kissani...

Olen tässä miettinyt onko muiden kissat samanlaisia.
Kissani on pentu about 6 kukautta vanha maatiaiskissanpentu.
Ensinnäkin.
Se saattaa yrittää peittää ruokansa jos se ei tykkää siitä, mutta käy tekemässä pienen juoksu lenkin ympäri taloa ja syö hyvällä ruokahalulla.
Toiseksi.
Meillä oli koira, kun olis pienempi ja kissaa ei silloin vielä ollut.
Kissani oppii temppuja helpommin kuin entinen koiramme, vaikka koira oli kultainen noutaja eli suht helposti koulutettava rotu.
Kolmanneksi ja viimeiseksi.
Kissani purkaa turhautumisensa kaapimalla hiekkalaatikkonsa jonkin nurkan tyhjäksi hiekasta yleensä lattialle.
Onko muiden kissat tällaisia ?
2123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minulla on ollut jo kauan kissoja ja niiden käyttäytyminen on tullut melko tutuksi; puoli vuotta vanhat pennut ovat lähes maksimiaktiivisia, kokeilevat ja tutkivat kaikkea uutta ja oppivatkin tietysti siinä samassa. Tässä vaiheessa olisi hyvä että kissalle järjestää ohjattua tekemistä (leluja, kiipeilytelineitä yms.) muuten se keksii sitä itse (esim. pudottelee kirjoja kirjahyllystä ja silppuaa ne) josta voi tulla erimielisyyksiä isäntäväen kanssa. Ruuan peittäminen tulee geeneistä; jos luonnossa jättää syömättömän ruuan paljaaksi niin toiset eläimethän syövät sen joten ruoka täytyy peittää, tämän osaa jo pieni pentukin ilman oppimista muilta kissoilta. Samoin kissa peittää jätöksensäkin jotta kilpailijat/viholliset eivät saisi siitä vihiä; reviirinsä johtava kolli taas jättää jätöksensä kaikkien nähtäväksi/haisteltavaksi. Kissan käyttäytymiseen vaikuttaa paljon myös se onko se saanut olla emonsa kanssa riittävän vanhaksi, liian nuorina erotetut eivät ole ehtineet oppia kunnolla "kissojen tavoille". Jos vertaa kissaa ja koiraa niin kissa on "alkuperäinen peto" ja koira taas "laumansa jäsen"; kissahan ei kaipaa siinä määrin muiden perheenjäsenten seuraa ja hyväksyntää kuin koira. Koira tekee temppuja kun käsketään ja kissa jos sitä itseä huvittaa.

Äänestä

ihania höpönassuja :o)!!niillä on omat kujeensa- ei auta kun ymmärtää ja jaksaa rakastaa...:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


raisa kirjoitti:

Olen tässä miettinyt onko muiden kissat samanlaisia.
Kissani on pentu about 6 kukautta vanha maatiaiskissanpentu.
Ensinnäkin.
Se saattaa yrittää peittää ruokansa jos se ei tykkää siitä, mutta käy tekemässä pienen juoksu lenkin ympäri taloa ja syö hyvällä ruokahalulla.
Toiseksi.
Meillä oli koira, kun olis pienempi ja kissaa ei silloin vielä ollut.
Kissani oppii temppuja helpommin kuin entinen koiramme, vaikka koira oli kultainen noutaja eli suht helposti koulutettava rotu.
Kolmanneksi ja viimeiseksi.
Kissani purkaa turhautumisensa kaapimalla hiekkalaatikkonsa jonkin nurkan tyhjäksi hiekasta yleensä lattialle.
Onko muiden kissat tällaisia ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu