Hienoin raketti 2014

EssentialsOfGrammar

Eräs miekkonen (arvioitu ikä 27v) oli pari vuotta nuoremman kaverinsa luona uutta vuotta viettämässä. He olivat nauttineet kohtuullisen määrän alkoholia, asiaankuuluvia herkkuja ja ammuskelleet vinon nipun raketteja siivottavaksi.

Lopulta oli jo myöhä ja molemmat hyvätuulisina köllöttämässä omissa sängyissään, jos lattialla olevaa patjaa voi laskea sängyksi. Rakettien vaimea poksahtelu oli edelleen kuultavissa verhojen peittämän ikkunan takaa ja puiden takaa.
Lörpöteltyään aikansa kumpikin miehistä nukahti ainakin hetkeksi, kunnes sängyllä nukkunut varttuneempi mies heräsi rakon täyttyneisyyteen ja pyörähti vessassa, niin että oven raotus toi hieman valoa nukkumishuoneeseen, jossa molemmat kaverukset olivat. Pian hän olikin takaisin paikallaan ja masturboi salaa peiton alla jalat nostettuina niin, ettei peiton värinä mitenkään paljastanut liikkeitä. Nuorempikin mies, kutsutaan häntä vaikka ranskalaisittain Garsoniksi, oli kuitenkin herännyt ja kysyi raukeasti mitä on meneillään, vaikka pimeydessä ei juurikaan mitään nähnyt. "Tässäpä vain kiillottelen vähän rakettia", vanhempi kaverus sanoi veijarimaisesti ja rohkeasti, koska koki voivansa puhua intiimeistäkin asioista. Garson tunsi jännittävän nipistyksen vatsassaan ja kysyi "Oikeastiko?" Vanhempi miekkonen, kutsutaan häntä nuoruudestaan huolimatta vaikka Ukkeliksi, nolostui vähän, mutta vastasi kuitenkin pian; "No joo...myönnetään..."
Garson: "Onko kivaa?"
Ukkeli: "No onhan tämä kyllä...eikö sinustakin?"
Garson: "Onhan se kyllä...vielä parempi, jos joku muu tekee sitä..."
Hän sanoi mahdollisimman itsevarmasti, mutta vähän tekonauraen.

Ukkeli mietti vähän aikaa ja kysyi, josko hän tarkoitti sitä, että joku vieras hyväilisi hänen 'rakettiaan', johon Garson vastasi hänen tarkoittaneen juuri sitä ja hänen hengityksensä meinasi käydä raskaammaksi, koska keskustelu kiihotti häntä.

Ukkeli:"Aijjaa, no olisko kiva jos tekisin sinulle niin? :)" Ukkeli esitti kysymyksensä mahdollisimman mukavalla ja kiltillä äänellä, jolloin tyly torjunta ei olisi mahdollisuus. Garson vastasi jännittyneesti, että se todellakin sopisi hänelle ja hymyili kattoon pää tyynyllä.

Ukkeli pystyi päättelemään äänensävystä, ettei hänen tarvinnut ujostella suuremmin, joten hän laittoi himmeän jalkalampun päälle tunnelmavaloksi ja näki Garsonin kasvot puolihämärässä. Hän kävi polvilleen patjalle, nojaten käsillä viereiseen sänkyyn ja riisui Garsonin täkkiä kaulalta alaspäin aina napaan asti...hänellä ei ollut paitaa ja Ukkeli silitteli hänen paljasta vatsaansa ja siirsi samalla peittoa ylöspäin hänen jalkojensa päältä puoleen reiteen asti, jotka olivat myös paljaat. G hengitti raskaasti ja hiplaili hivenen vatsaa silittävää kättä ja hänen jalkalihaksensa supistuivat, kun Ukkelin sormet puristelivat kevyesti hänen sorjia ja kehittyneitä reisiään ja hänen sormenpäänsä viistivät pehmeästi mutta kutkuttavasti sisäreisiä pitkin, aiheuttaen värähdyksiä herkässä paikassa.

