Jenkeissä naapurin tyttö -käsite on yhtä tunnettu kuin on Elvis. Elvis on käsite, käsittääkseni. Kuitenkin naapurin tyttöön yhdistyy samalla sekä arkisuus että turvallisuus, siveys. Hän on jonkinlainen arkkityyppi. Jos oli jotain ongelmia, niin ne saattoi jakaa naapurin tytön kanssa. Hän oli vähän kuin perhettä.
Törmäsin landella Elliin. Olen Ellin lapsuudenystävä. Toisin kuin minä, niin Elli on viivyttelevä Tähkäpää, kuin kuiva valkoviini, joka maistettaessa maistuu makealle. Hän on hieman minua lyhempi ja hänellä on kirkkaat ja kauniit silmät. Ääni on hieman nariseva. Hän on äiti. Lapsia on kaksi, molemmat koulussa, ja mies jonkin sortin metsätalousinsinööri. Elli puuhailee päivät tilan ja tietokoneensa kanssa.
Osuimme postilaatikkoriville samaan aikaan. Tie oli luminen ja ilma pakkasen purema. Metsä paukahteli. Jälleennäkeminen oli iloinen yllätys, ja muistin heti, miltä hän maistui. Hän maistui erilaiselle. Hän oli toisaalta, toista ja jotain muuta kuin minä. Taisimme olla jossain teini-iän kynnyksellä, kun suutelimme. Se vain tuli siihen eteen, eikä sitä voinut millään lailla väistää. Me vedimme vaatteista toinen toisemme kiinni itseemme ja painoimme pehmeät huulemme yhteen. Muistan, että hän sulki silmänsä, mutta minä en. Olen sellaiseen liian visuaalinen ihminen.
Se tuntui kaikkialla kehossa, hänen läsnäolonsa. Muistan ikuisesti Ellin tuoksun. Siinä oli tuntemattomaksi jäänyttä halpaa hajuvettä ja mekon hienon hieno huuhteluaineen häive. Sitten tuli huulten pehmeä raukeus, joka levisi minuun kuin huume. Hänen oma tuoksunsa valtasi minut ja jouduin sen sisään, kuin säkenöivään pilveen.
Keskustelimme postilaatikoilla niitä ja näitä; mitä nyt naiset yleensä toistensa seurassa lörpöttelevät keskitalvella. Hänellä oli kaunis valkoinen untuvatakki yllä, tiukat farkut ja lumenvärisenä hohtavat kuukengät jalassa, ihanan massiivinen kaulaliina kietaistuna kaiken kauneuden kehäksi.
Kyllä näissä olkipäissä on jotain maagista. Olivat he sitten äitejä tai eivät. Olisin halunnut suudella häntä uudelleen, mutta en nähnyt Ellinooran silmissä enää sitä kimallusta, joka niissä oli joskus ollut. Harmillista. Tunsin itseni tehottomaksi, litteäksi haluineni. Olin kuin Hesari pärekorissa, umpijäässä. Sellainen on hetki, kun ei tunne omistavansa minkään sortin tarkoitusta. Sitä vain kävelee ja keskustelee asioista, vaikka haluaisi vain suudella uudelleen.
Naurettavaa
https://www.youtube.com/watch?v=grkWzttuunk
Törmäsin landella Elliin. Olen Ellin lapsuudenystävä. Toisin kuin minä, niin Elli on viivyttelevä Tähkäpää, kuin kuiva valkoviini, joka maistettaessa maistuu makealle. Hän on hieman minua lyhempi ja hänellä on kirkkaat ja kauniit silmät. Ääni on hieman nariseva. Hän on äiti. Lapsia on kaksi, molemmat koulussa, ja mies jonkin sortin metsätalousinsinööri. Elli puuhailee päivät tilan ja tietokoneensa kanssa.
Osuimme postilaatikkoriville samaan aikaan. Tie oli luminen ja ilma pakkasen purema. Metsä paukahteli. Jälleennäkeminen oli iloinen yllätys, ja muistin heti, miltä hän maistui. Hän maistui erilaiselle. Hän oli toisaalta, toista ja jotain muuta kuin minä. Taisimme olla jossain teini-iän kynnyksellä, kun suutelimme. Se vain tuli siihen eteen, eikä sitä voinut millään lailla väistää. Me vedimme vaatteista toinen toisemme kiinni itseemme ja painoimme pehmeät huulemme yhteen. Muistan, että hän sulki silmänsä, mutta minä en. Olen sellaiseen liian visuaalinen ihminen.
