Emilian lääkärintarkastus

19-vuotias Emilia oli tänä syksynä saanut opiskelupaikan yliopistosta ja aloittanut biokemian opinnot. Muutama viikko sitten hän oli saanut ylioppilaiden terveydenhoitopalveluista kutsun ensimmäisen vuoden opiskelijoille tarkoitettuun lääkärintarkastukseen. Hän oli soittanut kutsukirjeessä mainittuun puhelinnumeroon ja vahvistanut hänelle varatun ajan.

Kyseisen päivän aamuna Emilia ilmoittautui paikallisen terveysaseman ala-aulassa ja vastaanottovirkailijan avustamana täytti lomakkeen, jossa kysyttiin joitakin hänen henkilö- ja terveystietojaan. Tämän jälkeen häntä kehotettiin menemään toiseen kerrokseen, missä sijaitsivat opiskelijoiden terveydenhoitopalvelut.

Toisen kerroksen odotushuoneessa oli Emilian lisäksi vain kolme muuta henkilöä: suunnilleen hänen ikäisensä tyttö, joka istui huoneen takaseinustalla lukien jotakin aikakauslehteä sekä kaksi, ainakin ulkonäöltä tätä vanhempaa poikaa, jotka istuivat vierekkäin ja juttelivat keskenään. Emilia istuutui myös odottamaan, sulki kännykkänsä ja laski sen mustaan olkalaukkuunsa.

Vasta nyt istuessaan odotushuoneessa hän alkoi oikeastaan ensimmäisen kerran ajattelemaan koko lääkärintarkastusta. Hän ei tiennyt, olisiko hänelle tarkastuksen tekevä lääkäri nainen vai mies. Hän tiennyt liioin, mitä tässä koko tarkastuksessa edes tehtäisiin. Saamassaan kirjeessä todettiin vain, että kysymyksessä olisi nimenomaan lääkärin suorittama tarkastus. Niin tai näin, tuskinpa siinä kovin kauaa menisi. Hän saattaisi vielä ehtiä jälkimmäiselle luentotunnille.

Vihdoin erään tutkimushuoneen ovi avautui.

”Emilia!”, kuului lääkärin ääni oviaukosta.

Emilia nousi ylös ja käveli sisään huoneeseen. Lääkäri oli pitkä, arviolta 35-vuotias mies. Hän tervehti Emiliaa kohteliaasti ja pyysi tätä istuutumaan tuoliin kirjoituspöytänsä viereen. Emilia istui, risti jalkansa ja laski olkalaukkunsa lattialle tuolin viereen.

”Olet siis aloittanut opinnot yliopistossa tänä syksynä, vai mitä?” kysyi lääkäri etsien samalla selvästikin jotain paperia epäsiistiltä pöydältään.

”Joo, aloitin biokemian opinnot”, vastasi Emilia lyhyesti lääkärin kysymykseen.

”Vai niin, se kuulostaa mielenkiintoiselta. Mutta se, miksi olet täällä tänään, johtuu siitä, että kaikki uudet opiskelijat kutsutaan ensimmäisenä opiskeluvuotenaan lääkärintarkastukseen”, jatkoi lääkäri löydettyään vihdoin paperin, jota oli pöydältään etsinyt.

”Niinhän siinä kirjeessä todettiin”, vastasi Emilia silmäillen samalla tutkimushuonetta ympäriinsä.

Tutkimushuone oli varsin tyypillinen. Lääkärin kirjoituspöydän lisäksi keskellä huonetta oli vahapaperin päällystämä tutkimuspöytä. Huoneen kulmassa oli pieni, Emilian käsityksen mukaan varmaankin potilaiden riisuutumiseen tarkoitettu soppi, joka oli erotettu muusta huoneesta suihkuverhon kaltaisella sermillä. Sen vieressä oli vaaka, johon oli samaan yhdistetty myös pituuslaite.

”Meillä onkin ollut melkoisen kiire teidän uusien opiskelijoiden kanssa, mutta nyt tilanne alkaa kyllä pikkuhiljaa helpottamaan”, kertoi lääkäri Emilian nyökätessä hänelle ymmärtävästi.

”Mutta… ennen kuin aloitetaan, jos voisit vähän riisuutua”, sanoi lääkäri nyt ammattimaisella äänellä.

Emilia hämmästyi hieman hänen sanojaan, vaikka olikin mielessään vähän ounastellut tätä.

”Niin, voit riisuutua alusvaatteisillesi tuon sermin takana”, lääkäri sanoi osoittaen huoneen kulmassa olevaa suojaisaa paikkaa.

Emilia punastui vähän. Eipä tässä taida mikään auttaa, hän ajatteli itsekseen tuntien, totta kai, pientä vastahakoisuutta riisuutumista kohtaan. Ja tietenkin myös pientä jännitystä.

Emilia nousi ylös tuolista ja käveli hitaasti huoneen kulmaan sermin taakse, missä oli pieni tuoli, mihin vaatteet voisi kaiketi laskea. Hän laski olkalaukkunsa maahan ja riisui ensin kenkänsä. Tämän jälkeen hän tarttui mustan puuvillapaitansa helmaan ja nosti sitä ylös riisuen sen kokonaan yltään. Hän riisui myös valkoisen aluspaitansa ja tunsi jo nyt ensimmäiset vilunväristykset ihollaan. Hän avasi seuraavaksi tummansinisten farkkujensa napit, kumartui ja laski ne nilkkoihinsa vetäen jalkansa lopulta ulos kummastakin lahkeesta. Hän mietti hetken, pitäisikö myös sukat ottaa pois ja muisti samalla, että ainakin kouluaikojen terveystarkastuksissa piti aina olla paljain jaloin. Niinpä hän kumartui uudelleen, koukisti polviaan ja riisui mustat nilkkasukkansa. Tämä 19-vuotias seisoi nyt sermin takana yllään vain vaaleansiniset rintaliivit ja samanväriset pikkuhousut. Tutkimushuone tuntui älyttömän viileältä, kuten aina lääkärintarkastuksissa.

Emilia tuli vihdoin esiin sermin takaa, alusvaatteisillaan ja paljain jaloin. Hän yritti näyttää rauhalliselta, vaikka tunsikin sisällään vähän tutisevan. Mitähän tässä vielä tapahtuu?

Lääkäri mittasi häntä katsellaan. Emilia yritti aluksi välttää suoraa silmäkontaktia tämän kanssa, mutta katsoi lopulta lääkäriä, joka oli noussut ylös tuolistaan.

”No niin, Emilia…”, sanoi lääkäri keskeyttäen hiljaisuuden ”…astuisitko aluksi tuohon vaa’alle, niin tehdään vähän tarkistuksia”.

Emilia astui vaa’alle ja lääkäri kirjoitti sen osoittaman lukeman ylös pieneen kämmentietokoneeseensa.

”Voisitko sitten kääntyä, niin mitataan samalla pituutesi?” hän sanoi.

Emilia kääntyi, laittoi jalkateränsä yhteen ja suoristi ryhtiään. Lääkäri laski pituustelan osoitinta niin alas, että se juuri ja juuri kosketti Emilian vaaleita hiuksia tämän päälaella. Lääkäri tarkisti tuloksen ja merkitsi sen jälleen kämmenmikroonsa.

”Okei, Emilia…”, hän sanoi ,”…voit istua sitten tuohon tutkimuspöydälle”.

Lääkäri tarkisti joitakin tietoja esittämällä kysymyksiä lomakkeesta, jonka Emilia oli vastaanottotiskillä täyttänyt. Niissä ei ollut mitään sen kummempaa. Seuraavaksi hän mittasi Emilian verenpaineen todeten sen olevan hiukkasen koholla, mikä oli kuulemma ihan yleistä tässä tilanteessa. Mitenkään hälyttävää se ei kuitenkaan ollut.

”Voit käydä makaamaan selällesi siihen pöydälle ja koukistaa vähän polviasi”, kehotti lääkäri seuraavaksi.

Emilia asettautui selinmakuulle ja koukisti vähän polviaan, aivan kuten pitikin. Hän tunsi vahapaperin allaan rypistyvän sen painautuessa hänen paljasta ihoaan vasten. Lääkäri tunnusteli nyt koko kämmenellään hänen vatsaansa painaen sitä kevyesti ja tehden pientä leipomisliikettä. Hän kysyi muutaman kerran, tunsiko tyttö missään kohdassa mitään painoarkuutta ja Emilia vastasi joka kerta kieltävästi.

Hän pyysi seuraavaksi tyttöä kääntymään ja siirtymään vatsalleen. Emilian maatessa vatsallaan hän tunnusteli tämän selkälihasten kireyttä ja selkänikamia kysyen samalla, tuntuiko missään mitään kipua tai arkuutta. Vastaus oli jälleen kielteinen.

Lääkäri siirtyi pöydän toiselle puolelle ja painoi juuri kevyesti Emilian vasenta kylkeä, kun ovelta kuului koputus.

”Niin!” lääkäri vastasi.

”Täällä olisi muutama lääketieteen opiskelija”, kuului miehen ääni oven toiselta puolelta.

”Tulkaa vain sisään”, huusi lääkäri takaisin.

Tutkimushuoneen ovi avautui ja sisään astui viisi henkilöä: kolme miestä ja kaksi naista. He olivat kaikki nuoria, vähän yli kaksikymppisiä lääketieteen opiskelijoita, kandeja, ja heillä oli kaikilla yllään lääkärien valkoiset takit.

”Huomenta!” sanoi lääkäri keskeyttäen työnsä. ”Tulitte ilmeisesti seuraamaan lääkärintarkastusta, vai mitä?”

”Kyllä vain”, vastasi joku tuosta joukosta.

”Se sopii kyllä. Tässä meillä on Emilia. Hän on 19-vuotias ja on täällä tänään uutena opiskelijana normaalissa lääkärintarkastuksessa”, tervehti lääkäri kohteliaasti vieraitaan esittelemällä potilaansa.

Emilia oli yhä vatsallaan tutkimuspöydällä. Hän ei voinut uskoa tätä todeksi, että viisi ihmistä ryntää sisään kesken kaiken!

Ryhmä tervehti Emiliaa, joka pakotti itsensä varsin haluttomaan hymyyn. Mitähän tästä vielä seuraisi, hän ajatteli selvästikin närkästyneenä siitä, ettei lääkäri kysynyt häneltä mitään, haluaako hän näiden opiskelijoiden tulevan seuraamaan hänen lääkärintarkastustaan. Hän ei nimittäin olisi halunnut.