2

669

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EssentialsOfGrammar

      Lopulta Ukkeli rohkaisi vähän mieltään ja nosti täkkiä ylemmäs lantion paljastaen. Garson ei siis ollutkaan täysin alasti, vaan hänellä oli suurehkot ja tilavat tummat bokserit. Ukkeli ojensi etusormenpäänsä jäykäksi pitäen muita sormiaan nyrkissä ja painoi hitaasti bokserien korkeimpana pullottavaa kohtaa alaspäin, tuntien lämmön kankaan alla. Garson huokaisi ja naurahti hieman hermostuneesti ja katsoi sitten Ukkelia onnellisin silmin. Ukkelikin naurahti vähän ja laski sitten kämmenensä tuskastuttavan hitaasti bokserien etumuksen päälle Garsonin silmien seuratessa kättä tarkkana. Hän hieroi koko muhkuraista aluetta hellästi kämmenellään pitäen sormensa ojennettuina ja laittoi sitten kätensä taas reisille. Garsonin mielessä pyöri monenlaisia toiveita, mutta hän ei saanut artikuloitua niitä sanoiksi eikä tahtonut pilata jännitystä.

      Pian Ukkeli nipisti bokserien etuosaa kirurgisen tarkasti ja levitti sitä laajaksi ilmiselvässä tarkoituksessa ja siirsi boksereita hieman kankaasta vetämällä, niin että G:n penis tuli lähes täydellisesti esiin. G jännitti Ukkelin suhtautumista siihen, mutta rentoutui pian, kun näki hänen sympaattisen ja rauhoittavan katseensa. Penis oli vaalea, normaalilla tavalla suonittunut eli melko sileä ja sopusuhtainen muodoltaan ja sen pää vielä suureksi osaksi ihon peitossa, sillä se ei ollut täysin jäykistynyt omistajan epävarmuudesta johtuen.
      Ukkeli kääri boksereita vielä vähän ja hipaisi penistä suurpiirteisesti sormillaan, jolloin Garsonin ylävartalo vavahti hieman. Sitten Ukkeli nipisti sitä juuresta peukalon ja etusormen voimalla, jättäen mahdollisimman suuren osan siitä näkyviin ja osoitti sillä kattoa, alkaen sitten painelemaan sitä kevyen huilumaisesti ylöspäin...'kiiveten' sormillaan hieroen sen päätä kohti...Garson venytti niskojaan taaksepäin ja palautti sitten leukansa rintaan toimintaa haltioituneena seuraten. Ukkeli kattoi sen koko pituuden kosketuksillaan ja tajusi, että se oli suorastaan pidentynyt silmissä ja vastusti painalluksia yhä hanakammin jäykkyytensä kautta. Ukkeli arvioi sen olevan lähinnä keskikokoa, mutta voimakas kiihotustila ja vartalon hoikkuus saivat sen tuntumaan erityisen korkealta ja leveältä sinä yönä. Sen pää vilahteli joustavasti täyspaljaana ihon asennon mukaan.
      U liu'utteli sen nahkaa kevyesti ylös ja alas sormenpäillään pidellen ja ihon joustavuutta tutkien ja huojutteli sitä kevyesti eri suuntiin, tietääkseen miten hän uskaltaa taivuttaa sitä satuttamatta. Hän tunsi sen sykkeen sormessaan ja jäi hetkeksi kuuntelemaan sitä ja hautoi sitten koko rakettia molemmin käsin kuin tulta tehden...sitten hän puhalsi sen päähän ja hiveli sitä kasvojaan vasten. Kasvojen ilmeikkyys, puhalluksen lämpimyys ja suun läheisyyden jännittävyys saivat Garsonin lähes menettämään järkensä ja hän hymähteli tahattomasti ja alkoi sitten taas hymyillä ja kiherrellä. Kevyt ote peniksen juuresta yhdistettyinä vaikeasti ennustettaviin painalluksiin ja hivellyksiin eri puolilta vartta saivat sen nytkähtelemään tahattomalla tavalla viestien korkeasta kiihotustilasta vilpittömällä ja välittömällä tavalla.

