Minne muuttaisit asumaan?

Suomi on paska maa

Jos muuttaisit pysyvästi ulkomaille, minne muutaisit ja miksi?
Olen perheeni kanssa muuttamassa ulkomaille kesällä 2015 ja meillä on kaksi vaihtoehtoa muutto suoraan todennäköisesti Espanjaan tai sitten ensin kiertely (lapsi etäkoulu Kulkuriin). Mutta tosiaan, kun muutamme perheenä, mukaan lähtee siis kaksi pientä lasta ja koira, toinen lapsista alle kouluikäinen niin heille haluaisi mahdollisimman vakaat kotiolosuhteet ja jopa sen taata, että kouluikäinen lapsemme kävisi ihan oikeassa koulussa ja mielellään Suomenkielisessä. Tämä puoltaisi muuttoa suoraan Espanjaan. Sitten taas toinen ajatukseni on, että siellä missä on perhe, siellä on koti ja olen miettinyt niin, ettei lapset hirveästi voi kärsiä, kun kuitenkin ovat vanhempiensa seurassa. Eli miksi ei kiertelisi ensin ja sitten vasta asettuisi aloilleen, kun siltä tuntuu?
Tässä yhteydessä ei onneksi heti tarvitse vanhempien töitä miettiä, joten lasten hyvinvointi on etusijalla ja se, että päästään pois Suomesta.

15

3508

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ääliö

      Paska olet ite,ja muuta vaa pois ni ei tarvi sun puolesta veromarkkoja tuhlata

      • Kunniallinenn

        Ääliö on aina ääliö


    • SipiläT

      Alaska, Iclu asuntona ja ehdottomasti täytyy olla Mc Donals lähellä.

    • 8765

      Muutamme ensi vuonna Italiaan. Lapset ovat jo aikuisia ja asuvat maailmalla, Suomi-yhteisöä emme kaipaa.

    • Skånepåg

      Muutimme 1980, hyvin ollaan viihdytty, nykyään eläkkeellä :D

    • älämölöä

      Vuosaari ajaa ulkomaan asian.

    • Mire111111111111111111

      Jos saisin mahiksen muuttaisin heti Turkkiin rannikolle <3 ja en osaaa kieltä niin se on liian vaikeaa nyt joudun tyytyy kylmyyteen. Jos uskaltaisin muuttaisin heti mutt en uskalla

    • matkamiesmaailmalla

      Vajaan kahden vuoden päästä olen vapaa duunista. Olen suunnitellut jotain Välimeren maata tai sitten Atlantin puolelta jotain. Noin 20 vuotta olen kierrellyt ja katsellut, jokainen on erilaisensa, siis valinnan vaikeus. Espanja , Portugali , Kroatia, Montenegro, Albania, Malta, Italia, Sisilia, noita olen ajatellut, varmaan asustelen siellä sun täällä aluksi. Sinkkuna ei tarvitse miettiä muiden mielipiteitä. Toisaalta matkakumppani olisi mukavaa seuraa rannalle ja auringonlaskun tuijotteluun.

    • VittuakoTäällä

      Muuttaisin hevonvittuun tai huitsinNevadaan.

    • Mietinsitä

      Italia olisi kiva, mutta vaatii rahaa ja suhteita. Ranska on järjestäytyneempiyhteiskunta.

    • MikäMaaMikäValuutta

      Espanja on hyvä vaihtoehto. Kieli on melko helppoa, ja tosiaan sillä Suomellakin tietyissä paikoissa pärjää hyvin. Muutaman vuoden siellä -yllätys yllätys- Costa del Sol:in alueella asuneena voin kertoa, että matalalla kynnyksellä voi vaikka lasten kanssa lähteä. Iso plussa mahtavista keleistä ympäri vuoden.

      Jos nyt saisin päättää mihin seuraavaksi muuttaisin, olisi vaihtoehtoina Australia, Italia ja Kalifornia. Kuitenkin Suomi on minulle niin rakas paikka, että kokonaan en pois muuttaisi. Sitten, kun kesämökin hankinta tulee ajankohtaiseksi, niin sen voisi sitten hankkia järvenrannan sijaan aavan meren tuolta puolen.

      Yksi pitkäaikainen haave olisi hommata "vani" , johon rakentaisi sisälle kaiken mitä asumiseen tarvitaan. Legendaarinen kleinbus olisi nätein vaihtoehto. Sillä sitten olisi hauskaa kiertää ympäri maapalloa, koirat mukana -tietysti!

    • Pienityöeläke

      Valuutan riittävyydestä. Olisin valinnut eu:n vastakkaiselta kulmalta portugalin.
      Nyt kuitenkin tämä "vasemmistodiktatoorinen päättäjäprovokatoorinen lillukanvarsiin tarttuva eliittimme on kateudessaan lusitaanien osaamiselle" (huh!!) päättänyt riitauttaa tämänkin mahdollisuuden saada pienehkö työeläke riittämään edes kohtuulliseen toimeentuloon.
      Ei edes eläkkeiden leikkaaminen indeksistä riitä tälle uudelle työtäpakoilevalle yliopistoeliitille. Vaan pitää kyykyttää vanhemmat ja hyvinvointimme rakentaneet aikuiset köyhyysjonoihin kerjäämään leipämuruja "fiksuilta" tulevaisuuden toivoiltamme.
      Ne muutamat pääjohtajat, joihin tässä asiassa vedotaan, eivät palaa maksamaan verojaan; heihin eivät nämä kyvyttömien päättäjiemme tohinat vaikuta. Siinä varallisuusluokassa riittää vaihtoehtoja maailmalla!

      • SuomiRikastuu

        Suomessa eläkkeestä joutuu nykyään maksamaan veroa, kun eläke ylittää 1.000 e/kk. Espanjassa raja on 1.166 euroa/kk. Nyt Suomi rikastuu, kun pääsee verottamaan näitäkin suureläkkeitä. Samalla työttömyys vähenee, kun tarvitaan lisää verovirkailijoita. Sipilän lupaus työllisyyden kasvusta toteutuu.


      • SFrikastuukinEnemmän

        Korjaus: Suomi rikastuukin enemmän!
        Suomessa verovapaan eläkkeen yläraja onkin 10.000 e/vuosi, n. 833e/kk eikä 1.000 e/kk. Tonnin kuukausieläkkeestä menee veroa 3%, jos ei ole invalidivähennystä.
        Espanjassa veroton yläraja on 14.000 e/v, ts. n. 1.166 e/kk. Eläköön, tällöin Espanjassa asuvan suomalaisen eläkevero on 7,5%. Uuden lain mukaan Suomi ottaa vähennyksenä huomioon Espanjaan maksetun veron määrän, joka on ylärajalla 0 euroa.


    • MikäMaaMikäValuutta

      Eläkkeistä en tiedä, mutta ainakin nykyään työttömyyskorvauksen saa helposti ulkomaillekin. Ei enää säätöä u2-lomakkeiden kanssa vaikeissa ulkomaalaisissa työttömyystoimistoissa, joissa asiat ei etene, ja rahaa saa odotella kuukausia. Helpompi lähteä, kun voi sitten rauhassa etsiä töitä ja asuntoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1117
    2. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1077
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      47
      1012
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      999
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      902
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      837
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      88
      812
    8. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      790
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      105
      699
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      49
      697
    Aihe