Katsoessaan uudelleen kandiryhmää Emilia oli tunnistavinaan yhden heistä. Hän vilkaisi vielä uudelleen ja tosiaankin, reunassa seisova nuori poika oli todellakin Ville, Emilian entisen luokkakaverinsa Tiinan isoveli. Hänhän opiskeli lääketiedettä. He tunsivat kyllä toisensa, mutta juuri nyt Emilia toivoi hartaasti, ettei Ville tuntisi häntä.

Mutta ei toivoakaan. Ville tunnisti heti Emilian, johon hän oli ollut joskus hiukan ihastunutkin tämän käytyä aina silloin tällöin heidän kotonaan. Kun heidän katseensa ensimmäistä kertaa kohtasivat, Ville virnisti hänelle. Emilia sulki silmänsä. Tästä tulisi varmaan vähän kiusallista!

Villekään ei voinut oikein käsittää, että tilanne oli todellinen. Hän oli tavannut Emilian muutaman kerran ja hänen täytyi myöntää, että tyttö oli ollut hänen pikkusiskonsa kavereista ehdottomasti kärkipäätä ulkonäkönsä ja sopuisan vartalonsa osalta. Se, että hän oli nyt seuraamassa tämän lääkärintarkastusta, sai hänet hiukkasen hermostuneeksi. Näkiessään Emilian, tietysti, ensimmäistä kertaa alusvaatteisillaan sai hänet huokaisemaan syvään. Hän toivoi mielessään, että tästä tulisi kenties normaalia perusteellisempi lääkärintarkastus.

”Olen tehnyt Emilialle jo perustarkastukset: pituus 167 senttiä, paino 54 kiloa, verenpaine 124/90 eli hiukan kohollaan, mutta se voi toki johtua myös tästä tutkimustilanteesta. Olen myös tunnustellut hänen vatsansa ja selkänsä. Kaikki on ollut ihan kunnossa”, selosti lääkäri tähänastiset tutkimustoimet kandiryhmän kuunnellessa tarkkaavaisina hänen puhettaan.

”Mutta… eiköhän vaan jatketa. Emilia, nousetko siitä ylös ja tuletko tänne huoneen keskelle, niin tarkistetaan muutama asia”, sanoi lääkäri.

Emilia kohottautui ylös ja asteli keskelle huonetta välttäen katseiden kohtaamista näiden ulkopuolisten kanssa.

Ryhmä näki nyt tytön kunnolla. Emilialla oli verrattain hyvä vartalo ja hänen vaaleat, aukiolevat, hiuksensa ulottuivat hieman yli olkapäiden. Hänen takamuksensa ja reitensä olivat hyvin kiinteät, mikä viesti siitä, että tyttö kävi säännöllisesti joko aerobicissa tai kuntosalilla. Hänen varpaankyntensä eivät olleet lakatut, mutta muuten hyvin hoidetut.

”Pidä kädet siinä sivuilla ja laita jalkoterät yhteen”, sanoi lääkäri varmalla äänellä.

Emilian kasvoilta saattoi viimeistään nyt havaita, että tyttö punasteli. Hän seisoi ryhdikkäästi kädet sivuilla keskellä huonetta odottaen, mitä seuraavaksi tapahtuu.

”Kuten huomaatte Emilian vartalo on ihan normaali ja hyvinkin terveessä kunnossa. Hänen luustonsa on hyvä, ryhti on erinomainen ja selkäranka suorassa, aivan kuten pitääkin”, sanoi lääkäri kiertäessään kerran Emilian ympäri.

Myös ryhmä, etenkin sen miespuoliset jäsenet, vaikuttivat tyytyväisiltä näkemäänsä. Toisin kuin Emilia, joka ei pitänyt tästä lainkaan.

”Mennäänpä eteenpäin…”, sanoi lääkäri ja jatkoi:

”Emilia, tiedän, että tämä saattaa tuntua sinusta vähän kiusalliselta, mutta seuraavaksi minun pitäisi tutkia sinun rintasi. Jos voisit käydä vielä riisumassa rintaliivisi tuossa sermin takana”.

Voi ei! Voiko tämä olla totta?

Emilia siirtyi jälleen melkoisen vastahakoisena sermin taakse. Hetken kuluttua hän olisi yläosattomissa lääkärin ja viiden ulkopuolisen edessä. Ja yksi heistä olisi vielä Ville, hänen entisen luokkakaverinsa isoveli, joka näkisi hänet nyt rinnat paljaana. Ainoa positiivinen asia tässä oli, ettei hänen sentään tarvinnut riisua myös pikkuhousujaan. Se olisi ollut jo ihan kamalaa.

Emilia avasi rintaliiviensä hakasen selkänsä takaa ja antoi niiden olkahihnojen liukua pitkin ohuita käsivarsiaan laskien ne lopulta alas tuolille. Hän henkäisi syvään ja astui taas esiin.

Kun Emilia tuli taas näkyviin sermin takaa yllään vain pienet vaaleansiniset pikkuhousut, lääkäri lähestyi häntä ja laittoi kätensä tytön oikean rinnan alle nostaen sitä kevyesti.

”Emilian rinnat vaikuttavat olevan normaalit 19-vuotiaan rinnat. Hyvin kehittyneet ja näyttävät saavuttaneen jo oikean kokonsa ja muotonsa”, hän jatkoi ja kosketti nyt vuorollaan Emilian kumpaakin rintaa nostaen niitä vähän ylös.

”Hänen nänninpäänsä ovat hieman kovettuneet, mikä on myös ihan normaalia tässä tilanteessa”, selitti lääkäri koskettaen Emilian toista nänniä, mikä sai tytön ikään kuin hypähtämään vähän.

”Istuudu nyt tuohon tutkimuspöydälle ja nojaa käsiisi hieman taaksepäin”, sanoi lääkäri ja Emilia totteli.

Lääkäri tuli hänen luokseen, asetti toisen kätensä Emilian olkapäälle ja painoi stetoskoopin pään hänen rintakehäänsä vasten. Hän käski tytön hengittää syvään sekä sisään että ulos. Hengityksen tahdissa Emilian rinnat vuoroin nousivat ja vuoroin laskivat tarjoten ainakin kolmelle kandiurokselle mukavan pikku-shown.

Myös Ville seurasi Emilian paljaiden rintojen liikettä herkiämättä ja tunsi tilanteen alkavan vaikuttavan myös häneen. Hän oli joskus aiemmin voinut kuvitella, että Emilialla olisi varmaan aika hyvät rinnat, muttei voinut tuolloin arvatakaan, että ne olisivat todellisuudessa näin täydelliset. Eivät liian isot, pikemminkin pienet, mutta uskottoman kiinteännäköiset ja hyvänmuotoiset. Vai pitäisikö kenties sanoa, että käteen sopivat.

Kuunneltuaan vielä hetkisen lääkäri otti stetoskoopin tulpat pois korvistaan ja ilmoitti ryhmälle kaiken olevan kunnossa. Hän riisui myös kumihansikkaat käsistään, mikä herätti heti Emiliassa toiveen siitä, että tämä olisi vihdoinkin ohi. Mutta toive osoittautui ikävä kyllä vääräksi, sillä hän laittoi käsiinsä samantien uudet, täysin steriilit hansikkaat. Tämän jälkeen hän käveli seinustalla olevan kaapin luo ja poimi sieltä elektronisen kuumemittarin ja hammastahnatuubin. Siltä ne Emiliasta ainakin näyttivät.

”Haluaisin seuraavaksi tarkistaa normaalin ruumiinlämpösi, Emilia…”, sanoi lääkäri lähestyen uudelleen tyttöä.

”Tämä on ehdottomasti luotettavin tapa on tehdä se”, hän jatkoi.

Emilia katsoi kuumemittaria ja ihmetteli, miksi se näytti jotenkin erilaiselta kuin tavallinen mittari. Joku kandiryhmästä hymähti hiljaa.

”Voit siirtyä seisomaan tuohon tutkimuspöydän päähän”, kehotti lääkäri.

Emilia ihmetteli edelleen, mitä tämä oikein oli, mutta nousi kuitenkin ylös ja siirtyi lääkärin osoittamaan paikkaan.

”Tuota… tätä ei oikein voi tehdä ilman että otat pikkuhoususi pois”, sanoi lääkäri hieman vaivaantuneena pitäen kuumemittaria edelleen kädessään.

”Siis mitä! Ei kai sitä oteta sieltä…?” kysyi Emilia selvästikin hämmentyneenä.

”Kyllä vain. Se on ehdottomasti kaikkein luotettavin tapa”, vastasi lääkäri.

Emilia oli kauhuissaan. Hänhän oli jo 19-vuotias ja nyt häneltä oltaisiin mittaamassa kuumetta peräsuolesta! Eihän niin tehtäisi kuin pikkulapsille.

Vaikka Emilia osoitti ilmeellään, että tämä oli hänen mielestään täysin tarpeetonta, lääkäri pysyi sitkeästi kannassaan. Edessä oli totuuden hetki.

Emilia otti sormillaan kiinni pikkuhousujensa joustavasta vyötärönauhasta ja laski ne kumartuen alas nilkkoihinsa astuen niistä lopulta ulos. Hän jännitti aivan kamalasti, mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan.

”No niin… voit laskea housusi tuolille siihen viereen ja taivuttaa ylävartalosi tutkimuspöydälle. Yritä nostaa takamustasi niin ylös kuin mahdollista. Voit työntää kädet eteen ja pitää kiinni pöydän reunoista, jos haluat”, kuuluivat lääkärin ohjeet.

Tämä oli jo kauheaa! Emilia taivutti ylävartaloaan ja kumartui pöydän päälle. Hän työnsi kädet eteensä ja otti kiinni tutkimuspöydän reunoista samalla kun hänen rintansa puristuivat pöytää vasten. Hän yritti olla varpaisillaan pitäen jalkansa kuitenkin tiukasti yhdessä.

”Sinun täytyisi vielä vähän levittää jalkojasi. Sanotaanko sellaiset 30-40 senttiä”, kuuluivat lääkärin armottomat ohjeet.

Tämä oli tosi noloa! Emilian ei tarvinnut ponnistella ajatellakseen, että levittämällä jalkansa erilleen, hänen peräaukkonsa ja muutenkin koko alapäänsä tulisivat kokonaan kaikkien näkyviin. Myös Villen.

”Onko teille jo opetettu, miten kuume mitataan oikeaoppisesti potilaan peräsuolesta?” kysyi lääkäri äkisti vieressä seisovalta kandiryhmältä.

”Kyllä on”, vastasi joku ryhmästä.

”No hyvä. Sitten vaikka sinä siitä reunasta voit varmaankin näyttää meille muille”, jatkoi lääkäri katsoen suoraan Villeä.

Voi hyvä Jumala, ajatteli Emilia. Ei kai vaan…

”Tietenkin”, sanoi Ville ja astui esiin ryhmästä.

Ville katosi Emilian taakse tytön kuulleessa, kuinka tämä napsautti kumihansikkaat käsiinsä. Emilia veti jalkojaan, jos mahdollista, yhä tiukemmin yhteen yrittäen kätkeä naisellista intimiteettiään edes hieman. Hänen koko vartalonsa oli äärimmäisen jännittynyt Villen tullessa aivan hänen taakseen.

”Elikkä… ensimmäiseksi potilaan peräaukko ja -suoli on voideltava hyvin käyttäen apuna liukastusainetta”, aloitti Ville.

”Se tekee toimenpiteestä mukavamman potilaalle ja helpottaa kuumemittarin asettamista paikoilleen”.

Ville hieroi etusormensa ympärille liukastusainetta tuubista, jonka lääkäri hänelle ojensi.

”Emilia, sinun pitäisi nyt levittää jalkojasi suunnilleen 50 senttiä ja yrittää nostaa takamustasi niin ylös kuin mahdollista”, neuvoi hän tyttöä, jolla oli pelokas ilme kasvoillaan.

Emilia oli kauhuissaan. Hän käänsi päätään ja katsoi lääkäriä, mutta sai tältä vain hyväksyvän nyökkäyksen.

Hän levitti jalkojaan aluksi vain muutaman kymmenen senttiä.

”Vielä vähän”, vaati Ville erottaen nyt käsillään Emilian reisiä vielä vähän kauemmaksi toisistaan.

”Nyt on hyvä. Pidä tämä asento”, hän kehotti tyttöä.

Samalla koko kandiryhmä oli siirtynyt seuraamaan Villen suorittamaa toimenpidettä aivan hänen taakseen.

Emilia oli nyt täysin paljastettuna koko ryhmälle ja hänen pieni peräaukkonsa oli kaikkien nähtävänä. Erityisesti kun Ville tuntui vielä levittävän sormillaan hänen pakaravakoaan.

”Kuten sanoin, ennen kuumemittarin asettamista peräsuoli pitää voidella”, jatkoi Ville.
Hän yritti varovasti työntää kumihansikkaan peittämää, voideltua sormeaan Emilian takamukseen, mutta välittömästi sen koskettaessa peräaukkoa tyttö jännitti vastaan ja puristi pakaransa tiukasti yhteen.

”Anteeksi… tarkoitukseni ei ollut säikäyttää sinua”, sanoi Ville. ”Kuumemittari on vaan paljon helpompi asettaa paikalleen, jos ensin hieman käyttää tuota liukastetta. Asetan sormeni nyt tuonne… yritä olla vaan mahdollisimman rentona”.

Emilia yritti olla rentona, mutta se oli vaikeaa, mahdotonta. Tuntiessaan sormen työntyvän hitaasti peräaukkoonsa, hän jännitti taas pakaroitaan, mutta se oli jo liian myöhäistä. Voi ei, miten epämiellyttävältä se tuntui! Ville työnsi sormensa niin syvälle, että hänen rystysensä koskettivat Emilian pakaroita. Tyttö pysyi tuskin paikoillaan. Voideltuaan tarkasti Emilian peräsuolen seinämät hän veti sormensa hitaasti ulos.

”OK, kuumemittari voidaan nyt asettaa paikalleen. Emilia, voitko vielä vähän nostaa takamustasi ylöspäin”, sanoi Ville puristaen kuumemittaria tiukasti etusormensa ja peukalonsa välissä.

Kuulosti aivan siltä, että Ville olisi nauttinut tästä!

Emilia piti kiinni tutkimuspöydän reunoista sen minkä pystyi tuntien kuinka kuumemittari työntyi hitaasti hänen peräsuoleensa, kunnes se oli paikoillaan. Se tuntui todella epämiellyttävältä! Hän seisoi nyt tuossa samassa asennossa: varpaisillaan, ylävartalo taivutettuna pöydälle, jalkoterät noin 50 senttiä erillään toisistaan ja kuumemittari asetettuna hänen peräsuoleensa odottaen epätoivoisesti, että se pian piippaisi.

Aika kului hitaammin kuin koskaan. Sekunnit tuntuivat minuuteilta ja minuutit tunneilta. Emilia kuuli lääkärin juttelevan ryhmän muiden jäsenten kanssa samalla kun Ville piti koko ajan kiinni kuumemittarista ja antoi katseensa vaeltaa pitkin Emilian paljaita pakaroita.

Runsaan kolmen minuutin kuluttua kuumemittari vihdoin piippasi. Ville veti sen hitaasti ulos ja katsoi tulosta.

”Ihan normaali lämpö mitattuna peräsuolesta”, ilmoitti Ville muulle ryhmälle ja lääkärille, joka oli keskittynyt taas seuraamaan toimenpidettä.

”Hyvä on”, vastasi lääkäri.

Emilia tunsi helpotusta ja kohottautui ylös seisomaan vetäen jalkansa taas yhteen yrittäen peittää edes vähän näkymää hänen kaikkein yksityisimpään kehonosaansa.

”Tiedättekö, kuinka tehdään oikeaoppinen rektaalitutkimus?” kysyi lääkäri seuraavaksi ryhmältä.

”Eipä taideta tietää”, vastasi joku ja myös muut ryhmän jäsenet pudistivat päätään.

”Hyvä, voinkin näyttää sen tässä seuraavaksi. Emilia, nousisitko tuohon tutkimuspöydälle sellaiseen konttausasentoon”, lääkäri pyysi.

Voi ei!

Emiliaa puistatti, kun hän nousi täysin alastomana tutkimuspöydälle ja asettautui nelinkontin nojaten käsiinsä ja pitäen jalkansa sekä pakaransa tiukasti yhdessä. Häntä kauhistutti epätietoisuus, mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan.

”Laske ylävartaloasi siten, että nojaat kyynärpäihisi. Sen jälkeen yritä levittää reisiäsi ja jalkojasi niin paljon kuin pystyt”, käski lääkäri.

Emilia nojasi kyynärpäihinsä ja veti jalkojaan ja reisiään erilleen toisistaan. Hänen alapäänsä oli kokonaan paljastettu. Jälleen. Hänen rintansa roikkuivat osoittaen suoraan alas nänninpäät yhä kivenkovina.

Ollessaan tuossa asennossa jokaisen huoneessaolijan katse oli suuntautunut hänen alapäähänsä ja peräaukkoonsa. Tämä oli jo todella nöyryyttävää!

Lääkäri levitti sormillaan Emilian pakaravakoa ottaen samalla taskustaan pienen kynävalon ja suunnaten valokeilan suoraan kohti tytön peräaukkoa.

”Tulkaapa katsomaan”, kehotti lääkäri kandeja.

Emilia oli kuolla häpeään kaikkien tuijottaessa suoraan hänen valaistuun peräaukkoonsa. Hän tiesi myös, että hänen emättimensä ja häpyhuulensa olisivat täysin näkyvillä lääkärin käskettyä hänet tähän äärimmäiseen nöyryyttävään tutkimusasentoon.

”Ei mitään normaalista poikkeavaa, kaikki näyttää aivan puhtaalta”, sanoi lääkäri ulkoisista havainnoistaan.

Hän laittoi liukastusvoidetta sormeensa ja ilman mitään sen suurempaa varoitusta alkoi varovasti työntämään sitä Emilian peräaukkoon. Tyttö voihkaisi ja olisi halunnut kontata karkuun, mutta lääkäri kehotti tätä vaan pysymään paikoillaan. Tämä ei kestäisi kauaa. Taustalta kuului jonkun nauruntirskahdus.

Lääkäri asetti sormensa nyt kunnolla tytön peräsuoleen ja alkoi pienin liikkein liikutella sitä tutkien peräsuolen seinämiä. Emilia kiemurteli ja voihkaisi aina, kun lääkäri työnsi sormeaan yhä syvemmälle. Kuinka epämiellyttävää tämä olikaan! Toimenpide ei sinällään sattunut, mutta se tuntui varsin epämiellyttävältä. Koko tilanne oli epämiellyttävä, kamala. Lääkäri liikuttelemassa sormeaan hänen peräsuolessaan ja ympärillä joukko nuoria miehiä ja naisia seuraamassa tätä kaikkea.

Suunnilleen minuutin kuluttua lääkäri veti hitaasti sormensa ulos tytön peräsuolesta. Emilia oli luonnollisesti helpottunut, että tämä oli ohi, muttei todellakaan tiennyt mitä seuraavaksi olisi edessä.

”No niin, Emilia, voit kääntyä selällesi. Seuraavaksi meidän täytyy tehdä lyhyt gynekologinen tutkimus”, sanoi lääkäri aiheuttaen pienen kohahduksen kandiryhmässä.

Ennen kuin Emilia tuskin kykeni ajattelemaan mitä seuraavaksi tapahtuisi, lääkäri jo jatkoi:

”Sinun pitäisi nyt asettaa kantapääsi näihin jalkatukiin ja sen jälkeen liu’uttaa takamustasi aivan tähän pöydän reunalle”.

Lääkärin ohjeet olivat selvät. Emilian piti aivan kohta paljastaa jalkovälinsä ryhmälle. Nyt jo ties kuinka monetta kertaa. Hän ajatteli, ettei tarkastus voisi olla enää yhtään kamalampi kuin mitä se nyt oli.

Emilia asettautui selälleen tutkimuspöydälle lääkärin määräämään asentoon. Kirkas kohdevalo sai hänen ihohuokosensa näkymään selvästi. Hän tiesi, ettei tämä olisi vieläkään ohi.

”Hyvä on, Emilia. Sinun pitäisi vielä levittää reisiäsi, niin voimme aloittaa”, sanoi lääkäri lopuksi.

Emilia levitti reisiään sentti sentiltä niin paljon kuin pystyi. Levitettyään jalkansa hänen emättimensä tuli kaikkien näkyviin. Se kimalteli kirkkaan valon kohdistuessa siihen, mikä viittasi vahvasti siihen, että tyttö oli hiukan kostunut. Jokainen paikallaolija keskitti huomionsa arvatenkin siihen. Hänen häpykarvoituksensa oli huoliteltu ja muutenkin tämä tytön kaikkein intiimein kehonosa vaikutti jollain tavoin koskemattomalta. Tilanne jännitti nyt Emiliaa jopa enemmän kuin hänen ensimmäinen käyntinsä gynekologilla muutama vuosi sitten.

