-- Hämeelinnaan juristi Isotuhon tilalle? Sellainen juristi joka ymmärtäsi paljon paremmin kiinteistökaupoista. Ettei kävisi niin kuin Ritaluoman tapauksessa, jossa luikuri päästetetään luistelemaan ja kaupunki on voimaton.
Olisiko aika palkata-----
HessuH.
41202
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Kaupunki näyttää olevan kuin jonkinlaisen massahypnoosin tai psykoosin kourissa. Ihmiset eivät enää kykene edes keskustelemaan normaalisti.
Veikkaan elektronista dementiaa.
HessuH teki hyvän ehdotuksen kun SCC casessa vietiin myös liikemies Karia.
Kiinnostaa minuakin, missä vaiheessa tuo Kirstulan kaupanpurku ja kaupungin saatavat (jotka kuuleman mukaan on luvattu, että varmasti saadaan) ovat?
Entäs nämä YIT:n ja kaupungin erimielisyydet katteen liikenneurakoista. Isosuo ei lakimiehenä ymmärtänyt tehdä sellaista urakkasopimusta YIT:n kanssa, ettei nyt tarvitsisi asioiden kanssa käräjöidä. Jos välimiesoikeus nyt kallistuu YIT:n puolelle kiistassa, maksamme me veronmaksajat 4 miljoonaa ylimääräistä tiejärjestelyistä
Voisin kyllä lyädä vetoa, että maksajiksi päädytte jälleen. Rahaa kun on - or not.
Isosuohan puhui jostain ilmaisesta siltarempasta?
Kuinka meille Hämeenlinnalaisille on siunautunut nuo kaikki älyn jättiläiset kaupungin johtoon. Prkele kun aina kaikki asiat menee ihan täysin reisille mihinkä tämä meidän "loistavien ideoiden Tonava kööri" allekirjoituksensa laittaa.
Sano se kun Karikin on itse liikemies ja silti liikemies Ritsku pääsi kusottaa.
Kari tietää enemmän ja varsinkin tunnistaa huijjarin paremmin kuin Isosuo. Siksi Kari oli jo vuonna 2011 hanketta vastaan. "tukemiset" voit työntää vaikka anukseesi,. sillä vähemmistössä ei voi tehdä yhtään mitään, jos enemmistö on hankkeen kannalla. Tajuatko TOLLO
Olen samaa mieltä HessuH:n kanssa että liikemies Kari kummasti tuki liikemies Ritskun SCC Hanketta vaikka olisi voinut varsiki vähemmistössä vastustaa. Tuki vielä loppuun asti. Miksi ei tunnistanut huijari se on HessuH hyvä kysymys.
tutkinto kantaa kauemmas tiedoissa kuin mainitun liikemiehen.
Toisin taitaa olla täällä meuhkaavien laita.
Tollo mikä tollo! Mitä hyötyä on vastustaa, jos enemmistö kannattaa Mistä kiven alta sinunlaisesi Kok/Dem idiootti on tänne röyminyt?
Tästäkin HessuH:n kanssa samaa mieltä. Kun enemmistö tukee hölmöä hanketta niin varsiki silloin vähemmistön kute perzyikkien tulee vastustaa kaikin keinoin. Autotalossa kävi toisin ja sitä yhdessä paheksumme. Tolloja
Edelleen tollo! Eikö tyhjää kolisevaan kalloosi uppoa, ettei vastustaminen hyödytä. Sama vaikka olisi kotona äänestyksen aikana. Onneksi kokkareet ja demarit ovat häviäjiä seuraavissa vaaleissa. Noin tyhmiä eivät äänestä kuin yhtä tyhmät, kuten sinä.
Niin HessuH juuri että vähemmistössä ei tule tukea hölmöjä hankkeita kuten perzuikit autotaloa. Asiassa kävi niin että ei ollu vähemmistöä vaan pelkkä yksimielinen enemmistö. Paha juttu. Puhut asiaa
Tyhmyytesi tiivistyy. Vähemmistö voi äänestää sen ennalta tiedossa olevan 100% SCC.tä koko ajan tukeneen kok/dem ääliöitten 7 äänen jälkeen vaikka Aku- Ankkaa ja "tukea" silläkään ei olisi ollut mitään merkitystä.
Taas samaa mieltä HessuH kanssa. Perzuikit äänesti SCC:n suhteen hanketta tukien ja varmaan lukivat Akuankkaa kun näin kävi. Näin perzukeista tuli autotalotukijoita.
Hahah! 7-4 oli äänestystulos. Onko sulla TOLLO muita esittää
Taasen HessuH:n kanss samaa mieltä sillä tuo oli äänestystulos elokuussa ja scc hanke kaatui jo toukokuussa. Siihen asti perzuikit tuki hanketta liikemies Karin johdolla.
Sitähän tässä on ihmetelty, että miksi ne 7 äänestivät vielä elokuussa SCC:n puolesta, vaikka hanke oli kaatunut jo toukokuussa?
Vaaleiss tulloo persupökäle.
Kustaa tarkoitti isoa jytkyy! Onnittelen Kustu, näin tulee käymään!
Kari on meidän Messias, tietää kaikki lait ja pykälät. Kari 12 donan vuosi palkalla Isosuon tilalle !
Ritaluoma on luvannut tänään palata dollarien kanssa viimeistelemään scc-kaupat, mihin iisakki ja isosuo uskoo yhä edelleen.
Liikemies Kari saa sormilleen vastustettuaan scc-kauppaa vuodesta 2011 asti.
Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa, iisakin usko hankkeeseen ei ole loppunut, ei ollessaan scc:n hallituksessa, ei sen jälkeen, eikä edes tänään, viimeisen USA-lennon laskeuduttua.... nimittäin voihan Ritaluoma tulla vaikka banaanilaivalla?
Liikemies Kari tuki scc hanketta ja rahojen tulo pelastaa Karille pääministerin paikan. Onkin ollut ihme miksi on ollu hiljaa autotalosta mutta liikemies on tiennyt että kaverinsa liikemies Ritsku hoitaa homman kotiin banaanilaivalla. Karin usko kannatti.
http://kartsa.blogit.hameensanomat.fi/2010/10/26/istanbulissa-maailman-suurin-autokauppa-meille-tulee-isompi/
"iismopin usko ei hor" puhuu kiemunkia, vuodet on persiillään. Illkala kirjoitti ensimmäiset varoitussanansa jo 2010...
kun kuiraa linkin blokia, liikemies Kari lausui tuolloin:
....Autokeskuksen tapauksessa huoleni kohde on se tapa, jolla asia on päättäjille markkinoitu. Tämä on NIIN tuttu kuvio. Näytetään hirmuista porkkanaa, oikein sateenkaaren päässä olevaa kultaruukkua, ja pyydetään pikku summaa. Annetaan ymmärtää, että se on sitten tässä. Aina kuitenkin tulee se seuraava vaihe, ja seuraava vaihe, ja seuraava vaihe, jossa panokset kasvavat. Ihmisen psykologia vain toimii niin, että ollaan valmiita sijoittamaan uudelleen suuriakin summia sen rahan pelastamiseksi, joka käytännössä on jo menetetty. Pelissä on ihan sama psykologia, joka toimii edelleen Wincapitan raunioilla, ja joka saa jotkut vastaamaan nigerialaiskirjeisiin...."
Olisi tarpeen tutkia miksi liikemies Kari ei noudattanut omaa varotusta vaan tuki autotalohanketta loppuun asti. Takin käännöstä kirjoitti blogissa elokuussa. Ei ole ilmaisia lounaita.
Kuka tämä kaveri on, joka varoitti heikoista jäistä ja kuitenkin sinne itse upposi? Ettei itse ottanut omaa varoitustaan tosissaan!
Noin käy joskus taitavallekin kala-ja pilkkimiehelle.
7-4 äänetystulos ja Kari tuki muka "loppuun saakka". Olet laskutaidoton idiootti. Buaaaaah!
Heheheh. Kerro hönö koska tuo äänestys oli ja missä. Ennen vai jälkeen jiizuksen syntymän. Minä kerron että scc hanke kaatui toukokuussa 2014. Niin koska se Karin takki kääntyikään hönö.
Kuule hönö on hönö myös vuonna 2015.
Nuija hoi! Kari oli KOKO ajan negatiivinen ja te KOK/DEM tollot olitte KOKO ajan positiivisiä ja varmaan vielä ensi joulunakin.
HessuH:n kuvailee ja niinhän se meni että elokuuhun asti tunnelmista huolimatta perzuikit tuki scc hanketta.
Yksin silmämunat punaisena suomi24:ssä trollaavan iismopin on mahdoton hyväksyä totuutta, että liikemies Kari, joka ei todellakaan ollut kunnallispolitiikan päättäjä vielä vuosiin, vastusti hullua hanketta jo 2010.
http://kartsa.blogit.hameensanomat.fi/2010/10/26/istanbulissa-maailman-suurin-autokauppa-meille-tulee-isompi/
....Autokeskuksen tapauksessa huoleni kohde on se tapa, jolla asia on päättäjille markkinoitu. Tämä on NIIN tuttu kuvio. Näytetään hirmuista porkkanaa, oikein sateenkaaren päässä olevaa kultaruukkua, ja pyydetään pikku summaa. Annetaan ymmärtää, että se on sitten tässä. Aina kuitenkin tulee se seuraava vaihe, ja seuraava vaihe, ja seuraava vaihe, jossa panokset kasvavat. Ihmisen psykologia vain toimii niin, että ollaan valmiita sijoittamaan uudelleen suuriakin summia sen rahan pelastamiseksi, joka käytännössä on jo menetetty. Pelissä on ihan sama psykologia, joka toimii edelleen Wincapitan raunioilla, ja joka saa jotkut vastaamaan nigerialaiskirjeisiin...."
MUTTA KOKKELINATSIEN JA DEMULIKOMMARIEN OPIT ON AINA OLLUT NIIN ETTÄ KUN PUHUT RIITTÄVÄN KIEMUNKIA, ALAT USKOA ITSEKIN SATUIHISI
puhu kiemunkia = puhu pa"¤#skaa
Vuosi vaihtuu ja Perzuikkipäivystäjän valehtelu ja suhmurointi jatkuu. Kertoisi mieluusti totuuden miksi liikemies Kari ei noudattanut omaa varoitusta vaan tuki autotalohanketta loppun asti. Takki kääntyi elokuussa ja pöytäkirjat todistaa tempun.
Persujen toimesta ei selviä miksi Kari tuki SCC-hanketta. Täytyy vain toivoa, että Lulu skandaalin paljastanut Iisakki on tämänkin asian suhteen aktiivinen ja tuo vastauksen esiin.
Laita meille vaikka joku linkki, jossa ilmenee Karin tuki toukokuuhun 2014 asti. Mielellään sellainen, jossa ihan aktiivisesti tukee hanketta ei vaan ole passiivisena jätä vastustamatta hanketta.
Perzyikkihönö kysyy samaa jatkuvasti. Linkki on hml kaupunki ja mm. kaup. hall. Pöytäkirjat ja vuosi oli 2014. Hönölle pitää vielä selittää että tukee tietty hanketta jos ei muuta esitä. Elokuussa liikemies Karin takki kääntyi mutta scc oli ohi jo keväällä. Pöytäkirjat on julkaistu täällä mutta ehkä hönö ei osaa niitä lukea. Nyt voi sitte valehtelun päättyä.
kaatuu kaatuu kaatuu valituksia kaatuu yksi toisensa jälkeen ja2 kaatuu kaatuu kaatuu koko puolue kaatuu seuraavissa vaaleissa
Olisiko pääpersuehdokkaiden jo aika taas loikata muihin varteenotettavampiin puolueisiin, kun persut kutistuu kääpiöpuolueeksi seuraavissa vaaleissa. Niin että olisiko aika...
Entisiä demareita, pian entisiä perzyikkeja, tulevia keskustalaisia.