Se tuntui kaikkialla kehossa, hänen läsnäolonsa. Muistan ikuisesti Ellin tuoksun. Siinä oli tuntemattomaksi jäänyttä halpaa hajuvettä ja mekon hienon hieno huuhteluaineen häive. Sitten tuli huulten pehmeä raukeus, joka levisi minuun kuin huume. Hänen oma tuoksunsa valtasi minut ja jouduin sen sisään, kuin säkenöivään pilveen.
Keskustelimme postilaatikoilla niitä ja näitä; mitä nyt naiset yleensä toistensa seurassa lörpöttelevät keskitalvella. Hänellä oli kaunis valkoinen untuvatakki yllä, tiukat farkut ja lumenvärisenä hohtavat kuukengät jalassa, ihanan massiivinen kaulaliina kietaistuna kaiken kauneuden kehäksi.
Kyllä näissä olkipäissä on jotain maagista. Olivat he sitten äitejä tai eivät. Olisin halunnut suudella häntä uudelleen, mutta en nähnyt Ellinooran silmissä enää sitä kimallusta, joka niissä oli joskus ollut. Harmillista. Tunsin itseni tehottomaksi, litteäksi haluineni. Olin kuin Hesari pärekorissa, umpijäässä. Sellainen on hetki, kun ei tunne omistavansa minkään sortin tarkoitusta. Sitä vain kävelee ja keskustelee asioista, vaikka haluaisi vain suudella uudelleen.
Naurettavaa
https://www.youtube.com/watch?v=grkWzttuunk
Vastaukset 4
Vanhimmat
Siis jos tällaisen enkelin eteen yllättäin joutuu, niin tulee jotenkin suttuinen olo. En oikein ymmärrä tätä kehityskaarta, tätä reaktiota minussa. Sitähän ei olisi syntynyt, jos olisimme vain siinä kietoutuneet yhteen ja jatkaneet siitä mihin jäimme.Mutta kun näin ei tapahtunut, meni minuudesta maku.
(naurua)
"Menee minuudesta maku".
Nauraa nakuttelen täällä kuin pahainen aasi. Aika hyvä heitto, vähän kuin kylmä mutta väljähtänyt Vichy. Maku on latistava, litteä ja ontto, tylsä. Sisältä rikki menneet ihmiset sulkevat väljähtäneen pullon korkin takaisin kiinni ja asettavat sen takaisin jääkaappiin. Minusta sellainen on katalaa, lähes pimeää.
Jossain talonsa kätköissä Ellinoora kirjoittaa minulle rakkauskirjettä. Voin nähdä hänet, lähes koskettaa häntä. Haluaisin pelastaa hänet pulasta, jossa hän ei ymmärrä olevansa. Haluaisin omia hänet, rakastella hänen kanssaan ja suudella häntä otsalle, olla hänen vierellään kunnes itikat alkavat pistellä. Eli kesää asti. Sitten menisimme alasti uimaan. Olisimme kuin lapsia pellossa, vartaloita täynnä elämää ja sen loputonta iloa.
(naurua)
https://www.youtube.com/watch?v=OFdUuMbbbAw
Elli on minulle jonkin asteinen pakkomielle - koska palaan häneen tämän tästä, niin on hyvä muistaa, kuinka pakkomielteet syntyvät. Ne nimittäin eivät synny itsestään, vaan niillä on täysin järjellinen ja havaittava logiikka toiminnan sisällä.
Kaikki alkaa jostain läheltä. Se jokin on aivan nenäsi edessä arkisena ja tuttuna, hyvin tavallisena. Katsot joukkoa, josta ei erotu mikään edukseen. Kunnes tapahtuu jotain mystistä, ja massasta nousee esiin kiihkon kohde, halu, ja se ei enää ole arkinen eikä tavallinen, vaan johtotähti ja kaiken toiminnan kohde, polttava hiilihanko sydämessäsi.
Minussa se on näkynyt vuosia. Voi Elli minkä minussa sytytit.
(reps)
Olen varmaan maailman surullisin ihminen. Erittäin tai hyvin surulliset ihmiset ovat iloisia ihmisiä tai erittäin iloisia ihmisiä. Jos löytäisin sisältäni Elli-lootan, jossa on häntä koskeva suruni, niin avaisin se pelotta. Nyt tilanne on sellainen, että kuuntelen vain talon kaikuja, kun se puhuu itselleen. Olen tonkinut kaikki paikat läpi löytämättä Elli-lootaa.
Minulla ei ole mitään käsitystä siitä mitä laatikossa on. Loota on varmaan kenkälaatikon kokoinen ja päältä pölyinen. Olisi etsittävä tarkemmin. Olisi käännettävä kaikki paikat ympäri ja kurkistettava sen sisään.
Jatkan etsintöjäni.
(naurua)