”Aloitetaan sitten, Emilia. Tiedän, että tämä voi olla hiukan epämiellyttävää ja olet varmaankin pikkasen jännittynyt, mutta tämä on suhteellisen nopea toimenpide”, sanoi lääkäri yrittäen rauhoittaa ja rentouttaa tyttöä.

”Ole mahdollisimman rentona, äläkä jännitä vatsanpohjaasi”, kuului lääkärin selän takaa jonkun ohjeet.

Emilia käänsi hiukan päätään ja pidätti hengitystään.

Lääkäri aloitti tutkimuksen levittämällä Emilian uloimpia häpyhuulia. Tyttö reagoi tähän heti liikahtamalla vähäsen.

”Ulkoisesti näyttää hyvältä. Häpyhuulet ovat hyvin muodostuneet”, ilmoitti lääkäri ryhmälle.

”Tunnustelen seuraavaksi häpykielen. Tiedättekö, mikä sen ehkä hieman käytetympi nimi on?” kysyi lääkäri ryhmältä.

”Klitoris”, kuului heti jonkun vastaus ja lääkäri nyökkäsi hyväksyvästi.

Lääkärin koskettaessa Emilian häpykieltä sormillaan tyttö hytisi selvästi.

”Ei mitään hätää, Emilia”, sanoi lääkäri, kun tyttö ei millään tuntunut pystyvän olemaan tutkimuspöydällä paikallaan. Emilia voihkaisi hitusen myös sen jälkeen, kun lääkäri lopetti hänen häpykielensä tunnustelun.

”Myös häpykieli on ihan oikein kokoinen ja reagoi kosketukseen”, sanoi lääkäri jälleen.

Lääkäri levitti jälleen Emilian uloimpia häpyhuulia ja asetti nyt, varovasti, voidellun spekulan tytön emättimeen. Se tuntui kylmältä ja liukkaalta. Emilia yritti hengittää mahdollisimman tasaisesti ja olla ennen kaikkea pidättämättä hengitystään, mutta jännitys teki sen vaikeaksi.

”Limakalvot ja kohdunsuu näyttävät olevan ihan kunnossa”, raportoi lääkäri jälleen ja poisti tutkimusvälineen tytön emättimestä.

”Seuraavaksi tehdään sinulle sisätutkimus. Asetan kohta kaksi sormeani tuonne sisään. Se voi tuntua vähän epämukavalta, mutta sen pitäisi yhtään sattua, jos vain olet rentona”, sanoi lääkäri ja katsoi Emiliaa silmiin.

Lääkäri antoi etusormensa liukua hitaasti Emilian emätinaukkoon niin syvälle kuin se vaan työntyi.

”O..ooh!”, voihkaisi Emilia nyt selvästi äänekkäämmin kuin aikaisemmin ja hänen pakaransa kiristyivät.

Lääkäri tunsi kuinka tämän 19-vuotiaan tytön emättimen seinämät puristuivat yhä tiukemmin hänen etusormensa ympärille. Hän tunnusteli näin vielä hetken ja asetti sitten myös keskisormensa tytön sisälle.

Emilia alkoi jo melkein huohottamaan ja hänen koko vartaloaan ravisutti. Hänen nänninpäänsä olivat nyt kovemmat kuin vielä kertaakaan tämän tarkastuksen aikana. Pieniä hikikarpaloita alkoi myös ilmestymään hänen otsalleen.

Ryhmä tarkkaili keskittyneesti vuoroin lääkärin toimia ja vuoroin Emilian liikehdintää ja kiemurtelua, mikä näytti johtuvan yhtäältä tutkimuksen kiusallisuudesta, mutta toisaalta myös lääkärin sormien liikkeen tuottamasta mielihyvästä hänen sisällään.

”Aaah… aaah”, mumisi Emilia tuntien lääkärin sormien hellän kosketuksen.

Kun tämä viimein antoi sormensa liukua ulos tytön emättimestä, tämä hiukan rauhoittui. Emilia avasi silmänsä ja tajusi lopulta, mitä juuri äsken oli melkein tapahtunut ja miten tuo äskeinen tutkimus oli häneen vaikuttanut. Miten noloa tämä olikaan! Ja vieläpä lääkärin ja viiden lääkäriharjoittelijan edessä. Hehän olivat melkein nähneet hänen saavan orgasmin!

”Onko joku teistä koskaan tehnyt sisätutkimusta?” kysyi lääkäri ja katsoi kandiryhmää.

Huoneen valtasi aluksi hiljaisuus.

”Minä olen”, vastasi Ville.

Arvaten, mitä lääkäri kenties seuraavaksi ehdottaisi, hän ei voinut jättää tätä tilaisuutta väliin. Hän ei tietenkään ollut koskaan aikaisemmin tehnyt kenellekään sisätutkimusta.

”Hyvä, saatkin sitten koettaa”, päätti lääkäri vaikuttaen selvästikin tyytyväiseltä.

Ville ei voinut uskoa todeksi, että hän saisi tehdä tämän tutkimuksen Emilialle. Hän lähestyi tyttöä, joka viimeistään nyt puristi jalkansa taas tiukasti yhteen.

”Voisitko ottaa tuon äskeisen asennon”, pyysi Ville kohteliaasti istuttuaan matalaan tuoliin tutkimuspöydän päähän juuri siten, että Emilian jalkoväli oli hänen silmiensä korkeudella.

Emilia levitti jalkansa ollen jälleen tässä nöyryyttävässä asennossa. Ville ei voinut olla viimeistään nyt huomaamatta, että tyttö oli jo varsin vahvasti kostunut.

