Kovasti on eri kirjoituksissa arvosteltu sitä, että Kimi jäi tallikaverilleen varsin selkeästi päättyneellä kaudella.
Syytä siihen ei osata nähdä, joten katsoin asiakseni kirjoittaa sen tänne.
Alonso tallissa jo hetken ajaneena oli vaikuttanut auton kehitykseen siten, että se oli perusominaisuuksiltaan voimakkaasti aliohjaava, ja kun auto on sellainen, ei sitä saa yliohjaavaksi yhden kauden aikana. Nyt kun Kimi on tallissa "vanhempi kuljettaja" voisin kuvitella, että auton kehitystä viedään enemmän sladimiehen suuntaan, mikä sopii Kimille varmasti paremmin kuin Sebille. Joten oma veikkaukseni on, että Vettel tulee häviämään Kimille selkeästi.
Muistetaan vielä, kuinka Kimi haastoi mestaruudesta huomattavasti heikommalla autolla, joka oli kuitenkin tehty hänen ajotyylilleen sopivaksi.
Syytä siihen ei osata nähdä, joten katsoin asiakseni kirjoittaa sen tänne.
Alonso tallissa jo hetken ajaneena oli vaikuttanut auton kehitykseen siten, että se oli perusominaisuuksiltaan voimakkaasti aliohjaava, ja kun auto on sellainen, ei sitä saa yliohjaavaksi yhden kauden aikana. Nyt kun Kimi on tallissa "vanhempi kuljettaja" voisin kuvitella, että auton kehitystä viedään enemmän sladimiehen suuntaan, mikä sopii Kimille varmasti paremmin kuin Sebille. Joten oma veikkaukseni on, että Vettel tulee häviämään Kimille selkeästi.
Muistetaan vielä, kuinka Kimi haastoi mestaruudesta huomattavasti heikommalla autolla, joka oli kuitenkin tehty hänen ajotyylilleen sopivaksi.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllä tästä vielä se romaani saadaan kun aikamme tähän kirjoitamme...
No nythän on niin että, ei se aliohjaavuudesta johtunutkaan Kimin pärjäämättömyys. Samalla keulalla mennään 2015. Kai siinä Kimin sana jotain painaa. Koittavat varmaan molemmille saada sopivat versiot. Kun ne tallipisteet ois melko tärkeät. Miljardibudjetti nyt Ferrarilla.
No eipä Ferrari Kimin mieleistä keulaa siiten laittanut. Sama kuin viimekaudella Alonson "ajotapaan" sopiva vetojousitus. Kimi mokas niin pahasti viimekaudella,että Ferrari ei kuunnellut Kimin toiveita. potkuthan tuo olisi saanut,jos Alonso olisi halunnut vielä jäädä. Sai kuitenkin melkein tuplapalkan MC-larenilta. Ferrar.28 miljoonasta, Mc;n 50 milj/kausi
Ennustaisin vaikeaa tulevaa kautta Alonson suuntaan, täysin uusi
moottoriyhdistelmä kokonaisuus ja nihkeät alkukilometrit jo alla -
vähintään yhtä vaikeaa oli alku kun rellu koneisilla viime vuoden
eka testeistä lähtien. Red Bull klaaras parhaiten loppukauden silläkin
koneella, jäivät toki mersusta selvästi.
En usko mclarenin kykenevän ihan yhtä nopeaan ja hyvään
lopputulokseen, tosiaan niitä ongelmia oli heti alusta lähtien jo.
Korkeintaan joskus kauden puolivälin jälkeen alkavat yltää
kymppisakkiin, pitäisin suurena yllätyksenä jos alkukaudesta ovat
siellä säännöllisesti.
Eiköhän tuo mene alkukausi viime vuoden lopetuksen tahtiin, paitsi
mclaren pois laskuista aluksi. Jos Williams saa mersun uudemman
puhdikkaamman koneen myös jossain vaiheessa kautta, taitavat
edelleenkin kisata kovasti siitä kakkostiimi kunniasta, ykköseksi en
jaksa uskoa niiden pystyvän tänäkään vuonna. Red Bull tuskin
ainakaan huonontaa tasoaan viime vuodesta.
Nähtäväksi jää, pystyykö Ferrari nousemaan siihen samaan
rintamaan Red Bull ja Williams, heti mersujen jälkeen.
Talven alkutestit antavat hyvää osviittaa, jos joku pärjää aika
hyvin siellä, se menee myös alkukisoissa hyvin.
Mersu on antanut ounastella, että rukatut moottorisäännöt saattavat
hyödyttää heitä jopa enemmän kuin muita valmistajia.
Eli taitaa näillä näkymin mennä tämäkin vuosi niiden tahtiin.
Kuten sanottua, alkutalven testit näyttää jo suuntaa, sitten se
avauskisa kertoo sen lopullisen tasoeron.
Ei sitä ole saatu tässä ajassa vielä kokonaan kurottua kiinni, niillä on
edelleen etu.
