Ennen halailin ihmisiä
lohduttaen ja ymmärtäen
mielessäni illuusio
että tarvittaessa saisin apua
niin kuin olen itse heitä auttanut
ei se mennyt niin
ei lähellekään
hyväuskoista on helppo huijata
tehdä pimeyden temppuja
puhua pyörryksiin
muka rakkauden nimissä
se kuulemma on ikuista?
Tänään halailen puita
ne rauhoittavat
antavat voimaa ja iloa
kaikkina vuodenaikoina
ne eivät petä
keksi kieroja juonia
pääni menoksi
eivätkä jätä silloin
kun tummat mollisoinnut
kietoutuvat hankaloittamaan
jokapäivästä elämääni.
Miten olenkin voinut elää
näin vanhaksi
ja vasta nyt löysin puut!
Ja kyllä
kyllä ne puhuvat
kun oikein tarkkaan
kuuntelee.
lohduttaen ja ymmärtäen
mielessäni illuusio
että tarvittaessa saisin apua
niin kuin olen itse heitä auttanut
ei se mennyt niin
ei lähellekään
hyväuskoista on helppo huijata
tehdä pimeyden temppuja
puhua pyörryksiin
muka rakkauden nimissä
se kuulemma on ikuista?
Tänään halailen puita
ne rauhoittavat
antavat voimaa ja iloa
kaikkina vuodenaikoina
ne eivät petä
keksi kieroja juonia
pääni menoksi
eivätkä jätä silloin
kun tummat mollisoinnut
kietoutuvat hankaloittamaan
jokapäivästä elämääni.
Miten olenkin voinut elää
näin vanhaksi
ja vasta nyt löysin puut!
Ja kyllä
kyllä ne puhuvat
kun oikein tarkkaan
kuuntelee.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Haavikon sanoin:
Puut kasvavat täällä kohtisuoraan.
Tulkintaa: ihmisten kanssa pettymys on jopa todennäköistä, luontoon voi aina luottaa. Paitsi että ihminen ottaa enemmän mitä luonto kykenee antamaan, jos tarkkoja ollaan... Tänään on hyvä kun voi halailla edes niitä puita, jos se kainalo karkasi jonnekin niin kauas että on unelma vain. Runon minä löysi nyt puut kun muuta ei enää ollut jäljellä. Mitä sitten kun ei enää niitä puitakaan... !?
Mutta kiitos, tämä sai taas muutaman ajatuksen heräämään! :)
Uskoisin, että puita kyllä riittää ja jos ei jaksa mennä puitten luo,
voihan uunihalkojakin halata ? :D
Kyllä niitä ihmisiäkin taas halataan, sopivana ajankohtana, mutta
joskus pettymysten suossa tarpoessa, on hyvä pitää pieni tauko !
Kiitän palautteestasi !
Rakas kaipaan
Kaipaan syliä,
kiedotut kädet ympärilläni,
rapsutan niskaasi,
kehoni tuntee sen,
pysähtyy,
korvassa kuulen kohinan,
kaipaus vastaa kaipaukseen.
Poskesi on sileä,
okainen piikki,
sytyttää halua,
kehosi alfauroon testosteronia,
sieraimeni aistii,
nauttii suloisesta euforiasta.
Vastaatko kutsuun kahden kaipaavan,
lipuuko kuin pilvi ,
tuleeko luokseni kuin urosmetso,
vastaa tuuli,
anna myrskyn tulla,
puhalla nurin heikot korret.
Puu kasvata silmusi,
lehdet puhkeavat,
kukat kukkivat,
rakkaus voimakas ja väkevä,
halusit minut,
siirsit vuoret metsän puilta,
virtaa, virtaa,
yhä virtaa!
" Virtaa, virtaa, yhä virtaa " ... !
Hieno ja puhutteleva runosi herätti ajatuksia.
Kiitos hunt1, palautteestasi!
Kyllähän se näin on, että luonto ei petä. Nykypäivän ihminen vaatii kuitenkin enemmän ja enemmän . Pöljänä kai pitäisivät, jos näkisivät minun halkopinolle juttelevan