Olen menossa heinäkuussa "retkeilemään" Rhodokselle yhdeksi viikoksi. Olen ajatellut majoittua huoneistohotelli Marietteen, joka on hieman ydinkeskustan ulkopuolella. Onko kenelläkään kokemusta em. majoituspaikasta eli mitä onkaan odotettavissa??? Kiitoksia paljon.
Rhodos - Mariette
Matkaaja-Mat
2202
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olimme Mariettessa -96. Paikkahan on saattanut noista ajoista muuttua, mutta ainakin silloin
huoneistot olivat nuhruisia ja parhaat
päivänsä nähneitä. Takapihalla oli silloin baari ja pieni uima-allas josta todellakin kantautui meteliä. Hotelli sijaitsee vähän syrjässä keskustasta melko rauhallisella kadulla jolla on kuitenkin öisin läpikulkuliikennettä. Keskustan reunaan on ehkä kilometrin verran käveltävää. Ympäristö on kuitenkin kauniinoloista (havupuitakin mutkaisella kävelymatkalla kaupunkiin)paikallisten asuttamaa aluetta. Läheltä pääsee vasemmalle ylös kukkulalle, josta hienot näkymät yli kaupungin, niemenkärkeen.
Olimme kesällä -98 perheemme kanssa Rodoksella, majoittuneena juuri tuossa Mariette-huoneistohotellissa. Tuosta reissusta jäi paljon hyviä kokemuksia ja ihania muistoja. Mariette on pieni ja vaatimatonkin, mutta kodikas ja siisti. Sijainniltaan tosi kiva: ei mitään turisti-hotellialuetta vaan sijaitsee kadulla, jossa yksityisiä, upeitakin taloja, ikäänkuin talo talojen joukossa. Kadun puolelta ja sisäänkäynti osin upeiden kasvien peitossa. Parvekkeeltamme oli näkyvyys vastapäiseen paikalliseen kreikkalaistaloon, oli kiva joskus seurailla talonväen puuhasteluja. Osa huoneistoja oli uima-altaalle päin. Uima-allasalue oli pienehkö mutta suojaisa ja viihtyisä. Hotellin alakerrassa oli pieni baari ja matkamuistomyymälä. Henkilökunta oli ystävällistä, silloin vastaanotossa oli myös suomalainen tyttö Piia. Kadun varrella oli pari pientä kauppaa, toinen kioskimaisempi, toinen (Monte Smitin kukkulan suuntaan) oli parempi valikoimiltaan. Ruokapaikkoja ei ihan siinä kulmilla ollut, keskustaan päin ja iki-ihanaan vanhaan kaupunkiin, josta niitä kyllä löytyi,ei ollut pitkä matka. Rodoksen kaupungissa riittää kyllä viikoksi katseltavaa ja koettavaa yllin kyllin, niin ettei liene väliä onko majapaikka ihan luksusta. Vai mikä sitten lieneekin tärkeintä itse kullekin. Voimme kokemuksemme mukaan suositella. Nauti matkastasi!