Multia

Onko kenelläkään kokemusta kuinka narsistisen esimihen tai työkaverin voi tuhota ennen kuin hän tuhoaa sinut. Olen tehnyt yli 20 vuotta töitä ja vaihtanut työpaikaa tarpeen tullen, mutta näitä narsisteja vaan tuntuu tuolla työelämässä riittävän.

Tilanne nimittäin näiden narsistien kanssa on se, että kaikki ihmiset jotka ovat heitä viisaampia tai luovimpia joutuvat ns. paskalistalle ja siten heistä pyritään pääsemään kaikin keinoin eroon. Tämä on siis suomeksi sanottuna täyttä sotaa, jossa narsistisen persoonan tarkoitus on tuhota toinen ihminen joko henkisesti tai fyysisesti. Irti leikatut raajat tai perinteisen turpaanvedon ihminen vielä kestää, mutta henkiset arvet jäävät syvälle ja satuttavat todella pahasti (juuri tähän narsisti sadistina yleisimmin pyrkiikin).

Olen todella kyllästynyt näihin minä, minä, minä persooniin, jotka usein ovat toisen asteen koulutuksen saaneita henkilöitä, joista persettä nuolemalla ja toiset järjestelmällisesti tuhoamalla on tehty esimiehiä tai ns. asiantuntijoita. Yksinkertaien totuus näiden paskojen kanssa on se,että ne on tuhottava ennen kuin he tuhoavat sinut.

Itse en usko fyysiseen väkivaltaan, joten narsistin tulisi maistaa oikein kunnolla omaa lääkettään tuolla henkisellä puolella.
231730
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Ja yleensä mitä isompi yritys on sitä todennäköisemmin sellainen on siellä esimies asemassa................

Äänestä

arvaankin tapauksen.....

Äänestä

Kunnan sosiaalipuolella vaikuttaa myös.harmi?tumma tukkainen 2 pojan vanhempi?ko

Äänestä
  • Taitaa olla jo Keuruulla taas.

    Äänestä

Tätä ei voi ymmärtää, mutta niin surullista ja totta joka sana. Kenellä keinot ja se lääke millä puuttua. Yhteiskuntamme ns. ammattilaisia voi, voi,,,

Äänestä

Taitaa Seurakunta sanella kuka on pomo kuka joku muu pamppu. Ja kellä on suurin palkka.
Työehtosopimukset on unohdettu. Ja kaikkeen on hyväksyntä luottamus mieheltä ja Työsuojeluvaltuutetulta.
Ja työnjohtajien ammattitaito riittäisi korkeintaan perupellolle.

Äänestä

Kalleita hiekkalaatikoita ja yhteiskunnan verorahoilla pullistelevat? harmi.

Äänestä
  • Multialla asustaa ainakin yksi takuuvarma Narsistihullu!
    Arvaatte varmaan kenestä on kyse?

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    Multialla asustaa ainakin yksi takuuvarma Narsistihullu!
    Arvaatte varmaan kenestä on kyse?

    No ei arvata

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    Multialla asustaa ainakin yksi takuuvarma Narsistihullu!
    Arvaatte varmaan kenestä on kyse?

    ..on varmaan montakin niinkun jokaisella paikkakunnalla ettet olis sinäkin?

    Äänestä

Multia on hyvä paikka asua kun ei sekaannu uskon asioihin eikä välitä paskapuheista ja pysyy poissa kunnallispolitiikasta ja vasemmistoliitosta

Äänestä
  • "Narsistin uhriksi joutumisesta ei ole helppo avautua. Psykiatrinen sairaanhoitaja Juha Ruokola otti opinnäytetyötään varten yhteyttä Narsistien uhrien tuki ry:hyn. Aluksi haastateltavia ilmoittautui mukavasti, mutta lopulta kun oma tarina olisi pitänyt kertoa, mitään ei välttämättä kuulunutkaan.

    – On kipeätä muistella sellaista, Ruokola sanoo.

    Kun Ruokola sitten sai tarinat kokoon, kaikki haastateltavat olivat narsistin omaisia, puolisoita tai lapsia.

    – Moni heistä on menettänyt ihmisarvonsa, ja on kestänyt kauan, että he ovat sen saaneet takaisin, Ruokola sanoo.

    Narsistin muutos yllättää
    Tuttaville narsisiti on ihana ja mukava.
    Narsisti ottaa uhrin valtaansa pikku hiljaa. Aluksi narsisti tuntuu ihanalta, mutta sitten kaikki muuttuu.

    – Kyllä se on aika paukku, kun tajuaa, että henkilö ei ole ihan sitä mitä sen piti olla, Ruokola sanoo.

    Narsisti ei välitä muusta kuin itsestään. Muut ihmiset ovat hänelle vain hyödykkeitä.

    Uhrille narsisti näyttää pahat puolensa, mutta ympärillä oleville ihmisille hän on ihana ja hurmaava. Siksi uhria ei välttämättä uskota. Tämän vuoksi uhri usein alkaa ajatella, että vika on hänessä itsessään.

    Narsisti saattaa myös eristää uhrinsa täysin muista läheisistä.

    – Pahimmillaan kaikki päättyy murhaan tai itsemurhaan, Ruokola sanoo.
    On vaikea myöntää tulleensa huijatuksi

    Narsistin vaikutuspiiristä irrottautuminen on vaikeaa. Erityisen hankalaa se on, jos kyseessä on puoliso tai vanhemmat.

