Bartholiitti

Millä tavoin rauhasen tyhjennys tehdään, jos on märkäinen pesäke? Sattuuko?
Minulla on vuosia rauhanen ollut toiselta puolelta golfpallon kokoinen, mutta ei kipeä. Lääkärit ovat tarjonneet antibiootteja, mikä on hetkellisesti pienentänyt rauhasen kokoa, mutta vaiva on heti uusinut. Tuntuu kuin kukaan lääkäreistä ei ole ottanut vaivaani vakavasti.
Nyt patti on lähes kananmunan kokoinen ja todella kipeä. Koko ajan jomottaa etenkin istuessa ja kävellessä särkee. Lääkäriinkö? Olen totaalisen lääkärikammoinen ja nyt jo valmiiksi pelkään, että jollain pikillä ruvetaan tyhjentämään kivuliaasti.
51918
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itselläni on myös sama vaiva ollut jo kohta vuoden.Pari kuukautta siten gynekologi avasi kystan.Tapahtuu siis puudutuksessa.3-4 puudutuspiikkiä kyseiselle alueelle(sattuu jonkin verran...)Sitten siihen tehdään jonkinlainen aukko ja tulee muutama tikki,joka pitää rauhasen auki.Minulla se kesti jopa viikon,että se oli tyhjänä,mutta sitten se jälleen täyttyi.Ja nyt siis ollaan alkutilanteessa.Seuraava operaatio onkin sitten koko rauhasen poisto,joka tapahtuu leikkaussali olosuhteissa ja puudutettuna.Eli mulle oli aivan turha reissu toi kystan aukaisu,kun ei ollut pidempiaikaista apua.Operaationahan se ei ole iso eikä mene montaa minuuttia.Tosta rauhasen poistosta on kanssa monenlaista mielipidettä tälläkin palstalla ollut.Olis kiva kuulla vielä lisää kyseisestä operaatiosta ja jälkiseuraumuksista niiltä joilta on poistettu,kun itsellä se on edessäpäin...

Äänestä
  • Rauhasen poistoleikkaus tehdään yleensä nukutuksessa (= 1 yö sairaalassa). Yleensä leikkaus onnistuu, mutta se voi myös epäonnistua, kuten mikä tahansa muukin leikkaus. Omalla kohdallani näin on käynyt ja olen lukenut/kuullut muistakin, joilla leikkauskohta/vaiva ei ole täysin parantunut.

    Olen menossa uuteen leikkaukseen, joka on edeltävää Barholinin kystan poistoa suurempi leikkaus. Uusinta/korjausleikkaus puolestaan (kirurgin mukaan) aiheuttaa tod.näköisesti seuraavaa: selkeää epäsymmetriaa alapäähän (mm. häpyhuulet voivat "kadota" leikkauksen seurauksena), yhdyntäkipuja, muita kipuja (esim. pyöräillessä), ihon kiristystä, korjausleikkauskierteen, jne. Joten uuteen leikkaukseen ei kannata alkaa, jollei leikkauskohta todella vaivaa ja vaikeuta joka päiväistä elämää.

    Syytä on kuitenkin muistaa, että leikkaukset ja niistä toipuminen ovat kuitenkin yksilöllisiä, eli mainitsemani uuden leikkauksen seuraukset on mainittu minun tapauksessani (niitä ei siis tule yleistää).

    Äänestä

  • Kokemusta on kirjoitti:

    Rauhasen poistoleikkaus tehdään yleensä nukutuksessa (= 1 yö sairaalassa). Yleensä leikkaus onnistuu, mutta se voi myös epäonnistua, kuten mikä tahansa muukin leikkaus. Omalla kohdallani näin on käynyt ja olen lukenut/kuullut muistakin, joilla leikkauskohta/vaiva ei ole täysin parantunut.

    Olen menossa uuteen leikkaukseen, joka on edeltävää Barholinin kystan poistoa suurempi leikkaus. Uusinta/korjausleikkaus puolestaan (kirurgin mukaan) aiheuttaa tod.näköisesti seuraavaa: selkeää epäsymmetriaa alapäähän (mm. häpyhuulet voivat "kadota" leikkauksen seurauksena), yhdyntäkipuja, muita kipuja (esim. pyöräillessä), ihon kiristystä, korjausleikkauskierteen, jne. Joten uuteen leikkaukseen ei kannata alkaa, jollei leikkauskohta todella vaivaa ja vaikeuta joka päiväistä elämää.

    Syytä on kuitenkin muistaa, että leikkaukset ja niistä toipuminen ovat kuitenkin yksilöllisiä, eli mainitsemani uuden leikkauksen seuraukset on mainittu minun tapauksessani (niitä ei siis tule yleistää).

    Kävin lääkärillä ja sain antibioottikuurin. Tulehdus on helpottanut, mutta rauhanen ei ole pienentynyt. Olen jonossa rauhasen poisto-operaatioon ja haluaisin kuulla kommentteja aiheesta. Lääkärini sanoi, että se on poliklinikkatoimenpide, heti toimenpiteen jälkeen pääsee kotiin. Se tehdään ilmeisesti paikallispuudutuksessa? Tuleeko paljon tikkejä ja kauanko toipuminen kestää?
    Kirjoitelkaa ihmeessä kokemuksianne. Jännittää.....

    Äänestä

koin tänää toisen kerran tyhjennyksen viikon aikana.. viikossa se turposi taas kanamunan kokoiseksi. ensin minut puudutettiin.. ja sitten noin 1cm pituinen viilto tehtiin. mätää rupesi tuleen reilusti. sen jälkeen lääkäri laitoin kumiliuska jotta viilto pysyy hetken auki ja uusi mätä pääsee pois. sitten sain 2 eri biottia.
toinen joka kestää 10päivää ja toinen joka kestää viikon.. lääkäri sanoin että se on hyvin todennäköistä että se uusii taas. mut toivottavasti pysyy hetken pois.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


auts kirjoitti:

Millä tavoin rauhasen tyhjennys tehdään, jos on märkäinen pesäke? Sattuuko?
Minulla on vuosia rauhanen ollut toiselta puolelta golfpallon kokoinen, mutta ei kipeä. Lääkärit ovat tarjonneet antibiootteja, mikä on hetkellisesti pienentänyt rauhasen kokoa, mutta vaiva on heti uusinut. Tuntuu kuin kukaan lääkäreistä ei ole ottanut vaivaani vakavasti.
Nyt patti on lähes kananmunan kokoinen ja todella kipeä. Koko ajan jomottaa etenkin istuessa ja kävellessä särkee. Lääkäriinkö? Olen totaalisen lääkärikammoinen ja nyt jo valmiiksi pelkään, että jollain pikillä ruvetaan tyhjentämään kivuliaasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu