Muotia

Tällä hetkellä palstalla keskustellaan vilkkaasti ufoista, humanoideista ja ihmisen kehityksestä.

Ihmisen alkuperästä on monia mielipiteitä. Siihen en ota nyt sen kummemmin kantaa. Mutta viitaten viestiin, jonka mukaan ihmiset olisivat saaneet alkunsa humanoidien jalostamalla alkuapinoita....

Kuinka nämä humanoidit ovat sitten saaneet alkunsa? Herättelen nyt keskustelua aiheesta. Jos ajatellaan ihmisten alkuperää tai sitten humanoidien, eikö kyse ole samasta asiasta? Elämme samassa universumissa.
2350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Voidaan ajatella, että meitä huomattavasti vanhempi sivilisaatio levittäisi elämää planeetalta toiselle tai kyseessä on tarkoituksella/ei-tarkoituksella leviävä elämä meteoriittien myötä. Meidän linnunratammehan on enintään keskivanha galaksi maailmankaikkeudessa, joten avaruudessa voitaisiin ajatella olevan huomattavasti meitä vanhempia sivilisaatioita ja elämää, kuin myös "tyhjiä" planeettoja. Voitaisiin jopa ajatella, että vieras sivilisaatio voisi "maankaltaistaa" kokonaisia planeettoja ja istuttaa sinne elämää. Maassakin on jo suunniteltu Marsin maankaltaistamista ja laskettu siihen kuluvaa aikaa; miksei meitä kehittyneemmät rodut ole voineet tehdä niin jo miljoonia tai miljardeja vuosia sitten.

Tässä päästään lopulta kuitenkin siihen syvimpään kysymykseen: mikä on kaiken elämän alkuperä? Miten syntyi ensimmäinen elämä maailmankaikkeudessa? Oliko kyseessä jonkinlainen jumala vai oliko maailmankaikkeuden perusainekset sellaisia, että sattuman tai "säännön" mukaisesti niistä syntyi elämää?

Äänestä
  • Totta, alkuperäinen kysymys johdattaa juuri tämän peruskysymyksen äärelle.

    Mutta on olemassa vieläkin syvempi kysymys. Nämä nykyiset keskustelut elämän alkuperästä lähtevät yleensä alkuräjähdyksestä ja siitä, muotoutuiko elämä suunnitelmallisesti vai sattumalta.

    Usein sekoitetaan alkuräjähdys ja aineen alku keskenään. Mutta ainehan oli olemassa jo ennen suurta posaustakin, olipahan vain tiivistyneenä äärimmäiseen tiheyteensä. Koska yleensä tunnustetaan, että mitään ei voi syntyä tyhjästä, aine itsessään on siis ikuista.

    Aineen mysteeri on ns. faktinen jutska. Voimme olettaa joko a)että on olemassa ikuisuus = aineella ei ole alkua tai b)se on luotu tyhjästä. Ajattelimmepa kummin päin hyvänsä, saattaa mennä 'ihan pikkuisen' ihmiskäsityksen tavoittamattomiin.

    On tietysti kolmaskin, aina silloin tällöin esilletuleva katsantokanta. Ainetta ei ole, kaikki on kuvitelmaa. Mutta tässäkin on silloin se kuvittelija ainakin olemassa. Viittaan Descartesiin: "ajattelen, siis olen".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pohjan akka kirjoitti:

Tällä hetkellä palstalla keskustellaan vilkkaasti ufoista, humanoideista ja ihmisen kehityksestä.

Ihmisen alkuperästä on monia mielipiteitä. Siihen en ota nyt sen kummemmin kantaa. Mutta viitaten viestiin, jonka mukaan ihmiset olisivat saaneet alkunsa humanoidien jalostamalla alkuapinoita....

Kuinka nämä humanoidit ovat sitten saaneet alkunsa? Herättelen nyt keskustelua aiheesta. Jos ajatellaan ihmisten alkuperää tai sitten humanoidien, eikö kyse ole samasta asiasta? Elämme samassa universumissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu