Lumiongelma?

Kotiini tuli viikko sitten urospentu (bernin ja isovillakoiran seos). Se on nyt 8 viikon ikäinen ja on käyttäytynyt mallikkaasti. Nukkuu yöt nätisti ja useimmiten lopettaa villiintyessään sormien näykkimisen kun sanoo hitaasti ei ja tarjoaa lelua (tuima ei saa sen haukkumaan ja machoilemaan). Ei pure kenkiä tms. muuten kuin joskus harvoin saadessaan hepulin.
Ongelmana on ulkoilu. Siällä pentu tekee asiansa lähes aina sanomalehdelle. Vien sen ruokailun jälkeen ja pennun näyttäessä merkkejä hädästä ulos. Ulkona ongelmana on kuitenkin lumi, joka vie pennun kaiken huomion ja kukapa viitsisi kyykistyä kun kylmää lunta on kainaloihin asti. Useimmiten siis käymme pihalla ilman, että mitään tulee (ennen lumen tuloa ehdimme olla pari päivää ulkoilemassa, ja silloin pissa tuli useammin). Pentuahan ei voi edes pitää ulkona pakkasella hirmuisen kauan.
Toinen ulkoiluongelma on hyppiminen. Sisällä koira on rauhallinen, mutta ulkona roikkuu lahkeessa. Kieltäessä innostuu ja jos ei kiinnitä mitään huomiota siihen, roikkuu se lahkeessa koko päivän vaikka seisoisi paikallaan. Silloin kun pentu käyttäytyy nätisti, kehun sitä, ja siitä innostuneena se iskee hampaat lahkeeseen. Talvivaatteet varmaan kiehtovat pentua? Meneekö tämä ohi pennun kasvaessa vai mitä pitäisi tehdä? Entinen koira, afgaani, oli jo pennusta asti ylpeä, eikä alentunut moisiin hölmöilyihin =).
6588
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Pentu on vielä ihan vauva, joten välillä tulee asiat ulos, mutta hyvin tavallista se on niin, että ulkona käydään ihmettelemässä ja tehdään sitten heti sisälle. Vie pentu hetkeksi ulos, jos tekee sinne, niin hyvä ja jos sisälle paperille niin sekin hyvä. Parin kuukauden harjoittelun jälkeen tulee useammin ulos, kuin sisälle. Tuolla rotuyhdistelmällä pentu on kyllä riehkas ja kova hyppimään, eli ihan tavallista tuon ikäiselle pennulle roikkua lahkeissa. Keksi sille jotain korvike toimintaa lahkeen sijaan, että saat opetettua siltä pois vaatteissa roikkumisen alkuunsa. Esim. jonkun lelun retuuttamista jne.

Äänestä
  • Kiitoksia vastauksesta! Kyllähän tuo varmasti vielä oppii, joka päivä on hurjan paljon eilistä nokkelampi. Viisas koira, eikä enään niin kapinallinen kuin ensimmäisinä päivinä! Koska edellinen koira oli niin hirmuisen helppo, huolestutta vain ettei tuolle pinty mitään kurjia tapoja, kun monissa keskusteluissa annetaan kauhukuvia isoista koirista joiden on annettu rellestää pentuna kuin ellun kanat...

    Äänestä

  • Pentu kirjoitti:

    Kiitoksia vastauksesta! Kyllähän tuo varmasti vielä oppii, joka päivä on hurjan paljon eilistä nokkelampi. Viisas koira, eikä enään niin kapinallinen kuin ensimmäisinä päivinä! Koska edellinen koira oli niin hirmuisen helppo, huolestutta vain ettei tuolle pinty mitään kurjia tapoja, kun monissa keskusteluissa annetaan kauhukuvia isoista koirista joiden on annettu rellestää pentuna kuin ellun kanat...

    Pennut rellestää aikansa, oppivat kyllä tavoille myöhemmin, ei se että pentu riehuu tee siitä aikuisena hurjimusta, kaikkein eniten riippuu koiran omistajasta millainen tulee.

