Hei.
Tämä ei ole mainos vaikka sisältääkin tuotesijoittelua.
Olen vuosia miettinyt miten tekisin halvan voitelutelineen. Yli 50 vuotta kaikkia hiihtolajeja harrastaneena on voitelu ollut tärkeää (vesihiihdossa on toiminut se voitehista vanhin). kun vauhtia on pitänyt saada. Meil Lahles näkyi ensimmäiset voitelutelineet jo 90-luvun alulla ja silloin ne maksoivat kuin Polar Malt -tuotteet -lahlest nekii. No, aina se vaseliini on pohjiin jotenkin levinnyt vaikka lasten nuoria ollessa saattoi voidella kymmenenkin suksiparia jotka pohjusttin, siklasin, harjasin ja hoonasin Salpausselän latuihin, hyppyrimäkiin tai Tiirismaan rinteisiin joko keittiön pöydälle tehdyin virityksin tai käyttäen Bench n' Wise -kevytpenkkejä. Aina mielessä paitsi se yksi - myös halpa voiteluteline. Vuodet kuluivat, suksiparit vähenivät ja ikää karttui.
Kunnes vaimo tänään ilmoitti että
-Laitas Peltosekkuntoo, meen huomena ladulle.
Minä siihen että
-Nyt sen telineen teen! Vain yksi pari siklattavaksi niin on aikaa miettiä.
Aloitin kevytpenkkisysteemistä.
Ajattelin että sahaan muotoon kakkosnelosen ja saan siitä rungon suksen jännittämiseksi, kunnes tajusin että sen olen jo läpi käynyt. Penkit jäävät nylkyttämään keskenään eri tahtiin joten ratkaisu hylättiin.
Sitten välähti:
Paneelien sahaamisessa tarvittavia apurullia minulla on kaksin kappalein. Niiden korkeuskin on säädettävissä! Mutta kun piti saada se jännityksen vastaanottava runko liitetyksi, hylkäsin materiaalin puutteessa ratkaisun.
Onko taas vedettävä keittiön tuolit puristimilla pöytään?
Ei pkle, ei häviäjälle luuta kurkkuun tällä kertaa! (Koskelan sanoin)
Katselin siis varastojani ja löysinkin ajatuksen joka oli piilotellut siellä kaikki nämä vuodet.
Tukeva, kevyt, siirrettävissä oleva ja ilmainen suksenvoiteluteline valmistui parissa tunnissa, kun kaikki raaka-aineet löytyivät nurkista.
Nyt se on käytössä ikuisesti, lapsilla ja lapsenlapsilla minun jälkeeni. Satavarmasti myös tuhansilla muilla tee-se-itse- sivakoijilla joita kiskurihinnat yksinkertaisesta värkistä vaivaavat.
Jollakulla sen valmistamiseen voi kulua tilanteesta riippuen jopa kymppi.
Leimaus ei neroa tarvitse.
Varmuudeksi videoin koko prosessin niin en aamulla unohda mitä tuli tehtyä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ihan hyvä juttu että sait pitkän ajan projetktin tehtyä, mutta mitä varsinaisesti yritit noinkin pitkällä tekstillä kertoa?