KOLME KUOLI VARMASTI YKSIEI ONKO EPÄILYKSIÄ
BODONJÄRVI
♥♥♥♥♥♡♥
12157
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Oon mää tappanukki, ainaski kolme.
Kiltit tytöt ei telttaile poikien kanssa.
Tehty mikä tehty, viistoist vuotta tuli.
Tappoina vanhentuivat. Äkkipikaistus. Alaikäisyys. Ei elinkautista olisi ollut mahdollisuutta antaa. Siksi ihmettelin Aarnioon "kytky-Haapalan" intoa edes lähteä avaamaan juttua. Koska vanhaan aikaan tekohetkellä alle 21 vuotiasta ei voinut tuomita elinkautiseen. Niinpä vuosituomiollakin laskettuna teko oli vanhentunut.
Nämä NG:n "tunnustus"-tunnustelut ovat sellaisen ihmisen haparoivaa muistelua joka ei varmasti muista mitä teltta-alueella on tapahtunut. Hän on voinut siinä kännissä tapella jonkun kanssa, esim kun murhaaja on hyökännyt ja itse on maannut loitommalla pusikossa - Sen jälkeen murhaaja on poistunut, NG on onnistunut vääntämään häneltä puukon kädestä ja tämä lähtenyt pakoon.
Sen jälkeen NG on juonut jäljellä olevan viinan, heräillyt välillä psyykkisen shokin, murhaajan mukiloinnin ja viinan tainnuttamana.
Jälkikäteen ei muista lainkaan mitä on tapahtunut.
Mutta vuosien vieriessä, lähinnä -60 ja -70-luvuilla, kokee tarvetta muistella josko sittenkin olisi täysin tai osasyyllinen, sen johdosta tunnustelut tuntemattomille naisille.
Ilmeisesti kuitenkin joskus -80-luvun alun jälkeen mennyt jonkinlaiseen terapiaan jossa saanut ohjeen ettei kannata enää muistella koska niihin aikoihin nämä tunnustelut loppuvat.
------
NG mahdollisesti herännyt jorpakosta siinä vaiheessa kun ulkopuolinen murhaaja on tekonsa tehnyt, käynyt sitten NG:n kimppuun mutta jokin tekijä estänyt tappamasta NG:tä. Aikonut ehkä tulla myöhemmin takaisin mutta ei ole voinut.
Teko on voinut tapahtua yön pimeydessä. Jos on hyökännyt NG:n kimppuun takaa ja onnistunut heti taklaamaan tämän maahan, on ollut varma ettei kasvojaan tunnisteta. Halunnut jättää NG:n henkiin - lavastaa syylliseksi.
Muistanut jälkikäteen pudottaneensa teltan lähettyville jotain, lähettänyt jonkun tuttavansa hakemaan sieltä tavaran ja tarkistamaan tilanteen, tämä nähnyt NG:n makaavan huonokuntoisena, naama verisenä, ilman vesipulloa. Ilmoittanut murhaajalle ettei "se elä enää kauan". Vaikka henkilökohtaisesti ei olekaan siitä niin välittänyt.
Mahdollisesti saanut murhaajalta kehoituksen tappaa myös NG mutta ei ole pystynyt siihen tai lintupoikien saapuminen on estänyt.
Sinussa on lievästi aineksia jännityskirjailijaksi. Mutta vain lievästi. Mutta kun laajennat tuota juonta ja teet siitä loogisemman, saatat tehdä läpimurron ja sinusta tulee yhtä kuuluisa kuin sipilä, mäki tai muu. (Kirjoitettu pienillä alkukirjaimilla harkiten ja tahallaan sipilä, mäki...) Äläkä unohda huumoria, olkoon se vaikka mustaa tai ruskeaa. Nyt sinulta puuttuu huumori.
Uskottavuusasteesi nousee jos poltat tupakkaa. Kova veto on sanoa "ja nyt mä poltan nortin" (marlborokin käy)
On semmoinen että Bodomista et tiedä etkä tule tietämään hevon...joten ole hiljaa kakara.
bodonjärven surmaaja oli NAINEN!!?
Mikä ihmeen Bodonjärvi?
Epäilen kengätöntä sukatonta tuntematonta miestä joka juoksutti epäilyksenalaisia murhasta syytettyjä kenkiä pitkin Bodomin kylää ja rantoja.
Missä on tällainen Bodonjärvi? Ketä siellä on kuollut?
Kaiken pahan alku ja juuri oli NG:n vägivaltainen aggressio-eregtio! Se laugaisi NG:ssä re-agtion, joka aiheutti Bodomin surmat!
Nyt olet pahan, toden, ja synnin ytimessä. Olet harvoja joka huomasi tuon taikasanan eli eregtio.
Kunnon hupiseisokista elikkä stondaamisesta lähti koko ketju eli tappoprojekti liikkeelle ja huipentui nolouteen kun lerpahti kriittisellä hetkellä ja saara nauroi tai joku muu.
Mutta ilman erektiota ei olisi tapahtunut mitään. NG koki nuoruutensa kaikki huippuhetket: huuman mustasukkaisuuden erektion vihan rakkauden - kaiken hyvin lyhyessä hetkessä ja sitten maailma mureni.
Kyllähän sää Bodonin tiedät. Se on Bihtibudaalla missä tapahtui 8 tyhjää hylsyä murhat jossa 8 poliisia teki itsarin vai miten se meni?