Joskus joku toteaa luureissa "menisit kouluun ja hankkisit oikean ammatin" - en edes jaksa kertoa kuinka ironista ja satuttavaa.
- Suostanoussut
Helppoa kuin heinänteko nykyään tuo lisäansioiden saaminen netissä:) Nakkaa mulle sähköposti osoitteesi niin laitan sulle henkilökohtaisen kutsun tulemaan.Ei mitään liittymismaksuja/sitoutumista..Paypal tili tarvitaan maksuihin,joka on myös ilmainen ja kätevä,toimii useimmissa verkkokaupoissa maksutapana.Autan tietysti alkuun pääsemisessä jos tulee kysyttävää:)
Voin laittaa kuvakaappaukset Paypal tililleni tulleista maksuista...
[email protected]
Yst,terv,Teemu - Apua-arkeen
Monen opiskelijan tilanne pahenee entisestään hallituksen uuden linjauksen myötä, joka painottuu opintolainaan ja pienentää tukia. On fb ryhmiä, jotka yrittävät auttaa pienituloisia ja opiskelijoita. Esittämiä tositteita vastaan, voi saada avun akuuttiin hätään, ruokaan, hygieniatuotteisiin tai kirjoihin, ainakin joksikin aikaa. Eihän fb ryhmätkään mitään elatusryhmiä ole, mutta pientä apua voi arjen kurjuuteen saada. Esimerkkinä; Autetaan Lähimmäistä, jossa tositteet vaaditaan ja auttajat luottavat hakijan todelliseen avun tarpeeseen. Kannattaa liittyä ja tutustua ryhmään. https://www.facebook.com/groups/742256905907652/
- Sugardaddys
Pitää ottaa sugardaddy niin ei travitse huolehtia rahasta
- 4545455435
Mullakin ulosotossa 50 tuhatta euroa ja nyt pakko ottaa lisää velkaa opintolainan muodossa. Kun opinnoissa menee 3v vähintään vielä niin ulosotossa muhii 50 donaa 10.5% UO-korolla 3 vuoden opintolainat niin valmistuessa on yht. varmaan joku 100 tonnia velkaa. Hyvä lähtä valmistuneen siitä elämää rakentamaaan. Kiitos hallitus! Pelastitte mun elämän.
- helppoarahaa
Täältä ansaitsen noin 20-30€ kuussa kyselyihin vastailemalla. Enemmänkin voisin ansaita jos tulisi joka päivä kyselyihin vastailtua. Voin todella suositella. https://www.clixsense.com/?11968575
- suolarahaa
Jos sulla on ylimääräinen vanha laatikkotietokone ja nettiyhteys, ehkä voit mainata suolarahaa, eli bitcoineja (satosheja pääasiassa), klikkaa ja lataa itsellesi kursoriasi hyväksikäyttävä ohjelma (kone kyllä lämpenee, mutta sitä voi säädellä) eli https://get.cryptobrowser.site/2038426
- Anonyymi
Tosiasia on, että tuilla ei elä. Mistä luulette saavanne asunnon 400€/kuukausi? Yksiön hinta Tampereella 650€ ja oppilas asuntoihin 2 vuoden jono. Miltä tuntuu, jos kulujen jälkeen jää käteen rahaa 200€./kk.
On kaistapäistä touhua, jos kotoa antaa jonkun satasen kuukaudessa, menetät tuet. Täytyy sanoa, mitä noilla hallitus akkoilla ja ulkoilla on tukan alla .
Ketjusta on poistettu 32 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3107141Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662116- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151327- 1121267
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie81203Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541126Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411061Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2891008