http://mielenvoima.foorumi.eu
Jotkut saattavat muistaa vanhan parapsykologisen mielenvoima foorumin, joka hakkeroitiin alas. Foorumi on nyt vuosien jälkeen pystytetty uudestaan, ylläpidossa samat henkilöt.
¨
Tervetuloa keskustelemaan.
Mielen Voima -Foorumi
8
374
Vastaukset 8
- Condemnus
Olen postannut viestin Mitä kuoleman jälkeen -palstalle Olen nähnyt unia poisnukkuneista. Olen saanut myös viestejä aivan eläviltä ihmisiltä, unen ja valveen rajamailla, kerran tai pari aivan valveilla. On turhauttavaa kun näistä ei voi puhua kenellekään, kaikki keskittyy vain johonkin ihme kinasteluun.
Uskovat keskittyvät torjumaan näitä asioita Raamatun lauseilla. Jos kaikki kuitataan liturgialla, keskustelulle ei jää sijaa. Kuitenkin aivan tavalliset ihmiset kokevat tavan takaa niin sanottuja outoja ilmiöitä, toisin sanoen niitä joita nykyinen tiede ei kykene vielä selittämään.
Olen itse vakuuttunut siitä että C.G. Jungin teoksessaan "Unia, ajatuksia, muistikuvia" esittämä teoria kollektiivisesta piilotajunnasta on oikea. Näin nuorena unessa tämän mustan hahmon. Kun luin tuon kirjan, ymmärsin mistä oli kysymys:
Unessa olin kotitaloni aitan suuren oviaukon edessä. Aitassa oli normaalisti paljon polttopuita, mutta nyt siellä oli jättiläismäinen valtaistuin. Sillä istui valtava hahmo, joka oli ympäröivää pimeyttäkin mustempi. Kumarruin tuon valtaistuimen edessä ja takeltelin silloin vajavaisella englannillani että "I - I respect you".
Vasta luettuani Jungin teoksen ymmärsin, mitä olin kumartanut silloin. Tämä ei tietenkään ole vastaus kysymyksiin, mutta auttaa selittämään niitä unia, joissa "äärimmäisen paha ja pimeä hahmo" on halunnut viedä kaiken toivon ihmiseltä. Se on ihmisen synkkä puoli, perisynti ja pahuus. Uskon kuitenkin että tämän tiedostaminen auttaa meitä kohti valoa.Kollektiivinen Tietoisuus (KT) on yhtä vanhaa kuin ihmiskuntakin. Olen uskonut sen olemassaoloon vuosikymmeniä. Minulla ei ole enää aikaa paljon jäljellä, mutta pyydän Kosmiselta, että saan liukua Kosmiseen Valomereen ilman toisten ihmisten läheisyyttä.
Arvostan näitä vanhoja, ikiaikaisia totuuksia. Siksi aloitan Ikuiset asiat isoilla kirjaimilla.
- Melchanic
Olisi hienoa jos liittyisit foorumille ja laitaisit sinne keskustelua.. Tyhjältä se paikka näyttää vielä, mutta jostain se lähtee.
Paikka on moderoitu ja sinne on rekistöröityminen, jotta asioista voidaan oikeasti keskustella, ja "lol oot psykoosissa" ja muut paskapostaukset jäisivät pois.
Olenkin jo kirjoittanut artikkeleita jotta jotain keskusteluntynkää saataisiin aikaiseksi. - sillä rajalla
Kiitos kutsusta.
Mistä siellä puhutaan?
http://teacherluke.co.uk/2013/06/17/135-raining-animals/ - avun tarpeessa
Kiitos! Yritin rekisteröityä, mutta vahvistussähköpostia ei vain tule. Painoin muutaman kerran "Lähetä tunnusten aktivointiviesti uudelleen", muttei mitään. En voi kirjoittaa sivulle kysymystä saadakseni apua, koska en ole kirjautunut sisään. Osaisitko auttaa?
- melchanic :3
Oletko katsonut ettei olisi mennyt roskapostikansioon?
Tai kirjoititko varmasti sähköpostiosoitteesi oikein?
En osaa oikein muuten auttaa :D Hyvin on muilla toiminut.- Spammia piantulossa?
Täällä sama juttu. Mitään vahvistusviestiä ei tule eikä näy.
Taitaa olla kyseessä pelkkä mailiosoitteiden kalastelu??
Kestääkö kaikki aina vähintään 11 päivää kuten edelliselle kysyjälle annettu vastaus??
- On se puutaheinää
Siis toiminut muilla?? Tarkoittanee itsesi lisäksi toisella koneella tekemääsi rekisteröintiä.
Tervemenoa vaan jollekin Milkmaniackille. Täysin epäonnistunut yritys, jonka tarkoitusperiä en tiedä.
Luultavasti pitää varoa tuollaisille antamasta mitään osoitteita ollenkaan.
Ei siis toimi alkuunkaan. Joten ohjeeksi muille: älkää menkö lankaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1161366
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r132697- 70666
- 67616
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.100499Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20490Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e98470Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32468- 34467
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115463- 5458
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 51445
- 52413
- 42410