haluaisin kommentoida joskus iät ja ajat sitten käytyä keskustelua Halloweenistä ja satanismista. Siinä jutussa mainittiin myös joku sananen musiikista. Sen jutun mukaan minäkin kuuluisin satanisteihin, joka oli minulle jotain uutta! Haluan siis kysyä, että kuinka pitkälle ollaan menty siinä kun on lähdetty mainitsemaan bändejä jotka ns. levittävät satanismia tai tuhoavat nuorisoa tai heidän sanoitustensa kautta kuuluisi Saatanan sanat. Ookoo, se on teidän mielipiteenne. Joku taisi mainita bändin Good Charlotte tai Sum 41? Mikäs niissä nyt niin satanistista on? Jäsenien ulkonäkö? Mutta eihän kenenkään pitäisi ulkonäön perusteella tuomita! Vai onko se joku kohta Raamatussa jonka olen ehkä jättänyt kokonaan huomioimatta? Good Charlotella on mielestäni hyvät sanoitukset. En ole kertaakaan huomannut että rivien välistä puhuisi itse Saatana. Vai olenko väärässä? Good Charlotella on kiva kappale nimeltään Hold On josta on myöskin tehty musiikkivideo. Ja biisi haluaa varoittaa itsemurhista. Kuinka tyhmää niitä on tehdä. En näe siinä mitään satanistista tai mitään pahaa. Päinvastoin, olen kuullut että se on pelastanut monien nuorten henkiä.
Mielestäni on sairasta kun erään norjalaisbändin solisti ampui itsensä ja muut ottivat kuvan kuolleesta ruumiista ja laittoivat CD:nsä kansikuvaksi..
Toivottavasti kukaan ei nyt ymmärtänyt väärin viestiäni. Halusin vain korjata tapahtuneen virheen.
Mielestäni on sairasta kun erään norjalaisbändin solisti ampui itsensä ja muut ottivat kuvan kuolleesta ruumiista ja laittoivat CD:nsä kansikuvaksi..
Toivottavasti kukaan ei nyt ymmärtänyt väärin viestiäni. Halusin vain korjata tapahtuneen virheen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
En ole vittuilu tuulella!!!
Ehkä sut olis parempi ensin aiheesta lukea,
ennen kun sanot aiheesta mitään.
Musiikki ei ole ainoa, josta ollaan valmiit keksimään paljon loskaa satanismin nimen tahraamiseksi.
Onhan tuota jo kuultu. Jos teet näin ja näytät tältä, olet satanisti. Jos kuuntelet tätä ja puhut näin, olet satanisti. Satanistit uhraa lapsia ja syö elukoita elävältä, näin just naapurissa. Jos vietät halloweenia ja valvot yöllä, olet satanisti. Satanistit käyttää aina mustia vaatteita. Tosi on. Ihan totta.
Tämän kaltaiset "profiloinnit" ovat pelkkää valhetta tietämättömiltä ihmisiltä (usein uskovaisilta), joita he sepittävät katkeruudessaan, kun mitään konkreettista negatiivista sanottavaa ei satanismista kuitenkaan löydy. Se on paskan puhumista satanismin selän takana, mutta minkäs teet? Ihmiset näyttävät olevan sen verran tyhmiä, että uskovat kaiken saarnaajien suista tulleen sonnan todeksi.
Et ole ensimmäinen, etkä ainoa, joka tulee tänne peloissaan varmistamaan, ettei varmasti nyt ole satanisti, vaikka se naapurin pappi sanoi niin, kun tyyliin: "käytät mustia tennissukkia!".
Älä pelkää musiikin suhteen. Kukaan ei voi sanoa, että tietynlainen musiikki tekisi kenestäkään satanistia. Ei musiikki, ei vaatteet, ei käyttäytyminen, ei mikään.
Todella satanistisia bändejä tiedän vain kaksi. King Diamond ja Electric Hellfire Club. Bändien jäsenet kuuluvat Church of Sataniin, eikä heidän musiikkinsa ole mitenkään ihmeellistä.
Asia erikseen ovat nämä kaikki nuorten joukoissa suositut blackmetal-orkesterit, jotka leikkivät pimeillä aiheilla, heiluttelevat pentagrammeja väärinpäin ja puhuvat Saatanasta. Minä kutsun näitän bändejä "pingviini-bändeiksi". Niillä on yhtä paljon yhteistä satanismin kanssa, kuin piimälimpulla maksalaatikon kanssa.
Ainakin Behemothin laulaja on ymmärtääkseni varsin vannoutunut Thelemikko, eihän se nyt satanismia ole, mutta silti. On turha olettaa, että vaikka pojat vie juttunsa vähän yli, ettei heillä olisi tietoa asioista, joista puhuvat..
Ainakin meikä diggaili black metallia nuoruudessani, siinä oli sellaista puhdasta raivoa ja vihaa, se oli väkivaltaista, mystistä ja kaikkea.. Enkä näe siinä mitään pahaa. Ongelma on ihmisissä, jotka ottavat kaiken liian tosissaan.
..Ja black metal bändejä on monenlaisia.. On niitä, jotka uskovat asiaansa, toisia jotka tykkäävät kyseisen musiikin tekemisestä(ilman sen suurempia uskomuksia) ja niitä jotka tekevät sitä koska se on vaan niin küülia ärsyttää ja peloitella muita, konservatiivisempia ihmisiä(tämä on minusta sitä "pingviini -metallia".. Köh Köh CoF..)
Ja se kuva siinä levynkannessa.. Ne pojat olikin vähän päästään sekaisin. Sekä malli, että kuvaaja.
Lisää bändejä.
Acheron - Cossin oma lempilapsi.
Åkerkåcke enklannista.
Marilyn Manson - taitaa peräti olla jotain reverend tasoa. Tai sitten eronnut. En muista.