ONE COIN - kryptovaluutta

instasignup

Terve,

One Coini on suomi24.fi:ssä jo jonkun verran saanut keskustelua aikaan. Keskustelu on lähinnä ollut hyvin hajanaista, joten ajattelin tuoda asiaa vähän paremmin esille.

Jokainen, joka on kiinnostunut lähtemään mukaan One Coiniin ja on halukas tekemään helppoa rahaa niin käyttäkää 55 minuuttia ajastanne katsomalla kattava webinar videopätkä youtubesta, jossa Suomen päästä One Coinin edustaja kertoo ytimekkäästi One Coinin idean ja sen tuomat mahdollisuudet käyttäjilleen.

Linkki/osoite videoon:
2014 12 15
www.youtube.com
Finnish webinar



Louhinta alkaa siis tammikuussa 2015 ja ennen sitä kun on mukana niin saa maksimaalisen hyödyn omaa sijotustaan vastaan. Eli vielä on hyvin aikaa.

Mukaan pääsee siis jo 130 euron sijoituksella, mutta valittavana on myös kalliimpia paketteja aina 5000 euroon asti. Eli lähes tulkoon jokaisella on mahdollisuus lähteä mukaan.

Jokainen, joka haluaa mukaan One Coiniin niin voi tehdä sen tämän osoitteen kautta: http://www.onecoin.eu/signup/instasignup

Tämän jälkeen käyttäjä saa itse valita haluamansa paketin.

Verkosto kasvaa tällä hetkellä vauhdilla, joten suosittelen jokaisen liittyjän olevan aktiivinen ja "markkinoimaan" One Coinia jälleen eteenpäin. Ja jokainen, joka katsoi videon niin ymmärtää varmasti minkä vuoksi - ja jos ei vielä katsonut niin suosittelen heti katsomaan!

Toivottavasti mukaan saadaan mahdollisimman paljon uusia innokkaita jäseniä! Vuodesta 2015 tulee varmasti hyvin mielenkiintoinen One Coinin jäsenille!

6

565

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Seuraava vaihe

      Aivan varmasti mielenkiintoinen. Varsinkin jos antaa heti aluksi jopa viisi tonnia näille leikkirahan tekijöille. Siinähän saa miettiä monta kertaa, mitä niistä takaisin saa.

      Bitcoinia sai sentään louhia ilmaiseksi, mutta hyvällä idealla on aina kehittäjänsä.

      • Jep.

        Ja ilmeisesti tuo mainostaja on pettynyt bitcoiniin, jonka ilosanomaa hän täällä ennen julisti. Se ei ollutkaan täydellinen, menetti arvoaan ja sitä pystyttiin varastamaan. Nyt on löydetty uusi jumala.


      • Ponzejanähty

        Onecoinissa kyseessä on klassinen Ponzi pyramidi rahankeruumalli. Rahaliikenne Gibraltarille, josta suurin osa rahoista siirretään samantien piiloon esim Sveitsiin. Konttoritoiminnot Bulgariassa, ja koko hallinnollinen tietokanta Aasiassa. Monimutkaisuus luotu jotta viranomaisten toimivalta saadaan maiden rajat ylitettäessä loppumaan, ja tehtyä onnistunut puhallus. Hölmöiltä rahat pois. Yrityksen toimintamalli on katsottava erittäin epäilyttäväksi, kun pitävät esillä ja paasaavat päätoimialamielikuvaa luodessaan tulevaisuuden valuutasta, mutta vetävätkin tarkemmin kyseltynä päänsä pensaaseen, kieltämällä olevansa kryptovaluuttayhtiö. Kun nämä jantterit laitetaan seinää vasten, ilmoittavatkin olevansa vain koulutuspakettien myyjiä.

        Kyseinen koulutuspaketti on arvoton, koska sen sisältö on ainoastaan kuinka houkutella lisää ihmisiä liittymään pyramidiin.

        Jokainen voi havaita että 5000 euron "Koulutuspaketti", on ainoastaan luotu jotta pyramidiin haksahtaneet jättävät nämäkin rahat ulkomaalaisten perustajien taskuihin, eli nostamatta ulos yrityksestä.

        Myöhemmin mukaantulleet tuovat ensin liittyneille rahaa, ja ensin liittyneillekin on tehty ansa, jolla nekin jättäisivät rahat ulkomaalaisten haltuun.

        Albanian koko maan talous romahti aikoinaan kun Albanialaiset kovin innostuivat lähettämään rahat ulos maastaan.

        Ottakaa selvää ennenkuin hukkaatte oikeat rahat vaihtamalla ne leikkirahaan.

        Eikö jokainen tunne sadun Keisarin uudet vaatteet.


    • OneCoin kiinnostunut
      • OneConhuijaus

        ”Olennaista on, voiko rahalla lopulta oikeasti tehdä jotain”, virtuaalivaluuttoja tutkinut Oxfordin yliopiston tutkija Vili Lehdonvirta huomauttaa. OneCoinin esittelymateriaaliin perehtyneen Lehdonvirran mukaan OneCoinissa näyttäisi yhdistyvän keskitettyjen ja hajautettujen virtuaalivaluuttajärjestelmien huonot puolet, eli yhtäältä tarve luottaa keskustahoon, toisaalta tarve haaskata energiaa valuutan louhimiseen.


    • lgföhlöfghlöfh

      mene viΤΤuun leikkirahojesi kanssa. vammainen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2415
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1397
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      76
      1230
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      6
      1152
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      865
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      860
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      44
      713
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      84
      693
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      26
      668
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      656
    Aihe