Koira nostaa jalkaa kylässä!

Raffles

Mikä vialla, kun koirani vajaa vuoden ikäinen uroscotton käyttäytyy kylässä huonosti, on kuulemma huonosti kasvatettu. Olimme koiran kanssa kylässä ja siellä oli myös kaksi muuta uroskoiraa, oli hälinää ja vilskettä. Koiramme kerkesi suhauttaa joulukuusen juurelle, pesuhuoneeseen ja olkkarin pöydän juureen. Itse en tilanteita huomannut, havahduin vain huutoon, kun tapahtui. Olemme kerran aikaisemmin olleet kyseisessä paikassa ja silloin suhautteli myös pari kertaa. Kotona ei tee tätä. Tämä on ainoa kyläpaikkamme jossa on koiria, ja sielläkin käyty vaan kaksi kertaa. Itse olen ajatellut, että koira on jotenkin ymmällään ja ihmeissään tilanteesta ja siksi tekee tuollaista ja on vielä pieni. Onko kellään kokemuksia samanlaisesta ongelmasta? Ja mikä avuksi? Vähään aikaan ei vierailut oikein innosta.

5

168

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pentua tulee raahata erilaisisa paikoissa, niin kauan ettei se hermostu tai innostu liikaa uusissakaan paikoissa eli sosiaalistetaan. Sisäsiisteyttä tulee vielä vahvistaa, tuo on vain hyvä esimerkki miten pentua tulee usissa paikoissa vahtia, ja varmistaa että se toimii halitulla tavalla.

    • nolostelija

      On sattunut meilläkin. Pentu ei vielä hallitse uusia tilanteita ja vahinkoja sattuu. Valvo tilanteita, pidä kontrolli kylässäkin. Kyllä se siitä yli kasvaa.

      • 3445245

        Jos koira esim. sisäsiisteytyy 4-5 kuukauden ikään mennessä ja lopullisesti 8 kuukauteen mennessä (joka on aika tyypillinen kehityskaari), menee vieraissa paikoissa samaan lopputulokseen noin tuplaten aikaa. Kuten edellä sanottiin ei huolta. Pennun ajatus ja rutiinit hajoavat kodin ulkopuolella.


    • pentu meilläkin

      älä päästä koheltamaan irrallaan, vaan pidä hihnassa ja käske tuolisi alle istumaan. Kyllä se siellä pysyy, kun on remmi tiukalla. Muutman koulutuskerran jölkeen alkaa uskoa, että kylässä ei vouhkata.
      Ensin tietenkin käydään kyläreissuilla vartin pätkissä, tai sitten käyhdään ulkona purkamassa paineita, kunnes pentu väsyy ja rauhoittuu.
      Myös ennen vieraaseen taloon menoa kannattaa juoksettaa pentu väsuksiin, niin malttaa paremmin nukkua. Kokeiltu on, ja nyt mitteli on kylässä tunninkin ihan rauhassa tuolin sivulla

    • Tuttua touhua

      Tyypillinen herrakoira. Merkkaa reviiriään. Omat urokseni merkkaavat aina kylässä ja samoin tekevät vieraat urokset meillä.
      Ei maailma tohon kaadu. Normaalia toimintaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      20
      17444
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      56
      4882
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      4537
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      25
      4447
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      36
      4260
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      59
      4140
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      3733
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      3385
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      34
      2656
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      2389
    Aihe