Viestini voi kuulostaa sekavalta. Tiedän, että on paljon muitakin samassa ja pahemmassa tilanteessa. Voi olla, että pelkoni on saanut ylisuuret mittasuhteet, mutta asia ahdistaa minua.
Yritin nuorempana olla kuin heterotkin, siitäkin huolimatta, että olin suuntautumsestani täysin varma. Kehittelin juttuja poikien kanssa(anteeksi heille), joista ei koskaan tullut mitään suurempaa. Oli paljon homovastaisia ihmisiä ympärillä. Joskus joku aavisti jotain, ja sain tosi paskaa kohtelua. Opin feikkaamaan itsestäni vieraan ihmisen. Heteron.
Olin silloin aika nuori. Päälle 18 tai jotain. Niistä ajoista on jo yli viisi vuotta. Muutin opiskelemaan. Sosiaaliset piirit vaihtuivat. Alkoi tulla parempi olo. Uudet kaverit hyväksyivät minut ja oli jonkinlaisia naissuhteitakin.
Nyt alan olla jo niin julkisesti ulkona, että on väistämätöntä, että nämä vanhatkin piirit saavat tietää. Niinkin pienessä maassa kuin Suomi on. Osa siitä jengistä on jo kuollut, osaan ei ole muuten vain yhteyttä, mutta osa tulee pelottavan lähelle mun elämää. Varsinkin kun niillä somesta päätellen näyttää olevan yhteyksiä paikallisiin lesbopiireihin. Mitä jos mun maine menee siinäkin joukossa?
Mmikä tässä sitten on niin kamalaa? Ehkä eniten hävettää, miten valehtelin asioista. Varsinkin kun itse vielä inhoan valehtelua yli kaiken. Hävettää olla niin heikko ettei uskaltanut olla itsensä. Hävettää, että annoin ympäristön kusipäiden määrätä mun suhde-elämästä ja elämästä noin yleensäkin. Kellään samoja fiiliksiä?
Yritin nuorempana olla kuin heterotkin, siitäkin huolimatta, että olin suuntautumsestani täysin varma. Kehittelin juttuja poikien kanssa(anteeksi heille), joista ei koskaan tullut mitään suurempaa. Oli paljon homovastaisia ihmisiä ympärillä. Joskus joku aavisti jotain, ja sain tosi paskaa kohtelua. Opin feikkaamaan itsestäni vieraan ihmisen. Heteron.
Olin silloin aika nuori. Päälle 18 tai jotain. Niistä ajoista on jo yli viisi vuotta. Muutin opiskelemaan. Sosiaaliset piirit vaihtuivat. Alkoi tulla parempi olo. Uudet kaverit hyväksyivät minut ja oli jonkinlaisia naissuhteitakin.
Nyt alan olla jo niin julkisesti ulkona, että on väistämätöntä, että nämä vanhatkin piirit saavat tietää. Niinkin pienessä maassa kuin Suomi on. Osa siitä jengistä on jo kuollut, osaan ei ole muuten vain yhteyttä, mutta osa tulee pelottavan lähelle mun elämää. Varsinkin kun niillä somesta päätellen näyttää olevan yhteyksiä paikallisiin lesbopiireihin. Mitä jos mun maine menee siinäkin joukossa?
Mmikä tässä sitten on niin kamalaa? Ehkä eniten hävettää, miten valehtelin asioista. Varsinkin kun itse vielä inhoan valehtelua yli kaiken. Hävettää olla niin heikko ettei uskaltanut olla itsensä. Hävettää, että annoin ympäristön kusipäiden määrätä mun suhde-elämästä ja elämästä noin yleensäkin. Kellään samoja fiiliksiä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minusta ympäristön asenteet ovat muuttuneet jo kymmenessä vuodessa huomattavasti sallivammiksi osin tiedon saamisen kautta. Sanoisin, että on aivan ymmärrettävää olla jossain määrin kaapissa nuorempana, etenkin mikäli kohtaa ympäristössään vihamielisyyttä ja jopa väkivaltaa. Suurin osa kaikista ihmisistä ei ole sinut itsensä alle parikymppisenä, ja sanoisin, että seksuaalisuuteen liittyvät asiat eivät ole kaikille mutkattomia juttuja missään elämän vaiheessa.
Itse olen välillä vihastunut myös ajatuksesta, että miksi olen antanut muiden määritellä itseäni. Miksi en ole ollut vahvempi. Mutta toisaalta enemmän olen ollut vihainen tälle maailmalle, jossa erilaisuus ei edelleenkään ole voimavara. Heteronormi ei ole mikään pikkuasia, kohtaan jatkuvasti ihmisiä, jotka eivät ole olleet (tietoisesti) tekemisissä seksuaalivähemmistöjen kanssa, reaktiot voivat olla kummallisia, "sulatteluun" voi mennä aikaa. Ei ole ihme, että nuori ihminen ei halua olla friikki muiden silmissä, valtaosa ihmisistä haluaa nuorena olla pidetty, menestynyt yleisien normien puitteissa.
Heipä hei ! Olen minä ja rakastan Ihmistä. Meillä menee hyvin. Se riittää minulle ja jos joku ei meitä hyväksy se on hänen ongelmansa.
On ollut. Kauan kesti mullakin uskaltaa elää avoimesti omana itsenä, mutta onneksi kahdenkympin loppupuolella päätin, että olen tarpeeksi vahva ollakseni sitä mitä olen. Tavallaan hävettää, etten aiemmin, mutta vaikean ympäristön takia kesti. Ja olenhan vielä kuitenkin nuori, kuten sinäkin ja on loppuelämä aikaa elää omannäköistä elämää ja se on tärkeämpää kuin minkään piirien mielipiteet :)
Hei, oikeesti ihmiset on siitä hassuja, että pohjimmiltaan ne jaksaa ruotia vaan yhden tyypin elämää ja mokailuja. Oman itsenä nimittäin. Eli se, sä olit muille hetero viis vuotta sitten tuskin enää liikuttaa yhtään ketään. Korkeintaan ne kelaa, et jaha. Se vaihto naisiin. Ok.
Ei, ei ole lainkaan samoja fiiliksiä. Minä en varsinaisesti itse tullut kaapista lainkaan, mut outattiin ja sen jälkeen elämä on ollut helvettiä.