Vettel saattaa myös kyetä voittamaan kimin suurimmassa osassa
kisoista, mene ja tiedä. Tai sitten se auto istuukin kimin ajotapaan
hyvin ja niillä on tosi tiukkaa vääntöä koko kauden ajan.
Tuon näkee muutaman kisan jälkeen, mikä tilanne niiden kesken ja
missä kohtaa ne käy sitä kisaansa muihin nähden - oma veikkaukseni
on että Ferrari parantaa hieman asemiaan viime vuoteen nähden.
Onko se toiseksi paras tiimi, vai jääkö neljänneksi, senkin näkee
muutaman kisan jälkeen paremmin.
Jos sieltä talven testeistä kantautuu edelleen huhuja, että mersulla
on yhä yli 60 kaakin ylivoima, etumatka muihin, ainakin alkukausi on
menetetty kaikkien muiden taholta.
Kaiken järjen mukaan sen pitäis olla nyt tasaisempaa, ne ei ole ihan
niin ylivoimaisia kuin viime kaudella.
Ei vaan osu eikä uppoa. Kun Felipe Massa tuli uutena kuskina Ferrarille 2006 ja Michael Schumacher oli ollut tallissa jo suunnilleen kymmenen vuotta ja auto suunniteltu hänelle, niin Massa pysyi kyydissä hyvin. Räikkönen oli viime vuonna Ferrarille palatessaan erittäin kokenut maailmanmestari joka oli ajanut tallissa aiemmin vuosia.
Räikkösen huima tappio Alonsolle ei mene mitenkään yksin auton piikkiin. Kyllä luulisi hänen tasoisensa poikkeukselliseksi sensaatioksi ylistetyn ihmekuljettajan pystyä paikkaamaan auton puutteita omilla taidoillaan. Nyt tallikaverina on nelinkertainen maailmanmestari, nuori ja nopea Sebastian Vettel, mikä tarkoittaa että vaikea kausi taas Räikkösella edessä. Se on nimittäin selvää ettei Vettel tule olemaan yhtään helpompi voitettava radalla mitä Alonso oli, sitäpaitsi on myös varmaa että nuori Vettel on se kuljettaja johon Ferrari rakentaa tulevaisuutta. Vanha Räikkönen on jo uransa loppusuoralla.
Kimi kärsi viime kaudella voimakkaasta politikointipelistä, ei se oikeasti ihan niin huono kuski ole kuin miltä 2014 näytti. Kautta edeltävissä testeissä se jäi jo hyvin vähäiselle ajotuntumalle, sama peli jatkui melkein läpi koko kauden - se on sitä politikointipeliä.
Tämä kausi näyttäisi ainakin toistaiseksi menevän eri jengoja, nyt sekin pääsee taas ajamaan oikeasti kilpaa, saa alusta lähtien ajotuntumaa autoon. Voi se silti siitä huolimatta hävitä loppupisteissä Vettelille, mutta pitäis kisaamisen ainakin olla tasaväkisempää kuin viime kausi.
Monesko Kimi oli Australiassa?
Päättyneiden testien pohjalta näyttäisi mersu olevan edelleen kärjessä, sitten siinä on Williams, Ferrari ja Red Bull - viimeksimainitulla on tapana parantaa menoaan testeistä
itse kisoihin. Viime kaudella mersu pystyi tarvittaessa ainakin alkukaudesta nykäisemään
eroa muihin 10 kierroksessa yli 15 sekuntia, nyt näyttäisi tasoittuneen, taitaa jäädä tuo kirikyky johonkin 5 - 10 sekuntiin vastaavasti.
Kuka siitä sen jälkeen tulevasta kolmikosta on paras - edes alkukauden osalta on täysin
mahdotonta ennustaa mitään - puhumattakaan loppukaudesta. Voi mennä ihan kymmenysosa peliksi aika-ajoissa ja kisoissakin vain muutamiin sekunteihin erot, luotettavuus pitkissä vedoissa nousee arvoonsa ja vauhdin ylläpitokyky samalla.
Sitten siellä on Lotus, Sauber, Toro Rosso ja Force India, viimeisin saattaa jäädä tästä
joukosta alkukaudella näiden jälkeen testaamattomuutensa takia, McLaren on ihan
kysymysmerkki, tuskin avauskisassa ovat kymmenen kärjessä maalissa, joko yltävät
3 - 5 kisaan mennessä sinne ?
Mitä tulee Kimin ajoihin, jos kausi menee Vetteliin nähden edes jotakuinkin samoin kuin mikä
sillä oli Webberin kanssa kisaaminen Red Bullilla, nähdään tasavahvaa vääntöä läpi kauden
jossa lopulta Vettel luultavasti nuorempana päihittää Kimin.
Tämä edellyttää sen politikointipelin pois jäämistä viime kauden mittasuhteissa, ainakin
toistaiseksi näin on käynytkin.