      • EssentialsOfGrammar

        Seuraavaksi Ukkeli raotti boksereita lisää, avaten niitä reippaammalla kädellä ja manipuloi kangasta niin, että Garsonin suuret vaaleanpunaisenpuhuvat kiveksensä putkahtivat luontevasti esiin ja jäivät kankaan päälle esille. G tunsi kipristävän tunteen vatsassaan kun Ukkelin harallaan olevat sormet laskeutuivat hitaasti hänen herkille rauhasilleen ja sivelivät niitä sensuellisti vuorotellen, mikä sai ne kohoilemaan ujonnäköisesti ylöspäin useamman kerran, jättäen taakseen hivenen ihopussin tyhjäksi jääneen pohjan, joka sittemmin keriytyi napakaksi niiden ympärille. Ukkeli päätti vielä ottaa rohkeuttaan tehokkaammat keinot käyttöön ja suuteli Garsonin sisäreisien seutua, jonka jälkeen hän asetti kielensä kärjen keskelle pussin saumaa ja nuoli hitaasti ylöspäin aina terskan alaosaan asti, joka sai G:n lantion ja jalat jännittymään ja nousemaan.

        "Tuleeko kohta ilotulitus?" Ukkeli kysyi vitsikkäästi hörähtäen ja "Saattaa tulla...jos on lupa järjestää" Garson onnistui vastaamaan huohotukseltaan ja naurahti katkonaisesti päälle, pitäen sanoja lupana kliimaksin saavuttamiseen Ukkelin kosketusten voimasta. Lisätäkseen kokemuksen mieleenpainuvuutta Ukkeli piteli penistä liikkumattomana asennossa taivasta kohti ja nipisteli sen päätä kuivasti huulillaan ja kosketettuaan sen päätä vahingossa kielellään suun sisällä, irtaantui taas muutamista estoista ja pyöritteli kieltään sen pään ja ihon reunojen ympärillä suunsa lämmössä. G seurasi näkyä ja sen näkeminen nosti huomattavasti tulituksen valmiuksia; hän tunsi möyrivän tunteen pusseissaan ja Ukkelin huulten hermot välittivät hänen aivoihinsa tietoa varren supistuksista, jotka tuntuivat rytmisiltä ja voimakkailta...juuri kun hän sai irrotettua suunsa sen ympäriltä ja kasvonsa pois tulilinjalta, ruiskahtelu alkoi, jolloin hänen kätensä vielä sen tyven ympärille ollessa suuntasi sen nopeasti ylöspäin ja liu'utteli ihoa hätäisesti ylös ja alas voimistaakseen mielihyvän tunnetta. Kahden räjähtävän ja reilusti yli puolen metrin korkuisen ampaisun jälkeen seurasi vielä useampi pienempi, joista kaikki olivat nähtävästi päätyneet joko täkille tai sängylle. Ukkeli piteli sykähtelyn lopettanutta välinettä käsissään ja hänelle tuli jotenkin roomalainen kynttilä tai vastaava uuden vuoden viihdetuote mieleen. Garson makaili puoliksi täkin peittämänä ja hänen vartalonsa tärisi vielä aistiärsykkeiden voimasta ja kasvoilla oli vähän poissaoleva, mutta hyvästä mielestä kertova ilme.

        Kello oli juuri saavuttamassa puolta yötä ja ulkoa kuului vielä vaimeaa poksahtelua. Ukkeli toivotti hyvää uutta vuotta, johon Garson vastasi heikosti, mutta sympaattisesti ja he eivät puhuneet enää mitään saman yön aikana, sillä Ukkeli sammutti jalkalampun nopeasti sen jälkeen viestiäkseen, että on aika jatkaa unia. Molemmat miettivät tapahtunutta ennen nukahtamistaan, kunnes sitten nukahtivat uuteen vuoteen herätäkseen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      49
      1857
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      165
      1658
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1388
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      239
      1333
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      211
      1252
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      332
      1147
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1145
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1096
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      314
      1067
    10. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1057
    Aihe