tampere tesoma

♥♥♥♥♥♡♥

mitä on tapahtunut onko kuvia

33

1664

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sariola.

      On tapahtunut on kuvia. Muista taas Ilpo lääkkeesi ja mene nukkumaan.

    • onko yhteyttä?

      Koiran ulkoiluttajaa uhattiin puukolla

      Tampereen Tesomalla ryöstäjä uhkasi puukolla koiran ulkoiluttajaa ja vaati rahoja.
      Mies oli ulkoiluttamassa puolen yön aikaan Tampereella, Tesomajärven ulkoilureitillä koiraa, kun hänet yritettiin ryöstää. Ulkoilureitillä vastaan tuli mies, joka tarttui kiinni koiran ulkoiluttajan takkiin.

      Mies vaati rahaa huonolla suomen kielellä. Sitten mies otti puukon esille ja huitaisi sillä koiran ulkoiluttajaa kasvoihin. Puukko meni miehen ohi.

      Ryöstäjä ei onnistunut saamaan rahoja. Koiran ulkoiluttaja puolustautui ja aiheutti ryöstäjälle lieviä vammoja. Ryöstäjä lähti pakosalle ulkoilureittiä pitkin etelän suuntaan.

      Poliisi pitää tapausta törkeänä ryöstön yrityksenä. Poliisi pyytää havaintoja ryöstön yrittäneestä.

      Tuntomerkkejä ovat: tummaihoinen, noin 30-40 -vuotias, noin 175 senttiä pitkä, päähineenä pipo, päällysvaatteena iso tumma huppari.

      Poliisi pyytää ilmoittamaan mahdolliset havainnot tekijästä tai hänen
      henkilöllisyydestään sähköpostiin pitkä[email protected].

      • Eräs Tampereelainen.

        "Antakaa jokaiselle, joka pyytä teiltä jotakin, älkääkä kääntäkö selkäänne sillle, joka pyytä teiltä lainaa, vaikka ette uskoisikaan saavanne sitä takaisin" Se Jessen sananlasku mut pelasti pari kertaa vaaralliselta tilanteelta, olen silti itse psykiatrisessa hoidossa... Itte olen asunut myös Tesomassa, tuskin olen tavannut henkilöä, joka murhattiin. Tampereella on yli 210 000 ihmistä, vaikea sydämistyä kenenkään kuolemasta, jokaista eniten oma kuolema tietysti riiippii, sittenkun sitäkään ei voi ikuisesti lykätä, en minä tiedä, mitä väliä sillä on, minkä ikäisenä kuolee, kunhan ei kuolisi, ennenkuin elämäntehtävä on suoritettu. "Murhaajilla ei ole iankaikkista elämää", näin teille on opetettu....


      • Vakavoitukaamme.
        Eräs Tampereelainen. kirjoitti:

        "Antakaa jokaiselle, joka pyytä teiltä jotakin, älkääkä kääntäkö selkäänne sillle, joka pyytä teiltä lainaa, vaikka ette uskoisikaan saavanne sitä takaisin" Se Jessen sananlasku mut pelasti pari kertaa vaaralliselta tilanteelta, olen silti itse psykiatrisessa hoidossa... Itte olen asunut myös Tesomassa, tuskin olen tavannut henkilöä, joka murhattiin. Tampereella on yli 210 000 ihmistä, vaikea sydämistyä kenenkään kuolemasta, jokaista eniten oma kuolema tietysti riiippii, sittenkun sitäkään ei voi ikuisesti lykätä, en minä tiedä, mitä väliä sillä on, minkä ikäisenä kuolee, kunhan ei kuolisi, ennenkuin elämäntehtävä on suoritettu. "Murhaajilla ei ole iankaikkista elämää", näin teille on opetettu....

        Luultavasti suomalaiset Somalit ei oikein tiedä, missä sossu on?


      • SinoliHuppariHahHah
        Vakavoitukaamme. kirjoitti:

        Luultavasti suomalaiset Somalit ei oikein tiedä, missä sossu on?

        kyseessä ilmeisesti tampperreen sarjamurhaaaaaja??

        h ä m ä r r y tt ä m i nen alkaa heti???

        m i ss ä ? ? ? oVat murhaajan ainoreino-tossut???


      • ihme98
        Eräs Tampereelainen. kirjoitti:

        "Antakaa jokaiselle, joka pyytä teiltä jotakin, älkääkä kääntäkö selkäänne sillle, joka pyytä teiltä lainaa, vaikka ette uskoisikaan saavanne sitä takaisin" Se Jessen sananlasku mut pelasti pari kertaa vaaralliselta tilanteelta, olen silti itse psykiatrisessa hoidossa... Itte olen asunut myös Tesomassa, tuskin olen tavannut henkilöä, joka murhattiin. Tampereella on yli 210 000 ihmistä, vaikea sydämistyä kenenkään kuolemasta, jokaista eniten oma kuolema tietysti riiippii, sittenkun sitäkään ei voi ikuisesti lykätä, en minä tiedä, mitä väliä sillä on, minkä ikäisenä kuolee, kunhan ei kuolisi, ennenkuin elämäntehtävä on suoritettu. "Murhaajilla ei ole iankaikkista elämää", näin teille on opetettu....

        mitä kuolinajankodalla on tekemistö raamatun kanssa


      • mamumamu

        On on...


      • mumummumum
        mamumamu kirjoitti:

        On on...

        Mamu? Huuteli paetessaan suomenkielellä ..ittua sen minkä kerkesi, ihan kotimaista tekoa tämä tyyppi. Ulkomaalaiset ei varmaan jättäis käyntikorttiaan rikospaikalle.
        Nyt vaan etsimään niitä jotka ovat päästään pehmineet jo aikaisemmista rikoksistaan, tämä on ihan selvä tapaus.


    • huuhaahooo

      Ei varmaan mitään. Miksi sellaista kyseletkään?

    • op- kortti .

      oli jumissa. siis taikaseinä ei antanu massii. piti ryöstää joku et saa khatia. tulee muuten vieroitukset.

    • mikä yhteys?

      Ja tämän kopioReinotossuisen miehen surmaaminen olisi tapahtunut vieroitusoirehäiriötilassa?

    • epäetnistäkö?

      Ei mitään yhteyttä. Murha tapahtui maanantaina, pankkioikosulku keskiviikkona. Ja koska tuo koirankusettajan häiriköinti tapahtui?

      • ♥♥♥♥♥♡♥

        KYLLÄ MURAAJA ON KIINNI JÄÄNYT POLIISILLE KERTONUT MIHIN HEITTI PUUKON POLIISI KÄVI HAKEMASSA HYVÄ ETTÄ SELVISI ON LIIKAA SUOMESSA JA VARSINKIN TAMPEREELLA SELVITTÄMÄTTÖMIÄ MURIA


      • nakit ja muussi
        ♥♥♥♥♥♡♥ kirjoitti:

        KYLLÄ MURAAJA ON KIINNI JÄÄNYT POLIISILLE KERTONUT MIHIN HEITTI PUUKON POLIISI KÄVI HAKEMASSA HYVÄ ETTÄ SELVISI ON LIIKAA SUOMESSA JA VARSINKIN TAMPEREELLA SELVITTÄMÄTTÖMIÄ MURIA

        Aijaa? Niikö olisi, et Tesoman tai Kalkun rampo olisi kiinni jäänyt :D:D


    • mitä höpäjät?

      TIEDONVÄLITYSTÄKÖ YRITÄT ESTÄÄ?

      Ei tämän mukaan ole selvinnyt, mutta pukko olisi löytynyt.

      "Poliisi pyytää yleisövihjeitä teräaseesta sekä sen tupesta Tampereen Tesoman henkirikokseen liittyen.

      Molemmat löytyivät tapahtumapaikan läheisyydestä tänään ja saattavat poliisin mukaan liittyä tapahtuneeseen.

      – Esineet ovat sen verran epätavallisia, että ne ovat varmuudella kiinnittäneet sellaisten henkilöiden huomion, jotka ovat ne nähneet jossakin taikka jollakin hallussa, poliisi toteaa tiedotteessa.

      Vihjeet voi lähettää sähköpostilla osoitteisiin [email protected] tai [email protected]. Vihjeitä voi myös soittaa numeroon 050 313 7391."

      http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/tesoman-henkirikospaikan-lahelta-loytyi-veitsi/4662822

      • ♥♥♥♥♥♡♥

        ONKO POLIISI KERTONUT ETTEI OLISI KIINNIOTTOA TAI KIINNIOTTOJA VRT LAAJASALON MURA


    • ♥♥♥♥♥♡♥

      TÄMÄ MURA ON NIIN HURA ETTÄ HOUSUUNI TULI KURA.

    • Entinen Tesomalainen

      Murhata perheenisä tupakanhakumatkalla? Mikä mahtaa olla motiivi? Raha. Onko mies ryöstetty? Poliisin mukaan ko. yönä on ollut liikkeellä useampikin miesryhmä eri puolilla Tesomaa, etsitään silminnäkijöitä. ja ko. miesryhmiä. Yksikään ryhmä ei ollut vielä ilmoittautunut itse vaikka miesryhmät kuvailtiin lehdessä.
      Yhtenä syynä varmaan on se, että ihmiset eivät lue enää lehtiä, toisena syynä pelko että sotkeutuu ko. juttuun. Perheen lasten ja puolison takia ja kaikkien muidenkin turvallisuuden takia olisi hyvä, jos asia selviäisi mahdollisimman pian ja teon motiivit.

    • Sinävoitollaseuraava

      Jos on selkärankaa niin soittaa poliisillle vihjeensä,tekijät varmaan puhuneet teostaan eteenpäin,joku tietää varmasti.Nyt puhelimeen ja kertomaan tietonsa.

      • olisitoivottavaakyllä

        Pssst. Ei Tampeerella puhuta. Pienet on piirit.


    • 645645

      Vihjeitä nyt. Jos tunnet 15-23-vuotiaita epäilyttäviä nuorisohäiriköitä seuduilta niin vinkkaa kytille, että laittavat DNA-testeihin(sylkeä suusta).

    • ei.mikään.CSI

      Luulisi, että nykyaikana poliisin hallussa olevasta dna:sta saataisiin tietää etniteetti, verityyppi ja ehkäpä yksityiskohtaisempaakin tietoa??

    • yksivaihtoehto

      Entäpä jos kolmikko ei liitykään tapaukseen ja tekijä tuli paikalle autolla, mustalaiset vaikka. Kuvissa näkyy paljon jälkiä läheiselle tielle, mutta voi olla myöhemminkin tulleita. Todennäköisimmin kuitenkin tuon kolmikon tekosia, voivat olla myös matuja vaikkeivat olisi (kovin) tummaihoisia.

    • uuttatietoa

      Ehkä sama kolmikko ryöstänyt miehen 5kk aikaisemmin Tesomalla, lehdessä parempilaatuinen kuva. Ihan kuin uhrilta olisi heitetty housut nilkkoihin, kytät USA:ssa tekee noin ettei pääsisi juoksemaan karkuun tai potkimaan. Nuo ainakin näyttää ihan suomalaisilta, turhan kaukaa kuva, mutta tutut varmaan tunnistaa.

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/201701062200050167_uu.shtml

      • ltepi

        Tyypit kuvassa ovat Kasper, Jesper ja jonathan et sillee hei


      • PäiviKIPPONEN

        kantasuomalainen mies? tapettu? mitä näistä!!!!Kytätään vaan rasistisia-,vihapuheita.Tuskin vasemmistovihreät järjestää mitään konserttia tämäntakia..emmepelkää paleface paskahousu.


    • linnaan.linnaan
      • linnastalinnaan

        Joku hormooni ex -salimies ryhdistä päätellen?? Samaten pää on salilla pehminyt, hermot pettää pienistä. Ottiko muuten uhri valokuvia väärässä paikassa väärään aikaan??


      • mautolla

        Nuo oli mopoautolla liikkeellä, olikohan tappoporukkakin. Mopoautoonkin mahtuu hiukan varastettavaa tavaraa, pääsee nopeammin pois paikalta ja huomaamattomammin.


      • luulisilöytyvän

        Ei ole hirveästi mopoautoja ja joihin sopii tuntomerkit, harmi ettei ole rekkaria tiedossa, tuskin enää videoitakaan tuolta ajalta. Alkaa olla komikolal kusiset paikat, kannattaisi itse ilmoittautua.


    • tööttt

      Naapurin emäntä joskus näytti tommosta puukkoa
      - sanoi että kaloja peratessa toi uritettu kahva hyvä. jos on märät kädet - ei ote lipeä - en tiedä mikä kauppa noita myy - yhdellä veljelläni jokseenkn samanlainen vuosia sitten - jätti mun autotalliin kun löysi sieltä vanhan puukon jota sanoi paremmaks - sittemmin kyllä jatkossa katosi siinä missä muukin roina, mikä itestään lähteny käveleen mn huusholista. Kännissä ja aineövereisään monet, niin nuoret kui vanhatkin pakkaa olemaan niin överiä että paskahousuuiks ne kaikkia ittiään vanhempiaa aina nimittelee vaikka olisivat seurakuntalaisia.

    • himsf

      Olisiko jonkun urheiluseuran kamppeita tontyyppiset puukot
      tai jonkunliikkeen sesonkitavaraa - kansalaisopiston taideryhmäläisilläkin mielestäni samanlaisia.

    • eiköhänliene

      Teinipojilla melko usein nykyään puukko mukana ja tytöilläkin, oudoksi mennyt touhu. Saisi kytätkin etsiä niitä enemmän, kun kerran löytynyt niin pysäytellä säännöllisesti ja ottaa pois.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      69
      1289
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      900
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      825
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      88
      723
    5. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      644
    6. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      43
      613
    7. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      574
    8. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      122
      548
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      534
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      523
    Aihe