vapiseva hamsteri

Heipsan!
Kyselin tätä jo aikaisemmin, mutta eipä tullut vielä tietoa. ELi mikä voisi olla vialla, kun hamsuherran tassut vapisee silloin tällöin? Siis oikein todella tärisevät. Sitä itseään asia ei näytä haittaavan, mutta ihmettelen vain. Mistään kirjoista tai netistä en ole lukenut moisesta. Koska eläin on muuten täysin terve ja pirteä, en ole asiasta sen kummemmin huolestunut. Jos joku hamsuharrastaja tietäisi, niin kertokaa ihmeessä.
51060
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hei.

Oletko laittanut hamsterille häkkiin suolakivien?. Sillä on ilmeisesti suolan tai jonkun vitamiinin puute.
Hamstereilla pitäisi aina olla vitamiinia saatavilla.

Äänestä
  • Suolakivi löytyy, samoin kalkkikivi. Herra myös syö monipuolisesti sekä siemenseosta (auringonkukansiemenet ja pähkinät otan yleensä pois ja annan nameina) että tuoreruokaa. Siemenseoksesta se jättää kyllä pelletit suurimmaksi osaksi syömättä. Tarjosin myöss c-vitamiinipellettejä, mutta niitä se ei edes maista. Olen kyllä murskannut niitä tuoreruuan sekaan että edes osa tulisi syötyä. Pitäisi ehkä kokeilla jotain nestemäistä vitamiinia veden sekaan.
    Mutta kuten tuossa toiseen viestiin laitoinkin, vapinaa ei ole havaittu viestin laittamisen jälkeen.

    Äänestä

Kaverillani myös oli jotain tollasia ongelmia, sen takajaloissa enemmän, mutta eläinlääkäri sanoi että se on halvaus, se kuntoitettiin ihan normaalisti, ei elämän tapoja muuttamatta.

Äänestä
  • kyseessä olisi halvaus. Hamsu liikkuu ja riehuu ihan normaalisti, ei ole mitään vaikeuksia kävellä tms. Tassut eivät myöskän tärise koko aikaa, vaan ainoastaan silloin tällöin. Ja sen huomaa kun se seisoo takajaloillaan. Itseasiassa viestin kirjoittamisen jälkeen en ole tuota huomannut. Tehokas viesti... :)

    Äänestä

Jos hamsu näyttää sairaalta, tulee se viedä eläinlääkäriin. Jos se on muuten täysin terve, uskon, ettei ole syytä huoleen. Kyllä mullakin on ollut pari hamsua, joilla tassut vapisi, mutta ihan normaalisti ne eli. Se voi olla ylienerginen, jolloin sillä vapisee tassut, kun se haluaa todella paljon tekemistä. Joskus jos hamsulla on jotain innostavaa, se vapistuttelee tassuja. Jos ne vapisee hamsterin kävellessäkin, niin sitten saattaa olla jotain ongelmaa. Paha kenenkään mennä sanomaan, kun ei näe tilannetta. Siksi et varmaan ole aikaisemmin saanut vastauksia. T.Hamsterikasvattaja

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pikkuhamsu kirjoitti:

Heipsan!
Kyselin tätä jo aikaisemmin, mutta eipä tullut vielä tietoa. ELi mikä voisi olla vialla, kun hamsuherran tassut vapisee silloin tällöin? Siis oikein todella tärisevät. Sitä itseään asia ei näytä haittaavan, mutta ihmettelen vain. Mistään kirjoista tai netistä en ole lukenut moisesta. Koska eläin on muuten täysin terve ja pirteä, en ole asiasta sen kummemmin huolestunut. Jos joku hamsuharrastaja tietäisi, niin kertokaa ihmeessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu