huono äiti...

Samanikäisenä minä istuin usein ikkunassa ja katselin tielle, ja toivoin, että oikeat vanhempani tulisivat hakemaan minut täältä pois. Mielessäni tiesinkin, miltä he näyttävät.
Aivoni kyllä tolkuttivat, että ei "oikeita" ole, ne oikeat ovat nämä täällä, joista en ikinä pääse eroon. Mutta se odotusleikki kuitenkin auttoi.

Aah itse olen geeneistä tehty eikä minulla ole siis vanhempia

Mulla on aika haastava elämäntilanne ja mun poika 2v uhmaa kokoajan. Muutaman kerran olen sitten korottanut ääntäkin. Pieni mies (jonka juttuja monta kertaa aikaisemminkin olen hämmästynyt) sanoi eilen, että äiti huuda.....sää oot niin ihana kun sää huudat! Täh?!? Meillä myös tosi hyvä suhde, ja siksi hän mua nyt koetteleekin, mutta kyllä menin taas kerran ihan sanattomaksi.

Lapsenlapseni sanoi muutama viikko sitten, että äiti on ilkeä. Kuiskaten. En huomannut kysyä, miten? Arvelin johtuvan vanhemman opastuksesta, mikä ei miellyttänyt.
Nyt tiedän, ettei kyse ollut siitä. Olen hankkinut leikkimökin. Lapsen äiti ei ollut innostunut, mahtaako edes leikkiä siellä? Kyllä, olen nähnyt leikkivän hoitopaikassa. Niin sen hankin ja veljeni kanssa se pystytettiin. Tyttö tuli aina paikalle rakentamaan, hyppeli iloissaan. Äitinsä ei olisi alkuun päästänyt paikalle, mutta sanoin, anna päästä siitä iloitsemaan. Estely loppui.
Yhtenä aamuna tyttö tuli itkien ja tarttui jalkaani, roikkui siinä pitkän tovin. Oli kuullut vanhempiensa keskustelun, missä minua anoppia moitittiin. En tee heidän toiveidensa mukaan mökin paikan suhteen. Kyselin sitä monta kertaa, vastaus, ei me vielä tiedetä! Laitoin hiekkalaatikon viereen.
Selvennykseksi, paikka on omistamamme maatila ja sen piha.
Poikani moitti minua koiran hankinnasta. Se jää heille perinnöksi. Ei jää, sanoin.
On niin surullista tuo kielteisyys vanhempiaan kohtaan. Ilmaiseksi asuvat ja pellot viljelee.
Raamatun mukaan pitäisi vanhempiaan kunnioittaa. Lupauksena, jotta kauan eläisit.