    – Kun on uskonut pitkään sellaiseen, mikä ei olekaan totta, on vaikeata myöntää, että on ollut väärässä, Ruokola sanoo.

    Ruokolan mukaan irrottautuminen vaatii terapiaa. Tärkeää on, että hyväksyy joutuneensa huijatuksi.

    – Tilanne pitää hyväksyä, etsiä tietoa ilmiöstä ja hakea apua. On myös hyvä mennä ryhmäterapiaan, jossa on muita saman kokeneita, Ruokola sanoo."

    Äänestä

Narsisti on vaan niin outo juttu.
Se käyttää hyväkseen vaikka äitiään jos se on oman edun parhaaksi.
Huijaa kavereitaan levittelee perättömiä että pystyy hallitsemaan muita.
Ja Multialta näin käyttäytyviä löytyy ja paljon

Äänestä

Eli näillä manipuloinnin mestareilla on aina taito puhua itsensä muita alas painamalla suosioon. Käyttää hyväksi niitä ihmisiä jotka eivät näe kuoren taakse.
Muut jäljelle jääneet ovatkin sitten uhreja.
Eli tarkkaavaisuutta hyvät ihmiset !
Narsistille pitää laittaa kapulaa rattaisiin joka käänteessä ja pitää varansa. Ovat nimittäin työyhteisön loisia jotka murentavat hiljalleen määrätietoisesti hyvän työilmapiirin olemattomaksi.

Äänestä

Ei olemattomiin mutta jäljelle jää hänen kultapossukerho. Joiden avulla saadaan itseä pätevämmät pois. Ja kun kaikkeen liittää vielä raamatun niin asia on valmis

Äänestä
  • Taitaa lähes kaikki lähialueen papisto olla ns. leipäpappeja. rahan ja mammonan perässä roikutaan. turhanpäistä höpöttelyä la mediassa jatkuvasti pätemässä omaa hyvytäänkin?

    Äänestä

Mitä yhteistä on auto kauppiaalla ja helluntai saarnaajalla. No kummankaan sanaan ei voi luottaa.

Äänestä
  • Tai Narsistilla ja Poliitikolla?
    Puhuu paljon,--vaan mitään ei sano!

    Äänestä

Näyttää olevan Multialla politiikka ja pankki samassa sopassa. Narsisteja....

Äänestä

Tai joku ihminen joka osallistuu kaikkeen ja tuo itseään esiin joka paikassa pyrkii esiintymään kaikkialla, Sukset heti ristissä jos joku uskaltaa olla erimieltä ja projekti jää siihen.
Pää sääntö että saa tuotua itsensä muiden etupuolelle ja on olevinaan kaikkitietävä ammattilainen joka alalla.
Kuiteskaan ei itse ymmärrä yksinkertaisia asioita ja järjestyksiä

Äänestä

No nyt on potkurikisatkin peruttu. Pieni piiri on asian kanssa touhunnut miksi ei olla isompaa joukkoa pyydetty mukaan.
Ratkaisuja olisi ollut paljon jos ajallaan oltaisi hyväksytty asiat toisin.
Tavallaan taas sitä Multialaista MINÄ MINÄ meininkiä.

Äänestä

Onko pontikankeittäjät vähissä,kun noin on kyllästynyttä porukka että ihan moittimaan on ruvettu toisiaan.Eennen olivat juoman laitajat etulyönti asemassa ja suosiossa ,suorastaan joukon etumiehiä.Nyt vaan haukutaan ja kieroillaan palstoilla.

Äänestä
  • Osuko kipeästikkin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


XXXXXXXXXXXXXXXXXXXX kirjoitti:

Onko kenelläkään kokemusta kuinka narsistisen esimihen tai työkaverin voi tuhota ennen kuin hän tuhoaa sinut. Olen tehnyt yli 20 vuotta töitä ja vaihtanut työpaikaa tarpeen tullen, mutta näitä narsisteja vaan tuntuu tuolla työelämässä riittävän.

Tilanne nimittäin näiden narsistien kanssa on se, että kaikki ihmiset jotka ovat heitä viisaampia tai luovimpia joutuvat ns. paskalistalle ja siten heistä pyritään pääsemään kaikin keinoin eroon. Tämä on siis suomeksi sanottuna täyttä sotaa, jossa narsistisen persoonan tarkoitus on tuhota toinen ihminen joko henkisesti tai fyysisesti. Irti leikatut raajat tai perinteisen turpaanvedon ihminen vielä kestää, mutta henkiset arvet jäävät syvälle ja satuttavat todella pahasti (juuri tähän narsisti sadistina yleisimmin pyrkiikin).

Olen todella kyllästynyt näihin minä, minä, minä persooniin, jotka usein ovat toisen asteen koulutuksen saaneita henkilöitä, joista persettä nuolemalla ja toiset järjestelmällisesti tuhoamalla on tehty esimiehiä tai ns. asiantuntijoita. Yksinkertaien totuus näiden paskojen kanssa on se,että ne on tuhottava ennen kuin he tuhoavat sinut.

Itse en usko fyysiseen väkivaltaan, joten narsistin tulisi maistaa oikein kunnolla omaa lääkettään tuolla henkisellä puolella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu