TRG:n valmistus pois Suomesta/Ulkoministeiö syyllinen

ammuskelija.

Beretta-konserni suunnittelee suomalaisten TRG-tarkkuuskivääreiden tuotannon siirtämistä Riihimäeltä Italiaan.

Siirron syynä on Suomen harjoittama lupapolitiikka, joka on kaatanut useamman kuin yhden kaupan.

Sotilas- ja viranomaiskäyttöön tarkoitettu TRG-mallisto myydään järjestelmänä, johon Beretta valmistaa muilla konserniin kuuluvilla tehtaillaan optiset tähtäimet, tuulimittarit ja laskinlaitteet.

Itse aseen arvo koko järjestelmästä voi olla jopa alle puolet kauppasummasta. Koko kauppa kaatuu, kun Suomi ei anne aseelle vientilupaa. Kuitenkin toinen EU-maa Italia olisi valmis antamaan vientiluvan.

Sakon toimitusjohtaja Raimo Karjalainen ei vielä ole laskenut, minkälainen henkilöstövaikutus TRG-tuotannon siirtämisellä olisi. Hän pitää huolestuttavana sitä, paljonko työpaikkoja katoaa jatkossa, jos tuotannon siirto pääsee käyntiin.

– Näinä aikoina jokainen suomalainen työpaikka olisi tarpeen, hän toteaa.

Vientiluvista päättää puolustusministeriö kuultuaan ulkoministeriötä. Sakon luvat ovat käytännössä kaatuneet ulkoministeriön vastustavaan kantaan. Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) sanoo, ettei hänellä ole kommentoitavaa asiassa.

**************
Hallituksen tavoitteena on lisätä työpaikkoja Suomessa ja kehittää varsinkin koekean teknologian tuotteita maailmanmarkkinoille.

Sakon TRG tarkkuuskivärit ovat huipputuotteita ja nyt osaamista ollaan viemässä pois Suomesta. Tietotaito katoaa ja samaten työpaikat.

6

212

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mitäpämuutakaan

      Suomi ryssii tällaisilla hurskasteluilla itsensä vielä syvempään lamaan.

    • gallup

      Suomi tukee härskisti miljardeilla Kreikan aseostoja, saksalaiset on aseiden myyjiä, suomalaisia poliitikot vihhaa eikä hyväksy suomalaista aseteollisuutta.

    • jutkuille ei aseita

      Aikamoista hurskastelua kun suomi myy kuitenkin jutkuille aseita minkä ehtii.

    • esso tietää

      ja tetolähdehän oli??? vai oliko se esson baari?

      • Jääk. 1/80.

        Sopii kyllä hyvin kuvioon, onhan Sako luopunut myös Rk:n valmistuksesta.
        Yrittäisivät nyt pitää kiinni edes jostain tuotteestaan, joka tunnetaan
        myös ulkomailla.


      • punikkikommarit
        Jääk. 1/80. kirjoitti:

        Sopii kyllä hyvin kuvioon, onhan Sako luopunut myös Rk:n valmistuksesta.
        Yrittäisivät nyt pitää kiinni edes jostain tuotteestaan, joka tunnetaan
        myös ulkomailla.

        Jenkit maksas tosta rk-95 varmasti hunajaa mutta kun punikkikommareilla on kiima päällä tuhota koko suomi niin kaikki työpaikat tuhotaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      230
      4123
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2603
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2335
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1416
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      111
      1350
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1159
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      75
      1057
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      923
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      906
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      901
    Aihe