Kastellin asennus lämmitysv-kauanko teillä on kestänyt?

Meillä paketti tulí 14.10 ja asennus alkoi 1.11. Nyt ollaan tuulensuojia laitettu 2/3, aluskate paikallaan.
On siis vähän ollut ongelmia asennuksen kanssa ja hermoja on saanut kiristellä mutta minkäs teet.

Kauanko teillä noin yhtämittaisesti on kestänyt lämmitysvalmiiksi saattaminen?
101949
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

mutta säätkin olleet vähän huonot, ilmeisesti samanaikaisesti muitakin pystytyksiä myöhässä.

Ja tavaroiden suojaus taapeleissa on rakennuttajan vastuulla, voi se hermoille ottaa.

Tavallisen talon pystytys noin kaksi viikkoa ja tiilet katolla ja asennus alkaa normaalisti seuraavalla viikolla tavaroiden saapumisesta.

Äänestä
  • pitkä aika, ollaan oltu yhteydessä työnjohtajaan ja hän sai potkittua asentajaa hommaan. Ilmeisesti edellinen homma niin kesken että meillä venyy. En hakenut sitä korvausta siitä että asennuksen alku venyi sallitun viikon yli.

    Peitelty ollaan kyllä hyvin, eikä mitään homeita yms. ole ollut havaittavissa missään, mutta otti hermoille rungon ollessa pystyssä vailla suojaa näiden rankkasateiden aikaan. No nyt on toki katto jo ollut. Mutta tulee mieleen olla suosittelematta talviasennusta kenellekkään :(

    Äänestä

  • ja onkin kirjoitti:

    pitkä aika, ollaan oltu yhteydessä työnjohtajaan ja hän sai potkittua asentajaa hommaan. Ilmeisesti edellinen homma niin kesken että meillä venyy. En hakenut sitä korvausta siitä että asennuksen alku venyi sallitun viikon yli.

    Peitelty ollaan kyllä hyvin, eikä mitään homeita yms. ole ollut havaittavissa missään, mutta otti hermoille rungon ollessa pystyssä vailla suojaa näiden rankkasateiden aikaan. No nyt on toki katto jo ollut. Mutta tulee mieleen olla suosittelematta talviasennusta kenellekkään :(

    Meilläkin käynnissä talopaketin pystytys, ei tosin kastellin mutta vastaava :)
    Meilläkin sateli vähän rungon päälle, mutta kyllä se sitten äkkiä kuivuikin. Nyt on ja tiilet katolla ja ulkopuolella seinissä melkein panelointikin valmis. Villat on sisällä ja muovit paikoillaa. Ikkunat saatiin eilen...

    Tuli vaan mieleeni, että taisi viime kesänä kyllä kesä rakentajien rungot ja muutkin tavarat olla paljon kosteempina kuin meillä jotka nyt pystytämme. Onhan tässä sentään ollut aika paljon siihen kesään verrattuna poutaa ja nyt pikkupakkasilla ei ole kosteudesta tai homeesta niin suurta vaaraa kun kesän lämpöisillä ilmoilla :)

    Äänestä

  • orion5 kirjoitti:

    Ehkä meillä on enemmän tosiaan rassannut tuo asennuksen hitaus, mutta nyt tuntuu homma pelittävän, huomenna aletaan laittaa ikkunoita, tässä vaiheessa ei tiiliä vielä laiteta vaan pressu. Ja luultavasti ulkovuorauskin vasta keväämpänä. mutta pääasia että lämmöt saisi nopsaa.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Meillä Kastellin asentajat laittoi tasan kahdessa viikossa sateelta suojaan.

    Äänestä

  • nousi kirjoitti:

    Meillä Kastellin asentajat laittoi tasan kahdessa viikossa sateelta suojaan.

    meni (kastellin asentajilla) viime keväänä kolme viikkoa vesikattopäälle asennukseen lisäksi tuohon kolmeen viikkoon kuului lautaverhous. Mielestäni meni tosi nopsaan. Onneksi kevät oli kuiva. Ennen koulujen loppumista päästiin sisähommiin. Muutaman viikon päästä muutto! Ou jee!

    Äänestä

  • Rakentaja kirjoitti:

    Jukan pienelementeistä, kolmessa päivässä sateelta suojaan.Ulkoverhous kiinni elementissä, kipsilevyt sisällä ja eristeet välissä, ja höyrynsulkumuovi vielä oikeassa paikassa kipsilevyn takana.Puuverhotut päätyelementit.
    Nämä kaikki kolmessa päivässä.
    Muutettu on jo.Nyt helpottaa.

    Äänestä

  • Jukka kirjoitti:

    Eli teillä on siis höyrynsulkumuovi väärässä paikassa kipsilevyn takana sähkäreiden sun muiden taulun ripustelijoiden puhkottavana...

    Äänestä

  • Jaakko kirjoitti:

    Eli teillä on siis höyrynsulkumuovi väärässä paikassa kipsilevyn takana sähkäreiden sun muiden taulun ripustelijoiden puhkottavana...

    Sähköputket tuli muovin ja kipsilevyn väliin ja elementtirasia.Näppärää.Ei tarvitse puhkoa muovia.Tauluja emme ole ulkoseinille laittaneet, siellä nääs on ikkunoita ja ovia.

    Äänestä

  • Jukka kirjoitti:

    Sähköputket tuli muovin ja kipsilevyn väliin ja elementtirasia.Näppärää.Ei tarvitse puhkoa muovia.Tauluja emme ole ulkoseinille laittaneet, siellä nääs on ikkunoita ja ovia.

    mikä vitsi siinä on että levyt on valmiina seinissä ja kuitenkin sähkäriä varten ne pitää työmaalla repii pois???!
    Kyllä tossakin maksaa turhasta..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Taisto kirjoitti:

Meillä paketti tulí 14.10 ja asennus alkoi 1.11. Nyt ollaan tuulensuojia laitettu 2/3, aluskate paikallaan.
On siis vähän ollut ongelmia asennuksen kanssa ja hermoja on saanut kiristellä mutta minkäs teet.

Kauanko teillä noin yhtämittaisesti on kestänyt lämmitysvalmiiksi saattaminen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu