Meidän taloon on näemmä muuttanut

siin teille...

oikein runsain mitoin tupakoitsijoita viimeisimmissä muutoissa.

Kävin viimeksi joulusiivoa tehdessä toissa lauantaina omalla parvekkeellani. Oli kuulkaa semmoinen katku ja haju minun parvekkeellani, että olisi luullut minulla olevan oikein täynnä oleva, lähinnä peltisen kurkku"tynnyrin" kokoinen, röökitumppiastia jossain nurkassa. Aivan siis järkytyin, kuinka paljon voi haista.

No, kyllä se haju ja kärtsän haju tuntuu joskus tässä kämpässäkin sisäpuolella. Sekä myöskin rappukäytävässä.

Mutta tämä ei siis ole valitus.

Mutta tuli vain mieleen, että mitenkähän joku Stadilainen terveydenhuollon rekisteröity ammattihenkilö alkaisi tätä hajua poistelemaan. Että se menis varmaan sillai, että aina kun joku menee parvekkeellen tupakalle niin se kommentoisi, että paskantuottaja polttelee röökiä partsilla. Paskantuottaja röökailee. Ja siis terveydenhuollon Terhikistä löytyy sen tyypin nimi, joka on noin fiksu ja filmaattinen. Ja sitten se ottaa myös niin kuin kylän kakarat mukaansa, eli laittaa ne juoksentelemaan parvekkeen alla ja huutelemaan paskan hajuista. Haisee paskalle.

No, tai sitten olis se tyyli, että niin kuin huutaa niin että koko kaupunginosa suurin piirtein kuulee: PASKA HAISEE! PASKA HAISEE! PASKA HAISEE!

Nuo ovat siis Stadissa konstit eräillä. Ja etenkin kiinnittäisin huomioita, että lastenhoitajana Terhikkiin merkitty täti-ihminen alkaa paskantuottaja-herjoja esittämään.

Eiks oo rakentavaa touhua siellä Stadissa? Vaikka toisaalta, olen huomannut kun olen näitä stadilaisten palstoja erinäisillä somealustoilla seurannut, niin eiväthän nämä stadilaiset kahelit tunnista edes sorsaa joutsenesta, tosin joutsenkin on sorsalintu... Mutta siis....

Että PASKA HAISEE ja PASKANTUOTTAJAKSI haukkuminen, näilläkö sais röökin hajut loppumaan tästä talosta, ja alkais toi tämänkin parveke tuoksumaan raikkaalta ulkoilmalta, eikä tuhkakupilta!

Mut siis en onneksi ole noin kaheli kuin eräät... ja edelleenkin huomiotanne kiinnittäisin tähän koulutettuun terveydenhuollon rekisterinumeron omaavaan tyyppiin! Kaikkia ne sinne ja ottavatkin työntekijöiksi...

PASKA HAISEE!

14

122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niin haisee.

      PASKA HAISEE!

    • terhikin kaistat

      Niin tai unohtu lisätä tämä: Että kun tolla terhikkiin merkityllä on niitä ystäviä, jotka on kanssa sinne terhikkiin merkitty, niin mitäs jos yrittäis saada jonkun niistä lähettään haistelijoita sinne röökaajille, että menkääs pojat haistaan, että haiseeko siellä kotona!
      Olisko hyvä vitsi. No, nämä terveydenhuollon tyypithän ovat niin vitsikkäitä ettei ole tosikaan... Haisteleen vaan, tonne jonneen, että haiseeko... HAISEEKO PASKA! Pistäs lähettään haistelijat paikalle.

      LATVALAHOJA RIITTÄÄ TERHIKISSÄ!

    • niin haisee...

      Juu ja tää sama stadilainen terkkarin ammattihenkilö sekä toinen samanlainen mutta vasta opiskelija, niin kumpikin sitten lukitsee lastenvaununsa alakerran aulan kaiteisiin kiinni, jättää kaikki ulkopeitteet yms. vaunuihin. No, talossa on muitakin lapsia, jotka rapussa leikkivät ja juoksevat. Mutta arvatkaas mitä tuo ääliö akka, terkkarin rekisteröity työntekijä tekee, kun hänen vaunuistaan mitä ilmeisimmin näitten leikkijöiden matkaan on niitä peitteitä ja muuta tilpehööriä lähtenyt ja löytyvät sitten vasta lumen sulettua ulkoa, niin tuo kaheli, varsinainen stadilaisuuden perusjuntti-ilmentymä, ääliö, niin se akka rupeaa syyttämään että joku naapuri olisi vienyt ja heitellyt niitä hänen rappuun jättämiään vaunujen sisältöjä.

      Semmoista ei löydy kuin PERUSJUNTTI STADILAISISTA! ÄÄLIÖISTÄ!½

      PASKA HAISEE!

    • asmaatikko

      Kysyisin miksi tupakoitsija rapusta ulos tullessaa pysähtyy jokaikinen kerta oven eteen ja alkaa tupakoimaan heti oven välittömässä läheisyydessä,ilmastointi vetää savun rappukäytävään ja ainakin alakerran asuntoihin,miksi kertokaa.Onko ylivoimaista kävellä 10m ja sytyttää vasta silloin.Sama tapahtuu bussipysäkillä ,katokseen tupakille vaihka suositus on että tupakiova antaa tupakoimattomien olla pysäkillä.Onko toisten huomioiminen ylivoimaista vai oletteko vielä tyhmiäkin.

      • mauttomuuksia

        Mauttomien, herjaavien vitsien levittäminen auttaa aina! Siinä ei kuulkaa kuin kunnian kukko laula sille vitsailijalle! Mauttomien, hävyttömien, herjaavien vitsien levittäminen auttaa aina!
        Sitähän siis harrastavat jopa nämä terkkarin rekistereihin merkityt, tyypit, joilta kaiketi kaikki luulevat ja odottavat saavansa silkkaa asiaa ja asiallisuutta! Vaan totuus on kyllä tullut todistettua!

      • stadilaiset pellet!
        mauttomuuksia kirjoitti:

        Mauttomien, herjaavien vitsien levittäminen auttaa aina! Siinä ei kuulkaa kuin kunnian kukko laula sille vitsailijalle! Mauttomien, hävyttömien, herjaavien vitsien levittäminen auttaa aina!
        Sitähän siis harrastavat jopa nämä terkkarin rekistereihin merkityt, tyypit, joilta kaiketi kaikki luulevat ja odottavat saavansa silkkaa asiaa ja asiallisuutta! Vaan totuus on kyllä tullut todistettua!

        Nää on nää terkkarin tyypit, nehän hilluvat aivan räävittömästi yleisissä kulkuneuvoissakin, kattokaas, ne nauttii siitä, kun hillumisensa kohde ei heitä pysty nimeämään, mutta heillä itsellään on siis täysi vapaus herjata kohdettaan. Pistää niin halvalla kuin ikinä voi! Ei pysty kohde edes todistamaan, hän kun liikkuu yksin! Mutta nämä MAUTTOMUUDEN JA HÄVYTTÖMYYDEN KUNINKAAT JA KUNINGATTARET, he he vaan jatkavat! Mitäs ne oikein haluavat? Mikäs olis suurin ilo ja onni? No, tietenkin se, että he kaikella sillä härdellillään saavat jonkun menettämään kaiken! Ihan kuulkaa suurin onni olis kun näkisivät sen tappavan itsensä.

        SIINÄ TEILLE TERKKARIN KUNNIANARVOISTA SAKKIA! Missäs kohtaa näette jotain, jonka perusteella niitä pitäisi kunnioittaa?

        Leveät perseet, kaiken maailman tulipalomöykät, herjaamiset kulkuneuvoissa, työpaikoilla. KYLLÄ SE KOHTA TÄÄLTÄ LÄHTEE! KYLLÄ SE KOHTA LÄHTEE!

        Otetaan töihin, palkataan töihin, eikä mene kuin vartti niin ensimmäinen on jo esittämänsä showtaan!

        SIINÄ TEILLE NÄITÄ PASKANTUOTTAJIA! OIKEIN YHTEISKUNNAN TUKIPILAREITA! MAUTTOMUUDEN VILJELIJÖITÄ!

        Missäs ne rintsikat olikaan, no, siinähän ne missä ennenkin!
        Joo, kuulkaa, olis edes hoitanut ne rintsikat!

        Sitten on näitä PERSKARVOJA! Että ei näytä edes perskarvojaan!
        No, kenenkäs perskarvoista siin oli kyse? Helvetin isoilla saappailla lompsivat palomiesjätkän perskarvoista vai? Työkavereittens perskarvosta, joista ei näy merkkiäkään härskeissä vuosikalenterikuvissaan? Jonkun pelastetun perskarvoista? Vai sen perskarvoista, jonka ohi paskasesti mauttomuuksiaan viljellen lompsi? TÄH???? Siin ja jätkä työtehtävissään näytti oikein olemuksesta! Sittenhän se oli jo jälkeenpäin jossain helvetin uutisvideossa, voi, kuulkaa miten näki jätkän naamasta, että nyt se onni potkas, kun pääs telkkuun, tais jätkä saapasnumeronsa kokoisella älykkyydellä kokea olevansa julkkis!

        Kyllä on näitä ARVOSTETTUJA SANKAREITA OIKEIN!

        KYLLÄ SE TÄÄLTÄ KOHTA LÄHTEE!

        JA HÄTÄTILASSA VASTA AUTETAAN!

        Ja vitun stadilaiset, perusjuntti mauttomuuksien viljelijät, ne ne vaan porskuttavat siellä harjoitustöittensä kanssa!

        Kuvankin tähän vois laittaa, oikein kuulkaa näkee kuvasta, millasesta porukasta kyse, ei ole ihan peruskauraa sekään potretti!

        Kaikkia sitä onkin,,, ja erityisesti siellä STADISSA! OIKEIN KUULKAA PERSKARVOJENSA JA PASKANHAJUJENSA KANSSA!

        VAJAKIT! OLISKO KIVA NÄHDÄ, TÄH? SITÄHÄN NE HALUAA; SE OLIS NIIN KUIN SE LOPPUHUIPENTUMA TOLLE PERSESAKILLE! HAISTELIJOITTENSA KANSSA! SIKOJA! SIOTELLAAN VÄHÄN, MITÄS NE ITTE OVAT TEHNEET! SIKOJA!

      • PASKA HAISEE!
        stadilaiset pellet! kirjoitti:

        Nää terkkarin tyypit: Niillehän on töissäkin sillain kivaa kaikki sellainen työhön liittymätön toisarvoinen asia. Sillä ei ole mitään merkitystä että on tehty työt, eikä ole erinäisissäkään paikoissa ollut mitään valittamista. Mutta sitten löytyy se yks, joka haluaa kaikkia ja itseänsä viihdyttää... Niin siinä se! Ja sillain ne kohteli jo siellä Stadissakin: Ei ollut merkitystä että työt oli tehty ja asiat sujuivat. Ei tosiaankaan, kaikenlaisia organisaatiouudistuksien myötä lähtee paikka alta vaikka toki työt vaan jaetaan joillein muille. Ja oikein näitten paskojen luottamusmieskin käskee tiedostustilaisuudessa jotain ääliötä pistään suun kii, nyt hiljaa, nyt ei sanota mitään siitä, kun se meinas jotai paljastaa miten ne keskenänsä niitä paikkoja valitsi....
        Sillain, että ei mitään merkitystä. Ja joku Kupiainen käy vielä kattelemassa jo etukäteen työtiloja, että oikein on teillä hyvät työtilat.... Joo, niistä saa työtilat hammashoitolaan... HEHEHEHEHEH!

        Ja nää saatanan paskanjauhajat, no, nehän tietää nääkin asiat. Ja kukaan näistä vitun pelleilijöistä ei kyllä itse joudu vastaamaan mistään sanoistaan tai tekemisistään. Ei edes se kuset housuissa hilluva terveydenhuollon irvikuvaksi sopiva ääliö, siinähän vaan nauraa räkätti niin että tais olla vaipoista suurikin apua!

        Tollasia sikoja! PERSEESTÄ TOI PORUKKA ON! PASKA HAISEE JA PASKANTUOTTAJAT, ja ämmä on terhikin rekistereissä. HIENOA! Kyllä on oikein siis arvokasta porukkaa tuolla,,,, Ei voi kuin ihmetellä, mistä toi paskasakki sitä arvostusta itselleen odottaa!

        MINUN EI TARVITSE TUOLLAISTA KUUNNELLA .... ai, siksikö kun olet siellä Terhikissä... TÄH! Että sinun ei tarvitse, sinä vaan teet töitäs, vaikket osaiskaan.

        EIHÄN NE TEE KUIN TÖITÄÄN! Joo, ja nauraa räkättävät ja viskelevät mauttomuuksiaan suuressa suojatussa asemassaan!

        Oikein stadilaisia perusjuntteja! ÄÄLIÖITÄ!

        Joo, niin niin haisee täälläkin, vaan taitaa olla toi naapuri kun paskaa tuottaa parvekkeellaan tai kämpässään, ja suustaan suoltaa stadilaisten perusjunttien kamaa! HYVÄÄ STADILAISET! PASKA HAISEE!

        JA KAHELI SE VAAN LÄHETTELEE HAISTELIJOITA, HAISEEKS, NO; KAHELI MISSÄS HAIS - HAISKO TYÖHUONEESSA, MITÄS ET SINNE LÄHETTÄNYT - OLIKS SOVITTU JUTTU! SIKOJA, MAUTTOMUUKSIEN VILJELIJÖITÄ!

        MITÄS HALUATTE? OIKEIN SIIS VAJAKIT JYLLÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!

        PASKANTUOTTAJAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA, PASKAAAAAA HAISEEEEEEEEE, PASKAAAAAAAA HAISEEEEEEEEEEEE

        SYÖTETÄÄN OMAA PULLAAAAA.............. PISTIKS SYÖTTÄÄNNNNNN OMAA PULLAAAAAAAAAAA

      • MULKUNPIIRTÄJIIIIII
        PASKA HAISEE! kirjoitti:

        Vr:n jätkät asuu kans jossain. Niissäkin on niitä röökaajia.
        No, sitten ne kans tykkää että joku on niin tyhmä, ettei se taida osata lukeakaan, siks se jätkä tunkee naamans junassa istuvan lehteen kiinni, se nimittäin kattoo, että onks se lehti edes oikeinpäinkään. Että eihän toi osaa ees lukee, on se niin tyhmä!

        Sitte on niit kun ne kattoo, että toi istuu aina samassa paikassa siin junassa joka lähtee sillon ja sillon, vaikka klo 6 aamulla. No, yks aamu siihen keinonahkapenkkiin on joku irvipää sitten piirtänyt tussilla oikeen mulkun kuvan.
        No, ei se mitään, käytävän toisel puolel on penkki vapaa. No, ei se mitään sitten tulee tää paksu ja ruma vr:n ämmä töihins eikä se paljon edes vilkase sitä kuvaa, niin se jo hilluu, että no, kas, kas, mikä se siin ol!
        Äkkiä kuulkaa huomas, ja tais olla vuorosanat jo mietitty etukäteen. Mut siis, olis vaan pitänyt sanoo sille, että no, miellyttääkö, ja ihan ittekö piirsit ja kokeilepa onko sopivan kokoonen, pistäpä läpes siihen päälle vaan, saat nauttii mulkust sinäkii!

        Semmosta näis vr:n sioista!

        Viimeksi syksyllä kuljin junalla, no, ei se mitään, menomatka oli ihan relax, vaan takastullessa oli taas pari vr:n ääliööö...... Se siitä

        Revittele nyt sit oikeen. Ei se lopu, ennen ku tää on kuollu!

        Sit se saattaa loppuu!

        HYVÄ TÄÄ TERKKARIN PASKASAKKI!

