Vähän viihdettä tähän väliin...
Autokaupat
Hän tarkastelee kylkiä mahdollisten ruostevaurioiden varalta. Aivan kuin tarkoituksena olisi kartoittaa jokainen mahdollinen vika ja tuoda ne minun nenäni eteen silkaa ilkeyttä. Minä en näe siihen mitään syytä, sillä auto on jo minun. Olen jo maksanut siitä, eikä niitä rahoja saa enää takaisin. Myyjän ilme oli varmasti näkemisenarvoinen, kun kerroin ostavani kyseisen auton. Miesparka oli todennäköisesti luullut seisottavansa tätä rämää liikkeensä pihassa maailman loppuun asti. Hyvä, kun hän hypähdellyt ilosta, kun hän meni hakemaan auton papereita. Aivan kuin en olisi tuntenut itseäni tarpeeksi säälittäväksi jo muutenkin.
Hän kiertää auton ympäri ja tarkastaa lopulta konepellin alle. Hän ei sano mitään tuomitsevaa, muttei näytä erityisen tyytyväiseltäkään. Minun tekisi mieli huutaa ja ajaa hänet pois, mutta kaipa hän tietää autoista enemmän kuin minä. ”Mihin helvettiin sä olet ittes taas ajanu…” hän huokaisee ja minä kohautan olkiani. Niinhän ne sanoivat rengasliikkeessäkin. ”Renkaat on paskana, täysin kuluneet, ne on pakko vaihtaa, jos tahdot päästä katsastuksesta läpi.” Eihän siinä sitten muu auttanut. Onneksi mitään sen suurempaa vikaa ei siihen hätään löytynyt.
”Turhaan sä tätä suret. Tää on mun auto”, sanon vihdoin hänelle ja alan esitellä moitteettomasti toimivaa keskuslukitusjärjestelmää. Ei minun kannata valittaa. Tarvitsin autoa ja tämä oli ainut, johon minulla oli varaa. Ja eikös se niinkin ole, että vanha ruotsalainen on aina parempi kuin uusi venäläinen. Hän istuu takapenkille ja tarkastelee verhoilua. ”Tupakan polttamia reikiä”, hän vain huomauttaa aivan kuin en jo tietäisi niistä. Hän käyttäytyy todella oudosti, ottaen huomioon, että hänen pitäisi olla minun ystäväni.
”Tää on vanha poliisiauto, maalattu vaan tummansinisestä mustaks”, kerron iloisesti. ”Joo, huomasin ovista”, hän nyökkää. ”Tässä takapenkillä on varmaan valehdeltu hemmetisti”, hän huomauttaa. Naurahdan vähän ja lisään: ”Ja oltu raudoissakin varmaan.” Lopulta hänen ilmeensä muuttuu vakavasta hieman huvittuneemmaksi. ”Tää on ihan porno”, hän nauraa. ”Sitthän tää on ihan mun”, minä hymähdän. ”Älä huoli”, hän sanoo ja ojentaa kätensä laskien sen olkapäälleni.
”Mitäs jos mä laittaisin sinne taakse jotkut vilkkuvalot?”, kysyn puoliksi tosissani. ”Mä voin vaikka ostaa sulle karvanopat, jos sä tahdot. Ja voihan tohon konepeltiin liimata jonkun liekkitarran”, hän visioi jo päässään mahdollisia kuviointeja. ”Entäs ne takapenkin tummennuskalvot? voiko niitä korjata, kun ne reunoista ihan lohkeilleet?” kysyn tällä kertaa aivan tosissani. ”Kaipa ne voi”, hän nyökkää ja rapsuttaa tummansinistä ikkunapintaa.
”Kiitos”, sanon lopulta hänelle ja tarjoan kyytiä kotiin. ”Ei kiitos, säästä bensaa”, hän vastaa kohteliaasti. ”Yks ongelma mulla vielä olis”, sanon juuri, kun hän on kävelemässä pois. ”Ai, yksikö vain?” hän hämmästyy. ”Niin, mä en vielä tiedä, miten mä selitän tämän mun isälle”, huokaan syvään ja isken pääni mustaan konepeltiin. ”No esittelet vaan silleen, että hei iskä tässä on Musta-Maija”, hän nauraa ja laahustaa pois. Minä nauran hetken ja menen sitten lukitsemaan ovet, vaikka tuskinpa tätä kukaan tahtoisi varastaa.
Autokaupat
Hän tarkastelee kylkiä mahdollisten ruostevaurioiden varalta. Aivan kuin tarkoituksena olisi kartoittaa jokainen mahdollinen vika ja tuoda ne minun nenäni eteen silkaa ilkeyttä. Minä en näe siihen mitään syytä, sillä auto on jo minun. Olen jo maksanut siitä, eikä niitä rahoja saa enää takaisin. Myyjän ilme oli varmasti näkemisenarvoinen, kun kerroin ostavani kyseisen auton. Miesparka oli todennäköisesti luullut seisottavansa tätä rämää liikkeensä pihassa maailman loppuun asti. Hyvä, kun hän hypähdellyt ilosta, kun hän meni hakemaan auton papereita. Aivan kuin en olisi tuntenut itseäni tarpeeksi säälittäväksi jo muutenkin.