Ville levitti Emilian häpyhuulia ja kosketti sormellaan tämän klitorista.

Emilia ei voinut uskoa, että tämä olisi totta. Hänen entisen luokkakaverinsa isoveli tekisi hänelle nyt gynekologista tutkimusta! Hän pelkäsi myös, ettei hän enää kohta pystyisi välttämättä hallitsemaan itseään. Vaikka tämä tutkimustilanne oli varmasti hänen elämänsä kamalin kokemus, hän oli silti todella kiihottunut. Hän muisti ne hetket, jolloin hän oli itse tyydyttänyt itseään koskemalla tähän intiimiin paikkaansa tuntien juuri tätä samaa, mieletöntä mielihyvää. Tämä tuntui nyt vähän samalta. Ei, vaan vielä paremmalta ja kiihottavammalta.

Ville alkoi suorittamaan sisätutkimusta asettaen etusormensa hitaasti tytön emättimeen. Emilia nosti samalla pakaroitaan ilmaan ja voihkaisi jälleen:

”Aaaah!”

Ville asetti myös keskisormensa tytön sisään ja jatkoi tunnustelua. Samalla hän aivan huomaamattaan kosketteli rystysellään Emilian häpykieltä. Kukaan muukaan ei tuntunut havaitsevan tätä, vaan he ainoastaan luulivat tytön olevan erityisen herkkä tästä intiimistä paikastaan. Niinhän käy varsin monille, joilla ei ole vielä kovinkaan paljon seksikokemuksia.

”Ummm… ummm…”, äänteli Emilia tasaisesti kadottaen todellisuudentajunsa täysin.

Hän painoi huuliaan yhteen. Tunne, joka kumpusi hänen jalkovälistään täyttäen hänen koko kehoonsa, oli tällä hetkellä aivan uskomaton.

”Aaah!”

Emilia oli sulkenut silmänsä ja voihki kiivaammin kuin koskaan aiemmin. Hän ei enää pystynyt hallitsemaan itseään. Hänen vääntelehtimisensä oli tasaista ja hän kipristeli ajoittain varpaitaan.

”Aaah… ummm!”

Ville asetti toisen kätensä Emilian alavatsalle melkein tämän häpykarvoituksen päälle ja tunnusteli kevyesti. Tytön voihkinta ja väänteleminen kesti vielä hetken, mutta sitten saavuttaen lakipisteensä tämä rauhoittui selvästi. Hän hengitti edelleen normaalia kiivaammin, mutta hänen vääntelehtimisensä oli rauhoittunut melkein kokonaan. Ville antoi nyt sormensa liukua hitaasti ulos hänen sisältään. Kaikki huomasivat, siitä ei ollut epäilystäkään, että Villen suorittama tutkimus oli aiheuttanut Emilialle ainakin pienen orgasmin.

Emilia avasi viimein silmänsä. Kyettyään ajattelemaan taas järkevästi hän havaitsi, että kaikki silmäparit huoneessa tuijottivat häntä. Kaikki ihmiset hänen ympärillään olivat sanattomia.

Emilia oli erittäin nolona. Mitä olikaan juuri tapahtunut? Voi, ei! Hän sulki jalkansa tiukasti yhteen huomaten samalla, että hänen vatsallaan oli vielä hikikarpaloita. Hän pyyhki ne kiireesti kädellään pois.

”Älä ole yhtään häpeissäsi, Emilia. Tuota sattuu aina aika ajoin. Etenkin kun tässä oli nyt näitä nuoria herrojakin läsnä”, tyynnytteli lääkäri tyttöä, jonka seksuaalisuudesta oli juuri äsken saatu vakuuttava näyttö.

”Okei, voit nousta siitä ylös ja mennä nyt pukeutumaan”, sanoi lääkäri viimein ne sanat, jotka Emilia olisi halunnut kuulla jo kauan sitten. Vai olisiko? Tiedettyään, mihin tarkastuksen viimeinen osa oli johtanut.

Lääkärin avustamana hän nosti kantapäänsä jalkatuista ja nousi hitaasti ylös tutkimuspöydältä. Hän kouraisi mukaansa pikkuhousunsa ja käveli vilkkaasti sermin taakse. Vihdoinkin!

”Kaikki oli kunnossa tarkastuksen osalta”, sanoi lääkäri nähdessään tytön astuvan nyt täysin pukeutuneena esiin sermin takaa.

”Tässä on tämä sinun todistuksesi siitä, että olet käynyt täällä lääkärintarkastuksessa. Tein tuohon lisätietoja -kohtaan merkinnän, että sinulle on tehty myös gynekologinen tutkimus. Voit toimittaa tämän yliopistolle, kuka sen sitten ottaakin vastaan, tiedät varmaan itse”, hän sanoi ja ojensi Emilialle A4-kokoa olevan paperin.

”Tämä on tässä. Näkemiin!”, sanoi lääkäri ja nyökkäsi rauhallisesti.

Kandiryhmä, Ville mukaan lukien, ei sanonut mitään.

”Kiitos vaan. Näkemiin!” vastasi Emilia ja poistui tutkimushuoneesta takaisin odotushuoneeseen, jossa hänen päällystakkinsa roikkui naulakossa.

Tämä oli viimein ohi.

Hän ei enää punastellut. Ihmekös tuo?