    Äänestä

  • Pentu kirjoitti:

    Kiitoksia vastauksesta! Kyllähän tuo varmasti vielä oppii, joka päivä on hurjan paljon eilistä nokkelampi. Viisas koira, eikä enään niin kapinallinen kuin ensimmäisinä päivinä! Koska edellinen koira oli niin hirmuisen helppo, huolestutta vain ettei tuolle pinty mitään kurjia tapoja, kun monissa keskusteluissa annetaan kauhukuvia isoista koirista joiden on annettu rellestää pentuna kuin ellun kanat...

    pentu on just kaikkein tärkeimmässä opetusvaiheessa.virheitä on erittäin vaikea korjata.jos tarpeet tekee ulos niin kiitä sitä jos tekee sisälle niin siivoat vaan pois.mitä tulee lahkeessa roikkumiseen niin siihen ei kannata osallistua ennimmäistäkään kertaa.jos tarttuu lahkeeseen niin älä yhtään liikuta jalkaa vaan ota pentua niskasta kiinni ja sano ei tiukasti.ei pitkään kiinnosta pentua.hyvää jatkoa sulle ja pennulle.itselläni on 9 kuukauden ikäinen koira vauva.

    Äänestä

Vielä kysyn sellaista, että voisinko käyttää pennullani jo nyt valjaita pannan sijaan. Se on nyt viikon ollut pannan kanssa, eikä edes eka kerralla ihmetellyt sitä. Istuu nätisti ja antaa laittaa pannan kaulaan ulos lähdettäessä. Se kävelee hyvin, mutta jos se haistaa jotakin tai näkee ihmisen, se lähtee tietenkin hirveää vauhtia tutustumaan ja muutaman riuhtaisu-kerran jälkeen se on rykinyt tosi ikävästi.

Äänestä
  • Itse olen kuljettanut pennut noin 1 vuotiaaksi valjaissa ja sitten siirtänyt taluttimen pantaan. Pantaa on kyllä pidetty ihan pienestä kaulassa.
    Toiset sanovat, ettei opi kulkemaan pannassa, jos käytetään pentuna valjaita, mutta meidän kaikki koirat(3) ovat oppineet pantaan hyvin ja vetämättä.
    Pentu törmäily on tehty turvallisesti valjaissa, ja opettelu vierellä kulkemiseen, niin on sitten kaula säästynyt riuhtaisuilta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pentu kirjoitti:

Kotiini tuli viikko sitten urospentu (bernin ja isovillakoiran seos). Se on nyt 8 viikon ikäinen ja on käyttäytynyt mallikkaasti. Nukkuu yöt nätisti ja useimmiten lopettaa villiintyessään sormien näykkimisen kun sanoo hitaasti ei ja tarjoaa lelua (tuima ei saa sen haukkumaan ja machoilemaan). Ei pure kenkiä tms. muuten kuin joskus harvoin saadessaan hepulin.
Ongelmana on ulkoilu. Siällä pentu tekee asiansa lähes aina sanomalehdelle. Vien sen ruokailun jälkeen ja pennun näyttäessä merkkejä hädästä ulos. Ulkona ongelmana on kuitenkin lumi, joka vie pennun kaiken huomion ja kukapa viitsisi kyykistyä kun kylmää lunta on kainaloihin asti. Useimmiten siis käymme pihalla ilman, että mitään tulee (ennen lumen tuloa ehdimme olla pari päivää ulkoilemassa, ja silloin pissa tuli useammin). Pentuahan ei voi edes pitää ulkona pakkasella hirmuisen kauan.
Toinen ulkoiluongelma on hyppiminen. Sisällä koira on rauhallinen, mutta ulkona roikkuu lahkeessa. Kieltäessä innostuu ja jos ei kiinnitä mitään huomiota siihen, roikkuu se lahkeessa koko päivän vaikka seisoisi paikallaan. Silloin kun pentu käyttäytyy nätisti, kehun sitä, ja siitä innostuneena se iskee hampaat lahkeeseen. Talvivaatteet varmaan kiehtovat pentua? Meneekö tämä ohi pennun kasvaessa vai mitä pitäisi tehdä? Entinen koira, afgaani, oli jo pennusta asti ylpeä, eikä alentunut moisiin hölmöilyihin =).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu