Air Asia

valitettava tapaus

Muutaman kerran Air Asiaa Thaimaassa käyttänyt ja silti hengissä. Pikkuisen panee miettimään lennänkö sillä yhtiöllä enään.

25

1236

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SooSoo

      Jos matemaattinen ajattelukykysi on tuota luokkaa niin kannattaa pysyä kotona. Nimittäin kaikki muut kulkuvälineet ovat monta kertaa vaarallisempia ja Air Asian kalusto on maailman parasta ja lentäjille kovat vaatimukset.

      Hieman wikipediaa:

      Yhtiöllä on maailman suurin Airbus A320 -laivasto (kesäkuussa 2011 koostuen 90 koneesta ja 285 tilauksesta), jonka lisäksi yhtiö operoi myös Airbus A330 -koneita pitkän matkan reiteillä.

      Yhtiö tilasi 64 kappaletta Airbus A320neo ja 36 kappaletta A320ceo-lentokoneita joulukuussa 2012. Kaupan arvoksi kerrottiin yhdeksän miljardia Yhdysvaltain dollaria.[1]

      Yhtiö on turvallisempi kuin Finnair. Volyymit vain on suurempia ja joskus voi kolahtaa kellä vaan.

      • tilastot

        Eihän Air asia voi olla turvallisempi kuin Finnair? koska Finnairin kone on pudonnut.
        Mutta silti turhaa pelon lietsontaa

      • Finnfinn
        tilastot kirjoitti:

        Eihän Air asia voi olla turvallisempi kuin Finnair? koska Finnairin kone on pudonnut.
        Mutta silti turhaa pelon lietsontaa

        Finskillä on 25 omaa konetta. Sitä ei voi verrata suuriin lentoyhtiöihin.

      • enemmän on koneita

      • 65 kpl koneita
        enemmän on koneita kirjoitti:

        http://www.planespotters.net/Airline/Finnair

        Siis 65 kpl

    • lennon pelko viisaud

      mene kävellen, niin menivät edellisen vuosisadan alussa suomalaiset sekularistit

    • Liquer Air
      • vesse

      • Aero ...

      • ???????

    • cnAW

      Olet lentänyt Thai AirAsialla. Onnettomuuskone oli Indonesian operoima.
      Molemmat toki kuuluvat samaan malesialaiseen halpalentoyhtiön konserniin.

      Olen itsekin lentänyt sillä Bangkokista Balille ja kuriositeettina mainittakoon ettei ollut alkoholitarjoilua lainkaan.
      Ei tuo tähän onnettomuuteen mitenkään liity , mutta sanoinpahan vain. Kehuihan aloittajakin olleen lentokoneen kyydissä Thaimaassa.

    • Seppo Kalevi

      Juu, teoriassa tuossa AirAsian lentokalustossa ei ole mitään vikaa. Ehkä kyse on tosiaan sattumasta, mutta kyllähän tässä herää kysymyksiä siitä miten tuota ensiluokkaista lentokalustoa operoidaan ja minkälaiset turvaproseduurit siellä on ja miten niitä noudatetaan. Tämä on kolmas onnettumuus Malesialaiselle lentoyhtiölle vuoden sisällä ja kaikki osittain johtuneet siitä miten konetta on käytetty eikä laiteviasta tms. Ja kyllä, viimeisin oli AirAsia Indonesialaisen tytäryhtiön operoima, mutta osa Malesialaista emoyhtiötä. Kaikki indonesialaiset taisivat olla EUn mustalla listalla vielä 3-4 vuotta sitten

      • kenen syy?

        Malaysia Airin toinen kone ammuttiin alas.

      • Seppo Kalevi
        kenen syy? kirjoitti:

        Malaysia Airin toinen kone ammuttiin alas.

        Joo, mutta päättivät lentää Ukrainan ilmatilassa, missä kapinallisilla oli ilmatorjuntaohjuksia. Jos ymmärsin oikein suuri osa lentoyhtiöistä kiersi Ukrainan ilmatilan tuohon aikaan. Tämä on just osa sitä riskien minimojntia /turvallisuusproseduuria jonka noudattamisesta en ole ihan varma näitten yhtiöiden osalta.

      • aina sattuu ....
        Seppo Kalevi kirjoitti:

        Finnair on lentänyt vuosia Afganistanin yli. Onhan sielläkin ohjuksia jotka jenkit vielä itse niille kapinallisille antoi. Toivotaan ettei ole liipasin herkkiä Afgaaneja. Tai sitten Thompsson Airin väsynyt alkoholi ongelmainen avioero prosessissa elävä lentäjä joka tappaa itsensä ja koneellisen muita ihmisiä tekemällä itsemurhan ohjaamalla lentokoneen päin vuorta matkalla Phukettiin

      • lopulta kiersi
        Seppo Kalevi kirjoitti:

        Joo, mutta päättivät lentää Ukrainan ilmatilassa, missä kapinallisilla oli ilmatorjuntaohjuksia. Jos ymmärsin oikein suuri osa lentoyhtiöistä kiersi Ukrainan ilmatilan tuohon aikaan. Tämä on just osa sitä riskien minimojntia /turvallisuusproseduuria jonka noudattamisesta en ole ihan varma näitten yhtiöiden osalta.

