Itselläni 5-vuotias tyttö. Miehellä 2-vuotias tyttö.
Miehen lapsi on meillä joka toinen viikonloppu ja miehen lomilla.
Miehen ex - lapsen äiti - on hankala, todella hankala. Luulin, että se olisi vaikeinta.
Vaikeimmaksi on nyt osoittautunut tämä uusperhe-elämä, johon en tunnu sopeutuvan omien periaatteitteni takia. Vasta ns. harjoittelemme, mutta haluaisin vahvistusta, olenko oikealla tiellä vai astunko vain varpaille.
Mies antaa tytölle kaikessa periksi. Siis aivan kaikessa. Kaksivuotias tyttö tällä hetkellä isänsä luona kasvattaa itse itseään. Valitsee mitä syö, milloin syö, milloin nukkuu ja missä nukkuu - ja mies kyselee tytöltä vain mielipiteitä. Tyttö oppinut, että kiukuttelulla saa kaiken.
Mies ja hänen exänsä ovat sitä mieltä, että tytöllä vain alkanut uhma. Itse taas en näe mitään uhmaa. Lapsi ei uhmaa käskyjä(ni). Jos lapsi ei saa jotain haluamaansa, lapsi heittäytyy maahan itkien ja tämä käy mooonta kertaa päivässä. Noissa tilanteissa mies käy lapsen nostamassa ja puhuu lässyttävällä äänellä, kun yrittää lohduttaa "itkevää" lastaan.
Useimmiten se olen minä, joka aiheutan nämä kiukkukohtaukset, koska en suostu antamaan lapselle sitä, mitä hän haluaa (piirtää juuri sillä hetkellä, kun olen laittamassa pyykkiä koneeseen, otan kynän pois, koska piirtää seinään, etc), ja lapsen isä ei ole tilannetta ratkaisemassa - eli antamassa lapselle juuri sillä hetkellä sitä, mitä haluaa.
Miehelle olen sanonut hänen lepsusta asenteestaan. Antaa lapsen jopa lyödä ilman minkäänlaista "rangaistusta" (esim. oman lapseni laitoin tuon ikäisenä jäähypenkille puoleksi minuutiksi, toruin kovasti, selitin, miksi ei saa lyödä, jne).
Mies ei ole (vielä?) puuttunut tilanteisiin, joihin lapsen kanssa joudun, kun en hänelle kaikkea haluamaansa anna. Mutta pitäisikö minun ns. kasvattaa lasta, kuten mies kasvattaa vai pitäytyä omissa periaatteissani?
Jos annan ns. periksi tälle lapselle, minkälaisen kuvan annan omalle lapselleni, joka silmät pyöreänä seuraa vierestä tämän lellityn kaksivuotiaan touhuja? Oppiiko hänkin, että kiukuttelemalla saa kaiken haluamansa ja tuntuisiko hänestä taas epäreilulta, jos oma tyttöni on taas periaatteellisen ja johdonmukaisen kasvatuksen alla?
Sitäkin pelkään, että jos homma jatkuu näin, niin minkälainen miehen tytöstä vanhempana kuoriutuu? Sellainen, jonka kanssa ei voi tehdä yhteisiä lomamatkoja, koska muuten matka on pilalla?
Olen myös huomannut sen hävettävän tosiasian, että juurikin tuon kiukuttelevan käytöksen takia, olen alkanut vihaamaan tätä lasta joiltain osin, vaikka hän on oikeasti todella suloinen tyttö. Eihän tyttöä voi syyttää kasvatuksen puutteesta, mutta en yksinkertaisesti voi sille mitään, että en vain pysty olemaan pitkiä aikoja tämän tytön kanssa, vaan mieluummin sitten häivyn oman lapseni kanssa omasta kodistani sukuloimaan, hoploppiin tai muualle, jotta saan hengähtää.
Näiden päivien jälkeen, kun tyttö on meillä, olen aivan kuoleman väsynyt ja miettinyt jopa sitä vaihtoehtoa, että nuoresta iästäni (26-vuotias) en enää lapsia halua.
Tiedän, että miehen kanssa pitäisi jutella, mutta kuinka edes aloittaa keskustelu, jotta hän ihan oikeasti ymmärtää tilanteen? Mies myöntänyt, että antaa periksi lapselleen ja kaikesta keskustelusta huolimatta ei ymmärrä tehdä asialle mitään.
Minun lastani hän kyllä osaa komentaa, mutta ei omaansa.
Miehen lapsi on meillä joka toinen viikonloppu ja miehen lomilla.
Miehen ex - lapsen äiti - on hankala, todella hankala. Luulin, että se olisi vaikeinta.
Vaikeimmaksi on nyt osoittautunut tämä uusperhe-elämä, johon en tunnu sopeutuvan omien periaatteitteni takia. Vasta ns. harjoittelemme, mutta haluaisin vahvistusta, olenko oikealla tiellä vai astunko vain varpaille.
Mies antaa tytölle kaikessa periksi. Siis aivan kaikessa. Kaksivuotias tyttö tällä hetkellä isänsä luona kasvattaa itse itseään. Valitsee mitä syö, milloin syö, milloin nukkuu ja missä nukkuu - ja mies kyselee tytöltä vain mielipiteitä. Tyttö oppinut, että kiukuttelulla saa kaiken.
Mies ja hänen exänsä ovat sitä mieltä, että tytöllä vain alkanut uhma. Itse taas en näe mitään uhmaa. Lapsi ei uhmaa käskyjä(ni). Jos lapsi ei saa jotain haluamaansa, lapsi heittäytyy maahan itkien ja tämä käy mooonta kertaa päivässä. Noissa tilanteissa mies käy lapsen nostamassa ja puhuu lässyttävällä äänellä, kun yrittää lohduttaa "itkevää" lastaan.
Useimmiten se olen minä, joka aiheutan nämä kiukkukohtaukset, koska en suostu antamaan lapselle sitä, mitä hän haluaa (piirtää juuri sillä hetkellä, kun olen laittamassa pyykkiä koneeseen, otan kynän pois, koska piirtää seinään, etc), ja lapsen isä ei ole tilannetta ratkaisemassa - eli antamassa lapselle juuri sillä hetkellä sitä, mitä haluaa.
Miehelle olen sanonut hänen lepsusta asenteestaan. Antaa lapsen jopa lyödä ilman minkäänlaista "rangaistusta" (esim. oman lapseni laitoin tuon ikäisenä jäähypenkille puoleksi minuutiksi, toruin kovasti, selitin, miksi ei saa lyödä, jne).
Mies ei ole (vielä?) puuttunut tilanteisiin, joihin lapsen kanssa joudun, kun en hänelle kaikkea haluamaansa anna. Mutta pitäisikö minun ns. kasvattaa lasta, kuten mies kasvattaa vai pitäytyä omissa periaatteissani?
Jos annan ns. periksi tälle lapselle, minkälaisen kuvan annan omalle lapselleni, joka silmät pyöreänä seuraa vierestä tämän lellityn kaksivuotiaan touhuja? Oppiiko hänkin, että kiukuttelemalla saa kaiken haluamansa ja tuntuisiko hänestä taas epäreilulta, jos oma tyttöni on taas periaatteellisen ja johdonmukaisen kasvatuksen alla?
Sitäkin pelkään, että jos homma jatkuu näin, niin minkälainen miehen tytöstä vanhempana kuoriutuu? Sellainen, jonka kanssa ei voi tehdä yhteisiä lomamatkoja, koska muuten matka on pilalla?
Olen myös huomannut sen hävettävän tosiasian, että juurikin tuon kiukuttelevan käytöksen takia, olen alkanut vihaamaan tätä lasta joiltain osin, vaikka hän on oikeasti todella suloinen tyttö. Eihän tyttöä voi syyttää kasvatuksen puutteesta, mutta en yksinkertaisesti voi sille mitään, että en vain pysty olemaan pitkiä aikoja tämän tytön kanssa, vaan mieluummin sitten häivyn oman lapseni kanssa omasta kodistani sukuloimaan, hoploppiin tai muualle, jotta saan hengähtää.
Näiden päivien jälkeen, kun tyttö on meillä, olen aivan kuoleman väsynyt ja miettinyt jopa sitä vaihtoehtoa, että nuoresta iästäni (26-vuotias) en enää lapsia halua.
Tiedän, että miehen kanssa pitäisi jutella, mutta kuinka edes aloittaa keskustelu, jotta hän ihan oikeasti ymmärtää tilanteen? Mies myöntänyt, että antaa periksi lapselleen ja kaikesta keskustelusta huolimatta ei ymmärrä tehdä asialle mitään.
Minun lastani hän kyllä osaa komentaa, mutta ei omaansa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
No, tuota lapsellahan on siis uhmaikä, eikä sitä helpota yhtään se, että hänen vanhempansa ovat jo eronneet lapsen nuoresta iästä huolimatta.
Ei muuta kuin, että ensin katsokaapa kaikki te kolme aikuista peiliin ja vasta sitten miettikää, mikähän tässä lapsessa olisi vikana.
Hauskoja provja taas alkaa ilmestyä... ei jaksa ees lukea kun sisältö on samaa tarinaa aina vaan...
Hmmm.että oikein komentamalla oikein komentaa pitäisi 2 vuotiasta???? 1. Alottajalla ei ole lasta 2. Alottaja on idiootti 3. Alottaja taitaa olla sama henkilö joka useassa muussa aloituksessa rakastaa omaa ääntään/käskyttämistä käskemisen vuoksi ilman tarkoitusta ! Ja kyllä 2vuotias on sen ikäinen että lasta enmpi ohjataan kuin komennetaan
Olet ehdottomasti oikealla tiellä. Tajuat näköjään kyllä tilanteen oikein. Tässä lapsen isässä toteutuu se esimerkki, että vanhemmuus on osalla nykyaikuisia hukassa ja sitten ihmetellään, kun lapsi käyttäytyy koulussa ja sosiaalisissa tilanteissa miten haluaa ja yhteisistä säännoista piittaamatta. Tällaisista lapsista tulee juuri niitä koulukiusaajia, joilta puuttuu empatia muita kohtaan.
Lapsen isä luulee, että antamalla periksi hän osoittaa rakkauttaan ja hellyyttään mutta tekee lapselleen karhun palveluksen. Jos mies ei pysty lastaan ohjaamaan, tee sinä se ystävällisellä päättäväisyydellä ja lempeydellä. Älä mene lapsen provosointiin mukaan, sinä olet aikuinen ja sinun tulee pitää huolta lapsista asettamalla heille rajat niin että kaikilla on hyvät oltavat ja samat oikeudet.. Ja vielä, jos lapsi lyö, kerro hänelle miksi ketään ei saa lyödä ja jos se mikään muu ei auta, sano lapselle, että jos hän vielä lyö, sinä lyöt takaisin - ja teet sen - tietysti noin symboolisesti, etkä satuta häntä mutta kuitenkin niin, että lapsi tajuaa tekojensa seuraukset. Puhu tästä miehellesi ja sano, että et suostu lapsen heittopussiksi.
Hyvä vanhemmuus lienee jotain tuolta väliltä: jotkut Rajat pitää elämisellä olla, lapsi valitsee sit rajojen sisällä (otanko punaisen vai sinisen paidan.. syönkö banaania vai mandariinia välipalaksi ja minkä verran jos on nälkä ollenkaan) mutta 2v rankaisu esim jäähy on kyllä hyödytöntä/haitallista (lapsi hylätään tunnekuohussa eikä opi mitään). Ja seinään piirtävä 2v vain ohjataan piirtämään paperiin. Oma lapsi täytti juuri 4. Ja hyvin on selvitty. Pääasiassa hyvin lapsentahtisesti, mutta niitä omia rajoja kunnioittaen. Ja koskaan en oo esim. Taistellu nukkumaanmenosta. Menemne nukkumaan kun väsyttää. Ja hyvin on jo vauvasta alkaen nukkunut/ nukahtanut. Ja itse luonut oman rytmin.
Oletko kännissä? Taidat olla, voi sinua.. kun kun kukaan ei vastaa vastaat itsellesi.
Siis mitä, kirjoittiko joku ettei 2-vuotiaista komenneta? Tottakai komennetaan, jos on vielä erityisen vahvatahtoinen lapsi kyseessä. Ei kovapäistä muksua kannata pumpulissa pitää.
Sinun täytyy ehdottomasti sopia miehen kanssa yhteiset pelisäännöt, koska eri kurinpito/kasvatus tyylit aikuisilla vain hämmentävät lasta... Miettikää yhdessä, mitkä asiat ovat ehdoton EI (esimerkiksi juuri tuo lyöminen) ja pitäkää siitä kiinni. Pakkohan miehen on muuttua, koska tekee vain karhunpalveluksen lapselle!
Onko kyseessä juuri 2 v. täyttänyt vai kohta 3-vuotias? Siinäkin on jo iso ero tuossa vaiheessa. Jos juuri täyttänyt 2 on liian pieni ymmärtämään paljoakaan, 3-v ymmärtää enemmän ja puhuu itse jo hyvin. Komentaa pitää, tietysti, mutta mies on varmaan laiska eikä vaan jaksa sitä tehdä. Komentaminen ei tarkoita, että lapselta vaaditaan kohtuuttomia ikätasoon nähden. Karmeeta muuten joutua noin pienenä lapsipuolen asemaan...
Ei helvetti ei 2 tai 3 vuotiasta komenneta vaan ohjataan eikä ainakan komentamisen vuoksi komenneta !