        HYVÄÄÄÄÄ TERKKARIN TYÖTÄ,,,,,, EI TARTTE KUULKAA KUUNNELLA NIITTEN AKKOJEN, EI TARVI EDES TÖITÄNSÄ OSATA TEHDÄ.... SIKOJA.... EIHÄN NE MUUTA KUIN TEKEE TÖITÄNSÄ..... JAA, PITÄÄKS OSATA KANS.... ET SITÄ VAAN NIIN KUIN VÄHÄN TÖRKÄTÄÄN HUTASTEN JA SITTEN SEN JÄLKEEN PELLEILLÄÄN JA HERJATAAN JA OLLAAN NIIN KUIN MUKAMAS VIELÄ OIKEIN KUNNIOITUKSEN ANSAITSEVIA!

        PASKAAAAAAAAA HAISEEEEEEEEEEEE, PASKAANTUOTTAJAAAAAAAAAAAAAAAAAAA , PASKAAAAAAA HAISEEEEEEEEEEEE

        PERSKARVAAAAAAAAAAATTTTTTTTTTTTTTTTTTTTT

        EIKS NÄKYNY EDES PERSKARVOJA! KATOS POIKAA KUN ON ISOT SAAPPAAAT, OIKEEEEEEEN SANKAAAAARIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII

        MEEEEEEHÄÄÄÄÄN PIIRRRRTEEEEELEEEEEEN MULKKUI!

      • ....................
        MULKUNPIIRTÄJIIIIII kirjoitti:

        HAISEEEEEEEEEEEEEEEE

        POLTTELEEEEEKOOOOOOOOOHAAAAAANNNNNN NEEEEEEEE TTÄÄÄÄÄÄÄSSSSSSS TALOOSSSSSS MUUTAKIIIIIIIII KUUUUUUUUUUBNNNNNNN RÖÖÖKIIIIIIIIIII

        HAISEEEEEE KÄRTSÄ HAISEEEEEEEEEEEEE

        HAISTELIJOITA TARVIS ÄMMÄN LÄHETELLÄ! HAISEEEEEEEEEKKKKKKKKKSSSSSSSS JOOOOOSSAAAAAANNNNNNNJNNNNNNNNN

        AI NOI ON TÄRKEITÄ IHMISII NOI TERKKARIN ÄMMÄT!

        STADILAINEN PASKASAKKIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII

        STADILAISTEN MAUTTOMUUDET........ HYVIII JUTTTTTUUIIIIIIII KEKKSIIIIII ÄÄÄLIÖÖÖÖÖÖTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTT

    • HYVÄÄ JA

      ONNELLISTA VUOTTA 2015 KAIKILLE TASAPUOLISESTI

    • PERSKARVATKIN VIELÄ

      MITÄS ET HOIDA ASIOITAS!

      No, katos vaan, sekö auttaa kun niitä hoitaa kaikki ne, joille eivät kyseiset, jo hoidetut, asiat edes kuulu!
      Täh!

      Alkaa niin kuin joku nilviäisporukka, joka riemastuu kun joitain saavat käsiinsä, hoitelemaan asioita..... Oliks jotain asiallista hoidettavaa.
      Taisi olla tuo PASKANTUOTTAJISTA HUUDELLUT etujoukoissa.... paskantuottajaaaaaaaaa! Oikein terhikkiin merkitty takuuvarma hyvä ihminen vai! Niinkö.....

      Ja esimies jätti sitten itse asiansa hoitamatta.... että sehän siellä työoloista vastaa.... MITÄS ET HOIDA ASIOITAS! Jaa, että sinäkö hoisit.

      Ja asioissahan on kaksi puolta, menepä huutelemaan sille toiselle, että mitäs et hoida asioitas ajankohtaisena aikana.... OLIS VARMAAN USEAMMASTAKIN MYÖHÄSTYNEESTÄ HOIDOSTA HUUTELEMISTA!
      Että lähtee sitten mukamas niin kuin hoitamaan, kun sillä on jo kädet täynnä hoidettavaa, minkä se olisi itte voinut hoitaa aikaisemminkin.

      ETTÄ SILLAIN!

      HOITAKAAS NYT SITTE...... Ja me ei sinua mistään syytetä,,,,, sanoo vielä viimeseksi päin naamaa. Että siin sille KUROSELLEKIN, että mitäs et hoida! Ja kuronenko hoitis!