Hän kiertää auton ympäri ja tarkastaa lopulta konepellin alle. Hän ei sano mitään tuomitsevaa, muttei näytä erityisen tyytyväiseltäkään. Minun tekisi mieli huutaa ja ajaa hänet pois, mutta kaipa hän tietää autoista enemmän kuin minä. ”Mihin helvettiin sä olet ittes taas ajanu…” hän huokaisee ja minä kohautan olkiani. Niinhän ne sanoivat rengasliikkeessäkin. ”Renkaat on paskana, täysin kuluneet, ne on pakko vaihtaa, jos tahdot päästä katsastuksesta läpi.” Eihän siinä sitten muu auttanut. Onneksi mitään sen suurempaa vikaa ei siihen hätään löytynyt.
”Turhaan sä tätä suret. Tää on mun auto”, sanon vihdoin hänelle ja alan esitellä moitteettomasti toimivaa keskuslukitusjärjestelmää. Ei minun kannata valittaa. Tarvitsin autoa ja tämä oli ainut, johon minulla oli varaa. Ja eikös se niinkin ole, että vanha ruotsalainen on aina parempi kuin uusi venäläinen. Hän istuu takapenkille ja tarkastelee verhoilua. ”Tupakan polttamia reikiä”, hän vain huomauttaa aivan kuin en jo tietäisi niistä. Hän käyttäytyy todella oudosti, ottaen huomioon, että hänen pitäisi olla minun ystäväni.
”Tää on vanha poliisiauto, maalattu vaan tummansinisestä mustaks”, kerron iloisesti. ”Joo, huomasin ovista”, hän nyökkää. ”Tässä takapenkillä on varmaan valehdeltu hemmetisti”, hän huomauttaa. Naurahdan vähän ja lisään: ”Ja oltu raudoissakin varmaan.” Lopulta hänen ilmeensä muuttuu vakavasta hieman huvittuneemmaksi. ”Tää on ihan porno”, hän nauraa. ”Sitthän tää on ihan mun”, minä hymähdän. ”Älä huoli”, hän sanoo ja ojentaa kätensä laskien sen olkapäälleni.
”Mitäs jos mä laittaisin sinne taakse jotkut vilkkuvalot?”, kysyn puoliksi tosissani. ”Mä voin vaikka ostaa sulle karvanopat, jos sä tahdot. Ja voihan tohon konepeltiin liimata jonkun liekkitarran”, hän visioi jo päässään mahdollisia kuviointeja. ”Entäs ne takapenkin tummennuskalvot? voiko niitä korjata, kun ne reunoista ihan lohkeilleet?” kysyn tällä kertaa aivan tosissani. ”Kaipa ne voi”, hän nyökkää ja rapsuttaa tummansinistä ikkunapintaa.
”Kiitos”, sanon lopulta hänelle ja tarjoan kyytiä kotiin. ”Ei kiitos, säästä bensaa”, hän vastaa kohteliaasti. ”Yks ongelma mulla vielä olis”, sanon juuri, kun hän on kävelemässä pois. ”Ai, yksikö vain?” hän hämmästyy. ”Niin, mä en vielä tiedä, miten mä selitän tämän mun isälle”, huokaan syvään ja isken pääni mustaan konepeltiin. ”No esittelet vaan silleen, että hei iskä tässä on Musta-Maija”, hän nauraa ja laahustaa pois. Minä nauran hetken ja menen sitten lukitsemaan ovet, vaikka tuskinpa tätä kukaan tahtoisi varastaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei vainkaan, piristävän raikas kirjoitus noitten rakkaus/jätetyksitulemisjuttujen seassa. Lisää tällaista
Kumarran syvään.
Ajattelinkin, että tähän väliin sopisi jotain vähemmän riipivän romanttista tekstiä.
Mukavaa, jos pidettiin. En olekaan kirjoittanut tänne mitään piiiiitkään aikaan.
:)
Loistava!
Etenkin tuo ystävän lievä kelkankääntö jossakin puolivaiheilla. Hykerryttäviä yksityiskohtia [ auto paranee, jos siihen laittaa karvanopat (hyi)ja liekkitarroja (heh) ? ] Vaikka totta kai oma auto on aina enemmän kuin vain auto...
Edelleenkin ihailen tuota sinun kykyäsi saada dialogi ja kerronta pelaamaan yhteen. Ei ole liian jäykkää, muttei toisaalta liian höttöstäkään, kun niin nätisti ja tasapainoisesti osaat käyttää dialogissa puhekielisempää ja muuten kirjakielisempää. Huoh.
Niin, kyllä tässä päässä on ainakin pantu poissaolosi merkille. Kiva kun taasen näkyilet (edelleenkin, en ole vielä kyllästynyt =)).
Kiitosta vain kaikille lukeneille.
Hyvä, että joku kokee kerrontani ja henkilöiden dialogit onnistuneina. Sittenhän edes joku juttu tulee tehtyä oikein xD Eli en nyt tiedä, kannattaako minun kirjoittamistani mitenkään ihailla...
*kasvaa taas metrin pituutta, jotta joku voi taas tulla hakkaamaan pään poikki*