Toissa vuoden helmikuussa Vantaalta oleva poikajoukko - iältään luultavasti 15-18 vuotta -riehui illalla paikallisjunassa ja aiheutti siinä tuntuvia vahinkoja, ehkä kymmeniätuhansia euroja.
Tilanteen järjettömyyttä ja raakuutta kuvastaa mm. se, että rauhoittamaan tullutta junailijaa oli löyty päähän pullolla.
Poliisi pidätti riehujat jo tunnin sisällä. Joku sekopää jouduttiin panemaan rautoihin.
Asiasta kirjoitettiin ja oli kuvia mm. iltapäivälehdissä.
Sen jälkeen en ole kuullut enkä lukenut asiasta mitään.
Kiinnostaisikin nyt tietää, mikä oli tapahtumien todennäköinen kulku sen jälkeen. Mitä todennäköisimmin olivat edessä oikeudenkäynti ja korvausvaatimukset. Millaisia olivat todennäköisesti tuomiot? - Joukossa on luultavasti ollut jo aikaisemmin pikkurikoksiin syyllistyneitä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Todennäköisimmin asian käsittely on vielä kesken. Suomessa ei koskaan mene alle 2-3 vuodessa tuollainen monta henkilöä ja erilaisia rikoksia sisältävän homman käsittely.