      STADILAISET MAUTTOMUUKSIENSA KANSSA VIIHDYTTÄVÄT ÄÄLIÖT!

      PASKANTUOTTAJAAAAAAAAAA, PASKAAAAAAA HAISEEEEEEEEEEEEEEEE

      HIENOOOOOOOOOO... PERSKARVAT JÄI ISOSAAPPAISELLE KAHELILLE MIELEEN! KAS KUN EI SÄÄTÄNYT PERSKARVOISTA JUTTUU TELKUSSA KANS, EI EHTINYT, KUN HÄKELTY KAMERAN NÄKEMISESTÄ.

      KYLLÄ PIDETÄÄN NIIN KUNNIOITUKSEN ARVOISINA ETTEI OLE TOSIKAAN.... MILLÄ PERUSTEELLLA! SIKOJA NOI ON KAIKKI TYYNI!

      • TERVEISET TERKKARIST

        kaikki yllä oleva: Kertomusta kaheleiden tekemisistä!

        Kaikenlaista örveltäjää sitä onkin! Ja menevät niin kuin normaaleina vai! Säälittävintä on se, että niitä on niissä teidän helvetin korkealle arvostamissanne instansseissa, joissa ns. virkamiehen hyvillä taidoilla ja kyvyillä örveltävät täydelliset SIAT!

        Siotellaan... niin siotellaan.... kun kerran itse käyttäytyvät kuin SIAT!
        Kerrankin kun pääsee aivan siis vapaasti tekemään ja herjaamaan ja hillumaan niin silloinhan siitä otetaan kaikki irti!

        Oikein löytyy numeroita Terhikistä yhdellä jos toisella viirapäällä!

        No, ämmä, mites olis haistelijoitten lähettäminen taas.... hehehehhehehehehehehehhehehehhehehe ja räkänen nauru päälle.

        Oiken mauttomuuden KUNINKAAT JA KUNINGATTARET! HIENOO! HYVIÄ JA KUNNIOITETTAVIA TYYPPEJÄ OVAT SITTEN OLEVINAAN!'

        PASKAAAAAAAAA HAISEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE
        MINUN EI TARVITSE KUUNNELLAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA

        PASKANTUOTTAAJAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA

        SIIN TEILLE TERKKARIN TÄTEILTÄ TERVEISII!

        PERSKARVAAAAAAAAAAAAATTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTT

      • ARVOSTUSTA SIIS
        TERVEISET TERKKARIST kirjoitti:

        MUT SIIS SE ON VARMA KUIN VESI ETTÄ

        YHTÄKÄÄN ASIAA EN EPÄSELVÄKSI JÄTÄ
        TYYPPI ON MAAILMAN ONNELLISIN IHMINEN, SE JÄTKÄ NIMITTÄIN KIERISKELEE NIIN ISOSSA TYYTYVÄISYYDESSÄ JA OIKEIN ORGASTISESSA ONNESSA KUN KAIKEN YLLÄ OLEVAN TEKSTIN SAA TIETÄÄ.....

        KATOS VAAN KUN KÄVI HYVIN!

        JA YHTÄKÄÄN ASIAA EN EPÄSELVÄKSI JÄTÄ!

        SINÄ JÄTKÄ SE VASTA HYVÄ JÄTKÄ OLETKIN, HOIDITKO KAIKKI ASIAS!

        JA HARJOITUSTÖITÄ VAAN TEETTELET SINNE SAVOLAISEN KAHELIN HUUSHOLLIIN,,,,, HARJOTUSTYÖNKÖ TEIT JA PERSEEN ALLA PÖLÄHTI..... KAS VAIN!

        OLET SINÄ NIIN HYVÄ JA MAHTAVA!

        SIKA JA SIKA JA SIKA JA SIKA

        JA TERKKARIN SIAT VIELÄ PÄÄLLE!

    • vitun sekopää

      Mielisairaiden hoito on retuperällä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      328
      7925
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2216
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1886
    4. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      0
      1720
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1452
    6. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1307
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1291
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      173
      1260
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1230
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1101
    Aihe