Veljeni oli 1960-luvun lopulla Ruotsin Boråsissa pari vuotta työskennellen Algotsilla ja Borås Väferillä. Hän oli tuolloin nuori, alle 20-vuotias. Reissu varmaan oli osittain sellainen seikkailu, asunnot olivat mitä ihmeellisempiä vuokrahuoneita jne. En saanut häneltä selvää vastausta, olisiko sinne voinut jäädä pysyvästi asumaan.
Pitempään Ruotsiin jääneet voisivat kertoa, miksi he sinne jäivät? Myös mitkä seikat Suomeen paluuta puolsivat? Mikä esti Suomeen paluun jne. Saako ruotsalaisista ystäviä, vai ovatko he jotenkin 'bättre folkia'?
Joka tapauksessa arvostan ruotsinsuomalaisia, koska Ruotsiin muutto on kuitenkin melkoinen askel elämässä. Vaatii uskallusta.
Kertokaa kokemuksista
5
165
Vastaukset
- :-)
Enemmän kun puolet elämästäni täällä Skoonessa elänneenä totean että oikea oli valintani.- Mä elämältä kaiken sain...... vain koira puuttuu, mutta kun jää eläkkeelle tulee varmasti hommattua ? Jos vielä henki pihisee :D (65 vielä töissä)
- DDDDDX
Paluumuuttajana voin sanoa kokemuksesta, ettei kannata Suomeen palata. Ruotsissa oli vakaa työpaikka 11v ja täällä joutui jo vuoden jälkeen työttömäksi mitä en Ruotsissa kokenut. Ajat toki ovat muuttuneet mutta perustilanne ei.Monesti vielä on mielessä lähtö täältä.
- Näin kävi
Teki kai se mieli joskus tulla takaisin Suomeen, mutta kun oli lapsia ja perhe, ruotsalainen mies, niin ei se niin helppoa ollutkaan. Entä se työpaikka siellä ja asunnot?
Niin sitä tuli jäätyä tänne.
Olo on joskus ontto, mutta helppoahan se elämä on täällä.
Kun ikävä iskee, niin teen risteilyn Suomeen, ja käyn aina kesällä lomilla Suomessa.
Näin vain kävi, ei ollut tarkoitus tulla tänne, mutta "kohtalo" heitti. - isoäiti
Yli 40 vuotta täällä Boråsissa asuneena tuntuu kotiutuneensa tänne. Täällä on ollut töitä koko työelämän ajan,nyt olen jo eläkkeellä ja hankin tosiaan koiran vielä vanhoilla päivilläni. Tuskin olisi Suomessa paremmin pärjännyt. Täällä sai hankittua oman talon joka nyt on myyty ja asutaan pienemmässä mökissä vähän kaupungin ulkopuolella. Alkuun oli ikävä Suomeen mutta nyt on lapset ja lapsenlapset täällä ja Suomessa käydään vain joskus ja kun takaisin tulee tuntee tulevansa kotiin. Ruotsalaisista ei helpolla saa ystäviä,muutama on mutta ne ovat entisiä työkavereita.
- Onnieipotki
JOS OLET ASUNU RUOTSISSA 10-20-30-TAI YLI40 VUOTTA JA JÄÄT ELÄKKEELLE ÄLÄ VAIN TOTTAJUMALAUTA TUU SUOMEHEN ELÄKKEELLE,SUOMI KYNII ELÄKKEESI LAITTOMILLA "VAPAUTUSMENETELMÄ"SÄÄNNÖILLÄ.JOS OLET ASUNU VUOSIA RUOTSIS ET VIIHDY VARMASTI SUOMES MINULLA ON KOKEMUSTA,OLEN OLLUT RUOTTIS VOLVOLLA SKÖVDES BORLÄNGES STORAKOPPARPERGILLÄ,KATUNUOON KUN LÄHÄRIN POIS.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain607502Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232936- 1421776
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651649Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151458Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671404- 1311153
- 76849
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 52745