Äiti-tytärsuhde

Halaa sinä äitiäsi ensin.

Äitisi ei ole halailijatyyppiä. Outoa kuitenkin, että halailee muita, muttei teitä lapsiaan. Kannattaa kysäistä äireeltä itseltään, miksi on näin. Miksi sitä hellyyttä ei riitä omille lapsille.

Itse olen halailevan luonteeni perinyt isältäni, joka muutenkin oli lempeämpi luonteeltaan kuin äitini. Raaka työ 10-vuotiaasta lähtien teki äidistäni sitkeän selviytyjän. Siinä ei varmaan jäänyt tunnepuolelle tilaa kehittyä. Jos ei saa hellyyttä ei osaa sitä myöskään jakaa. Tyhjästä ei voi ammentaa.

Niin joo, kyllähän minunkin äitini äiti oli juurikin sellaista sitkeää työihmistyyppiä. Mutta silti. Kyllä se pahalta tuntuu, sekä minusta että siskostani, ja olemme siitä puhuneet aika paljon. Tässä pitää olla aika tarkkana, ettei enää itse jatka tällaista ikävää perintöä - halailen omia lapsiani heidän mielestään vähän liikaakin ja tulen tekemään sitä jatkossakin, myös kun ovat aikuisia. Onhan ihmisellä kyky muuttaa monia asioita itsessään kuitenkin, toisia emme voi muuttaa.

Ehdotan että Kysyt Äidiltäsi, miksi?

Minun äitini ei todellakaan halannut koskaan. Ei minkäänlaista välittämista millään tasolla, päinvastoin: jo 11-vuotiaana ollessani ilmoitti vihanneensa synnytyslaitokselta asti, siitä kun oli ensimmäisen kerran nähnyt minut. Ja sen kyllä käyttäytymisestä huomasi: silmittömiä raivokohtauksia, raivon vallassa hakkaamista, arvostelua ja tuomitsemista. Lähes kaksikymppiseksi hain hänen hyväksyntäänsä, mutta sitten hyväksyin tilanteen. Nyt hän on vanha ja raihnas, eikä minulla ole hänelle rakkautta.
Jos sinulta puuttuu vain halaamiset, niin pienet ovat murheesi. Äitisi voi välittää vaikkei halaakaan.

Joskus ihmissuhteet ovat todella monimutkaisia. Minulla ja siskollani ei ollut äidin syliä. Kumpikaan ei muista olleensa äidin sylissä tai hyväilyjen kohteena. Ymmärrystä, kärsivällisyyttä, kannustusta ja hyväksymistä ja turvallisuutta oli kuitenkin runsain mitoin. Meidän suvussa muutoinkaan ei ole halailtu ennen nykyaikaa, jolloin vieraatkin tuppaavat halailemaan ja kai siitä malli halailuun on lähtenyt mm. sukujuhlissa. Äitikin aloitti halailut vanhemmiten ja näyttää nauttivat niistä todella paljon. Minä tuhlailen hellyyttäni teini-ikäiseen poikaani ja kumppaniini ja saatan joskus halata joitakin muitakin, silloin kun saan hellyydenpuuskan. Mutta äidin halaaminen on vaikeaa. Halaan merkkipäivinä ja näen äidin ilahtuvan siitä. Tuntuu kuin pidättyväisyydelläni kostaisin lapsuuden aikaa, jolloin olin läkähtyä hellyyden kaipuuseen. Äiti on tukenut minua läpi elämän ja murrosiän melskeissäkin voin luottaa siihen, että vaikka suututtaisin kaikki muut, äiti ei käännä selkäänsä tai saarnaa. Vaikka kuinka järkeilisin asiaa, en saa itseäni toimimaan ja murtamaan muuria. Miten helppo olisi tuottaa hänelle mielihyvää halaamalla, mutta etsin siihen muita keinoja.

Tuntuisiko joku muu kosketus luontevammalta? Minä olen kokeillut hieromista. Vaikka siinä on kosketuksessa kauemmin kuin halaamisessa, meillä se on toiminut.

Olen aikuinen perheenäiti ja minulla on napanuora äitiini yhä tallella. Liikkuminen on hieman hankalaa, mutta muilta osin tämä on hyvin kätevää. Minun ei mm tarvitse syödä lainkaan.

Minun akkapa halailee vain muita miehiä salaa ja julkisesti. Minut se jättää kokonaan paitsioon. Nykyään minäkin halailen vieraita naisia salaa kerran viikossa,, ja alasti. Se tekee hyvää miehisyydelleni ja hellyydenkaipuulleni. Akkakin on ihmeissään kun en enää peiton alle ole änkeämässä. Sanon vaan ettei enää paljoo kiinnosta kun liian kauan välillä oli ilman ja on ehtiny jo tottua siihen selipaattiinkin..:)

Jostain syystä tuo halaaminen ei ole kovin suomalainen tapa. Tietysti on ikävää, kun haluaisi halausta, eikä sitä saa. Itse en ole saanut äidiltäni koskaan halauksia, sen kanssa oli vain opittava elämään. Nyt äitini on jo kuollut ja silti kyllä kovasti rakastin äitiäni, tiesin, että hän oli hyvä ihminen ja rakasti meitä kaikkia ja sen kyllä eläessään sanoikin. Hän oli vain tietyllä tavalla estynyt ja ehkä oppinut sen tavan itsekin lapsuudessaan. Eri juttu on sitten se, jos äiti ei oikeasti edes välittäisi. Itselläni on tytär, joka haluaa joka ilta halauksen ja sen hänelle annan, vaikka huomaan jopa, etten aina olisi halaustuulellakaan, mutta en tohdi sitä kieltää. Yritän siis itse antaa halauksia, koska ne ovat hänelle selvästi tärkeitä. Tietysti joskus halaan aivan spontaanistikin, mutta joskus halaan vain muodon vuoksi. Me ihmiset olemme mitä olemme, joskus pitää yrittää enemmän ja joskus ei mikään huvita.

olen aikuisten poikien äiti ja muistaakseni 10vuotiaana vielä halasin heitä mutta en sen jälkeen . se vain on jäänyt en osaa selittää miksi . Mutta en halaa ketään muita kuin puolisoa . enkä tykkää että kukaa tulee halamaan ja olenkin sanonut että ei millään pahalla mutten tykää että kukaan halailee.
jos poikani halais en vastusta mutta en osaa enään heitä halailla.
ehkä osa syy kun nuorinmainen vietiin väkisin isälle 10v. siihen loppu hänen kohdalta . ja kaikkien saman tien.

se ei vaan rakasta teitä

HEI, KYLLÄ ÄITIS ON TUNNEVAMMAINEN. SEHÄN ON NORMAALIA ETTÄ HALAILLAAN OMIA LAPSIAAN KUN VIERAITAKIN HALATAAN. PITÄIS VAAN OTTAA HÄRKÄÄ SARVISTA JA KYSYÄ MIKÄ MÄTTÄÄ KUN ON NIIN KYLMÄT TUNTEET. EI SE NAPANUORAN KATKEAMINEN TÄHÄN PITÄISI VAIKUTTAA. KYLLÄ MINUN TYTÄR JA MINÄ AINAKIN HALAMMEE AINA KUN NÄEMME , TAVATESSA JA EROTESSA TYTÄR ON 50 V , VÄVYKIN VIELÄ HALAA AINA KUN KOHTAAMME, SEHÄN ON AIVAN LUONNOLLISTA. KADULLAKIN KUN TAPAA JONKUN YSTÄVÄN JOTA EI OLE AIKOIHIN NÄHNYT , NIIN ON TAPANA HALAILLA.

Meillä ei ikinä ole perheessä tai suvussa halailtu, täti korkeintaan joskus äärimmäisen harvoin juhlissa halauksen antanut ja tuntunut oudolta...

Oli pienoinen shokki kun selvisi, että miesystävän perheessä halaillaan paljon. En ole oikein tottunut monen vuodenkaan jälkeen, tuntuu jotenkin kuin tultaisi liian "iholle", liian tungettelevalta.

Mutta no joo sinulla on tilanne erilainen, kaipa äitisi ei näe mitenkään tarpeelliseksi halia teitä jostakin syystä... jos se häiritsee niin pahasti niin kysy että miksi, mutta tuskin hän teitä mitenkään kuvottavina pitää jos muuten on teille hyvä ja lämmin äiti...

