Missäspäin riihimäellä on luonnonjäitä. En tunne aluetta vielä kovin hyvin tekis mieli mennä luistelee
Luonnonjäät
lihavakoomikko
16255
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
En tiedä onko ne järven jäät vielä kestäviä, mutta ensiviikoksihan ennustajat povaa suojakeliä, silloin Riihimäellä on luonnonjäätä joka katu, ei ole ihan parasta luisteluun kun on epätasaista, mutta ei kyllä luistimet sannassa kulu.
Perinne tässä kaupunkissa.
tarkoitin jäädytettyjä luistinratoja.
Tänään traktori veteli jäädytysvehkeitä urheilupuiston kaukalossa. Vedetäänköhän siihen tekonurmen päälle myös jää?
EIKÖ KUKAAN AJADDADELE LAPSIA!?
Paalijärvellä on hyvät luonnonjäät, ja ei hätää vaikka pettäisi sillä vettä ei ole kuin kainaloihin asti. Hyvä paikka niin lihaville kuin laihoille klovneille.
Eikös ainakin siellä urheilutalon lähellä ja peltosaaren koulun luona ole edellisvuosina ollut.
Aika vaikeata näin seuroihin kuulumattoman on tänä talvena muuten ollut päästä halleihin luistelemaankaan. Tänään yritettiin, mutta olikin joku turnaus menossa. Kaupungin nettisivuilla ei tietenkään mitään mainintaa asiasta. Välipäivien yleisöluisteluvuorotkin osoittaa aikamoista huumorintajua: mailattomat vuorot on kahdeksalta aamulla.
Pieni toivomus olisikin, että yleisövuorojen peruutukset ilmoitettaisiin netissä ja jos hiihtolomalla saataisiin vähän järkevämpiä yleisövuoroja viikolle.
Tälleen tietokoneaikaan luulisi kaupungin tiedottavan jossain näistä ulkoilumahdollisuuksista, latukameratkaan eivät enää toimi. Twitter, Facebook, internet? Vaan ei..
Kiersin kuitenkin nuo kentät ja keskuskenttää jäädytetään, se on varmaan ensimmäinen ulkojää johon jäät tulee.. Näkyivät jäädyttävän myös sitä tekonurmea, mihinköhän **ttuun me sitä tekonurmeakin tarvitaan? Tais mennä jokunen satatonnia siihenkin.. :D
Jäähalleissa oli tosiaan turnaukset tänään, huomena taitaa olla seuraavat yleisöluisteluvuorot siellä.
tuva, eihän ne kamerat oo ollut kun pari vuotta käytössä ja maksokin ihan maltaita ja ei näy mitää.Ny on kyllä Koistiselle asiaa kun virka aiaka koittaa!!Ois silläkin rahalla voinu riutassa tykittää vesi kelijen varalta, eipä oon näkyny minkäänlasita toimintaa.Onks johdossa vikaa vai missä??
tavaa! Ei ensimmäistäkään pomoa kaupunkintalon liikutustoimessa, kukaan ei tiedä mistään mitään, pyyjetään kyselemään asianomasilta työntekijöiltä.
JOHTO UKASSA vai mitä tää ny on?
Tärkeintähän tässä systeemissä on jo vuosikausia ollut virkamiesten yms. tyhjäntoimittajien hyvinvointi, toissijasta miten palvelut tuotetaan (jos tuotetaan).. Eli suurin osa käyttää pitkät vapaat hyödykseen ja kattellaan sitte keväällä niitä jäitä ja latuja.. Eiku ei ollukka varaa enää ku piti palkata se yks virkamies lisää, mitäköhän se muuten tekee? Ei väliä..
!
Hyvinkäällä ja myös Riihimäellä.. Tarpeeksi pitkään toimiessaan systeemi alkaa lämpeämään sisäänpäin ja itse tehtävä unohtuu.. Organisaatiot kaipaisivat tuuletusta, mutta kukapa semmoisen itsemurhan tuolla virkamieskoneistossa tekisi, kaupunginvaltuutetutkin on pääasiassa julkisesta rahasta palkkansa saavia joten muutos tulee vasta kun on pakko eli rahat täysin loppu..
leison. Ei ainaskaan Koistiselta liikuntatoimesta oo vielä rahat loppu. Kotinurkilleen liikuntapuoli väsää jotain koppia uhkolan kiskan viereen. Rupeekohan uhkolan lenkkiinkin tulla tekolumi vehkeet? Eipä ole hehkuttanut tästä pajonkahan on kustannuksia verrattuna johonki riutan pulkkamäkeen?
koistinen vetäny rahat omaan nokkaan... prkl kun ei noihin kaupunkin kieroilijoihin oo luottamista saatana
missä ne jäät viipyy hei? mun verorahat valuu johonki kaupungin työntekijöiden suoneen..
Toista viikkoa ollu jo jäät. Puistokentistä (4kpl) en tiedä.