Hei. Olen jo ollut nelisen kuukautta täysi-ikäinen ja nyt minulla on suunnitteilla lähteä parin kuukauden päästä omalle viikon kestävälle ulkomaanmatkalle. Tuttuni olisi minua siellä lentokentällä kuitenkin vastassa ja huolehtimassa siitä, että lomani tulee onnistumaan huoletta. Äitini tyrmäsi ideani heti. Olen aina ollut kiltti tyttö (en ole koskaan suuremmin kapinoinut, tullut humalassa kotiin, ollut tavallista hankalampi, en edes kokeillut tupakkaa tai mennyt ulos luvatta). Tulen yleensä hyvin toimeen vanhempieni kanssa, mutta minusta tuntuu ettei äitini ymmärrä minun olevan 18. Hän saattaa kutsua minua "meidän pikkuiseksi". Hän sanoi itsekin, ettei minusta aina uskoisi että olen jo aikuinen. Hän veti kamalat pultit siitä kun sanoin aikovani lähteä ulkomaille eikä asiasta ole keskusteltu sen jälkeen. Joskus minusta kieltämättä tuntuu, että elämäni kotona pikkukylässä on ollut aika helppoa, koska vanhempani ovat lähes aina tehneet asioita minulle valmiiksi. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö kokisi oikeasti olevani kypsä ikäisekseni. En tiedä miten saisin äitini vakuuttumaan siitä, että osaan huolehtia itsestäni. Varmasti jokaisella nuorella on sellaisia tilanteita, joissa he tahtoisivat ettei heitä kohdeltaisi kuin lasta. Omasta mielestäni olen pyrkinyt useissa tilanteissa toimimaan oman järkeni mukaan enkä todellakaan ole sitä tyyppiä, joka kertoo kaikesta tapahtuneesta vanhemmilleen enkä ajattele "pappa betalar". Nytkin kustantaisin koko matkan itse, sillä olen jo vuosia elänyt sitä varten, että pääsisin joskus ulkomaille. Tiedän että äitini huoli on vain välittämistä, mutta hän voisi oikeasti alkaa rajoittaa kuvitelmiaan siitä, että minä olisin vielä joku 13 vuotias.
Vanhempien epäluulo
707
4213
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mee silti, sun pitää tehä vanhemmilles hyvin selväksi että aiot elää omaa elämää ja et oo enää velvollinen raportoimaan tekemisistäsi, jos eivät ymmärrä sitä niin älä välitä siitä, he eivät voi elämääsi määrätä.
Tietysti voi aina kapinoida ja vaan lähteä, mutta se nyt tuskin on se rakentavin tapa. Kysy äidiltäsi mistä nimenomaisista asioista hän on huolissaan, eli keskusteltaa asiasta ilman että torjutte toisianne. "Tyhmä oppii omista virheistään, mutta viisas toisten"
"Hän sanoi itsekin, ettei minusta aina uskoisi että olen jo aikuinen"
Olet täysi-ikäinen, mutta se ei ole sama asia kuin aikuinen. Missä on väitetty että ne tarkoittaisivat samaa? Täysi-ikäisyy on yksinomaan juridinen käsite, aikuisuuteen kuuluu myös fyysinen valmius (murrosikä ja kehitys ohi) ja henkinen kypsyys. Tyrmään täysin ajatuksen, että 18v olisi aikuinen ja 17v11kk olisi lapsi.
Ja vaikka olisi täysi-ikäinen, koskee sinua kotona asuessasi perheen säännöt. Voit muuttaa pois kotoa, jos et ole tyytyväinen kotioloihisi.
Vaikka olet oikeassa, niin ei kai asiaa noin jyrkästi tarvinnut ilmaista? Juuri siksi nuoret usein kapinoi, koska aikuiset esittävät asiat liian jyrkästi ja ehdottomasti. Emme varmasti tämän kirjoituksen perusteella osaa arvoida kuinka "aikuinen" keskustelun aloittaja on. Kaiken ikäisillähän esiintyy yleensä joitakin "naiiveja" piirteitä.