Kuinka kun kävi että aamulla ajoin ja juuri olin ottanu limpparista tujut missä en tiennyt että on viinaa ja polliisit kiitutti laitokselle .limppari oli mukana ja antoi vahingosa juua sitä puhallusta ennen ja sit nouski yhtäkkiä törkeeksi. Kuinka toimia
puhallus
jkoooo
763
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sinun pitää kertoa selityksesi kuulustelussa. Myöhemmin käräjillä ratkaistaan, menikö se läpi, vai ei.
Laitokselle tarkkuusalkometriin vai jatkuiko matka verikokeeseen?
Verikokeen pitäisi näyttää totuus, sillä vaikka puhalluskoetta hämäsi ns. "suualkoholi", niin veren pitoisuutta tuo kulaus ei tietysti nosta juuri lainkaan. Matkalla laitokselle tarkkuusalkometriin mennessä suualkoholinkin olisi jo pitänyt haihtua. Jos siis laitoksellakin vielä puhalsit reilut lukemat, niin syy ei ollut tuo limpparikulaus, vaan ns. aamunraikkaat, jotka periytyvät sieltä illalta/yöltä.
Nyt taidat valehdella. Rattijuoppoa vartioidaan niin tarkasti, ettei tällainen ole mahdollista, tai sitten poliisit ovat olleet aivan noviiseja.
Ah, kappas. Sen siitä saa kun lukee huonosti. Juu ei todellakaan ole kaveri enää seulonnan ja tarkkuusmetrin välissä mitään lipitellyt.
Kyllä se nyt on aamunraikkaat olleet mitkä mittarissa näkyy. Se vaan kummastuttaa, että miksi sitä pitää tänne tulla valehtelemaan. Ei täältä saatava lausunto ole minkään arvoinen. Ainoaksi neuvoksi jää kantaa vastuu seurauksista kuin mies.
Poliisit itse noituvat kun huoasi .kumpikin voi todistaa
Ja silti ei vieny verikokeisiin
Ny taitaa käydä niin, että sinä selviät, kuin koira veräjästä, mutta ne poliisit ovat käräjillä karkeasta virkavirheestä, jos tarinasi on tosi.