ÄLÄ SYYLLISTÄ JA HAUKU VAMMAISEKSI IHMISTÄ JOS EI OLE TOTTUNUT HALAILEMAAN . EI SE MERKITSE SITÄ ETTEIKÖ VÄLITÄ LAPSISTA KUKAAN EI PYSTY SANOMAAN ETTENKÖ VÄLITÄ YHÄ AIKUISISTA LAPSISTA VAIKKEN HALAILE
VIERAILTA OLEN KIELTÄNYT KOSKEMASTA MINUUN.
VAIN PUOLISO SAA KOSKEA.

Minä muistan, kun yhteen aikaan alkoi olla jotenkin muotia hypätä toisen kaulaan tai olille halailemaan, se tuntui oudolta ja vieraalta. En pidä siitä, että joku vain tulee halailemaan. Äitisuhde on eri juttu. Mutta mielestäni näin aikuisten kesken ei ole tarvetta halailla mennen tullen, se kuuluu lähinnä lapsuuteen ja lohduttamiseen ja myös nuoruusiän ongelmien selvittämisessä. Me suomalaiset emme ole halailijakansaa, ja miksi meistä nyt pitäisi sellaisia tehdä. Ulkomailla jopa miehet, olematta homoja, pussailevat toisiaan, joten olemmepa aika erilaisia kansoja.Pieni lapsi kaipaa äitinsä syliin ja haluaa haleja, ei aikuisten tarvitse enää niin halikipeä olla, mutta osata niitä haleja lapsille antaa.

On nykyään yliarvostettua. Ihmiset halaavat puita,bensiinitankkeja,traktoreita,kiviä ym...Siksipä aloittajan äiti ei viitsi vaivautua jonnin joutavaan.

Ei ole ihan tavatonta, että joku suhtautuu omiin lapsiinsa kylmäkiskoisesti ja muihin lämpimästi. Omat lapset ovat "liian lähellä", he muistuttavat omista ei-toivotuista piirteistä, koetusta elämästä, toteutumattomista toiveista ym. asioista, joita ei kyetä käsittelemään.Tämä ei tietenkään ole aikuisen käytöstä, mutta aika inhimillistä se kuitenkin on. Monet ihmiset ovat esim. työpaikoillaan aivan ihania ihmisiä, mutta kotona saattavat olla hirviöitä omille perheenjäsenilleen (- ja päinvastoin).

Voisit kysyä äidiltäsi asiasta. En kyllä usko, että hän kykenee vastaamaan kuvaukseksi perusteella. Hän todennäköiseti vain närkästyy. Millainen suhde äidilläsi on ollut omaan äitiinsä / isäänsä?

Kyllä halaaminen täysin normaalia,
Itse en lapsuudessani saanut siihen mitään oppia,esimerkkiä,mutta halaan lapsiani ja lastenlapsiani silti.
Tunnevammaisuus varmaakin voi olla este siihen ja esimerkin voima.Rakkaudettomuus myös.
Mutta voimmehan me kuitenkin halata.Kaikki ei kumminkaan tykkää,et heitä halataan.Silloin sitäkin tapaa pitää kunnioittaa.

Äitisi ei ehkä vain osaa. Voitte olla silti tärkeitä. Ehkä teidän halaus on sellaista että hän murtuisi jostain syystä?? Kaikki eivät taas tykkää halata, ventovieraita varsinkaan. Oli hassua olla työyhteisössä jossa koko ajan halailtiin. Ei tuntunut minusta sopivalta tai hyvältä.

Outoa tietenkin tuo jos halaa muita. kysyisin suoraan miksi ei?

Nykyisin 90-kymppinen äitini ei koskaan halannut minua eikä isääni. Eikä omia vanhempiaan. Hän on henkisesti sairas ja tunnekylmä.

Olen 16-vuotias nuori nainen, eikä oma äitinikään ole koskaan minua halaillut. Tai muistaakseni ollessani 12 hän yhtäkkiä halasi. Mutta siihen se on jäänyt.

Olen erittäin hellyydenkipeä, melkein joka ilta itken itseni uneen. Tyhjä tunne rinnassani sattuu. Onneksi eräs ystäväni on halailijatyyppi, ja saan haleja silloin tällöin. Tietenkään se ei ole sama asia.

Olemme äitini kanssa kuitenkin läheisiä ja tuemme toisiamme. Toki tunnen jääväni välillä isosiskojeni varjoon, mutta olen tottunut siihen. Mutta haleja tai hellyyttä ei tipu. En ole koskaan kuullut sanoja "olet rakas" tai "rakastan sua" tai muuta vastaavaa.

Ehkä jotkin ihmiset vain ovat sellaisia. Toivon löytäväni pian rinnalleni jonkun ihanan ihmisen jonka kanssa viettää elämäni ja joka rakastaa minua juuri tällaisena.

Entä jos äidiltä menee voimat vieraisiin??

Halaustakaan ei kai voi VAATIA? Hyvä ottaa asia puheeksi, esim.niin että; "Äiti, haluaisin halata sinua, saanko?" Ja katsoa reaktio.
Jos se on liian kipeää, niin äitisi torjuu, niinkuin ennenkin on tehnyt.
Mielestäni kysymys; "Äiti, miksi et koskaan halaa minua...", on enempi "MOITE" ja "Syytös", vai onko?
Siis jos ihminen on tullut itse torjutuksi, tunteita loukattu, ihmissuhdeongelmia, hylkäämisiä, pettymyksiä, lapsuuden traumoja jne. niin sellaisen ihmisen on aika vaikea luottaa enään kehenkään ihmiseen.
Toisaalta, voisiko tuo vain olla sitä äitisi "omaa vaistoa" pitää sinut, lapsensa, tarpeeksi etäällä, että tulisit vahvaksi omana itsenäsi ja itsenäistyisit omaan elämääsi?
Voi, veikkauksia tuolle käytökselle löytyisi vaikka kuinka paljon.
Ja, olisiko sinulla kuitenkin tässä halaus-ongelmassa isompi ongelma kuin äidilläsi?
Ehkä voisit löytää muita kohteita, joita halata, niinkuin äitisikin on löytänyt. Olet hänen verta ja lihaa, niin ehkä hän ei pysty sinua halimaan? En tiedä, ja tuskin muutkaan täällä.

Minä halaisin omia lapsiani jos, se vain olisi mahdollista, mutta he eivät halua olla tekemisissä kanssani enkä voi tavata edes lapsenlapsiani joten halaisin heitä jos, se vain olisi mahdollista olen surullinen tämän takia.

Kun olin lapsi,äitini halasi minua ja sisariani paljon.Hän rakasti meitä ja opetti rakastamaan myös muita.Halailut sitten loppui kun meille ikää kertyi,mutten koskaan epäillyt,etteikö äitini rakastaisi meitä edelleen.Äitini sairastui vakavasti myöhemmin,ja vielä kerran sain halata äitini.Tiesin silloin,että näkisin hänet viimeisen kerran.Kaipaan äitiäni aina,ja kadun että olin huono lapsi.Äitini olisi ansainnut enemmän rakkautta.Nyt olen yksin,ja kaikki rakkaani ovat kuolleet,kissojani lukuunottamatta joita halailen ja annan rakkauteni niille,muuten olisin onneton.Neuvoisin aloittajaa suoraan kysymään äidiltään,rakastaako hän teitä tai sinua lainkaan.Jollei rakasta,en sinuna pitäisi liiemmin yhteyttä,sillä jokaisen tahtoa täytyy kunnioittaa.Ymmärrän kyllä että rakkaudettomuus satuttaa,mutta sellaista nykyään maailma on.Oma veljeni ja siskoni eivät rakasta minua,ja yhteyttä emme pidä,eikä minua voisi nykyään edes löytää.Halailusta vielä.Kuuluin joskus seurakuntaan ja heillä oli tapana halata tavatessaan,en milloinkaan tottunut halailuun niin, ja koin oloni vaikeaksi ja vaivaantuneeksi.

On ihanaa, jos äiti on halannut lapsena. Mulla oli ainut fyysinen kontakti äitiin. kun antoi kunnon selkäsaunan. Olin isän lapsi ja aina vanhempie riidan jälkeen odotin tulevaa pelolla.

Vielä nuorena yritin hyvitellä äitiä ja olla parempi lapsi mutta vähitellen vetäydyin etäämmälle.