        Finnairhan alkoi kiertämään Ukrainan aika myöhäisessä vaiheessa kuitenkin...

      • Finn ja air
        lopulta kiersi kirjoitti:

        Finnairhan alkoi kiertämään Ukrainan aika myöhäisessä vaiheessa kuitenkin...

        Ei kierrä enää. Sieltä ne taas lentää.

      • missä sota myös
        Finn ja air kirjoitti:

        Ei kierrä enää. Sieltä ne taas lentää.

        Thaimaahan mentäessä eivät lennä Ukrainan yli Afganistanin yli lentävät

      • huono tuuri
        Seppo Kalevi kirjoitti:

        Joo, mutta päättivät lentää Ukrainan ilmatilassa, missä kapinallisilla oli ilmatorjuntaohjuksia. Jos ymmärsin oikein suuri osa lentoyhtiöistä kiersi Ukrainan ilmatilan tuohon aikaan. Tämä on just osa sitä riskien minimojntia /turvallisuusproseduuria jonka noudattamisesta en ole ihan varma näitten yhtiöiden osalta.

        Ymmärsit väärin eli kaikki lensi ihan samaa reittiä kuin alas ammuttu konekkin...SAS tuli 15 minuuttia perässä ja KLM myös. Ei pidä puhua jos ei tiedä.

      • farangkhiinok
        Seppo Kalevi kirjoitti:

        Joo, mutta päättivät lentää Ukrainan ilmatilassa, missä kapinallisilla oli ilmatorjuntaohjuksia. Jos ymmärsin oikein suuri osa lentoyhtiöistä kiersi Ukrainan ilmatilan tuohon aikaan. Tämä on just osa sitä riskien minimojntia /turvallisuusproseduuria jonka noudattamisesta en ole ihan varma näitten yhtiöiden osalta.

        Myöskin Finnair lensi kyseistä reittiä silloin.

    • valmista kauraa

      Olisiko se paha tapa lähteä? ... Verrattuna siihen että makaisi vuosia toisten autettavana sängynpohjalla. Mieluusti tietenkin hienon loman päätteeksi.

      Nuoremilla tietenkin eriasia, mutta yli 50v, lapset maailmalla ja muutenkin elämä valmis, lomia odotellessa.

      Aijon ainakin itse tarvittaessa lennellä yhä thaimaassa sisäisiä lentoja air asian koneilla.

    • RIP.

      Veikkaan että tuo onnettomuus oli lennojohdon ja lentäjien yhteinen moka. Lennonjohto ei antanut nousta korkeammalle ja lentäjät lensivät ukkospesäkkeeseen. Aikaa päätökseen ei ollut kuin joitakin sekunteja joten ketään ei sinänsä voi syyttää tapahtuneesta.

      Toivottavasti onnettomuudesta taas opitaan jotakin. Taivaalla on tavaraa ehkä jo liikaa. Varsinkin Aasiassa. Lennonjohto ei antanut lupaa nousta korkeammalle koska siellä oli jo muita. R.I.P. uhrit.

    • mieti nyt

      Jos noin ajattelee niin ei voi lentää millään yhtiöllä. Tai käyttää junaa tai linja-autoa kun sielläkin voi kuolla.

    • Patilan Ossi

      Mikäli alustavat tiedot pitävät paikkansa, kone oli erittäin jyrkässä nousussa ja oli sakannut siitä, hieman samoja piirteitä, kuin Ai Francen onnettomuudessa. AF onnettomuuden selvittyä, kyllä panostettiin erityisesti vastaavanlaisten tilanteiden hallintaan. Lisää tietoa onnettomuudesta odotellessa...

      • kyllä selviää

        Tietokone teki tepposet ja kävi juuri kuten Airfrancen kanssa että nokka nousi pystyyn ja kone sakkasi ja tuli alas kuin kivi. Tämä voi olla jopa airbusseissa tyyppivika? Ja ei kahta ilman kolmatta. Toinen vaihtoehto on että kone hajosi ukkosmyrkyssä kuin pahvipurkki....siksi palaset on limometrien päässä toisistaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      294
      2983
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      61
      2343
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      2017
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      118
      1784
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      126
      1719
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1385
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1337
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      65
      1337
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1263
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1223
    Aihe