Viekää äidille kukkia ja osoittakaa pienillä muistamisilla, että hän oli hyvä äiti teille lapsuudessa.

Äitien kateus on kova tyttäriä kohtaan. Narsistiäidit eivät halaa tyttäriään.

Nuo vain ovat niitä elämän tosiasioita. Riittää kun itse tekee parhaansa ja suhtautuu asiallisesti vanhempiinsa. En muista koskaan halanneeni äitiäni ja kuitenkin hän oli aivan ihana ihminen. Miksi pitäisi halata, jos toinen ei ole siihen tottunut.

Jos takana on joku nuoruuden trauma, ei kannata asiaa kaivella. Vanhojen negatiivisten asioiden muisteleminen koituu ennen pitkää sairaudeksi, puhukoon terapeutit mitä tahansa. Lasten ja vanhempien välillä saattaa olla tapahtunut jotakin, mitä toinen ei muista. Ei niitä pidä tonkia tarpeettomasti. Kyllä pahuutta on aivan riittävästi muutenkin ja tulee joka päivä lisää.

saman kokenut jo vuosia, vuosia. olen se "pahis", en osaa mitään, en voi tietää mistään mitään, omia mielipiteitä ei voi olla.
itselläni myös lapsia ja useamman lastenlasta. sisaruksilleni puhutaan aivan muuta ja ollaan hyvää pataa.
olen antanutasian olla mikä on -en muuta voi.
tsemppiä ja jaksamista sinulle.

Hmm, no muistan kyllä aika tarkkaan noin 4-vuotiaasta asti... ja sitä ennenKIN asiat on äidin, ei lapsen vastuulla. En sitten tiedä mitä olis voinut tapahtua äidin vieraannuttamiseksi, uhmaikäisen kiukuttelua ehkä ;).

Estyneisyys kaikessa fyysisessä kontaktissa tietysti ilmenee siten, ettei yleensä halua koskea muihin ihmisiin ollenkaan. Se on varmasti näkynyt seksuaalisuudessa jne. asioissa. Ja se on perua tämän estyneen äidin omalta äidiltä (sota-ajalta). Mutta kuitenkin hän halaa siis muita läheisiä, mutta EI IKINÄ omia lapsiaan. Kyllähän se melko perverssille vaikuttaa.

Asia ei ole yhdentekevä, koska tällainen äiti siirtää lapsiinsa sen kosketuksen pelon ja nämä taas siirtävät sen omille lapsilleen jne. Se vaikuttaa oikeasti mm. parisuhteiden kestävyyteen. Eli jos olen itse tällainen lapsi jota ei koskaan halattu, niin kiinnitän erityistä huomiota siihen että tällainen "perintö" ei todellakaan siirry enää eteenpäin vaan halaan, halaan ja halaan. Joka ikinen päivä.

Äidilläsi on näihin sukulaisiin ja ystäviin tietty henkinen etäisyys, joka mahdollistaa halaamisen. Ihmisen, joka ei merkitse, halaaminen on tietyllä tapaa helpompaa. Siis henkilölle, jolla on psyykkisiä rajoitteita. Äidilläsi on varmasti jonkinlainen henkinen este lastensa halaamiselle. Jonkinlainen tarve pitää rakkaat ihmiset etäällä tällä keinolla. Menettämisen pelkoa? Traumoja omasta lapsuudesta?

Niin siis halailuhan loppui jo varhain... Eli tää ei liity pelkästään siihen, että me lapset olemme nyt aikuisia. Vaan hän ei halannut meitä edes lapsina. Ongelma liittyy siihen, että hän halaa muita ystäviä ja sukulaisia MUTTA EI KOSKAAN OMIA LAPSIAAN. Eiköhän se näytä hieman oudolta myös näiden muiden ihmisten mielestä. Ymmärrän kyllä ihmisiä, jotka eivät vaan pidä halaamisesta ylipäätään, mutta tämä äiti selvästi pitää siitä kyllä, paitsi omia lapsiaan kohtaan ;). On kyllä ollut puhetta, että äidin omassa lapsuudenkodissa ei pahemmin tunteita näytetty. Ja onhan se toki hyvä, että hän halaa kuitenkin lapsenlapsiaan eli mun lapsia. Joku ihmeellinen esto tai klikki tässä nyt on äidin päässä oltava.